Vierailija

Nää on tällasii pikkujuttui mut ku näit tulee tarpeeksi niin oikeesti tuntuu ettei jaksa. Isäpuoli ei oo koskaan tykännyt musta, ja aina tekee kyl mukavii juttui mun siskoille mut mulle ei. Ostaa niille kaikkee mut mä pyysin apuu pyörän renkaan paikkaamises niin se ei millään olis halunnut auttaa. Mä jouduin muttaa kotoo pois ku lähein opiskelee toisel paikkakunnalle ja nyt tulin sit käymää kotona ja kokoajan on tunne ettei mua haluta tänne. Mua ei kutsuta perheen yhteisiin menoihin, ja aina kun oon niin äiti yrittää kokoajan hyssytellä kaikkii et ne ei sanois mitään mist mä voisin loukkaantuu ja sit vaan kaikki tuijottelee mua vihaisesti, varsinkin isäpuoli. Nyt sit äiti kysy et mitä oisin halunnut syödä perjantaina ja toivoin yht sellast ruokaa mitä oon halunnu maistaa jo pitempään ja sen piti olla sillee et ois kerranki tehty jotain mitä mä haluun. No sit mun joku sisk ei muka voinut ayödä aitä kun siin oli herneitä niin sit ne teki jotai ihan muuta ku mitä olin toivonu ja sit ihmetteli ku olin loukkaantunu. Normaalisti mya ei ees pyydetä syömään jos ne tekee kalaa jolle mä oon allerginen ja tekee sitä melkein aina. Nii muu perhe syö ja viettääyhdes aikaa mut mua i kutsuta ku en voi syödä niiden ruokii mut sitkun mä kysyttäessä toivon jotain niin sitä ei voida tehdä. Tekis mieli vaa lähtä vaan kämpille kun kukaan ei mua tänne tahdo mut en pääse tänää mitenkää ja oon vasta 16 niin en voi ajaakaan.
Sit nytki mulle vaan sanottiin et enkö vaan vois unohtaa koko juttuu ku pilaan kaikkien fiiliksen mut munko sit vaa pitäs olla hiljaa ku mua loukataan? oon ollu niin koko lapsuuteni ja en vielkää osaa ilmaista tunteitani kunnolla.

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

No mä sanoin tän mun äidille niin se vaan syytti siitä et haluun aina pilata kaiken eikä se ruoka nyt es ollut nii erilaista kuin mitä toivoin mut kyl se oli, ihan eri ruoka. Ja siis pikku juttuhan toi muuten olis mut kun mua ei normaalisti es pyydetä niitten iltamiin niin tuntuu niin paska,ta et sit ku luulen et kerrankin tehdään mun mieliksi niin sekin tehdään just vähän sinnepäin ja sit viel osa porukasta on ihan varpaillaan kun olen paikalla koskane oikeesti vihaa mua ja äiti yrittää tyynnytellä niitä ettei ne olis niin inhottavii mua kohtaan mut sekin ärsyttää koska äiti tietää et ne on sellasii ja silti vähättelee mun tunteita enkö sais niitä ilmaista ollenkaa ttei muille tuu paha mieli

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Menet toisten ihmisten kotiin ja vaadit saada tietynlaista ruokaa? Huhhuh. Pysy omassa asunnossasi, kunnes opit käyttäytymään, hapannaama teiniprinsessa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Menet toisten ihmisten kotiin ja vaadit saada tietynlaista ruokaa? Huhhuh. Pysy omassa asunnossasi, kunnes opit käyttäytymään, hapannaama teiniprinsessa.

En vaadi vaan ne itse kysyi, ne syö kerran viikossa yhdessä ja mua ei oo kutsuttu ku pari kertaa vuodes ja nyt oikein kysyttiin et tulisinko ja mitä minä haluaisin nyt voitais tehdä. Mut ihan sama vissiin oon sit väärässä ja pitää pysyy poissa

Vierailija

Todella ikävä tilanne. Mä luulen, että äitisi olisi halunnut tehdä sun toivomaa ruokaa, mutta ei jaksanut kuunnella siskon valitusta.

Vierailija

Oispa mulla supervoimat. Oisin arjen sankari. :) Teleporttaisin APeen luokse, ajaisin hänet syömään ja sitten kämpilleen. Sitten pelattais kahdestaan jotain pleikalla.

Voimia AP! Se on paska nakki, mutta koeta pysyä rationaalisena, niin on edes toivoa että hoksaavat omat virheensä. Jos eivät, niin eipä heitä ole pakko nähdä. Elämää löytyy muualtakin!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Todella ikävä tilanne. Mä luulen, että äitisi olisi halunnut tehdä sun toivomaa ruokaa, mutta ei jaksanut kuunnella siskon valitusta.

Ei halunnut, se sano jo itse aluksi et eikö mikään muu käy. Ja siis toivomani ruoka oli kasvisruokaa ja hän ei tykännyt ideasta yhtään.
En mäkää oo kasvissyöjä mut se resepti näytti hyvältä ja siihen olis voinu vaikka laittaa kanaaki mut lopputulos oli suunnilleen pääkallopataa riisistä

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oispa mulla supervoimat. Oisin arjen sankari. :) Teleporttaisin APeen luokse, ajaisin hänet syömään ja sitten kämpilleen. Sitten pelattais kahdestaan jotain pleikalla.

Voimia AP! Se on paska nakki, mutta koeta pysyä rationaalisena, niin on edes toivoa että hoksaavat omat virheensä. Jos eivät, niin eipä heitä ole pakko nähdä. Elämää löytyy muualtakin!

Kiitos.. Ois kiva ihan oikeesti vaikka eihän se sama asia oo kuin se et vois olla perheensä kanssa väleissä. Tuntuu et pitää alkaa ettii vaihtoehtoista perhettä kun tässä nykyisessä mä tunnen olevani kaikkeen aina syyllinen

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko jättää yhteydenpito kokonaan, kun kerran vain pahoitat mielesi heillä käydessäsi.

Oon 16 en vielä pysty

Vierailija

Kuulostaa todella inhottavalle, koita etsiä jostain parempaa seuraa. Ei noin saa omaa lastaan kohdella ja heidän pitäisi tietää se. Kirjoita äidillesi kirja ja lopeta yhteydenpito. Missä isäsi on? Voitko mennä hänen luokseen kylään?

Vierailija

No eihän tuo ole oikein.

Onko sinulla ketään läheistä ihmistä, jolle voisit ( nätisti, asiallisesti) puhua asiasta? Kummia, mummoa, tätiä tms.? Vai voisitko puhua tunteistasi äitisi kanssa joskus kun olette kahden?

Vierailija

Isä on kuollut.. isäpuolella yks oma lapsi, mulla 1 biologinen sisko ja sit yks veli joka äidin ja isäpuolen. Tää mun bg sisko ei voinut syödä, ja se on varmaan läheisin isäpuolen kans. Ne vasn i hoo mua kun oon ollut aina niin hankala heistä, mä taas aattelen et en oo ikinä saanu kertoo miltä tuntuu, mut on jätetty aina kaikest yhteisestä ulkopuolelle kuj muut pitää mua hankalana. Oon ehkä erilainen mut niin kaikki on.
Ei oo läheisii aikuisoo muita hengissä tai olemassa. Mummo piti mun puolia kun eli mut kuoli 2v sotten ja sen jälkeen on tuntunu et on minä vs. muu perhe Jotka pitää aina yhtä vaikka joku niistä tekiski jotain ihan sekoa mua kohtaan. Esim vaikka haukkuu mua netis.

Ja ollaan puhuttu äidin kas mut se menee marttyyriksi ja on sillee et no mä vissiin sit oon niin paska äiti, tai sit se sanoo et ylireagoin tai muuten mitätöi mun tunteita. Sit se sanoo et se pelkää mua ja haukkuu hulluksi

Vierailija

Uusioperhekuviot ovat aina hankalia ja lapset niissä kärsivät aina eniten. Tilanne ei ole sinun syytäsi. Alle pari vuotta sinun täytyy enää kestää, sitten pääset elämään omaa elämääsi.

Vierailija

Oon pahoillaan sun puolesta! Oot kovin nuori pärjäämään yksin. Mun paras ystävä jäi omilleen kanssa 16 kesäsenä ja ei se alku ollut helppo kun eihän me muutkaan saman ikäiset ymmärretty toisen tilannetta täysin. Mun äippä sit kokkaa mun mukaan ruokaa vietävks jne. Upea nainen hänestäkin tuli. Loistava äiti, koulutettu nainen, ystävä josta kuka vaan olisi kateellinen. Mä oikeesti toivon sulle kaikkea hyvää!

Nainen 36

Vierailija

Et ole ensimmäinen etkä viimeinen uusperheen lapsi, joka tuntee olevansa kaltoin kohdeltu. Minulla on samanlaisia kokemuksia, joskaan ei noin silmiinpistäviä. Minä vierastin isäpuolta kauan. Vaikka äiti ja hän olivat seurustelleet ennen avioitumista yli kolme vuotta, niin minä olin tavannut miehen vain muutaman kerran. Sitten syntyi velipuoli, jolla oli heti parempi asema perheessä, oli poika ja aviolapsi. Aika varhaisessa vaiheessa minuakin alettiin jättää yhteisten rientojen ulkopuolelle. Minut sysättiin pitkiksi ajoiksi isovanhempien luo. Isoäiti vaistosi, ettei minulla ole hyvä olla uusperheessämme. Hän mainitsi siitä äidille ja siitähän metakka syntyi. Sain melkoiset syytökset, kun olin muka mennyt valittamaan. Yritin puolustautua, mutta eihän sellainen 6-7-vuotias siihen pysty. Sen jälkeen välit äitiin pysyivät aina etäisinä. On ehkä häpeällistä myöntää, mutta en tuntenut kovinkaan suurta surua, kun äiti varsin nuorena kuoli.

Aikuisena olen yrittänyt pohtia, miksi meillä ei oikein elämä sujunut, niin kuin olisi pitänyt. Ja miksi äitikin tavallaan hylkäsi minut. Syitä on tietysti monia. Olin avioton lapsi, isästä en tiennyt mitään enkä voinut kysyäkään, sillä aihe oli tabu. Äidillä oli aika heikko itsetunto. Hän ei jostain syystä tuntenut koskaan asemaansa varmaksi ja tasa-arvoiseksi miehensä kanssa. Olihan äiti tietysti joutunut monenlaisia puhutteluja ja nuhteluja kestämään, kun aviottoman lapsen nuorena teki, papilta ja sitten myöhemmin tulevalta anopiltaan etunenässä. Olen ajatellut, että hänellä olisi pitänyt olla enemmän rohkeutta seisoa selkä suorana noiden nuhtelijoiden edessä sekä myös puolustaa minua. En puhunut koskaan enää kenellekään, että asemani kotona ei ollut samanarvoinen kuin muiden perheenjäsenten. Kovia vaatimuksia asetettiin enkä koskaan pystynyt niitä täyttämään, vaikka olin yltiökunnollinen nuorena. Harva uskoo, että meillä / minulla oli niin kova kuri kuin oli, sillä se osattiin kätkeä aika ovelasti. Tietyllä tavalla nuo kokemukset ovat vaikuttaneet minuun koko elämäni ajan, mutta hengissä olen sentään selvinnyt!

Vierailija

Voi kun voisin auttaa sinua. Minäkin olin yksinäinen nuori kun isä oli kuollut. Äidillä oli aina menoa eikä aikaa minulle. Veli ja sen mustasukkainen tyttöystävä kiusas mua kuin paha äitipuoli. Nyt olen aikuinen ja yksin lasten kanssa joilla ei yhtään isovanhempaa. Mutta ystäviä etsi niitä ja mene seurakuntaan. Sieltä löytyy luotettavia ystäviä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla