Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Tein muutama päivä sitten positiivisen raskaustestin ja tunteet on todella ristiriitaiset. Raskaus ei ollut millään muotoa suunniteltu ja eniten mietityttää oma ikäni ja ne riskit mitä tämän ikäisellä on raskaudessa. Aiemmat raskauteni ovat olleet kaikki melko haastavia/vaikeita enkä jaksais sitä olotilaa ja mahdollista pitkää sairaalassa makoilua enää yhtään kertaa. Toisaalta aborttikin tuntuu todella vaikealta, miten sen sitten oikeasti pystyis tekemään, tappamaan jonkin elävän ihmisen sisältäni? Adoptiokin tietysti olisi yksi vaihtoehto, mutta jotenkin en näe sitä meidän kohdalla vaihtoehtona, kun lapsia on ennestään ja mitä sitä sitten sanoisi tälle lapselle, että miksi hänet on annettu pois, kun kaikki muut lapset ovat saaneet kasvaa ja elää meidän kanssamme?

Taloudellisesti meillä olisi kyllä varaa vielä yhteen (tai kahteen) lapseen, mutta miten sitä jaksaisi taas sen vauva-ajan? Tai sitten sen murrosiän, kun ainakin näiden nykyisten kanssa niin vauva-aika kuin myös murrosikä on ollut todella haastavia. Nuorimmilla ei ole edes vielä kokonaan ohi tuo murrosikä..

Mies on sanonut, että lopullisen päätöksen saan minä tehdä, mutta hän olisi vauvan pitämisen kannalla. Uskon, että tämänkin vauvan kohdalla mies osallistuisi hyvin lasten hoitoon, kuten oli myös näiden nykyisten lasten kanssa.

Meidän lapset ovat nyt 18v, kaksoset (joskin vain toinen enää elossa) 14v ja 13v. Lisäksi viimeisin raskauteni päättyi kohtukuolemaan noin 10v sitten. Oltiin vakaasti päätetty, että lapsia ei meidän perheeseen enää tule viimeisimmän lapsen kuoltua kohtuun. Käytössä on ollut tuplaehkäisy (e-pillerit ja kumi). Mietinnässä on ollut jo useamman vuoden sterilisaatio jommalle kummalle, mutta ei olla saatu tehtyä lopullista päätöstä kummalle se tehtäisiin.

  • ylös 20
  • alas 1

Sivut

Kommentit (41)

Vierailija

Pidä lapsi, hyvin moni katuu aborttia ja varsinkin vanhalla iällä tällaiset asiat tulee mieleen kun elämäänsä käy lävitse.

  • ylös 49
  • alas 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Minäkin sanon että pidä lapsi, yhdeksässä tapauksessa kymmenessä lapsen pitämistä ei tarvitse katua, vastentahtoinen abortti taas vainoaa koko loppuelämän ajan.

Down-riski on toki hieman koholla mutta silti pieni.

  • ylös 34
  • alas 3
Vierailija

Tuttu sai yli viisikymppisenä iltatähden, oli muistaakseni 52 kun vauva syntyi. Nyt on jo kouluiässä lapsi ja hyvin on kaikki mennyt. Äitikin on vielä hyvässä kunnossa.

  • ylös 23
  • alas 1
Vierailija

E pillerit ja kumi? 44 vuotiaana raskaaksi? Tämä lapsi jos joku tahtoo ja on ansainnut syntyä!

  • ylös 93
  • alas 4
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
E pillerit ja kumi? 44 vuotiaana raskaaksi? Tämä lapsi jos joku tahtoo ja on ansainnut syntyä!

Komppaan tätä!

  • ylös 38
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kuka lääkäri on kirjoittanut e-pillerit 44v:lle? Ei kukaan. Siksi provo.

No todettakoon, mikäli et tätä itse ymmärtänyt niin olen syönyt pillereitä viimeisimmän raskauteni jälkeen taukoamatta eli noin 10v ja pillerit saadessani olin 34v.

ap

  • ylös 25
  • alas 1
Vierailija

Kiitokset kaikille kommenteista! Eniten itseäni tuossa abortissa mietityttää juurikin se, että jääkö se sitten mieleen kummittelemaan ja vaivaa myöhemmin. Tämän lisäksi itse raskauden jatkuminen ahdistaa, koska pelkään, että tämäkin vauva kuolee kohtuun.

Sekin on kyllä käynyt mielessä, että tämä vauva on todellakin meille tarkoitettu, kun raskaus sai alkunsa tuplaehkäisystä ja minun korkeasta iästäni huolimatta.

ap

  • ylös 39
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kuka lääkäri on kirjoittanut e-pillerit 44v:lle? Ei kukaan. Siksi provo.

Mitä v*ttua? Et voi olla tosissasi? Tiesitkö, että nainen on hedelmällinen niin kauan kunnes vaihdevuodet alkaa.

  • ylös 39
  • alas 1
Vierailija

Lapsivesipunktiossa selviää jos on jotain kromosomivikaa ja sitten voi vielä tehdä abortin. Suuremmalla todennäköisyydellä lapsi on kuitenkin ihan terve vaikka onkin iän myötä kasvaneet riskit.
Jos päätätte lapsen pitää niin tuosta kohtukuolemasta voisit käydä puhumassa jonkun ammattilaisen kanssa, henkistä tukea saa kun avaa vaan suunsa. :)

  • ylös 24
  • alas 0
Vierailija

No et tietenkään tee aborttia! Anna vaikka adoptioon, mutta abortti on murha ja ihan varmasti kadut sitä loppuelämäsi!

  • ylös 7
  • alas 27
Vierailija

En osaa neuvoa, mutta toivotan teille kaikkea hyvää! Halit ja tsempit ja sen sellaiset!

  • ylös 10
  • alas 1
Vierailija

tee päätös itse (toki kuuntele myös miestäsi), mutta älä kuuntele liikaa tämän palstan mielipiteitä :) varmaan kannattaa noista riskeistä kysellä ihan neuvolasta/lääkäriltä, tällä palstalla tiedot saattavat olla vääriä.

Toivotan sinulle rohkeutta, päädyitpä mihin tahansa ratkaisuun.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kuka lääkäri on kirjoittanut e-pillerit 44v:lle? Ei kukaan. Siksi provo.

Samaa mieltä, eiväthän sen ikäiset enää tarvitse ehkäisyä, kun eivät noin vanhat harrasta seksiäkään.

  • ylös 11
  • alas 1
Vierailija

Kyllä mä sinuna antaisin pienen jatkaa kasvuaan, jos mieskin on sitä mieltä, että vauva voisi tulla ja taloustilanne on hyvä.

Isommat lapset varmasti ottaisivat myös osaa vauvan hoitoon ja leikittämiseen, näin voisin ainakin kuvitella.

  • ylös 11
  • alas 0
Vierailija

Et ole liian vanha, olette vain poikkeuksellisen onnekkaita. Mieti hetki kaikkea sitä iloa ja ihmetystä mitä hän tuo tullessaan tähän maailmaan.

  • ylös 11
  • alas 0

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla