Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Isyys nosti miehen kamalat lapsuusmuistot pintaan. Minulla ei ollut hajuakaan kamaluuksista ja varmaan tiedan nytkin vasta osan. Tuntuu niin pahalle! Miten osaan tukea?

Vierailija
22.02.2006 |

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tohon kaksvitoseks sitä eli ja nieli kaiken sellasena ku elämä eteen tarjottiin, mutta nyt (tadaa, kaksseiskana ja äitinä) näkee asioita eri kulmasta...



Tulee kysymyksiä mieleen ja sen sellaista...

Vierailija
2/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehellesi on todella tärkeää antaa noiden muistojen purkautua. Jos sinusta tuntuu pahalta, niin mene sinä sitten vuorostasi huomenna purkamaan noita juttuja jonkun ulkopuolisen terapeutin luo. Miehesikin ehkä pystyy hakemaan ulkopuolista apua kun kerran saa aloitettua asian purkamisen.



VOIMIA!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihan totta, jos on oikein traumoja lapsuudesta, niin todella kannattaa. Just perhe/pariterapiaan, kunnalta saa ilmaiseksi, tarkoitettu just näitä juttuja varten. ei näitä voi itseksensä pohtia, sä et voi olla hänen terapeuttinsa, annatte parhaan lahjan lapsellenne, kun menette yhdessä puhumaan menneisyydestä.



pariterapiassa mietitään just oman lapsuudenperheen vaikutusta nykyiseen perheeseen.



muistaakseeni on sellainen kirja kuin sukupuu, jonka pohjalta voi itsekin hahmotella omaa taustaansa, mutta samantyyppinen harjoitus tehdään yleensä pariterapiassa.





Vierailija
4/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Parhaiten autat olemalla " käytettävissä tarvittaessa" . Jos mies haluaa puhua, kuuntele. Jos haluaa olla hiljaa, anna olla. Jos miestä masentaa, älä mene mukaan masennukseen. Annat miehen mökötellä ja miettiä asioitaan, itse koetat pitää " normaalia" ja positiivista tunnelmaa olemalla tavallinen, oma itsesi.



Minulla on ollut viimeisen vuoden aikana iso kriisi lapsuuteeni liittyvien asioiden käsittelyssä. Nuo edellä mainitut asiat auttoivat minua jaksamaan. Jo pelkkä tunne, että tietää puolison olevan vahva ja positiivinen (vaikka minulla meinasi laiva kaatua), auttoi. Vain pelkkä tieto, että JOS haluan, voin puhua. JOS haluan, saan olla yksin ja hiljaa.



Olen hirveän kiitollinen miehelleni, että hän ei ole kysellyt minulta liikaa, eikä ole mennyt mukaan ahdistuksiini. Kaikista ihaninta on (kun mies on huomannut, että on vaikea päivä) että hän ei kysy mitään, keittää minulle kahvit, ohimennessään taputtaa hellästi vyötärölle, tuo kahvimukin, peittelee jalkani viltillä ja menee lasten kanssa lastenhuoneeseen junarataa rakentamaan.



Vierailija
5/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä toisaalta haluisin puida asioita läpi, mutta pelkään että niiden pintaannostaminen ja puiminen sattuu ja tekee kipeetä enkä mä sitä halua. Mä haluisin vaan painaa villasella. Nyt " isompana" olen vaan sen tosiasian huomannut, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.



Olen joutunut (itseäni suojellakseni) feikkaamaan niin paljon, että en uskalla tulla kokonaan esiin sieltä kulissin takaa...

Vierailija
6/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ai, miehesi siis haluaa puhua. Anna puhua, ja vaikka sinua itkettäisikin, koeta ajatella niin, että kuuntelemalla autat miestäsi suuresti vaikka pahaa tekisikin. Koeta myös olla vahva (itkusta huolimatta) siten, että et liikaa murru. Siten, että mies joutuisi olemaan sinusta huolissaan ja hänen oma paranemisensa tukehtuisi siihen.



Jaksamisia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ole iloinen, että miehesi uskaltaa luottaa sinuun ja puhua! Aina valitettaan hiljaisista miehistä, jotka vain patoavat kaiken pahan olon sisälleen.

Vierailija
8/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

Parhaiten autat olemalla " käytettävissä tarvittaessa" . Jos mies haluaa puhua, kuuntele. Jos haluaa olla hiljaa, anna olla. Jos miestä masentaa, älä mene mukaan masennukseen. Annat miehen mökötellä ja miettiä asioitaan, itse koetat pitää " normaalia" ja positiivista tunnelmaa olemalla tavallinen, oma itsesi.

Tässäkin tilanteessa jos vanhemmuus on tuoretta molemille jne. on aika kohtuutonta vaatia toista vaan jatkuvasti ymmärtämään ja pitämään positiivisuutta yllä.

Ammattilaisen neuvo: miehesi pitää hakea keskusteluapua sellaiselta ihmiseltä, jolla on keinot lähteä purkamaan tilannetta rakentavasti. Tarkoittaa käytännössä sitä, että ottaa yhteyttä mielenterveysyksikköön ja varaa ajan psykologilta tai psykiatriselta sairaanhoitajalta. Samaa suosittelen sinulle, jos tuntuu, että tilanne ahdistaa. Puolisoista ei ole toistensa terapeuteiksi, tilanne voi päinvastoin kääntyä itseään vastaan, jos toista rupaa puoskaroimaan. Kynnysmatoksikaan ei tarvitse asettua, vaan pitää ennen kaikkea huoli omasta jaksamisestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ahdistu eikä osannut puhua(äiti alkkis).Kaikki tulee pintaan aikanaan.Nyt esikoinen5v ja mies käy MTTssä purkamassa omia muistojaan.Olis kyllä pitäny mennä jo aikaisemmin,mut parempi myöhään kuin ei ollenkaan!Voimia sulle!Kuulostele riitääkö miehelle että sä kuuntelet vai oisko parempi käydä ammatti-ihmisen luona.Muista ettei parisuhde ole hoitosuhde!!Mulla meni liian pitkään ennen kuin sen tajusin.Onneksi kuitenkin " ajoissa" ennen kuin parisuhde olisi mennut umpikujaan!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi viisi