Vierailija

Äitini hakkasi minua pienenä. Aina kun minä en totellut tai tein jotain "pahaa" sain kunnolla selkääni. Oireilin näiden rangaistusten takia pitkään, enkä ole koskaan kunnioittanut äitiäni samalla tavalla kuin esimerkiksi muiden vanhempia.

Jo hyvin pienenä ymmärsin miten kohtuuttomia äitini rangaistukset olivat. Siksi en häntä ole oppinut kunnioittamaan.

Lapsena jos vaikka myöhästyin kotiintuloajasta puoli tuntia, en saanut enää syödä mm.iltapalaa. Jouduin menemään nälkiintyneenä nukkumaan. Yöllä sitten hiivin salaa jääkaapille, jotta saisin syödäkseni, niin äiti yllätti minut "varkaissa" ja sain harjasta selkääni. Äidillä oli tapana langettaa syömiskieltoja, hakata kepillä, heitellä imurilla päin ja kaikkea muuta sairasta.
Olen luonteeltani aina ollut sellainen, että puolustan itseäni, joten ei ollut yllättävää, että reagoin takaisin nimittelemällä ja lyömällä äitiäni takaisin. Tiedän, että se oli väärin ja joskus löin äitiä ilman, että hän olisi ensim fyysisesti vahingoittanut minua. Esimerkiksi jos äitini huusi ja haukkui minua tunnin kaksi putkeen, eikä hän lopettanut sitä useista kehoituksista huolimatta,niin saatoin läpsäsästä häntä poskeen ja huutaa perään, että lopettaa nyt jo.

Äitini on ääneen haukkunut ja ihmetellyt, että miksi jumala toi minut tähän maailmaan ja hän toivoi ääneen välillä, että kumpa en olisi koskaan syntynyt hänelle. Olin kuulemma paha lapsi. Ja tämä ääneen toteaminen tapahtui siis huutaen. Yksin huutaen. Kaikki muut lapset (minä mukaanlukien) olimme vaikkapa nukkumassa, niin äitini huusi yksin keittiössä tiskatessaan tuollaisia asioita.

Äitini pyysi sossuilta apua ollessani noin 6- vuotias. Siellä sitten yhdessä ihmeteltiin mikä minussa on vikana kun minä lyön äitiäni ja minä käyttäydyn agressiivisesti ja niin edelleen. Yritin pitkään kertoa, että äidilläni on vakavia ongelmia ja hän yleensä pistää alulle kaikki nämä tappelut ja pahoinpitelyt, mutta eihän minua koskaan uskottu. Äitikin kehtasi kirkkain silmin valehdella, että keksin juttuja päästäni.

Sossuilla olen käynyt siis jo hyvin nuoresta asti. Noin 16- vuotiaana käynnit päättyivät, koska niistä ei ollut ikinä mitään apua. Minua on tasan 1 sossu uskonut, mutta hänkään ei voinut tehdä juuri mitään asialle. Kun tämä sossu kertoi äidille mielipiteistään ja asioita, joissa äitini on tehnyt väärin, niin äitini haukkui kyseisen sossun päin naamaa maan rakoon ja teki selväksi, ettei halua kyseistä sossua enää meille.

Mua harmittaa vieläkin nämä asiat. En ole koskaan ollut mikään ongelmateini. Tai tietyllä tavalla olen, mutta en ole koskaan narkannut, ryypiskellyt tai tehnyt sellaisia asioita, joita yleensä ongelmateinit tekevät.

Koulussakin sain hyviä numeroita jne, mutta käytökseni oli ajoittain agressiivista. Olin koulussa aina puolustuskannalla ja saatoin välillä vittuilla opettajille ja muillekin oppilaille sen takia, että kotona oli aivan paskat oltavat eikä kukaan välittänyt minusta. Kaikki näkivät minussa paljon hvää, mutta myöskin paljon pahaa. Opettajat näkivät mussa paljon potentiaalia, mutta ihmettelivät sitä käytöstä. Äiti ei koskaan tsempannut mua koulun suhteen. Olen kaiken joutunut tekemään aina yksin. Kukaan ei kysynyt koskaan, että miten meni koulussa ja opinko mitään uutta. Mun kokeet ei kiinnostanut äitiä.

Lopulta ysiluokalla paloin loppuun. Olin lievästi masentunut. Lihoin noin 15kg enkä enää juuri koulussa käynyt. Kaikki tuntui pahalta ja oma tulevaisuus pelotti. Ei ollut ketään kelle voisi puhua. Lopulta suoritin silti ysiluokan aika kohtalaisin numeroin.

Päätin sitten, etten anna itseni vajota tasolle johon mun oletetaan vajoavan. En ole tyhmä ihminen. Olen vain provosoitunut ja kantanut liian isoa taakkaa liian pienestä asti aivan yksin.

Nykyään olen valmis merkonomi. En ole enää äkkipikainen. Osaan hillitä hermojani. Olen aina ollut sosiaalinen ja iloinen huumorintajuinen likka ja olen sitä vieläkin. Olen rationaalisempi ja ajattelen ja pohdin paljon asioita. (Pohdin tosin jo pienenäkin). Mua hävetti ja hävettää välillä vieläkin se oma käytös peruskoulussa, mutta enhän mä sille mahda enää mitään. Mun luonteenpiirteisiin ei siis ole kuulunut nuo piirteet, joita koulussa näkyi. Mä vaan oireilin voimakkaasti.

Jouduin myös 10- vuotiaasta lähtien ostaa itse omat vaatteeni. Joskus kävelin talvisin rikkinäisillä kengillä, koska mulla ei ollut omia rahoja ostaa niitä.

Kaikki nämä asiat tuntui niin vääryydeltä ja epäoikeudenmukaiselta. Aina kun kävin kavereiden kotona vaikka yökylässä, niin siellä vallitsi kotona lämpö. Oikeanlainen kuri, mutta rakkaus ja lämpö. Omassa kotonani en tunne vieläkään moista. Se tuntui lapsena niin oudolta. Toivoinkin usein, että asuisin muualla.

Kun muutin pois kotoa 17- vuotiaana äitini uhitteli miten nyt tulee kodista parempi ja on helpompaa asua kun olen poissa. Noh, eipä ole vieläkään. Vieläkin se huutaa ja antaa selkään nuorimmalle 11v pikkuveljelleni. Puutun aina tilanteeseen niitä nähdessäni ja olen yrittänyt puhua äidilleni järkeä, mutta kun hän ei ole koskaan nähnyt köytöksessään vikaa. Vika on aina muissa. Minä pystyin jo hyvin pienenä lapsena tunnustamaan ja pyytämään anteeksi, mutta äidiltäni en koskaan saanut anteeksipyyntöä esimerkiksi riitojen jälkeen.

Tekisin lasu ilmoituksen, mutta en halua muille alaikäisille lapsille pahaa mieltä. Isä tosiaan erosi äidistä kun olin noin 12-13v. Enkä ihmettele. Isä oli aina rauhallinen. Mutta kuitenkin. Olen nyt työssäkäyvä merkonomi ja aloitan syksyllä vielä lukio-opinnot. Hyvin menee mulla muuten vieläkin. On rakastava mies ja rahatilannekin hyvä. Äidin tekemät valinnat näkyvät silti välillä joka päiväisessä elämässäni. Anteeksi tämä pitkä purkaus, mutta tekee hyvää välillä kirjoittaa näistä asioista..

  • ylös 8
  • alas 0

Kommentit (7)

Vierailija

Pahempi mieli niillä on jos et tee lasua!
Hyvin olet pärjännyt vaikka äitisi on todella häiriintynyt ja ilkeä. Harvempi selviäisi noin hyvin. Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Anteeksi kirjoitusvirheistä. Annoin tunteitten viedä ja jäi se kielioppi sitten siinä samalla.

Lisäisin vielä, että moni tuossa tilanteessa oleva olisi varmaan tappanut itsensä, äitinsä tai alkanut narkkaamaan tai muuta. Mutta oon silti vieläkin normaali ihminen. Kiitos mun vahvan persoonallisen luonteeni ja vahvan rationaalisen ajattelutavan. Olen aina osannut ajatella asioita erilaisista näkökulmista ja aina ollut järkevä. Olen kiitollinen, että selvisin lopulta sen pahempia ongelmia noista ajoista.

En silti usko, että pystyn koskaan antamaan äidilleni anteeksi näitä tekoja. Ehkä jos, hän aidosti katuisi ja myöntäisi, niin voisin, mutta välimme ei silti tule koskaan muuttumaan. Eihän meillä kunnollista äiti-tytär suhdettakaan ole ollut. Sosiaaliset taitonikin olen joutunut itse oppimaan, kun ei kotona käyty edes ruokapöydässä keskusteluja tai vaihdeltu kuulumisia.

En ole silti hylännyt äitiäni. Keskustelemme monia kertoja viikossa ja käyn pari kertaa kuukaudessa yökylässä. Lähinnä pienempien takia. Haluan niille vain parasta. Olen oppinut jotenkin ohittamaan äidin typerät kommentit ja äkkipikaiset huutamiset. Ei toista ihmistä voi pakottaa muuttumaan.

AP

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tee lasu pikkuveljen hakkaamisesta.

Uskottaisiinko siellä nämä asiat? Eihän muakaan kuunneltu tai uskottu,vaan vikaa alettiin etsiä äidin sijaan minusta.

AP

Vierailija

Menneisyyteesi kuulostaa hyvin rankalta, mutta sun on tehtävä lasu pikkuveljestäsi. Äitisi tulee aivan varmasti toistamaan samat asiat veljesi kohdalla. Jos haluat pelastaa hänet tuolta kaikelta, niin lasu kannattaa tehdä. Ei lapsensa koulunkäyntiä voi laiminlyödä mainitsemillasi tavoilla. Kyseessä pienen ihmisen tulevaisuus. Tsemppiä ap sullekin elämään. Vaikutat vahvalta ja fiksulta ihmiseltä!

Vierailija

Äitisi ei ole terve. Harmi, että suomessa ei pakoteta tuollaisia hoitoon. Aina täällä etsitään vika lapsissa. Monta lehtijuttuakin ollut vanhemmista, jotka hakkaavat ja suorastaan kiduttavat omia lapsiaan eikä asialle tehty mitään! En väitä että äitisi kykenisi tappamaan, mutta aivan riivatulta henkilöltä hän kyllä kuulostaa.

Vierailija

Miksi te jotkut ehdotatte lasua?! Se lasu voi pahentaa entisestään lasten elämää? Kyllä lapset silti rakastaa äitiään, eikä siitä eroon oikeasti haluaisi. Tunkekaa nuo lasu juttunne perseeseen

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla