Itsetyydytystä harrastavat, parisuhteessa elävät naiset. Visainen kysymys teille.
Olen avioliitossa elävä kolmekymppinen mies. Olemme usean vuoden olleet naimisissa ja meillä on lapsia. Seksielämämme on hieman laantunut niistä ajoista kun lapsia ei ollut. Seksin väheneminen johtuu monista seikoista, mm. arjen kiireestä, mutta myös siitä, että vaimollani on epävarma olo omasta vartalostaan, joka hänen sanojen mukaan vaikuttaa seksielämäämme.
Harrastamme seksiä enää ehkä kerran pari kahdessa kuukaudessa. Kolmenkin kuivan kuukauden jakso on tullut tutuksi. Aloite seksiin tulee aina minulta. Jos en olisi aktiivinen, emme todennäköisesti harrastaisi seksiä ollenkaan. Joten päätin tehdä asialle jotain ja piristää seksielämäämme. Sain taivuteltua vaimon siihen, että hankimme klitoriskiihottimen, jota voimme yhdessä käyttää seksin aikana. Aluksi vaimo oli hieman arka asian suhteen, mutta parin kerran jälkeen hän tuli asian kanssa sinuiksi ja lelu tuli luontevaksi osaksi esileikkiä. Nyt pääsemme itse asiaan.
Käytimme lelua pari kertaa ja kolmannella kerralla huomasin, että paristot olivat loppuneet. Ei kai ne noin nopeasti voi kulua loppuun, ajattelin. Pari päivää sitten esitin taas huoleni seksielämämme niukkuudesta ja tämän keskustelun aikana vaimoni ilmoitti hommanneensa uudet paristot leluun. Ajattelin, että kohta varmasti tapahtuu. Tarkistin illalla mielenkiinnosta vain todetakseni, että uudet paristot olivat löytäneet paikkansa. Ihmettelen miksi. Ainoa vaihtoehto on, että vaimoni on vaihtanut paristot yöllä minun jo nukkuessa. Vaimoni on nukkunut pidemmän aikaa olohuoneen sohvalla, koska ei voi nukkua makuuhuoneessamme yskimisen takia, ettei herätä pienintä lastamme, joka nukkuu kanssamme makuuhuoneessa. 1+1=2.
Olemme aikasemmin keskustelleet itsetyydytyksestä ja hänellä on ollut vierastava mielipide asiaan. Olen kyllä tuonut julki, että minua ei haittaa jos hän haluaa välillä torjua flunssaa yksinkin. Päinvastoin. Ymmärrän kyllä, jos hän haluaa tehdä sitä salaa, eikä halua minun tietävän asiasta. Mutta twisti on siinä, miksi minä sitten kelpaan yhä vain harvemmin.
Olemme käyneet lukemattoman kerran keskusteluja kyllästymiseen asti siitä, mikä seksielämässämme hiertää. Se ei koskaan johdu minusta, kaikki puoleltani on hyvää ja enemmän kuin kiitettävää. Tällaista palautetta saadessaan on vaikea muuttaa mitään. Teen kotitöitä, hoidan lapsia, käyn töissä ja niin päin pois. Perässä vedettävä lapanen en kuitenkaan ole. Olen käynyt mielessäni läpi monia eri vaihtoehtoja. Ehkä hän on menettämässä kiinnostustaan minuun, mutta perhe-elämä toimii ja avioliittomme kulkee muutenkin hyvin. Arkihellyyttä on kuitenkin päivittäin paljon. Halauksia, suukkoja jne.
Mitä mieltä olette tilanteesta? Keskusteleminen asiasta on turhaa, sillä sitä on tehty jo tarpeeksi monta kertaa, eikä siitä sen valmiimpaa tule. Mikä on teidän syy harrastaa itsetyydytystä parisuhdeseksin kustannuksella?
Kommentit (46)
Orkku on paljon helpompi saada ilman miestä. Aika monelle naiselle. Se ees taas jyystäminen vain häiritsee itse toimitusta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä vastauksista kaikille. Kaavamaisuutta ei kumpikaan meistä halua, joten erityisistä seksille varatuista ajoista emme ole sopineet. Yhdessä keskustelussa vaimoni nosti esille, että voisi harrastaa kanssani seksiä, vaikka ei mieli tekisikään, mutta sitä en halua. Haluan seksiä vain jos vaimonikin haluaa, ei siksi että hänen kuuluisi haluta. Se saattaisi pilata lopullisesti seksielämämme ja aidon kiinnostuksen toisiamme kohtaan.
Muutama vastaus antoi hyvin ajattelemisen aihetta. Ehkä en tiedosta painostavani vaimoani. Ehkä hellyyteni ei ole vilpitöntä ja vaimoni aavistaa, että teen sitä vain seksi mielessä. Ap.
Olen kanssasi samaa mieltä, että kummankin on seksiä haluttava. Hyvin usein kuitenkin väsyttää, laiskottaa, stressaa ym., jolloin seksi jää helposti pitkäksikin aikaa. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta hommiin, niin aika monesti seksistä sitten lopulta kuitenkin todella nauttii. Tästä syystä yritän aika ajoin päästä tunnelmaan mukaan, jos mies haluaa, mutta minua ei niin kiinnosta. (Halut ei välttämättä myös kohtaa kovin usein, ja tällöin ajattelen, että jos nyt rakastellaan, vaikkei minua huvita, niin seuraavan kerran toivottavasti mies lähtee mukaan, kun minä haluan enemmän.)
Minulla orgasmin tuo vain klitoriksen stimuloiminen. Eli joko sormin, lelulla tai kielellä. Yhdynnässä en saa orgasmia, joten jäi mietityttämään, voiko näin olla myös vaimollasi. Jos yhtään olette asiasta kiinnostuneita, suosittelen todella, että annat suuseksiä vaimollesi. Lelujen 'bonus' on yleensä se, että ne värisevät ja näin ollen stimulaatio on jatkuvaa ja tasalaatuista, ja itse omien tuntemusten mukaan saa päättää, miten ja mitä kohtaa hyväilee. Tämä on myös yksi syy, minkä takia vibraattori saattaa vetää pidemmän korren. Itse olen kuitenkin parhaat orgasmini saanut kumppanin kanssa, joten ilman leluja mielestäni pärjää ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla orgasmin tuo vain klitoriksen stimuloiminen. Eli joko sormin, lelulla tai kielellä. Yhdynnässä en saa orgasmia, joten jäi mietityttämään, voiko näin olla myös vaimollasi. Jos yhtään olette asiasta kiinnostuneita, suosittelen todella, että annat suuseksiä vaimollesi.
Tykkään antaa suuseksiä vaimolleni ja sitä onkin melkein joka kerta. Vaimo saa orgasmin suuseksistä ja kerran tai kaksi yhdynnästä. Tämän ei pitäisi olla ongelma, ellei vaimoni feikkaa orgasmejaan. Ap.
Arvelen, että suurin tekijä tässä on tuo vaimon epävarmuus.
On paljon helpompaa käyttää sitä vibraa ihan yksikseen, kun ei ole mitään paineita siitä miltä näyttää eikä tarvitse myöskään huolehtia onko toisella kivaa.
Jos saat vaimosi tuntemaan että on maailman seksikkäin ja ihanin nainen, uskon että estot pikkuhiljaa katoavat.
Voi tuntua oudolta jos ei yleensä sellaisia puhu, mutta ala ohimennen sanomaan kuinka kaunis vaimo onkaan jne. Jos ei muuten niin ainakin seksin yhteydessä.
Haluan jatkaa hieman asian pohtimista jos jotain kiinnostaa tilanne. Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet tällä hetkellä. Tunteet vaihtelevat suuttumuksen ja hyväksynnän välillä. Suurin ajatus päässäni on, että ostinko itselleni lopulta korvaajan.
Tilanne ei ole mielestäni pitkällä tähtäimellä kovin reilu. Ajattelen, että minulta on riistetty oikeus toteuttaa itseäni seksuaalisesti. Kun taas kumppanini pystyy elämään ns. täysillä. Hänellä on mies tarvittaessa, mutta kiinnostus syystä tai toisesta ei ole nyt kovin suuri. Hän tyydyttää tarpeensa muulla tavalla ja se riittää. Jospa selitys itsevarmuuden puutteesta onkin tekosyy, koska oikeasta ongelmasta hän ei halua minulle puhua.
En edes tiedä, onko hänellä tiettyjä fantasioita, jotka antavat hänelle enemmän kiihotusta masturboidessa ja minun kanssani seksi tuntuu pliisulta. En edes toisaalta voi tietää pettääkö hän minua. Tämä kaikki edeltävä on aika kaukaa haettua, mutta väistämättä pohdin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Salapoliisiksi en alennu. Se ei ole minua.
Keskustelun en usko tilanteeseen enää auttavan. Keskusteltu on monet kerrat, eikä siitä ole puusta pidemmälle päästy. Tilanteen tekee hankalaksi se, etten voi tietää onko kyseessä jokin vaihe vai pysyvä tila. Odotanko kiltisti kymmenen vuotta ja ihmettelen tilannetta uudestaan. Minullakin pitäisi olla oikeus seksuaalisuuteen muutenkin kuin runkkaamalla.
Tilanteen tekee todella hankalaksi se, ettei parisuhteestamme näkisi päällepäin, että seksi puuttuisi. Arki ja työnjako toimii kuin rasvattu salama. Molemmat kannamme myös vastuuta lapsista, eikä kuorma kaadu kummankaan niskaan. Tällainen tilanne tosin riittää monelle, joilla seksi on parisuhteessa kuollut. Ollaan yhdessä vain, koska homma toimii muuten hyvin.
Minun pitää selvittää nyt oma pääni ja puntaroida, mitä haluan ja mitä en hyväksy. Tällä tiellä en kuitenkaan halua loputtomiin jatkaa. Ap.
Kauanko tilanne on nyt jatkunut samanlaisena? Onko teillä lainkaan yhteistä seksiä? Jos uskot, ettei keskusteluista ole apua, voisit näyttää vaimollesi tämän keskustelun. Mielestäni osaat hienosti pukea tuntemuksesi sanoiksi ja pohtia tilannettanne monelta kantilta
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Kauanko tilanne on nyt jatkunut samanlaisena? Onko teillä lainkaan yhteistä seksiä? Jos uskot, ettei keskusteluista ole apua, voisit näyttää vaimollesi tämän keskustelun. Mielestäni osaat hienosti pukea tuntemuksesi sanoiksi ja pohtia tilannettanne monelta kantilta
Tsemppiä!
Tilanne on jatkunut nyt noin parin vuoden ajan. Toki välille mahtuu pieniä sykäyksiä, jolloin seksiä on ollut parikin kertaa tiheään. Mutta sanoisin että seksiä on ollut pääsääntöisesti kerran kahdessa kuukaudessa. Tämä ei toisaalta ole nyt älyttömän toivotonkaan tilanne. Ensimmäisen lapsen jälkeen seksi alkoi vähenemään. Sitä ennen seksi oli hyvin aktiivista ja molemmat olivat yhtä aloitteellisia.
Mitä aikaisempaan viestiini tulee, jossa pohdin kolmannen osapuolen mahdollisuutta, niin rauhoituttuani ja kahvit juotuani tulin siihen lopputulokseen, ettei se meidän tapauksessamme ole kyllä mitenkään mahdollista. Vaimoni panostus suhteeseemme ja päivittäiset hellyydenosoitukset kyllä puhuvat niin paljon sitä vastaan.
En halua myöskään lähteä syyttävälle linjalle, koska sillä ainoastaan pahennan asiaa. Pakottaisin vain puhumaan asiasta, josta hän ei ole valmis puhumaan. Tämän mielestäni hyvän pointin taisin napata jostain aikaisemmasta vastauksesta. Katsotaan nyt hetki ja päivä kerrallaan. :)
Itse olen 30-vuotias nainen, joka kärsii lähes samanlaisesta ongelmasta. Parisuhde ja mies ovat muuten ihania, mutta seksiin aloite tulee aina minulta. Tiedän olotilan, kun tuntuu, ettei puhuminen enää vain hyödytä. Välillä tekisi mieli huutaa, että toinen näkisi tarpeeni ja välillä vain toteuttaa naisellisuutta jonkun toisen kanssa. Joskus taas yritän vain hyväksyä asian, mutta ongelma on jo nyt alentanut itsetuntoani. Olen todella seksuaalinen ja aktiivinen: tykkään pukeutua viettelevästi ja olen kokeilunhaluinen, joten siitä ei ainakaan meillä ole kysymys. Toisaalta vain puhuminen voi ratkaista ongelmat ja se, että toinen ymmärtää ongelman tuskaisuuden. Itsellenikin on ok toisen sooloseksi, kunhan se ei vaikuta negatiivisesti yhteiseen seksiimme.
Tuttu tunne kirjoitti:
Itse olen 30-vuotias nainen, joka kärsii lähes samanlaisesta ongelmasta. Parisuhde ja mies ovat muuten ihania, mutta seksiin aloite tulee aina minulta. Tiedän olotilan, kun tuntuu, ettei puhuminen enää vain hyödytä. Välillä tekisi mieli huutaa, että toinen näkisi tarpeeni ja välillä vain toteuttaa naisellisuutta jonkun toisen kanssa. Joskus taas yritän vain hyväksyä asian, mutta ongelma on jo nyt alentanut itsetuntoani. Olen todella seksuaalinen ja aktiivinen: tykkään pukeutua viettelevästi ja olen kokeilunhaluinen, joten siitä ei ainakaan meillä ole kysymys. Toisaalta vain puhuminen voi ratkaista ongelmat ja se, että toinen ymmärtää ongelman tuskaisuuden. Itsellenikin on ok toisen sooloseksi, kunhan se ei vaikuta negatiivisesti yhteiseen seksiimme.
Ongelmamme kuulostaa tosiaan vähän samankaltaiselta. Välillä käy mielessä, että miksi välittäisin enää ja en menisi vieraisiin jos tilaisuus sattuisi kohdalleen. Mutta ei se ole koskaan käynyt vakavasti mielessä, vaan ennemmin tulee esiin hetkellä jolloin on oikein turhautunut. Mutta toisaalta minä en voi myös vaatiakaan toista käyttäytymään omien halujeni mukaan. En kuitenkaan omista häntä. Mutta hammasta joutuu puremaan. Välillä tuntuu, ettei mitään ole omalta puolelta enää tehtävissä.
Ja ehkä pahinta on se, että haluaisi vaan toteuttaa itseään sen rakkaansa kanssa. Ja kun tuntuu, ettei millään saa toista ymmärtämään asiaa. Mutta muuten hyvän suhteen eteen kannattaa yrittää taistella. Toivottavasti taistelua ei tarvitse vain jatkaa väsymykseen saakka. Tsemppiä kovasti ja yritä vielä kerran keskustella ilman painostusta ja käytä musta tuntuu-metodia. Et ole itsekäs, et omistushaluinen, etkä vakoilija. Olet vain turhautunut ja se ei ole ihme.
Tervehdys!
Asiallinen avaus ja paljon asiallisia vastauksia, nyt ei ehdi niitä kaikki kahlata läpi, mutta lyhyestä virsi kaunis.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että säpinää makuuhuoneeseen saa mukavasti fantasioista keskustelemalla. Fakta kun on se, että niitä jokaisella on ja mielestäni kuuluu hyvään ja avoimee parisuhteeseen puhua kaikista asioista... Lukemiseksi suosittelen todella lämpimästi Osmo Kontulan kirjaa Mielen seksuaalisuus. Todella hyvä kirja, jota suosittelen kaikille useamman vuoden yhdessä olleille pareille
Tuttu tunne kirjoitti:
Ja ehkä pahinta on se, että haluaisi vaan toteuttaa itseään sen rakkaansa kanssa. Ja kun tuntuu, ettei millään saa toista ymmärtämään asiaa. Mutta muuten hyvän suhteen eteen kannattaa yrittää taistella. Toivottavasti taistelua ei tarvitse vain jatkaa väsymykseen saakka. Tsemppiä kovasti ja yritä vielä kerran keskustella ilman painostusta ja käytä musta tuntuu-metodia. Et ole itsekäs, et omistushaluinen, etkä vakoilija. Olet vain turhautunut ja se ei ole ihme.
Ei vaimon itsetyydytys oo mieheltä pois. Kyllä se syy löytyy jostain syvemmältä. Ja kaikki painostaminen vaikka sen kuinka muotoilis keskusteluksi pahentaa vain tilannetta. Näin naisena väittäisin että se syy on ihan jossain muualla ja se ettei seksi kiinnosta on vain oire jostain. Ja kannattaa olla ainakin itselleen rehellinen kun miettii syytä seksin vähenemiseen. Siis kun mietit miksi vaimoa ei kiinnosta. Ei, syy ei edelleenkään ole siinä lelussa vaan syy löytyy todennäköisemmin peilistä. Onko joku asia mistä vaimo "nalkuttaa"? Esimerkiksi edellisen parisuhteeni pilasi miehen tissuttelu. Mies ei suostunut myöntämään että minua oikeasti ärsytti se tissuttelu, vaan ihmetteli miksi minua ei seksi kiinnostanut. Sanoin sen suoraan, että miksi ei kiinnosta, mutta koska asia ei miellyttänyt, kielsi oikean syyn ja ihmetteli miksi minua ei kiinnosta. Epäili jopa että minulla oli toinen mies. Periaatteessa mies oli hyvä, teki ruokaa, siivosi, kävi töissä jne jne. Eli mieti onko joku asia mistä vaimo "nalkuttaa". Nalkuttaako liian pitkistä työpäivistä, aikaa vievistä harrastuksista tms. Syyn ei siis tarvitse olla juomisessa vaan mikä tahansa asia voi kasvaa yllättävän merkittäväksi. Ja pahinta mitä voit kysyä on "miksi ei" jos vaimosi kieltäytyy seksistä. Seksin tulee olla vapaaehtoista ja perustua haluun sekä vapaaseen tahtoon ja painostus tekee siitä pahimmillaan vastenmielistä. Nykyinen kumppani ei ole kertaakaan kyseenalaistanut jos en ole ollut innokas seksiin. Silloin kun en oo halunnut mies on tyytynyt halaamaan ja silittämään ja pitämään muuten hyvänä ja tehnyt sen ilman taka-ajatuksia. Ja voin kertoa että sen ansiosta olen itse aloitteellinen ja mies ei kovinkaan usein pakkeja saa johtuen siitä, että tunnen olevani arvostettu ja rakastettu. Ja tärkeimpänä asiana: En ole kertaakaan tuntenut, että muo painostettaisiin seksiin tai että seksi olisi velvollisuus!
Aloittaja päivittää:
Otin asian esille taas tänään hienovaraisesti. Kerroin, että turvaudun välillä itsetyydytykseen helpottaakseni tilannetta. En tehnyt sitä siihen tyyliin, että katso mihin pihtaamisesi takia joudun turvautumaan, vaan yksinkertaisesti siksi, että haluan olla rehellinen ja teen niin vain helpottaakseni omaa oloani. Vaimoni otti sen asiallisesti ja hyväksyi. Sanoi, ettei ihmettele, että välillä teen niin.
Vein myös keskustelua siihen suuntaan, että minulle on myös ok jos hän tekisi niin. Hän kiisti asian ja sanoi, ettei tykkää sellaisesta. Ei tykkää seksissäkään esileikistä vaan enemmän suorasta toiminnasta. Ota tuosta nyt selvää. Itse tykkään esileikistä ja se ei ole mikään nopea muodollisuus.
En tiedä miksi hänen on vaikea olla asiasta rehellinen. Nyt kuitenkin luulen, ettei hän tule koskaan paljastamaan asiaa minulle. Enkä usko miten tilanne voisi tästä parantua. Hän aina vakuuttaa, ettei vika ole minussa kun kysyn, teenkö jotain väärin tai voinko parantaa jollain osa-alueella, mikä parantaisi hänen seksikokemustaan.
En taida koskaan saada vastausta kysymykseen, miksi? Päälimmäinen fiilis on hieman turhautunut. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaimon itsetyydytys oo mieheltä pois. Kyllä se syy löytyy jostain syvemmältä. Ja kaikki painostaminen vaikka sen kuinka muotoilis keskusteluksi pahentaa vain tilannetta. Näin naisena väittäisin että se syy on ihan jossain muualla ja se ettei seksi kiinnosta on vain oire jostain. Ja kannattaa olla ainakin itselleen rehellinen kun miettii syytä seksin vähenemiseen. Siis kun mietit miksi vaimoa ei kiinnosta. Ei, syy ei edelleenkään ole siinä lelussa vaan syy löytyy todennäköisemmin peilistä. Onko joku asia mistä vaimo "nalkuttaa"? Esimerkiksi edellisen parisuhteeni pilasi miehen tissuttelu. Mies ei suostunut myöntämään että minua oikeasti ärsytti se tissuttelu, vaan ihmetteli miksi minua ei seksi kiinnostanut. Sanoin sen suoraan, että miksi ei kiinnosta, mutta koska asia ei miellyttänyt, kielsi oikean syyn ja ihmetteli miksi minua ei kiinnosta. Epäili jopa että minulla oli toinen mies. Periaatteessa mies oli hyvä, teki ruokaa, siivosi, kävi töissä jne jne. Eli mieti onko joku asia mistä vaimo "nalkuttaa". Nalkuttaako liian pitkistä työpäivistä, aikaa vievistä harrastuksista tms.
Kiitos vastauksesta. Olen viettänyt aikaa peilin edessä niin paljon, että oma naama jo oksettaa. :)
Vaimoni ei nalkuta. En tissuttele ja baari-iltoja vietän harvemmin. Harrastuksiin ei ole aikaa, sillä työ ja lapset pitävät huolen, ettei minulle jää omaa aikaa. Minä olen oikeastaan päävastuussa siivoamisesta. Jos en siivoaisi, ei kukaan muukaan sitä tekisi. Vaimollani on ehkä hiuksen hienosti enemmän aikaa rentoutua illalla kuin minulla. Koska olen päivät töissä niin illalla otan enemmän ohjaksia ja annan vaimolle hengähdysaikaa.
Tietysti yksi mahdollisuus on, että olen tullut liian "kiltiksi aviomieheksi". Viehätys on mennyt, koska mies on lapanen. Renttumoodia on turha ottaa, vaikka osaisin kyllä senkin. Olenko pelannut itseni ulos yrittämällä olla mahdollisimman hyvä isä ja puoliso.
On minussakin paljon vikoja. Tuskastun helposti ja osaan kyllä näyttää sen. Ap.
Pahoittelen jos kirjoitteluaktiivisuuteni häiritsee jotain. :)
On yksi asia vielä, joka voi toimia. Olen fyysisesti vähän heiveröinen vaikka pitkä olenkin. Minun pitäisi mennä salille ja alkaa hankkimaan lihasta. Mahaa minulla ei ole, mutta ei myöskään vatsalihaksia. :)
Jospa vaimoni ei olekaan tyytyväinen vartalooni ja toivoisi sen olevan enemmän lihaksikkaampi. Tästäkin on joskus aikaisemmin puhuttu, mutta se on ollut yleistä hyvinvointikeskustelua, eikä seksi ole liittynyt siihen mitenkään. Vaimoni sanoi, että on ihan tyytyväinen miltä näytän, mutta tuskin hän haluaa sitä minulle sanoa päin naamaakaan jos ei ole. Ap.
Kyllä minä nyt ottaisin kuntosaliprojektin sijaan tavoitteeksi saada vaimon pois sieltä sohvalta nukkumasta, taas samaan sänkyyn ja oman miehen kainaloon nukkumaan.
Vaikuttaisi siltä, että vaimoasi ei vain kiinnosta seksi enää. Se ei ole lopullista, jos asiaa alkaa työstää. Sanoit, ettet halua harrastaa seksiä niin että vaimosi ns. antaa säälistä, mutta tämä saattaisi olla toimiva keino palauttaa seksuaalista halukkuutta.
Säännöllinen seksin harrastaminen _saattaa_ lisätä haluja, sillä seksi voi olla vähän kuin takka, joka kylmenee jos siihen ei lisää tasaisin väliajoin puita. Jos molemmat ovat suostuvaisia kokeilemaan esim. sovittua 3-kertaa-viikossa-seksiä vaikka kuukauden ajan, kokeilkaa. Vaikka se saattaakin aluksi tuntua vaivaannuttavalta tai epäsopivalta. Teidän tilanne ei välttämättä muuten etene mihinkään.
Ja siis ehdotan tätä vain siksi, että vaimosi oli ilmeisesti jotain sellaista ilmaissut, että voi suostua seksiin vaikka ei itse olisikaan innoissaan asiasta. Kunhan ei tee mitään oikeasti vastoin tahtoaan.
Monia naisia kiihottaa itsevarma mies. Minuakin! Voisiko tämä toimia teillä? Jos olet epävarma omasta ulkonäöstäsi tai jostain muusta asiasta, se välittyy vaimollesi. Naisesta on ihanaa, kun mies ottaa, mitä haluaa, eikä kysele mitään. Toki ihan raiskaukseen saakka ei kannata mennä. Ja vaimosihan on sanonut, että suostuu seksiin kanssasi, vaikka häntä ei haluttaisikaa. Minä kiihotun nollasta sataan hetkessä, kun mieheni ottaa minut luolamiesmäisesti vaikka seinää vasten tai keittiön pöydällä. Nyt taitaa jo mennä vähän fantasian puolelle... sori! Mies ohittaa pienet vikinät ja vastustelut päättäväisellä otteellaan. Hän tietää, mitä tekee!
Minusta on mukava, kun Ap keskustelee itsekin aktiivisesti. Usein näissä ketjuissa aloittaja jättää aloituksensa jälkeen kommentoijat keskustelemaan keskenään.
Sä oot ainakin valmis muutokseen ja oot tosi motivoitunut. Toivottavasti asia ratkeaa! Voisiko vaimosi olla masentunut?
Kunnon Suomi lahna, äkkiä omin käsin onneen, että pääsee vetää siideriä ruhoonsa, miehestä ei niin väliä. Anna mä vielä arvaan, olet vaaleahiuksisuuden geenit saanut.