Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Itsetyydytystä harrastavat, parisuhteessa elävät naiset. Visainen kysymys teille.

Miesylilaidan
30.04.2016 |

Olen avioliitossa elävä kolmekymppinen mies. Olemme usean vuoden olleet naimisissa ja meillä on lapsia. Seksielämämme on hieman laantunut niistä ajoista kun lapsia ei ollut. Seksin väheneminen johtuu monista seikoista, mm. arjen kiireestä, mutta myös siitä, että vaimollani on epävarma olo omasta vartalostaan, joka hänen sanojen mukaan vaikuttaa seksielämäämme.

Harrastamme seksiä enää ehkä kerran pari kahdessa kuukaudessa. Kolmenkin kuivan kuukauden jakso on tullut tutuksi. Aloite seksiin tulee aina minulta. Jos en olisi aktiivinen, emme todennäköisesti harrastaisi seksiä ollenkaan. Joten päätin tehdä asialle jotain ja piristää seksielämäämme. Sain taivuteltua vaimon siihen, että hankimme klitoriskiihottimen, jota voimme yhdessä käyttää seksin aikana. Aluksi vaimo oli hieman arka asian suhteen, mutta parin kerran jälkeen hän tuli asian kanssa sinuiksi ja lelu tuli luontevaksi osaksi esileikkiä. Nyt pääsemme itse asiaan.

Käytimme lelua pari kertaa ja kolmannella kerralla huomasin, että paristot olivat loppuneet. Ei kai ne noin nopeasti voi kulua loppuun, ajattelin. Pari päivää sitten esitin taas huoleni seksielämämme niukkuudesta ja tämän keskustelun aikana vaimoni ilmoitti hommanneensa uudet paristot leluun. Ajattelin, että kohta varmasti tapahtuu. Tarkistin illalla mielenkiinnosta vain todetakseni, että uudet paristot olivat löytäneet paikkansa. Ihmettelen miksi. Ainoa vaihtoehto on, että vaimoni on vaihtanut paristot yöllä minun jo nukkuessa. Vaimoni on nukkunut pidemmän aikaa olohuoneen sohvalla, koska ei voi nukkua makuuhuoneessamme yskimisen takia, ettei herätä pienintä lastamme, joka nukkuu kanssamme makuuhuoneessa. 1+1=2.

Olemme aikasemmin keskustelleet itsetyydytyksestä ja hänellä on ollut vierastava mielipide asiaan. Olen kyllä tuonut julki, että minua ei haittaa jos hän haluaa välillä torjua flunssaa yksinkin. Päinvastoin. Ymmärrän kyllä, jos hän haluaa tehdä sitä salaa, eikä halua minun tietävän asiasta. Mutta twisti on siinä, miksi minä sitten kelpaan yhä vain harvemmin.

Olemme käyneet lukemattoman kerran keskusteluja kyllästymiseen asti siitä, mikä seksielämässämme hiertää. Se ei koskaan johdu minusta, kaikki puoleltani on hyvää ja enemmän kuin kiitettävää. Tällaista palautetta saadessaan on vaikea muuttaa mitään. Teen kotitöitä, hoidan lapsia, käyn töissä ja niin päin pois. Perässä vedettävä lapanen en kuitenkaan ole. Olen käynyt mielessäni läpi monia eri vaihtoehtoja. Ehkä hän on menettämässä kiinnostustaan minuun, mutta perhe-elämä toimii ja avioliittomme kulkee muutenkin hyvin. Arkihellyyttä on kuitenkin päivittäin paljon. Halauksia, suukkoja jne.

Mitä mieltä olette tilanteesta? Keskusteleminen asiasta on turhaa, sillä sitä on tehty jo tarpeeksi monta kertaa, eikä siitä sen valmiimpaa tule. Mikä on teidän syy harrastaa itsetyydytystä parisuhdeseksin kustannuksella?

Kommentit (46)

Vierailija
1/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myönnän syyllistyväni tuohon, ja olen pahoillani kaikkien niiden parisuhteen osapuolten vuoksi, jotka siitä joutuvat kärsimään.

Itselläni tuo johtuu siitä, että toisinaan panettaa, mutta aina ei vain jaksa sitä "rumbaa" mikä toisen osallistumisesta syntyisi. Joskus on vain helpompi hoitaa homma nopeasti ja siististi ja alkaa nukkua. Usein kuvittelen, että seuraavana päivänä miehen kanssa sitten, mutta en sitten seuraavana päivänä enää haluakaan, kun olen edeltävänä iltana hoitanut homman. Libido ei kuitenkaan niin vahva ole, että joka päivä kiinnostaisi. Seuraavalla kerralla, kun halut taas heräävät, on taas joku este, siis joko mies ei ole kotona tai jompi kumpi on väsynyt tai on aikainen herätys. Lisäksi minusta tulee kiukkuinen, jos joudun monta päivää "odottelemaan".

Kyseessä on siis nykyään enemmänkin pakollisen pahan hoitaminen mahdollisimman nopeasti. Vaikuttaahan tähän tottakai myös se, että mies on ns. suomalainen mies, joka ei puhu eikä pussaa muulloin kuin vongatessa. Ei se haluja herätä, kun tietää sen satunnaisen halauksen saadessaan, mitä mies on vailla. Läheisyyttä ja hellyyttä olisi toisinaan mukava saada ihan normaaleissa arkipäivän tilanteissa, kyllä mullakin halut tulis useammin pintaan jos ei tuntuis siltä, että elää kaverin tai sukulaisen kanssa, joka koskee korkeintaan käteen ja silloinkin vahingossa.

2/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harva kai itsetyydytystä harrastaa parisuhteen seksielämän kustannuksella. Ne täyttävät eri tarpeita. Mitä enemmän itsetyydytystä harrastaa, sen enemmän ihmisellä on haluja. Teoriassa, ainahan asia ei noin mene. 

En paljon vaihtoehtoja tuossa näe, jos vaimo ei ymmärrä että seksinne määrä ei ole sinulle edes tyydyttävä, saati hyvä. Eikö parisuhdeterapia auttaisi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

...Vaikuttaahan tähän tottakai myös se, että mies on ns. suomalainen mies, joka ei puhu eikä pussaa muulloin kuin vongatessa. Ei se haluja herätä, kun tietää sen satunnaisen halauksen saadessaan, mitä mies on vailla. Läheisyyttä ja hellyyttä olisi toisinaan mukava saada ihan normaaleissa arkipäivän tilanteissa, kyllä mullakin halut tulis useammin pintaan jos ei tuntuis siltä, että elää kaverin tai sukulaisen kanssa, joka koskee korkeintaan käteen ja silloinkin vahingossa.

Kiitos mielenkiintoisesta vastauksestasi. Lyhensin viestiäsi hieman lainatakseni itseni kannalta oleellisen kohdan. Olen ehkä osittain sortunut tähän toimintaan. Vikaa on myös varmasti minussa, vaikka en sitä huomaakaan. Ap.

Vierailija
4/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä sama, mutta toisinpäin. Ajattelin, että miehen haluttomuus johtuisi liiasta pornosta tai jostain, mutta nyt ei kuulemma kuukausiin ole edes itse tehnyt mitään. Silti eivät ole halut heränneet. Oikeastaan kun ei tee mitään niin halutkin laantuvat, itsellänikin. Eli siis en usko, että itsetyydytys estäisi seksiä  kumppanin kanssa, päinvastoin. Puhukaa nyt kuitenkin ja järjestäkää rauhallista, yhteistä aikaa. Onko pienikin lapsi muuten vielä?

Vierailija
5/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsetyydytys on vähän kuin pikaruoka, se on helppoa ja nopeaa ja joskus sitä vain haluaa enemmän kuin viiden ruokalajin ravintolaillallista, jota varten pitäisi pukeutua ja meikata ja tehdä suunnitelmia ja jossa tuhlaantuu koko ilta. Kun tähän lisätään se, että vaimosi on epävarma omasta vartalostaan ja että hän on löytänyt itsetyydytyksen ilot vasta äskettäin, niin siinähän ne syyt jo tulivatkin. Oma kiva on helppoa ja vaivatonta, seksi vaativan ja ahdistavan miehen (tällainen vaikutelma ap:n tekstistä tuli) kanssa ei ole.

Vierailija
6/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

en ole ihn varma miksi vaimosi itsetyydytyksestä on tullut tällainen ongelma. jos hän tekisi sitä 8h päivässä ja lastenhoito unohtuisi, tai jos hän ilmoittaisi sen syyksi siihen, ettei halua seksiä kanssasi, mutta ilmeisesti hän on kuten muutkin ihmiset ja runkkailee joskus salaa..that's that.

ymmärrän turhautumisesi siihen että seksiä on kovin vähän, tuttu tilanne. mutta tutkimukset ja lukemattomat pariskuntien haluttomat osapuolet ovat kertoneet meille ettei tuossa ole normitilaneteessa mitään korrelaatioaa tai syy-seuraussuhdetta. eli pariskunnan seksielämä ja osapuolten itsenäinen itsetyydytys ei juurikaan vaikuta toisiinsa. minäkin itsetyydytän itseni silloin tällöin, se on omaa kivaa ja käytän leluja siihen jos huvittaa, kului patterit tai ei. jos mieheni alkaisi vahtia jotain pattereita ihan kuin olisin pettänyt häntä lelun kanssa niin voi herranjestas... 

 

puolison kanssa seksi vaatii aina oman aikansa, fiiliksensä, toisen huomioonottamise jne jne...  olettaen että sinäkin olet joskus tyytydyttänyt itsesi, ymmärrät varmaan eron?

ehkä voisitte menn pariterapiaan keskustelemaan kuivasta seksielämästä, se on ihan oikeasti harmittava ongelma mutta syyllistäminen tuskin kannattaa. jos suhde on muuten terve a hyvä niin ehkä sen saa jotenkin korjattua, mutta älä nyt vauhkoa siitä vaimon omasta kivasta. ostakaa multipack-pattereita ja antakaa toistenne elää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

HEL-NYC kirjoitti:

Harva kai itsetyydytystä harrastaa parisuhteen seksielämän kustannuksella. Ne täyttävät eri tarpeita. Mitä enemmän itsetyydytystä harrastaa, sen enemmän ihmisellä on haluja. Teoriassa, ainahan asia ei noin mene. 

En paljon vaihtoehtoja tuossa näe, jos vaimo ei ymmärrä että seksinne määrä ei ole sinulle edes tyydyttävä, saati hyvä. Eikö parisuhdeterapia auttaisi?

Vaimoni tietää kyllä, etten ole seksin määrään tyytyväinen. En usko, että hän tekee tätä ilkeyttään. Hän voi myös olla puun ja kuoren välissä tässä tilanteessa, eikä halua loukata minua. En vielä tässä vaiheessa halua tehdä asiasta liian isoa numeroa. Vaatimalla keskustelua aiheesta, josta olemme puhuneet niin paljon, ahdistan häntä vain nurkkaan. Hän ottaa keskustelut hyökkäyksenä itseään vastaan ja se loukkaa häntä. Parit itkut hän on keskustelun jälkeen itkenyt joten päätin, että sille tielle uudestaan lähtiessäni tulen vaatimaan kohtuuttomia. Ap.

Vierailija
8/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

e...mutta älä nyt vauhkoa siitä vaimon omasta kivasta. ostakaa multipack-pattereita ja antakaa toistenne elää.

Jos se ei viestistäni välittynyt niin se ei ole minulle ongelma. Lelu voi hurista puolestani vaikka koko päivän. Asia ehkä sai liian suuren huomioarvon aloituksessa. Itselleni se oli vain todiste siitä, että vaimoni ei ole menettänyt halujaan, koska sekin vaihtoehto on käynyt mielessä. Hänen tekemisiään en vahtaa. Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelisin sun ekaksi askeleeksi nyt sitä, että alat huomioimaan naistasi. Ihan vaan koskemalla olkapäähän tai vyötärölle kun menet ohi, silittämään tukkaa kun istut vieressä tai muita tällaisia ihan pieniä asioita. Ilman taka-ajatuksia. Kyllä ne asiat siitä joskus lutviutuu.

Vierailija
10/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miesylilaidan kirjoitti:

Olemme käyneet lukemattoman kerran keskusteluja kyllästymiseen asti siitä, mikä seksielämässämme hiertää. Se ei koskaan johdu minusta, kaikki puoleltani on hyvää ja enemmän kuin kiitettävää. Tällaista palautetta saadessaan on vaikea muuttaa mitään. Teen kotitöitä, hoidan lapsia, käyn töissä ja niin päin pois.

Kyllä se sinusta johtuu. Et kiihota vaimoasi. Kotityöt ja lastenhoito ovat vähiten miehisiä ja siten vähiten kiihottavia asioita. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

HEL-NYC kirjoitti:

Harva kai itsetyydytystä harrastaa parisuhteen seksielämän kustannuksella. Ne täyttävät eri tarpeita. Mitä enemmän itsetyydytystä harrastaa, sen enemmän ihmisellä on haluja. Teoriassa, ainahan asia ei noin mene. 

En paljon vaihtoehtoja tuossa näe, jos vaimo ei ymmärrä että seksinne määrä ei ole sinulle edes tyydyttävä, saati hyvä. Eikö parisuhdeterapia auttaisi?

Rohkenen olla eri mieltä. Veikkaan, että aika monessa parisuhteessa seksi kärsii pornon vuoksi ja onhan näitä aloituksia tälläkin palstalla nähty. Tuskin kovin moni katselee pornoa sen taiteellisen merkityksen vuoksi vaan runkkaa siinä samalla ja saaden näin orgasmin näkemättä sen suurempaa vaivaa. Niin ja itse olen yksi näistä miehistä jolle se porno oli mielenkiintoisempi vaihtoehto kuin puoliso, näin jälkeenpäin en ymmärrä miksi. Puolisolla oli hyvä kroppa, paikat kunnossa ja halukas seksiin.

Vierailija
12/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se lapsi pois teidän aviovuoteesta, niin saattaa jopa tapahtua jotain! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsetyydytän tietysti, mutta lähinnä sen takia, että itse haluaisin vaikka joka päivä, ja miehelle riittää 1-3 kertaa viikossa. Eikä aina edes niinkään paljoa. Sen sijaan että nalkuttaisin aiheesta miehelle, koen helpommaksi vain hoitaa asiaa näin, koska se ei ole seksielämästämme kuitenkaan pois. Tarvitsen vain useammin, ja näin pysyn tyytyväisenä.

Vierailija
14/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luultavasti et osaa antaa naisellesi orgasmia. Voi tuntua raskaalta myös kaikki valmistelut, mitä nainen seksiä varten tekee (karvojen ajelu yms.). Aina niitä ei jaksa tehdä, joten on mukavampaa hoitaa itse homma kotiin, kun sillä saa paremman "lopputuloksenkin".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostat todella upealta aviomieheltä kaikin puolin.

Luulenpa että kiireisen arjen keskellä on käynyt niin, että vaimosi haluua nopeasti hoideltua itsensä. Ennen hän käytti käsiään ja nyt hankkimaanne vibraattoria. Kyse ei välttämättä ole halujen puutteesta sinua kohtaan, vaan nopean toiminnan tehokkuudesta. Voisitte sopia teille sopivan tahdin "seksipäivästä" esim kerran kahdessa viikossa tai mikä teille sitten sopiikin. Siinä saa itsensä viriteltyä ja henkisesti valmisteltua ajatukseen seksin harrastamisesta, arkihellyyttä teillä jo onkin. Myös joku uusi yhteinen kokemus tai harrastus voisi antaa uudenlaista kipinää suhteelle. Joskus on niin että seksi toimii mutta siitä tulee vähän kaavoihin kangistunutta, vaikka molemmat saisi tyydytyksen niin henkielä puolella" kipinät "jäisi lentelemättä.

Yleensä toimivaan parisuhteeseen ja sen lujana pitämiseen kuuluu kuitenkin yhteinen seksi ja toisista nauttiminen. Jos itsetyydytys alkaa ryöväämään liikaa tilaa yhteiseltä seksiltä on siitä hyvä puhua.

Vierailija
16/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän se välttämättä edes sinusta johdu. Synnytyksen jälkeen joillain naisilla paikat voi olla niin kuivat, että seksin harrastaminen tuntuu epämiellyttävältä. Puhumattakaan mahdollisista arpikudoksista, jotka kiristävät todella ikävästi yhdynnän alussa ainakin...

Vierailija
17/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä runkkailen kyllä menemään, mutta se ei vie meiltä parisuhdeseksiä mihinkään. Eli siinä mielessä en osaa sun kysymykseen suoraan vastata.

Mutta jos vaimosi on ollut tosi epävarma omasta vartalostaan niin samalla se on varmasti heijastunut myös seksiinkin, tavalla tai toisella. Se ei tarkoita että seksi olisi ollut huonoa, varsinkin jos ei muusta tiedä. Mutta nyt kun hänellä on klitoriskiihotin, hän löytää itsestään ja seksistä uusia juttuja ja aluksi ne voi olla sellaisia jotka haluaa pitää itsellään. Erityisesti jos seksi ylipäätään on paljon erimielisyyksien aiheena. 

Hän saattaa itsekin olla yllättynyt orgasmien vahvuudesta ja sekin voi joskus jopa nolottaa. Ja jos on pienikin mahdollisuus siihen, että puoliso tyrmistyisi tms. niin eihän sellaista kerro. Varsinkin tuota epävarmuus-taustaa vasten. 

vanha totuus on se, ettei seksistä toisen ihmisen kanssa voi nauttia oikeasti ennen kuin siitä nauttii itsekseenkin. Että tietää mitä haluaa ja mistä kohtaa. 

Mä tälleen vähän iällä olevana naisena antaisin sulle vinkin että ensi kerralla kun puhutte seksistä, kysyisit vaimolta mistä hän eniten siinä klitoriskiihottimessa pitää, miten hän sitä käyttää jne. ja vaikka ottaisit sen itse käyttöön ja tekisit vaimon ohjeitten mukaan. 

Mut sitä ennen ne lapset heivaatte toiseen huoneeseen että vihdoinkin saatte nauttia seksistä. 

Vierailija
18/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos hyvistä vastauksista kaikille. Kaavamaisuutta ei kumpikaan meistä halua, joten erityisistä seksille varatuista ajoista emme ole sopineet. Yhdessä keskustelussa vaimoni nosti esille, että voisi harrastaa kanssani seksiä, vaikka ei mieli tekisikään, mutta sitä en halua. Haluan seksiä vain jos vaimonikin haluaa, ei siksi että hänen kuuluisi haluta. Se saattaisi pilata lopullisesti seksielämämme ja aidon kiinnostuksen toisiamme kohtaan.

Muutama vastaus antoi hyvin ajattelemisen aihetta. Ehkä en tiedosta painostavani vaimoani. Ehkä hellyyteni ei ole vilpitöntä ja vaimoni aavistaa, että teen sitä vain seksi mielessä. Ap.

Vierailija
19/46 |
30.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on voimakkaan seksuaalinen ja halukas miten voi koskettaa ja antaa arkista hellyyttä ilman että aattelis seksiä. Eihän sellainen näytteleminenkään nyt kovin reilua ja rehellistä ole. Asia on hieman eri jos ei koske muulloin kuin saadakseen seksiä. Jotkut haluavat päivittäin ja jopa useampaanbkertaan pvässä ja silloin jokaisen hipaisun taustalla voi osin olla seksuaalinen halu ja jännite. Joka kyllä luo haluttomalle helposti paineen ja ahdistus nostaa päätään ja vie loputkin halut helposti. Kumpikaan ei ole helppoa, ei halujen herättäminen kun ei vaan haluta eikä se halujenkaan pois jättäminen ihan simppelisti käy. Keskustelu näissä yleensä helpottaa jos vain molemmat on siihen valmiita ja halukkaita. Auttaa kun ei etsi syyllisiä vaan syitä.

Vierailija
20/46 |
01.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ajatellut tätä asiaa nyt hetken. Olen itse hyvin halukas seksiin. Omasta puolestani voisimme harrastaa seksiä vaikka kaksi kertaa päivässä ympäri vuoden. Todellisuudessa asia ei ole noin, mutta tuo viittaa halujeni määrään tällä hetkellä.

Olen myös joutunut turvautumaan oman käden onneen, koska seksielämämme ei ole vastannut omia odotuksiani. Mutta sen takia ei ole koskaan yhteistä hetkeä jäänyt välistä. Voi olla, että olen turhan vaativa tilanteessa. Suon toki vaimolleni myös mahdollisuuden sooloseksiin, mutta todennäköisesti molemmat meistä on arkoja puhumaan siitä.

Ehkä minun pitäisi puhua vaimolleni siitä, että olen masturboinut "hänen tietämättään", mutta todennäköisesti se ei tule hänelle yllätyksenä. Suurin osa miehistä tekee niin. Halusipa puoliso uskoa sitä tai ei.

Ehkä oma paljastukseni saa hänet avautumaan enemmän omista ajatuksistaan. Ap.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan kahdeksan