Lue keskustelun säännöt.
Miten pärjäätte (sairaalloisen) kateellisten ihmisten kanssa?
29.03.2016 |
Otsikossa siis kysymys. Itselläni on tilanne, että ystäväni on oikeastaan kaikista hyvistä jutuista kateellinen muille. Hän on itse sitä mieltä, että hänellä on täysi oikeus olla kateellinen. Olen samaa mieltä siinä, että kateus on normaalia mutta siinä kohtaa, kun se alkaa myrkyttää muitakin niin kateellisen ihmisen seura on todella raskasta. Itse huomaan, että jätän hyvien juttujen kertomisen vähemmälle etten saisi osakseni piikittelyä tai vastaukseksi "kiva!"
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa kateellisia ihmisiä pätkääkään, koska itselleni tunne on ihan vieras. Poistan systemaattisesti sellaiset ihmiset lähipiiristäni, vaikka muuten olisivat kuinka kivoja.
Helposti. En ole tekemisissä ja työpaikalla tms. voi samantien poistua kahvihuoneesta. "Ystävä," joka ei ollenkaan osaa iloita toisten puolesta, jäisi silmää räpäyttämättä. Kuka tarvitsee vihollisia, jos on tuollaisia ystäviä?
Itselläkin kateudentunne on vieras. Toki varmasti olen joskus tuntenut kateutta mutta tuollainen systemaattinen kateus ja ilon latistaminen tuntuu aika ihmeelliseltä toiminnalta. Ymmärrän jos kaikki kumpuaa huonosta itsetunnosta. Mutta en halua kuitenkaan muuttua hänen kaltaisekseen ettei kivoista asioista voi iloita. /Ap
Ottamalla etäisyyttä. Kateus on mielen pienuutta, eikä sellaista tarvitse sietää ihmiseltä, joka väittää itseään ystäväksi. Aito ystävä osaa iloita ystävän onnistumisista, koska ne eivät ole häneltä pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua yleensä alkaa risoa kateellisuus nopeasti, vaikka se ei olisi sairaalloista. Jos on kateellinen, niin sitä ei ole mikään pakko purkaa ympäristöön tai kateuden kohteelle.
Olen yrittänyt selitää sitä jotenkin, että jos hän on vaikka masentunut. Mutta toisaalta omista asioista hän kyllä jaksaa välillä iloita, eli ei kai aivan tyypillistä masentuneen käytöstä. Ja toisaalta hän on ollut aina tuollainen, vasta nyt olen tajunnut että se on järkyttävää kateellisuutta. /Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan mielenkiinnosta, millainen elämä teillä on ollut, joille kateellisuuden tunne on täysin vieras?
Siis varmasti kaikki tai ainakin useammat ihmiset tuntevat kateutta mutta pointtina siis ettei sitä tarvitse purkaa muihin ihmisiin. Ymmärrän tavallaan myös sellaista kateutta, jos sitä voi edes kateudeksi kutsua, että on vaikka juuri itse eronnut ja sitten saa ystävältä kutsun häihin, niin se voi tuntua pahalta. Mutta sellainen kateus, joka ei liity ns. itseen millään tavalla, ollaan käytännössä kateellisia vain siitä, että toisella menee hyvin tai toinen on iloinen. Sitten aletaan ikään kuin mollaamaan toisen iloa tai ignoorataan se täysin, sitä en ihan ymmärrä.
En tiedä mitä tarkoitit tolla, että minkälainen elämä on ollut. Jos meinaat, kun itsellä on asiat loistokkaasti niin ei ole syytä kadehtia muitakaan. Onhan se niinkin mutta kateudella ei ole mielestäni paljoakaan tekemistä ulkoisten asioiden kanssa. Jos on terve itsetuntoinen, sinut itsensä kanssa niin pystyy iloitsemaan myös muiden saavutuksista ja elämästä ilman, että sen täytyy vaikuttaa omaan elämään negatiivisesti. /Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, millainen elämä teillä on ollut, joille kateellisuuden tunne on täysin vieras?
Minä olen saanut harjoitella kateellisuutta niin pienenä ja niin paljon, että se tunne on karsiutunut minusta pois. kun lapsena joutuu huomaamaan elämän epäoikeudenmukaisuuden, niin aikuisena ei tarvitse enää miettiä, että miten ne kakkupalat elämässä oikein jaetaan. Aina on ihmisiä, joilla menee huonommin ja ihmisiä, joilla menee paremmin. Jos on kateellinen, niin sen tunteen voi käyttää omana polttoaineena, pitää vain osata valjastaa tunteensa oikealla tavalla. Eli kyllä minäkin saatan kokea hetken kateellisuuden kirpaisun, mutta minä koen sen vain hyvänä asiana, eteenpäin vievänä voimana.
En jaksanut "pärjätä". Oli pakko ottaa etäisyyttä ja lopulta poistaa koko ihminen elämästäni. Haluan olla onnellinen hyvistä asioista elämässäni ilman negatiivisia kommentteja, kyräilyä tai mököttämistä.