Miten olette Puhuneet kissoillenne Axlin casesta?
Mun kissa on kova Voice of Finland fani ja tietty uutiset Axlista hyppii silmille. Olemme vaan lyhytsanaisesti käyneet keskustelun, että on kuvannut salaa naisia, mutta ei sen kummempaa. Pitäisikö asiaa puida perusteellisemmin? Onko muilla ollut keskustelua aiheesta kissojen kanssa? Minkälaisia keskusteluja?
Kommentit (17)
Varovasti ollaan asiaa sivuttu.
Kissa-neitomme kuuluu Axl kavereihin ja nyt hieman pelottaa onko häntääkin kuvattu!
Varoitin takaapäin kuvatuksi tulemisen mahdollisuudesta ja nyt kissa sitten myötäänsä taakseen kahtelloo, jopa ruokakupillaan.
Kissa vain sihisee, parempi olla puhumatta Axelista.
En ole tohtinut kertoa koko totuutta. Kerroin vaan, ettei axl nyt juonna vof:a, vaan on siirtynyt mielenkiintoisempiin hommiin kameran taakse.
Miun kissat eivät olleet edes kuulleet koko asiasta. Johtunee siitä että tv:tä ei juuri katsella eivätkä nuo (kai) netistäkään osaa uutisia lukea.
Totesivat vain että kaikki on hyvin kunhan sapuska tulee ajallaan.
N31
Itse asiassa kissa otti asian itse puheeksi minun kanssani. Hän kertoi, että on joskus ollut loukkaantunut kun olen kuvannut häntä snapchatiin lupaa kysymättä ja myönsin että itselläni on tässä oppimisen paikka. Lupasin, etten postaa enää kissavideoita lupaa kysymättä.
Sanoin misukalleni, että jos paljastuu Axlin filmistaraksi, niin on enää turha tähän kämppään sisälle mouruta.
Kerroin että jos joku kesken aktin sanoo laittavansa herätyksen kännykkään niin älä usko. Se kuvaa.
Hei, kissatyyppi on herännyt :)
Valokuvaan ja videoin meidän mussukkaa todella paljon. Mirri kyseleekin huolestuneena että eihän hänestä laiteta nettiin kissavideoita kaikkien töllisteltäväksi. Itsekin kun joskus katselen netin kissavideoita. Sanoin että huoli pois, mamma ei niin tekisi, mutta ainahan voi olla ilkeitä ihmisiä jotka hakkeroivat pahaa aavistamattomien kissanomistajien tietokoneita. Mirri on ollut vähän mietteliäällä mielellä.
Vierailija kirjoitti:
Miun kissat eivät olleet edes kuulleet koko asiasta. Johtunee siitä että tv:tä ei juuri katsella eivätkä nuo (kai) netistäkään osaa uutisia lukea.
Totesivat vain että kaikki on hyvin kunhan sapuska tulee ajallaan.
N31
Sama täällä. Kissa oli ihan että "Axl who? Anna se pädi tänne, että pääsen pelaamaan kalapeliä!".
Katti oli tänään poikkeuksellisen villi. Juoksi pitkin kämppää ja hyppi seinäryijyyn. Luulen, että case axl häntä hermostuttaa.
Mä yritän olla puhumatta pahaa ihmisistä kissani kuullen, koska hänellä on nyt selvästi herkkyyskausi omaksua erityisesti nasevia rumia ilmaisuja ja mouruta niitä sitten parvekkeelta koko naapuruston kuullen. Niinpä olen nätisti kertonut, että Axl-setä on niin kovasti eläinrakas, että antaa mirreille kermaa ja kuvaa niitä sitten kaikkien ihailtavaksi.
Keskusteltiin kissan kanssa siitä, miten tärkeää on heti rehdisti myöntää jos on mokannut, eikä pahentaa tilannetta mielikuvituskolleegoilla.
Lapsen kanssa puhuttiin asiasta kun oli nähnyt lööpit ja kyseli. Samalla sain aiheen puhua kuvaamisesta, luvan kysymisestä, nettietiketistä ja nettiin laitettavasta materiaalista. Toivottavasti saan kasvatettua ihmisen joka arvostaa ja kunnioittaa toisia ihmisiä.
Meillä ainakin on jo monta päivää miettinyt, että onkohan Axlin videoissa joitain tuttuja kisuja.
Kysyin meidän manulta että pitäisiköhän siltä akseliltakin leikata ne killuttimet niin saattais rahottua.käsitin kehräämisen hyväksytyksi ehdotukseksi.
Sanoin kollille että sen on paras kertoa että sillä on toi kamera käynnissä.