Uusperhe; yhteen muutto ja kihlat 4kk tutustumisesta, pieniä lapsia molemmilla
Kommentit (36)
Kihlautuahan voi vaikka päivän tuttavuuden jälkeen, mutta tuo yhteen muutto 4kk jälkeen, kun on lapsia mukana, niin kuulostaa aika nopealta touhulta ihan näin yh:na sanon.
Tervemenoa helvettiin, koska sitä on tuleva! Voisko siinä munan kipeydessä hetken pysähtyä miettimään lapsia.
Ihan hirveältä kiireeltähän tuo vaikuttaa mutta eipä ole minun elämääni joten en osaa sanoa enempää
Että olen onnellinen, kun lapsemme saavat elää ydinperheessä
Joko on uusi rakkauspakkaus laitettu alulle?
Kummalta meni asunto alta vuokrarästien takia?
Ei tainnut vuokrarästejä olla, mutta aika "laastaria" kaipaavilta vaikuttaneet kumpikin...
ap
Pitäsköhän tehdä veikkaus toteutuuko häät ens vuonna :D
No me muutettiin yhteen ekojen treffien jälkeen. Lapsia kummallakin. Tästä kohta 10 vuotta ja kylläpä rakastan tuota ihanaa miestäni ja hänen lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveältä kiireeltähän tuo vaikuttaa mutta eipä ole minun elämääni joten en osaa sanoa enempää
Sehän tässä ongelma onkin, että kyse ei ole vain näistä aikuisista vaan myös pienistä lapsista, joille nopeat muutokset eivät ole hyväksi. Eihän se ole kenellekään hyväksi, jos muutokset työnnetään kurkusta alas ilman mahdollisuutta nielaista ja henkäistä välissä.
Säälin noita lapsia. Jos ovat kovin pieniä, niin eivät reagoi näkyvästi nyt, mutta perusturvallisuus kyllä on vaarantunut ja myöhemmin murrosiässä tai nuorena aikuisena on riittämiin vaikeuksia, kun lapsuuden traumat puskevat esiin.
Tulee mieleen eräs tuttava, joka erosi lapsensa isästä, ja vuosi siitä, kun muutti pois lapsensa kanssa, oli jo uusi vauva tulossa, asuttiin uudella pakkakunnalla ja isäpuoli tietysti kuviossa. Hehkutti ihanaa elämäänsä ja sitä, miten sen tietää, kun se oikea tulee kuvioon mutta harmi vaan, kun se vanhin lapsi on luonteeltaan niin hankala, että on jo 11-vuotiaana pahassa murrosiässä. Ei tajunnut aikuinen ihminen, että aikamoisen myllytyksen on pieni lapsi käynyt läpi, kun 5-vuotiaana vanhemmat eroavat, vaihtuu paikkakunta ja kaverit ja samantien on isäpuoli kuviossa mukana. 6-vuotiaana on jo uusi sisarus, 8-vuotiaana toinen ja 10-vuotiaana kolmas. Missä vaiheessa on pysähdytty katsomaan, pysyykö pieni lapsi näissä isoissa muutoksissa mukana ja huomioiko kukaan hänen tarpeitaan?
On vanhempien itsekkyyttä ja ylimielisyyttä laittaa ne omat tarpeet ykkösiksi tällaisissa tilanteissa. Mitä kamalaa syntyisi siitä, jos lapsi saisi rauhassa tottua eroon ja isätapaamisiin (noin puoli vuotta, ainakin niin, että isätapaamisista syntyy rutiini ja se ei tapahdu parissa kuukaudessa), saisi rauhassa tutustua uuteen ihmiseen äidin elämässä ja yhteenmuuttokin olisi lopulta vain pieni askel tutun ihmisen kanssa ilman että maailma mullistuu jatkuvasti? Yhdessä asumistakin olisi ihan järkevä rauhassa totutella ennen sisarusten syntymistä niin, että lapsi kokee olevansa tärkeä sekä äidille että isäpuolelle ja että uudet sisarukset eivät ole uhka vaan ihana lisä myös lapselle. Lopputuloksena se uusi sisarus olisi syntynyt paria vuotta myöhemmin mutta lapsella olisi tähän ja mahdolliseen seuraava hyvät välit eikä kenenkään tarvitsisi ihmetellä lapsen vaikeaa luonnetta ja puhua huostaanotosta vain, koska aikuiset eivät kykene hillitsemään himojaan tai ajattelemaan lapsen parasta edes joskus.
Vierailija kirjoitti:
No me muutettiin yhteen ekojen treffien jälkeen. Lapsia kummallakin. Tästä kohta 10 vuotta ja kylläpä rakastan tuota ihanaa miestäni ja hänen lapsiaan.
Entä ne lapset?
Teillä kävi tuuri. Mies oli valmis riskeeraamaan lastensa mielenterveyden ja hänellä kävi ilmeisesti tuuri. Paljon todennäköisempää olisi, että sinä vihaat lapsia, olet työntänyt kiilaa isän ja lasten välille, lapset oirehtivat ja ovat ilkeitä sinulle ja kaikki voivat pahoin. Onnittelut siitä, että uhkapeli kannatti. Itse en ikinä pelaisi uhkapeliä lasteni mielenterveydellä ja kertoo ihmisestä ja hänen sitoutumisestaan vanhemmuuteen todella paljon, jos hän on tuollaiseen valmis.
Vierailija kirjoitti:
On vanhempien itsekkyyttä ja ylimielisyyttä laittaa ne omat tarpeet ykkösiksi tällaisissa tilanteissa. Mitä kamalaa syntyisi siitä, jos lapsi saisi rauhassa tottua eroon ja isätapaamisiin (noin puoli vuotta, ainakin niin, että isätapaamisista syntyy rutiini ja se ei tapahdu parissa kuukaudessa).
Anteeksi, mutta pakko kysyä, että mitä helvettiä tuo tarkoittaa? Isätapaamisiin? Eli lapsi jää automaattisesti äidin luo asumaan ja isä saa tapaamisoikeudet? Millä vuosikymmenellä te elätte??
Meillä ei ole mitään isätapaamisia, vaan lapset on pikkuhiljaa totuteltu viikko-viikko -asumiseen. Lasten isä jäi taloon asumaan ja itse muutin pois, joten totuttelu tehtiin siten, että olivat mun luona kerran-kaks viikossa ja loput ajasta iskän luona, jossa itsekin aika ajoin olin öitä. Nyt mennään noin 4-5 päivää kerrallaan toisen luona -systeemillä, erottiin siis viime kesänä.
Isä on ihan samanlainen vanhempi kuin äitikin ja parasta lapselle/lapsille eron jälkeen on, että saavat olla tasapuolisesti molempien vanhempien kanssa.
Niinpä, kyllähän kaksi lapsetonta voi tehdä vaikka mitä kokeiluja ja hätäratkaisuja, mutta lasten ollessa kuvioissa en vaan pysty ymmärtämään.
Tässä tapauksessa toisen osapuolen avioerosta on vasta pari vuotta, lapsi ehti ehkä juuri tottua viikko-viikko -systeemiin, kunnes tämä vanhempi muutti aivan toiselle paikkakunnalle ja näkevät korkeintaan joka toinen viikonloppu, siellä uuden suhteen lasten kodissa...
ap
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, kyllähän kaksi lapsetonta voi tehdä vaikka mitä kokeiluja ja hätäratkaisuja, mutta lasten ollessa kuvioissa en vaan pysty ymmärtämään.
Tässä tapauksessa toisen osapuolen avioerosta on vasta pari vuotta, lapsi ehti ehkä juuri tottua viikko-viikko -systeemiin, kunnes tämä vanhempi muutti aivan toiselle paikkakunnalle ja näkevät korkeintaan joka toinen viikonloppu, siellä uuden suhteen lasten kodissa...
ap
No enemmän hallaa lapselle on varmasti tuo, että muutti toiselle paikkakunnalle, kuin uusperhe. Tärkein mun mielestä on se, lasten vanhemmat jakaa vanhemmuuden eron jälkeenkin. Tuo äiti kuulostaa todella epäkypsältä minä-minä-íhmiseltä ja jos olisin tuo lapsen biologinen isä, olisin kyllä pannut kunnolla vastaan tuota muuttoa ja taistellut, että lapsi saa jäädä hänen luokseen.
En käsitä tollasia pikakihloja. Kihlojen pitäisi olla lupaus avioliitosta ja loppuelämän viettämisestä yhdessä. Pystyykö oikeesti neljän kuukauden jälkeen tosissaan tekemään tollasen päätöksen? Etenkin jossain laastarisuhteessa. Kai tiesit, että voi olla toisen kanssa yhdessä ja vaikka asuakin saman katon alla ilman kihloja? Tuntuu, että tollasilla nopeilla kihloilla yritetään epätoivosesti vaan todistella omaa onnea ja sitä kuinka tosissaan on parisuhteesta, vaikkei itse olisikaan niin varma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, kyllähän kaksi lapsetonta voi tehdä vaikka mitä kokeiluja ja hätäratkaisuja, mutta lasten ollessa kuvioissa en vaan pysty ymmärtämään.
Tässä tapauksessa toisen osapuolen avioerosta on vasta pari vuotta, lapsi ehti ehkä juuri tottua viikko-viikko -systeemiin, kunnes tämä vanhempi muutti aivan toiselle paikkakunnalle ja näkevät korkeintaan joka toinen viikonloppu, siellä uuden suhteen lasten kodissa...
ap
No enemmän hallaa lapselle on varmasti tuo, että muutti toiselle paikkakunnalle, kuin uusperhe. Tärkein mun mielestä on se, lasten vanhemmat jakaa vanhemmuuden eron jälkeenkin. Tuo äiti kuulostaa todella epäkypsältä minä-minä-íhmiseltä ja jos olisin tuo lapsen biologinen isä, olisin kyllä pannut kunnolla vastaan tuota muuttoa ja taistellut, että lapsi saa jäädä hänen luokseen.
Isä oli se joka muutti, eli lapsi jäi äidille vaikka mies erotessaan vaatimalla vaati että hän saisi olla pääasiallinen huoltaja tai sitten viikko-viikko-systeemi, äiti ei suostunut viikonloppuäidiksi, joten käyttivät vko-vkoa. Nyt sitten uuden naisen löytäneenä muuttaa heti isäpuoleksi hänen lapsilleen ja oma jää paitsioon.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, kyllähän kaksi lapsetonta voi tehdä vaikka mitä kokeiluja ja hätäratkaisuja, mutta lasten ollessa kuvioissa en vaan pysty ymmärtämään.
Tässä tapauksessa toisen osapuolen avioerosta on vasta pari vuotta, lapsi ehti ehkä juuri tottua viikko-viikko -systeemiin, kunnes tämä vanhempi muutti aivan toiselle paikkakunnalle ja näkevät korkeintaan joka toinen viikonloppu, siellä uuden suhteen lasten kodissa...
ap
No enemmän hallaa lapselle on varmasti tuo, että muutti toiselle paikkakunnalle, kuin uusperhe. Tärkein mun mielestä on se, lasten vanhemmat jakaa vanhemmuuden eron jälkeenkin. Tuo äiti kuulostaa todella epäkypsältä minä-minä-íhmiseltä ja jos olisin tuo lapsen biologinen isä, olisin kyllä pannut kunnolla vastaan tuota muuttoa ja taistellut, että lapsi saa jäädä hänen luokseen.
Isä oli se joka muutti, eli lapsi jäi äidille vaikka mies erotessaan vaatimalla vaati että hän saisi olla pääasiallinen huoltaja tai sitten viikko-viikko-systeemi, äiti ei suostunut viikonloppuäidiksi, joten käyttivät vko-vkoa. Nyt sitten uuden naisen löytäneenä muuttaa heti isäpuoleksi hänen lapsilleen ja oma jää paitsioon.
ap
Todella typerä isä sitten, ihan keskenkasvuinen. Sääliksi käy tuota lasta :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vanhempien itsekkyyttä ja ylimielisyyttä laittaa ne omat tarpeet ykkösiksi tällaisissa tilanteissa. Mitä kamalaa syntyisi siitä, jos lapsi saisi rauhassa tottua eroon ja isätapaamisiin (noin puoli vuotta, ainakin niin, että isätapaamisista syntyy rutiini ja se ei tapahdu parissa kuukaudessa).
Anteeksi, mutta pakko kysyä, että mitä helvettiä tuo tarkoittaa? Isätapaamisiin? Eli lapsi jää automaattisesti äidin luo asumaan ja isä saa tapaamisoikeudet? Millä vuosikymmenellä te elätte??
Meillä ei ole mitään isätapaamisia, vaan lapset on pikkuhiljaa totuteltu viikko-viikko -asumiseen. Lasten isä jäi taloon asumaan ja itse muutin pois, joten totuttelu tehtiin siten, että olivat mun luona kerran-kaks viikossa ja loput ajasta iskän luona, jossa itsekin aika ajoin olin öitä. Nyt mennään noin 4-5 päivää kerrallaan toisen luona -systeemillä, erottiin siis viime kesänä.
Isä on ihan samanlainen vanhempi kuin äitikin ja parasta lapselle/lapsille eron jälkeen on, että saavat olla tasapuolisesti molempien vanhempien kanssa.
Anteeksi, mutta pakko sanoa, että viikko-viikko systeemi on vielä enemmän perseestä, kun lähivanhempi-etävanhempi. Eikä tarkota, että lähivanhemman pitäis olla nimenomaan äiti. Viikko-viikko lapset on juurettomuutta oireilevia rassukoita, kun lähipiiri, kaveri, pahimmillaan koulu/päiväkoti vaihtuu viikottain, samoin kodin säännöt jne. Nimim. On nähty.
3/5
Hyvä aihe, mutta liian vähän alustusta. Ei tästä saa otetta.