Outoa, jos varhaisteini/lapsi ei näytä juurikaan mitään tunteita?
Olen pohtinut näitä juttuja aina välillä. Olemme asuneet pian vuodenpäivät uusioperheenä ja lapset on vuoroviikoin meillä ja vuoroviikoin toisella vanhemmallaan.
Ihmettelen sitä,että miehen 12v ei oikein näytä mitään tunnetiloja tai korkeintaan sitä iloa. Vaihtoehtoisesti on sitten sellaisen oloinen ettei tunnu mikään miltään ja lapsi vain "on". Siihenkin voi sekoittua sitä iloisuutta, mutta tosi usein siinäkin on teeskentelyn makua. Esim. näyttää jotain hauskaa kuvaa ja nauraa sellaista tekonaurua. Lauantainakin tein ruokaa ja tyttö katseli kännykkää toisessa huoneessa yksinään ja vähän väliä sieltä kuului kovaäänistä puhetta ja sellaista tekonaurua. Tuli itselle olo, että tyttö tahtoo aina olla yksin ja sanoo haluavansa olla yksin, mutta silti ikäänkuin hakee sitä huomiota, että kuunnelkaa - mulla on täällä yksinäni tosi hauskaa. En tiedä kuvittelenko. Tosi iloton hän on mielestäni. Ei ole kavereita tai ei ainakaan käytännössä liki koskaan koulun ulkopuolella ole kenenkään kanssa. Meillä ei ole koskaan tämän vuoden aikana käynyt hänen kaveriaan ja yhden kerran mies on sunnuntaina hakenut tytön kaverilta. Tuijottaa vain televisiota ja kännykkää apaattisena. Ei siis kertakaikkiaan tee yhtään mitään muuta. Välillä voi hetken jotain paperille rustailla, mutta ruudun tuijottamiseen verrattuna se on aivan olematon aika. Ulkona ei myös juurikaan ole.
Miehen 11v tyttö on iloinen ja touhukas ja leikkisä, hyväntuulinen. Mutta hänkään ei ole koskaan surullinen tai vihainen tai harmistunut. Kumpikaan miehen lapsista ei koskaan osoita tälläisiä ns. negatiivisia tunteita ja täytyyhän sellaisia olla jokaisella. Eikö? Jos isänsä kieltää jonkin asian tai komentaa tms. niin mykistyen tottelevat. Kumpikaan ei koskaan sano YHTÄÄN vastaan tai osoita millään tavoin, että harmittaa/ottaa päähän puhumattakaan siitä, että olisivat oikeasti vihaisia jostain.
Omat lapseni ovat mielestäni kilttejä ja tottelevaisia ja heidän kanssaan on aina ollut helppo hoitaa ihan kaikkia asioita. Heidän kanssaan on menty, tultu ja touhuttu. On paljon kavereita ja aktiiviset harrastukset. Tuijottavat sitä kännykkää ja tablettiakin, mutta siihen on olemassa rajat ja ne on niin selvät jo ettei niistä juuri tarvitse edes muistuttaa. Välillä sitten viikonloppuisin saatan antaa käyttää esim. tietokonetta vähän enemmän, jos muuten on ollut touhukas viikko. Ulkoilevat paljon ja lenkkeilyttävät koiraa.
Ja lapseni uskaltavat kyllä suuttua ja osoittaa harmistustaan. Päästävät itkun, jos joku juttu ottaa päähän, kinaavat ja väittävät joskus vastaan tai jos kiellään jotain niin saattavat sanoa vaikkapa perinteisesti sen,että oot tyhmä tms. Kertovat mietteitään ja tuntemuksiaan ja jos jostain asiasta on tullut riitaa niin ollaan siitä sitten juteltu ja olen selittänyt sääntöjen merkityksiä miksi joku asia on niinkuin se on, vaikka lapsen mielestä se voisi olla jotenkin toisinkin. Miestäni ärsyttää se, että jos poikani vaikkapa päästää itkun, kun joku asia kielletään ja häntä harmittaa. On sitä mieltä, että menee vain aina poraamaan äidille sitten.
Minun ja miehen lapset siis samanikäisiä eli mielestäni tässäkin suhteessa verrannollista.
En vain oikein tiedä mitä mieltä minun kuuluu olla ja kuuluuko sanoa jotain. Mielestäni tällä yhdelläkin lapsella kuuluisi olla rajattua tuo kännykän ja television käyttö, kun se on sitä muillakin. Tai vaikkei miehen toisellakaan lapselle se sen rajatumpaa ole, mutta kun hän luonnostaan tekee muutakin kuin vain tuijottaa ruutua.
Mies vain ottaa jotenkin tosi herkästi itseensä, jos häntä "neuvoo" jotenkin tai kyseenalaistaa hänen toimintapansa. Hän on sitä mieltä, että hänen lapsensa on tottuneet tottelemaan häntä ja että "kun hän sanoo jotain niin sitten tehdään just niin eikä kukaan ole ikinä sanonut vastaan". Sanomattakin selvää siis, että omat lapseni eivät ole niin hyviä, kun he kerran uskaltavat asettua myös poikkiteloin. Tottelevatkin siis, mutta ei mukisematta.
En tiedä onko se vain normaalia tuon ikäiselle, että mitään tunteita ei näytetä vai ajattelenko liikaa asiaa. Vai onko nämä luonnekysymyksiä.Itse koen sen niin, että kun vanhempi on turvallinen ja luotettava niin lapsi uskaltaa näyttää koko tunneskaalan tälle huoletta eikä pidä vain aina mukisematta "totella" tai vaihtoehtoisesti olla hyvin hilpeää.
Kommentit (7)
Miehesi lapset eivätnäytä tunteitaan SINULLE. sinun lapsesi eivät näytä niitä heille vieraille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi lapset eivätnäytä tunteitaan SINULLE. sinun lapsesi eivät näytä niitä heille vieraille ihmisille.
Kyllä lapseni uskaltavat näyttää niitä myös miehen aikana minulle ja niin, että ne kohdistuu myös mieheen. Ja mies on itse sanonut, että hänen lapsensa ei tee niin ja se on hänen mielestään hyvä, koska se on merkki siitä, että lapset tottelee. On itse sanonut, että hän on tehnyt selväksi, että kun hän sanoo jotain niin se on sitten niin ja sitä ei uhmata. Ja nämähän ei siis uhmaa.
Miehen lapset kyllä tekee sitä, että jos esim. äidin luona joku asia ei miellytä niin sitä kiukutaan isälle ja toisinpäin, mutta siinähän on kyse eri asiasta.
Miehen 12v uskaltaa kyllä olla tottelematta mua eli ei se ihan niiiin tottelevainen ole.
Minun lapseni näyttää tunteita vain minulle ja yleensä ollessamme kotona kahdestaan. Eli vaikka olisimme kyläreissussa tai ulkona, niin siellä "käyttäytyy" ja riehuu vasta kotona. Voi johtua osin temperamenteistamme ja sitten siitä, että koti on meille lähes ainoa ns normaali ympäristö jossa olemme kahdestaan (sairauteni vuoksi joudun olemaan paljon kotona ja lapsi tekee usein muita juttuja ilman minua muualla). Olen kyllä itsekin aina ollut semmoinen vieraskorea tunteiden näytössä. Tarkoitan siis sitä, että ihmiset on erilaisia, en taida osata enempää auttaa tilanteessa. Uskon kyllä, että jos tyttö vaikuttaa ilottomalta sinusta, hän sitä varmaan on. Toivottavasti saatte tilanteeseen jotenkin parannusta! Mies kuulostaa siltä, että hänen kannattaisi parantaa kommunikointitaitojaan?
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni näyttää tunteita vain minulle ja yleensä ollessamme kotona kahdestaan. Eli vaikka olisimme kyläreissussa tai ulkona, niin siellä "käyttäytyy" ja riehuu vasta kotona. Voi johtua osin temperamenteistamme ja sitten siitä, että koti on meille lähes ainoa ns normaali ympäristö jossa olemme kahdestaan (sairauteni vuoksi joudun olemaan paljon kotona ja lapsi tekee usein muita juttuja ilman minua muualla). Olen kyllä itsekin aina ollut semmoinen vieraskorea tunteiden näytössä. Tarkoitan siis sitä, että ihmiset on erilaisia, en taida osata enempää auttaa tilanteessa. Uskon kyllä, että jos tyttö vaikuttaa ilottomalta sinusta, hän sitä varmaan on. Toivottavasti saatte tilanteeseen jotenkin parannusta! Mies kuulostaa siltä, että hänen kannattaisi parantaa kommunikointitaitojaan?
Minä olen sanonut ja selittänyt miehelle sitä, että lapsetkin on ihmisiä ja heidän kanssaan voi ja pitää keskustella asioista. Selittää miksi jokin sääntö on olemassa ja miksi toivoo, että tietyissä tilanteissa toimitaan tietyllä tavalla. Eikä niin, että paukutetaan ohjeita ja oletetaan, että lapset vaan mukautuu kaikkeen mukisematta. Mutta mies ei kuulemma ole sellainen, että hän puhuisi, kun hän on TOTTUNUT siihen, että lapset toimii kuten hän sanoo.
Jännä että huomasit niin päin että sinun lapsesi ovat normaaleja ja käyttäytyvät "oikein" ja toisen lapset ovat kummallisia ja käyttäytyvät "väärin". Jo lapsen naurukin ärsyttää sinua, hän varmasti sinulle nyt yrittää sillä naurulla viestiä jotain.
Tai sitten koet asemasi uhatuksi näiden lasten taholta. Sinä olet heille iskän nykyinen heila, sinua ennen on ollut joku, vähintään lasten äiti, ja sinun jälkeesi tulee myös joku. Ei ole lasten asia leikkiä sinun kanssa perhettä ja vakuutella sinulle että olet turvassa. Lapset joutuvat kestämään sinua, että näkisivät omaa isäänsä. Se isä on heille tärkeä ja rakas, sinä et. Voisit joskus ottaa mukulasi ja lähteä pois, että lapset saavat olla rauhassa OMAN ISÄNSÄ kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä että huomasit niin päin että sinun lapsesi ovat normaaleja ja käyttäytyvät "oikein" ja toisen lapset ovat kummallisia ja käyttäytyvät "väärin". Jo lapsen naurukin ärsyttää sinua, hän varmasti sinulle nyt yrittää sillä naurulla viestiä jotain.
Tai sitten koet asemasi uhatuksi näiden lasten taholta. Sinä olet heille iskän nykyinen heila, sinua ennen on ollut joku, vähintään lasten äiti, ja sinun jälkeesi tulee myös joku. Ei ole lasten asia leikkiä sinun kanssa perhettä ja vakuutella sinulle että olet turvassa. Lapset joutuvat kestämään sinua, että näkisivät omaa isäänsä. Se isä on heille tärkeä ja rakas, sinä et. Voisit joskus ottaa mukulasi ja lähteä pois, että lapset saavat olla rauhassa OMAN ISÄNSÄ kanssa.
Minä kyllä käynkin omien lasteni kanssa esim. mummuloissa ja ovat keskenään. Mies vaan usein keskittyy hyvin paljon töihinsä ja sellainen ajanviete jää tosi vähiin hänellä omien lastensa kanssa.
Mitä tulee tuohon nauruun niin tarkoitin sillä sitä, että se nauru vain ei ole mitenkään aitoa ja se näkyy mielestäni siinä, että kun se on sellaista niin se ei esimerkiksi tartu kehenkään. Ei muihin lapsiin eikä aikuisiin. Ja mies itse yleensä käskee lopettaa sen. Minä en ole milloinkaan sanonut puoltakaan sanaa asiasta vaan mies hetken kuunneltuaan sanoo, että lopeta.
Nyt tämä viikonloppuna tapahtunut oli siis niin, että tyttö oli huoneessa yksin ja muut lapset touhuili keskenään. Tytöllä oli myös instagrammissa kuva missä luki englanniksi jotain sellaista, että tiedättekö millaista on, kun tahtoo olla yksin muttei tahtoisi olla siellä yksin.
Ja minä olen nyt antanut täysin tämän asian olla. Muut lapset, niin omani kuin miehen toinen lapsi touhuilevat kaikkea ja ovat ihan iloisia ja vaikka nutisevatkin vastaan, jos vaikka käsken koiran viemään pissalle niin hommat toimii silti kivasti. Mutta tätä yhtä ei koska mikään tälläinen. Hän vain istuu huoneessa ja tuijottaa puhelinta tai sitten makaa sohvalla tuijottaen televisiota.
En puutu, mutta pystyn näkemään, että mitään hyvää tuosta ei seuraa.
Up!