Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mies ei halua naimisiin, ei ole yhteistä aikaa, paljon pois kotoa, eroaminen on vaikeaa, auttakaa :(

Vierailija
13.03.2016 |

4 vuotta ollaan oltu yhdessä, minä 26v ja mies täyttää 25v. Avoliitossa asuttu 3vuotta. Seurustelun lähes alusta asti asuttu saman katon alla, äitini luona, etsiessämme pikkuhiljaa yhteistä asuntoa. Seurustelun alettua puhui ½-1v päästä jo kihloista, mutten silloin halunnut. (Eli en oikein usko hänen syyhynsä, ettei usko avioliittoon, eli tunteet ovat muuttuneet).

Viimeisen vuoden/puolen vuoden ajan kaverit ja autohommat menneet paljon minun edelleni. Ei siivoa oma-alotteisesti, kaikki pyytämäni jää usein tekemättä. Ja en ole mielestäni edes kovin vaativa nainen. Nyt oli viikonlopun juomassa, ei tullut kumpanakaan yönä kotiin eikä mitään ilmoittanut. En usko että pettää mutta mistäs minä tiedän. Yhteistä tekemistä ei ole, joskus joku leffa mutta viimeiseen ½ vuoteen varmaan 10 kertaa vietetty ilta kahdestaa. Mies ei halua lenkkeillä, mökkeillä, pelata kanssani mitään eikä myöskään lähteä kaupungille. Yhteistä tekemistä ei oo koskaan hirveesti ollut, ennen se ei ollut niin paha asia, kun muuten suhde oli hyvä, joskin ylä- ja alamäkiä.

Erosta keskusteltu, sanoin et jos odotat parempaa naista niin voidaan kyllä erota heti. Hänen mielestään siitä ei ole kyse. Välillä on parempaa aikaa hetken mutta sitten taas alkaa alamäki. En ole ainakaan kahteen vuoteen kuullut montaa kertaa että rakastaisi minua. Viestiteltiin fb:ssä viikonloppuna koska mulla oli puhelin rikki, sanoin ettei tässä taida enää olla järkeä kun ei oo yhteistä aikaakaan, tähän sanoi että mikään ei oo niinkun ennen eikä tunnu enää samalta.

Tässä on selviä syitä, mutta jotenkin tuntuu pahalta olla se jättäjä. Jossittelisin kuitenkin että oisko suhteen saanut kuntoon. Jos mies jättäisi, olisin se jätetty ja tietäisin "ettei paluuta ole". Tämä on ensimmäinen pitkä parisuhteeni (edellinen oli 1v) joten tämä on todella vaikeaa. Mutta näillä syillä mies varmaan lähtee jossain vaiheessa itse, kun löytää paremman? Haluaisin lapsiakin, ei olisi aikaa jäädä odottamaan.

Mistä saisin voimaa erota? Tuntuu todella pahalta :( Kannattaako pitää mitään taukoja (omat asunnot) vai erota suoraan? Miten teillä prosessi meni, kun erositte avoliitosta? Tai jos olet eronnut avioliitosta niin saa siitäkin kertoa, mitä enemmän vastauksia, niin sen parempi. Pääni on nimittäin ihan sekaisin koko tästä hommasta.

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisättäköön vielä, etten olisi tässä tilanteessa menossa naimisiin, mutta se, että mies ei halua ylipäätään ainakaan pitkään aikaan, jos koskaan, tekee tulevaisuuden haaveista täysin erilaiset.

-ap

ps : toivon asiallisia viestejä koska oon aika herkillä nyt muutenkin :/

Vierailija
2/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen eronnut ja olin se jätetty. Mitään erokeskusteluita ei käyty etukäteen vaan ilmoitus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Te olette jo keskustelleet erosta, joten se ei tulisi kovana yllätyksenä kummallekkaan.

Oletko miettinyt hyviä syitä jatkaa? Kuullostaa siltä, että teidän toiveenne ei vain kohtaa. Sinä haluisit enemmän läheisyyttä ja yhteistä tekemistä. Miehesi kaipaa omaa aikaa ja "vapautta".

Kannattaa nyt tarkoin miettiä oletko onnellinen tässä suhteessa ja mitä ylipäätään haluat parisuhteelta. Eroaminen toki on vaikeaa, mutta siitä kyllä selviää. Teillä on myös siitä hyvä tilanne, että asutte molemmat omillanne. Jos minä olisin sinä, niin eroaisin. Syy, et saa parisuhteelta haluamasi asioita ja se on väärin se.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä haluan kuulla joka päivä, että minua rakastetaan.

Haluan olla suhteessa, jossa minua rakastetaan. Haluan olla toiselle se ainoa ja oikea.

Haluan antaa itselleni ja toiselle syyn olla onnellinen kanssani ja viihdyn myös yksikseni.

Arvosta itseäsi niin paljon, että haluat itsellesi parasta. Ja myös hänelle. Kyllä se siitä, päätöksen tekemisen jälkeen tulee parempi päivä.

Vierailija
4/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun avoeroni meni näin. En anna neuvoja, vaan oman tarinan, josta saa ottaa tai jättää ottamatta mitään vaikutteita:

Eli 3 vuoden avoliitto takana. Suhde päättyi ns.luonnollisesti siihen, että oltiin enemmän kavereita kuin suhteessa. Eron jälkeen jatkettiin hetken aikaa, varmaan lähes vuoden verran, kavereina. Nähtiin usein ja viestiteltiin. Seksiä oli harvoin. Muuten tuntui hyvältä, oli jotenkin vapauttavaa. Ero otti silti koville, ja siitä puhuttiin pitkään: onko oikein, mitä jos onkin väärä päätös, mitä jos....?

Mä olin siis se, joka muutti pois. Mies auttoi osaltaan muutossa ja kaikki meni ok. Illat oli vaikeita yksin ja päivät - toinen ei ollutkaan kotona ruoka-aikaan. Kuitenkin kun oltiin paljon tekemisissä, yksinoloa sai huijattua jatkuvasti. Ja se oli virhe.

Enää en palaisi mistään hinnasta tuohon suhteeseen. Emme ole edes väleissä enää. Mies oli minulle väärä ja minä olin väärä hänelle. Nyt kun olen todella rakastavassa ja turvallisessa suhteessa ja sinut itseni kanssa, vaikuttaa tuo aikaisempi liitto lähinnä lapselliselta pelleilyltä. En kokenut oloani rakastetuksi, en hyväksi, tulevaisuus näytti tasapaksulta ja ahdistavalta; tuntui, että menetän jotain, jos jään. Silti lähteminen oli vaikeaa..vaikkakin elämäni parhaimpia päätöksiä.

Mä lähdin itsetuntoa repivästä ns.kaverisuhteesta pois, koska se ei tuntunut oikealta. Kaksistaan aylikkäin makaaminen oli arkista, se ei koskaan herättänyt sen suurempia tunteita ; tästä moni huuteli, että intohimo ja suuret tunteet katoaa aina suhteen jatkuessa. Että "arki tulee vastaan". Paskapuhetta, näin kauniisti sanoen :D Tällä hetkellä rakastan miestäni vain joka päivä, joka hetki enemmän.

Ja se vielä, että tuon eron jälkeen olin kyllä kriisissä. Aivan kamalassa jamassa oikeastaan. Oli stressiä, traumoja, miehiä, reissuja, alkoholia jne. Välillä kaikki näytti avoimelta ja tulevaisuus avaralta; sitten taas iski synkkyys ja yksinäisyys. Tämä ei varmaan kamalasti inspiroi eropäätöksen tekemisessä, mutta tsemppiä sulle, mitä tapahtuukaan. Pärjäät kyllä.

Vierailija
5/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuo teidän suhteenne kuulosta miltää vuosisadan tai edes -kymmenen rakkaustarinalta. Tunteet ovat väljähtyneet ensihuuman jälkeen ja mitään yhteistä ei ole löytynyt tilalle. Ansaitsette kumpikin parempaa, ainakin oman elämänne takaisin. Satunnainen hellyyys ja helppo seksi eivät tee suhteesta sen arvoista, että kannattaisi kärsiä muut ajat muka-suhteessa. Kasva aikuiseksi ja ota vastuu omasta elämästäsi. 

Vierailija
6/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen eronnut ja olin se jätetty. Mitään erokeskusteluita ei käyty etukäteen vaan ilmoitus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Te olette jo keskustelleet erosta, joten se ei tulisi kovana yllätyksenä kummallekkaan.

Oletko miettinyt hyviä syitä jatkaa? Kuullostaa siltä, että teidän toiveenne ei vain kohtaa. Sinä haluisit enemmän läheisyyttä ja yhteistä tekemistä. Miehesi kaipaa omaa aikaa ja "vapautta".

Kannattaa nyt tarkoin miettiä oletko onnellinen tässä suhteessa ja mitä ylipäätään haluat parisuhteelta. Eroaminen toki on vaikeaa, mutta siitä kyllä selviää. Teillä on myös siitä hyvä tilanne, että asutte molemmat omillanne. Jos minä olisin sinä, niin eroaisin. Syy, et saa parisuhteelta haluamasi asioita ja se on väärin se.

En tiiä kirjoitinko epäselvästi mutta ollaan siis vielä avoliitossa. Eipä ero varmaan yllätyksenä miehelle tulis mutta menis varmasti ihan rikki. Sattuu rikkoa toisen sydän (ellei sitten vaan esitä minusta välittävänsä, mitä en oikeen usko). Paras tilanne ois kun vois vaan erota ja päästä surunsa yli heti. Niin karua kun se kyllä onkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä haluan kuulla joka päivä, että minua rakastetaan.

Haluan olla suhteessa, jossa minua rakastetaan. Haluan olla toiselle se ainoa ja oikea.

Haluan antaa itselleni ja toiselle syyn olla onnellinen kanssani ja viihdyn myös yksikseni.

Arvosta itseäsi niin paljon, että haluat itsellesi parasta. Ja myös hänelle. Kyllä se siitä, päätöksen tekemisen jälkeen tulee parempi päivä.

Tuo olis ideaali. Jotenkin sitä vaan muistelee aikoja, jolloin kaikki oli paremmin. Varmaan vaan ollaan kasvettu erillemme..

Vierailija
8/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei Ap

Kertomasi perusteella saa vaikutelman että miehen tunteet on muuttuneet. Tuo kuvailusi on lähes tarkalleen kuin minun tarinasta.

Aluksi ex avomieheni oli se joka halusi hyvinkin pian kihloihin ja naimisiin.. Itse en ollut valmis vielä puolen vuoden seurustelun jälkeen.

No, yhdessä oltiin ja yhdessä asuttiin. Minulla lapsi edellisestä liitosta ja yhteistä toivottiin. Pikkuhiljaa asiat muuttuivat.. Häntä alkoi kiinnostamaan yhä enemmän oma harrastus ym enemmän kuin viettää kanssani.

Meidän suhde meni hyvin rumaksi loppua kohti ja jätti ikuiset arvet sieluuni.

Ota asia puheeksi miehesi kanssa, ehdota vaikka parisuhdeterapiaa, näet onko hän halukas toimimaan suhteen korjaamiseksi.

Jos häntä ei kiinnosta teidän suhteen tila eikä sinun vointi siinä, niin ei ole syytä jatkaa. Hukkaat vain aikaasi. Ja olet vielä nuori. Ehdit kyllä löytää elämäsi rakkauden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te olette vasta nyt aivoiltanne aikuisia ja nyt huomanneet, ettette sovikkaan yhteen. Se on ihan ok syy eroamiseen! Hyvin monelle nuorena parisuhteen aloittaneelle käy näin. Kumpikin on kasvanut omaan suuntaansa aikuiseksi eikä teillä ole yhteistä.

Vierailija
10/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun avoeroni meni näin. En anna neuvoja, vaan oman tarinan, josta saa ottaa tai jättää ottamatta mitään vaikutteita:

Eli 3 vuoden avoliitto takana. Suhde päättyi ns.luonnollisesti siihen, että oltiin enemmän kavereita kuin suhteessa. Eron jälkeen jatkettiin hetken aikaa, varmaan lähes vuoden verran, kavereina. Nähtiin usein ja viestiteltiin. Seksiä oli harvoin. Muuten tuntui hyvältä, oli jotenkin vapauttavaa. Ero otti silti koville, ja siitä puhuttiin pitkään: onko oikein, mitä jos onkin väärä päätös, mitä jos....?

Mä olin siis se, joka muutti pois. Mies auttoi osaltaan muutossa ja kaikki meni ok. Illat oli vaikeita yksin ja päivät - toinen ei ollutkaan kotona ruoka-aikaan. Kuitenkin kun oltiin paljon tekemisissä, yksinoloa sai huijattua jatkuvasti. Ja se oli virhe.

Enää en palaisi mistään hinnasta tuohon suhteeseen. Emme ole edes väleissä enää. Mies oli minulle väärä ja minä olin väärä hänelle. Nyt kun olen todella rakastavassa ja turvallisessa suhteessa ja sinut itseni kanssa, vaikuttaa tuo aikaisempi liitto lähinnä lapselliselta pelleilyltä. En kokenut oloani rakastetuksi, en hyväksi, tulevaisuus näytti tasapaksulta ja ahdistavalta; tuntui, että menetän jotain, jos jään. Silti lähteminen oli vaikeaa..vaikkakin elämäni parhaimpia päätöksiä.

Mä lähdin itsetuntoa repivästä ns.kaverisuhteesta pois, koska se ei tuntunut oikealta. Kaksistaan aylikkäin makaaminen oli arkista, se ei koskaan herättänyt sen suurempia tunteita ; tästä moni huuteli, että intohimo ja suuret tunteet katoaa aina suhteen jatkuessa. Että "arki tulee vastaan". Paskapuhetta, näin kauniisti sanoen :D Tällä hetkellä rakastan miestäni vain joka päivä, joka hetki enemmän.

Ja se vielä, että tuon eron jälkeen olin kyllä kriisissä. Aivan kamalassa jamassa oikeastaan. Oli stressiä, traumoja, miehiä, reissuja, alkoholia jne. Välillä kaikki näytti avoimelta ja tulevaisuus avaralta; sitten taas iski synkkyys ja yksinäisyys. Tämä ei varmaan kamalasti inspiroi eropäätöksen tekemisessä, mutta tsemppiä sulle, mitä tapahtuukaan. Pärjäät kyllä.

Kiitos tarinastasi. Oon varmaan tulevaisuuden suhteen liian optimistinen, ero olis järkevin ratkaisu :/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo teidän suhteenne kuulosta miltää vuosisadan tai edes -kymmenen rakkaustarinalta. Tunteet ovat väljähtyneet ensihuuman jälkeen ja mitään yhteistä ei ole löytynyt tilalle. Ansaitsette kumpikin parempaa, ainakin oman elämänne takaisin. Satunnainen hellyyys ja helppo seksi eivät tee suhteesta sen arvoista, että kannattaisi kärsiä muut ajat muka-suhteessa. Kasva aikuiseksi ja ota vastuu omasta elämästäsi. 

No ei, mutta oon niin naiivi että kuvittelen että muillakin on ollut huonoja aikoja ja niistä selvinneet. Muttei tämä taida olla enää pelastettavissa.

Vierailija
12/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap

Kertomasi perusteella saa vaikutelman että miehen tunteet on muuttuneet. Tuo kuvailusi on lähes tarkalleen kuin minun tarinasta.

Aluksi ex avomieheni oli se joka halusi hyvinkin pian kihloihin ja naimisiin.. Itse en ollut valmis vielä puolen vuoden seurustelun jälkeen.

No, yhdessä oltiin ja yhdessä asuttiin. Minulla lapsi edellisestä liitosta ja yhteistä toivottiin. Pikkuhiljaa asiat muuttuivat.. Häntä alkoi kiinnostamaan yhä enemmän oma harrastus ym enemmän kuin viettää kanssani.

Meidän suhde meni hyvin rumaksi loppua kohti ja jätti ikuiset arvet sieluuni.

Ota asia puheeksi miehesi kanssa, ehdota vaikka parisuhdeterapiaa, näet onko hän halukas toimimaan suhteen korjaamiseksi.

Jos häntä ei kiinnosta teidän suhteen tila eikä sinun vointi siinä, niin ei ole syytä jatkaa. Hukkaat vain aikaasi. Ja olet vielä nuori. Ehdit kyllä löytää elämäsi rakkauden.

Tuota oon miettinyt et varmaan parempi erota hyvissä väleissä kun odottaa että aletaan riidellä. Terapia ei taida paljon auttaa jos haaveet on ihan erilaisia :/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Te olette vasta nyt aivoiltanne aikuisia ja nyt huomanneet, ettette sovikkaan yhteen. Se on ihan ok syy eroamiseen! Hyvin monelle nuorena parisuhteen aloittaneelle käy näin. Kumpikin on kasvanut omaan suuntaansa aikuiseksi eikä teillä ole yhteistä.

Näinpä siinä on tainnut käydä.

Vierailija
14/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko teidän  muiden eronneiden helppo hyväksyä ero?

En tiedä miksi tää on niin kovin vaikeaa. Ei helpota että asutaan saman katon alla, se on kuitenkin niin "läheistä" asua samassa asunnossa että vaikea kuvitella eroa. Voi kun löytyis nyt  nopeasti asunto niin vois alkaa työstämään ajatuksiaan muuton lomassa.

Oonko vaan kehittymätön vai onko normaalia että tää on vaikeeta? Viesti 5 sai mut ajattelemaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu sydäntäsärkevälle edes kuulla toisen ääni. Varsinkin ku ei tiiä muistaako se viikonlopun viestejä mitä läheteltii. Miten ihmeessä avaan keskustelun aiheesta? En osaa tälläsia tilanteita ku eipä oo juuri kokemusta.

Vierailija
16/16 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta kai se on normaalia, että on vaikeeta. Ero harvoin on helppo tilanne, vaikka itse tietäisikin sen parhaaksi ratkaisuksi. Mutta älä liiaksi kuuntele muita, kuuntele itseäsi.

Ja keskustele miehesi kanssa - se ainakin helpottaa usein, että saa sanottua ääneen pahimmat pelot ja huolet. Etkä sinäkään mikään ajatustenlukija ole; parempi kuulla ja kuunnella toista.

Mulla eron aikana tuli monesti "takapakkia". Eli valtava suru ja irtipäästämisen pelko ja vaikeus valtasivat mielen. Niistä päästiin yli sen avulla, että muisteli niitä eroamiseen johtaneita syitä; kuinka ahdistavalta suhde loppupeleissä tuntui, kuinka vähän mies todella minua rakasti, kuinka suhde rajoitti ja kahlitsi omaa kehitystä jne.

Kun on sen todella oikean ihmisen kanssa, yhdessäolo on selvä asia. Aina. Kaikista vaikeista hetkistä ja kriiseista huolimatta. Mä en neuvo sua jättämään miestäsi, mutta kuulostaa siltä, että teidän suhteessa on ainakin tekemistä.

Jos jäät, tee se oikeista syistä. Onko sulla syitä jatkaa? Entä syitä erota?