Eliittilukioista valmistuneet! Minkä tason koulutus teillä on nyt?
Ja miten lukiossa suhtauduttiin muihin jatko-opintovaihtoehtoihin kuin yliopisto?
Itse kirjoitin SYK:sta, eikä kenelläkään ollut mitään muita kuin yliopistosuunnitelmia. Tai jos oli, eivät sanoneet sitä ääneen. Jotenkin itsestäänselvä asia, että kaikki menevät (eivät pyri, vaan ihan vain menevät) yliopistoon. Ammattikorkeakoulu oli niille, jotka eivät koulussa pärjänneet. Eli ei meille. Ja ammattikouluunhan joutui 9. luokan jälkeen ne, jotka eivät todellakaan pärjänneet elämässään. Muistan koko 10-vuotisen SYK-urani aikana yhden (1!) oppilaan, joka meni Haagan ammattikouluun. Ja se olikin sellainen todella surkea tapaus.
Itse olen nyt 10 vuotta murjonut itseäni maan rakoon, kun en kuudesta yrittämiskerrasta huolimatta päässyt yliopistoon ja olen suorittanut vain ammattikorkeakoulututkinnon. Olen siis aivan luuseri. Mutta minulla on vakituinen työ ja hyvä palkka, aviomies ja lapsi. Silti, olen aivan nolla tuon koulutuksen puutteen vuoksi.
Miten teillä muilla? Onko tämä vain oman pääni ongelma, vai onko muillekin eliittilukiolaisille yliopistokoulutus tällainen asia?
Kommentit (47)
Kävin itsekin SYKin ja olen kohta DI. Tosi moni koulukavereista valitsi teknillisen yliopiston, mutta moni on myös lääkisoikiskauppiksessa. Kukaan tuttuni ei mennyt amikseen, mutta yksi meni amk:hon vuodeksi, kun ei päässyt ekalla kerralla yliopistoon. Sanoi että hajoaa pää niihin amk-pölösiin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ressusta ylioppilaaksi 11 vuotta sitten. Nyt 3 yliopistoa myöhemmin vieläkin ylioppilas.
Mitä tämä tarkoittaa?
Ei ole saanut yhtäkään tutkintoa valmiiksi, vaan vaihtanut kesken opiskeluiden aina uuteen alaan.
Kysytäänpä raatilta asiaa toisinpäin, minne kannattaa yli 9 keskiarvoa omaavan hakeutua? Lähikouluun joka sattuu olemaan huonossa maineessa ja johon pääsee alta 7 keskiarvolla vai ns "eliittilukioon"? Mikä on teidän mielipide?
Vierailija kirjoitti:
av on käsittämätön. Kun joku kysyy kysymyksen, niin takerrutaan epäolennaiseen: mikä on eliittilukio. On prkl, se on se lukio, johon on yli 9:n tms keskiarvo.
Tällä palstalla pitää aina vääntää kaikki rautalangasta.
t. tavallisen lähiölukion käynyt, josta tuli maisteri
Tuleeko yllätyksenä, että suurimmassa osassa Suomen kaupunkeja ei ole eliittilukioita 😈
Tällä palstalla on paljon ihmisiä, jota eivät elä hesakuplassa 😨
On se eliittilukiotasoa, jos päästäkseen keskiarvon tulee olla yhdeksän tai yli. Niistä kouluista muut kuin tiedekorkeakouluihin menijät on harvinaisuus. Oma lapsi kävi tällaisen lukion javarvostetun alan maisteri hyvästä yliopistosta, ei jostain Joensuusta. Sai heti oman alan vakituisen työpaikan isosta organisaatiosta
Eliittilukio-sanasta on turha vetää hernettä nenään. Ihan yleisesti käytössä. Helsingissä siihen luetaan SYK, Ressu, keskustan ja ehkä nykyään jo myös Viikin norssi ja Kulosaaren lukio.
Keskimääräisesti enemmän noista mennään Aaltoon, lääkikseen ja oikikseen. Ei kai tuo mikään salaisuus tai ihmetyksen aihe ole.
Tietenkin niihin pääsee yhtä lailla muistakin lukioista, mutta sitähän ei tässä kysytty.
Vierailija kirjoitti:
Kysytäänpä raatilta asiaa toisinpäin, minne kannattaa yli 9 keskiarvoa omaavan hakeutua? Lähikouluun joka sattuu olemaan huonossa maineessa ja johon pääsee alta 7 keskiarvolla vai ns "eliittilukioon"? Mikä on teidän mielipide?
Millainen opiskeluilmapiiri näissä elittilukioissa on? Verissäpäin kisaamista vai kannustava ilmapiiri?

Nyt taisit paljastaa hurjan salaisuuden joka aiheuttaa yleistä levottomuutta:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysytäänpä raatilta asiaa toisinpäin, minne kannattaa yli 9 keskiarvoa omaavan hakeutua? Lähikouluun joka sattuu olemaan huonossa maineessa ja johon pääsee alta 7 keskiarvolla vai ns "eliittilukioon"? Mikä on teidän mielipide?
Millainen opiskeluilmapiiri näissä elittilukioissa on? Verissäpäin kisaamista vai kannustava ilmapiiri?
Vaikea sanoa kun en tiedä. Naapurin tyttö kyllä tykkää.
Tulipas hyviä pointteja esille. Näistä pitäisi keskustella enempi.
Vierailija kirjoitti:
Kysytäänpä raatilta asiaa toisinpäin, minne kannattaa yli 9 keskiarvoa omaavan hakeutua? Lähikouluun joka sattuu olemaan huonossa maineessa ja johon pääsee alta 7 keskiarvolla vai ns "eliittilukioon"? Mikä on teidän mielipide?
Mun keskiarvo oli 9,4 ja hain lähimpään lukioon, joka ei todellakaan ole missään kärkikastissa. En vain halunnut lähteä kauaksi. Hyvin olen pärjännyt niilläkin papereilla.

Mihin menit siitä sitten jatkoon? Opiskeletko yhä vai töissä? Jos töissä niin millaisissa?
Vierailija kirjoitti:
av on käsittämätön. Kun joku kysyy kysymyksen, niin takerrutaan epäolennaiseen: mikä on eliittilukio. On prkl, se on se lukio, johon on yli 9:n tms keskiarvo.
Tällä palstalla pitää aina vääntää kaikki rautalangasta.
t. tavallisen lähiölukion käynyt, josta tuli maisteri
Onko luonnontiedelukion luonnontiedelinja (vuonnani 8.8) eliittilukio? Todella lahjakkaita nuoria, mutta mutta osa kirjoitti kielistä ihan pohija. En muista ketään ketä olisi mennyt muualle kun korkeakouluun ja niistäkin AMKiin meni vain muutama.
Moni taisi lukea vain otsikon.
Enemmän olin kiinnostunut siitä, onko muilla "eliittilukion" käyneillä joku sisäinen pakko tai ryhmäpaineen aiheuttama halu päästä yliopistoon ja oliko luokkakavereilla myös.
Itselleni jotenkin se pakko jäi päälle, kun tuntuu siltä, että kaikki muut ovat maistereita ja tohtoreita ja minä en, kun olen vain ammattikorkeakoulun suorittanut.
Ap

Mulla oli halu päästä yliopistoon jo ennen lukiota ja niin taisi olla monella muullakin. Ei se liittynyt ryhmäpaineeseen vaan muhun itteeni. Tietysti helpompi saavuttaa tavotteet, kun luokkakaverit on fiksuja ja ahkeria eikä mitään liimanimppaajia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysytäänpä raatilta asiaa toisinpäin, minne kannattaa yli 9 keskiarvoa omaavan hakeutua? Lähikouluun joka sattuu olemaan huonossa maineessa ja johon pääsee alta 7 keskiarvolla vai ns "eliittilukioon"? Mikä on teidän mielipide?
Mun keskiarvo oli 9,4 ja hain lähimpään lukioon, joka ei todellakaan ole missään kärkikastissa. En vain halunnut lähteä kauaksi. Hyvin olen pärjännyt niilläkin papereilla.
Mihin menit siitä sitten jatkoon? Opiskeletko yhä vai töissä? Jos töissä niin millaisissa?
Ammattikorkeakouluun. Töissä olen ja vastaan yhden firman tutkimus-, tuotekehitys ja laadunvalvontatyöstä. Toimitusjohtajan oikea käsi.
Vierailija kirjoitti:
Tavallisesti lukiosta DI:ksi opiskelemaan.
Tätä ei kysytty. Ihan varmasti tavislukioistakin mennään yliopistoon, samoin amk:n tai vaikka ammattikoulun kautta.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa eliittilukioita? Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet mutta urallaan pärjäävät luusereita? Onko tämä jokin vitsi?
Tarkoittaa varmaan jotain ulkomaisia lukioita. Naurahdin ajatukselle suomalaisista eliittilukioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallisesti lukiosta DI:ksi opiskelemaan.
Tätä ei kysytty. Ihan varmasti tavislukioistakin mennään yliopistoon, samoin amk:n tai vaikka ammattikoulun kautta.
Millaidia mahtavat olla työelämssä nämä eliittilukiosta valmistuneet?
Meillä töissä 5 arvosanoilla yliopistosta valmistuneet ovat kireitä ja turhautunrita, kun kaikki eivät mene heidän ehdoillaan ja suoritukseksi kelpaa vain paras. Mikä on jo hankalaa kun työskennellään projekteissa, joissa saattaa olla mukana vaikkapa teknikosta DI:ksi lukenut (ilman yo tutkintoa).
Valmistuin Ressusta, nyt viittä vaille DI.