Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Minulla on kriisi. Täytän 23 v ja samalla täyteen tulee 6 vuotta yhdessäoloa mieheni kanssa. Rakastan edelleen miestäni, mutta koen pikkuhiljaa kasvaneeni hänestä erilleen. Tunnen olevani täysin eri ihminen kuin muutama vuosi sitten. Niinkö siinä käy? Tiedän että aivot kehittyvät vielä mutten olisi uskonut että koko oma olemus, persoona ja mieltymykset muuttuvat näin radikaalisti. Nyt tuntuu, kuin en haluaisi olla parisuhteessa enää ollenkaan. Päivittäin toivon vain saavani olla yksin. Toivon että mieheni lähtisi yksin vaikka maailmanympärimatkalle. Hän on minua paljon vanhempi ja on "pysynyt samana" kaikki nämä vuodet, itse tiedän muuttuneeni. Näköjään jopa liikaa. Osaatteko muut naiset kertoa, onko tämä joku ohimenevä melankoliavaihe parikymppisillä vai onko tämä nyt oletettavasti sitä mitä tulen lopun aikuiselämääni olemaan? Tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi.

Sivut

Kommentit (39)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Ihminen muuttuu siinä kohtaa kun tulee äidiksi tai isäksi, sen jälkeen asiat alkavat näyttää ihan erilaisilta kuin ennen lasta...

Vierailija

Kyllä mun mielestä on ihan tyypillistä, että juuri tuossa iässä aikuistutaan. Tiedän monta sellaista, jotka 18-vuotiaana alkoi käydä baareissa, käytti alkoholia, piti olla sporttinen auto, kaikenlaisia seurusteluvirityksiä ja -yrityksiä.

Sitten 23 - 24-vuotiaina aletaan tajuta mitä elämältä oikeasti haluaa. Baareilu vähenee, kun ei se ollut sitä mitä haluaa loppuelämänsä. Auto vaihtuu järkevämpään. Ajatukset ja puheet muuttuvat syvällisemmiksi. Ja sitten nää nuoret aikuiset ovat selvästi valmiita vakiintumaan, sitoutumaan, perheellistymään. Etsikkoaika on ohi.

Oon näistä muutoksista jutellut hiljattain erään nuoren aikuisen kanssa. Ja muistan itsekin juuri tuolta iältä sellaisen kypsymisen, kun tajusin olevani henkisesti kypsä saamaan omia lapsia.

Vierailija

Minulle on käynyt viime vuoden aikana täysin samoin, näin 21. elinvuoteni aikana. Minusta on tullut paljon empaattisempi, kiinnostun aivan eri asioista kuin aiemmin, luen eri kirjoja ja ajattelen monista asioista erilaisesti kuin ennen. Tuntuu että näin isoa muutosta ei ollut edes teini-iässä, tuntuu kuin olisin läpikäymässä toista teini-ikää. Mieheni on ollut suurena vaikuttajana tähän kehitykseen, tuntuu että olen tullut muistuttamaan häntä enemmän. Samalla mies tuntuu kuitenkin kaukaisemmalta kuin ennen, kun tuntuu että olen kuin eri ihminen verrattuna siihen milloin tapasimme.

Hämmentävää, hienoa tietää että muutkin läpikäyvät näitä muutoksia ihmisenä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä on ihan tyypillistä, että juuri tuossa iässä aikuistutaan. Tiedän monta sellaista, jotka 18-vuotiaana alkoi käydä baareissa, käytti alkoholia, piti olla sporttinen auto, kaikenlaisia seurusteluvirityksiä ja -yrityksiä.

Sitten 23 - 24-vuotiaina aletaan tajuta mitä elämältä oikeasti haluaa. Baareilu vähenee, kun ei se ollut sitä mitä haluaa loppuelämänsä. Auto vaihtuu järkevämpään. Ajatukset ja puheet muuttuvat syvällisemmiksi. Ja sitten nää nuoret aikuiset ovat selvästi valmiita vakiintumaan, sitoutumaan, perheellistymään. Etsikkoaika on ohi.

Oon näistä muutoksista jutellut hiljattain erään nuoren aikuisen kanssa. Ja muistan itsekin juuri tuolta iältä sellaisen kypsymisen, kun tajusin olevani henkisesti kypsä saamaan omia lapsia.

Täytän pian 24 ja baareilu on vähentynyt yhtäkkiä tässä iässä sen takia, että ei enää ole sitä energiaa kuin muutama vuosi sitten. Silloin ei ollut raskasta mennä viideltä aamuyöllä nukkumaan ja kahdeksaksi töihin tai mihin vain. Nykyisin pää on niin jäässä ja sen päälle myös pahempi krapula, että ei enää menekään niin kivuttomasti. Toinen syy on se, että kaveripiiri mökkeytyy seurustelun aloitettuaan eikä ole yhtä paljon seuraa. Ja kolmas se, että on jo oppinut, että baarista ei kumppania löydy. Jotkut löytävät, mutta kaikki eivät kuulu heihin.

Vierailija

Mulla oli menossa jonkinlainen ikäkriisi jo 20vuotiaana, mutta silloin kun täytin 23vuotta se jysähti oikein kunnolla.
Olin saanut toisen tutkinnon juuri valmiiksi ja muutakin hässäkkää oli elämässä meneillään.
Tosin en sitte tiiä otinko enemmän sen ikäkriisi homman siitä kun äiti täytti samaa aikaa 60? Stressi puski päälle jne..
Täytyy sanoa että kyllä viimeistään 23vuotiaana itsenäistyi eniten ja on kokenut kaikenmaailman asiat. On ottanut eniten vastuuta ja miettii vaan että MIHIN SUUNTAA nokkaa seuraavaksi. Se on varmaan biologinen kello mikä tikittää. 🙊😂

Minä huomasin tuossa iässä, että kihlattuni olisi minulle lapsi vauvan lisäksi, hän ei ottanut vastuuta mistään. Erohan siitä tuli. Vieraannuimme toisistamme vuosien mittaan.

Vierailija

Mulla tullut sykäyksittäin. Muutuin just tuossa 22-23v ikäisenä tosi paljon kun siinä oli vaikea ero ja muuta. Nyt olen 25v (kohta 26) ja ollut uudessa suhteessa 2v. Tuntuu, että olen tässä ehkä puolessa vuodessa muuttunut ihmisenä ihan kauheasti. Taas elämänkriisi kun vanhempi on kuolemansairas. Huomaan muutoksen siitä, että en en shoppaile, ei kiinnosta bailaus, materia on toisarvoista, en jaksa kiinnostua pienistä ongelmista ja käyn jotain sisäistä kamppailua. Mies onneksi tuntuu päivä päivältä vaan sopivammalle, vaikka minä muutunkin.

Vierailija

Entäs jos on jo lähempänä 30 ja tuntuu ettei ole kasvanut yhtään? Musta toi kuulostaa vaan tylsistymiseltä enkä tajua miksi parikymppinen haluaisi viettää sellaista elämää kuin keski-ikäinen. En siis tarkoita että täytyy ryypätä koko ajan, mutta ei kai sitä mökkiin täydy lukittautua.

Vierailija

Minä olen myös 23-vuotias ja koen myös että olen muuttunut aivan valtavasti ihmisenä viimeisen parin vuoden aikana. Käyn koko ajan jonkinlaista ajatuskamppailua itseni kanssa ja mietiskelen paljon arvojani ja mitä haluan elämältäni. Parisuhdepuoleen en osaa sanoa mitään, sillä oma suhteeni on vasta alle vuoden vanha ja kaikki on mennyt ihanasti tähän mennessä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mä oon nyt 25v ja oon ihan samanlainen kuin 20veenä :D en toisaalta koekkaan tarvitsevani mitään erityistä muutosta itseeni. 

korjaan vielä, että 17-19v aikana jotakin henkistä kasvua kyllä tapahtui. Sen jälkeen ei mitään.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla