Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Hei te nyt jo aikuiset kummi"lapset", millaisia muistoja teillä on kummeistanne? Siis te joskus 1960-, 1970- ja 1980-luvulla syntyneet: muistivatko kummit juhlapäivinä ja jos, niin miten? Miten kummit ovat olleet elämässänne muuten mukana?

Itse olen 1970-luvulla syntynyt, eivätkä kummini muistaneet jouluna tai syntymäpäivinäni millään tavalla, eivät edes onnitelleet. Rippipäivänä ja lakkiaisissa muistivat, varmaan silloinkin velvollisuudesta. Huvittavinta, että nykyisin loukkaantuvat kun en vuorostani muista heidän juhlapäiviään, itsehän he ovat säännöt luoneet teoillaan ja valinnoillaan. Muistan miten pienenä lapsena kadehdin sisaruksiani joille kumminsa toivat aina lahjoja, itse kun jäin aina ilman. Että kiitti vaan.

Kommentit (3)

Vierailija

Minua muistettiin aina silloin tällöin. Ei joka synttäri tai joulu. Rippilahjaksi en saanut edes ristiä, vaan valokuva-albumin. Nyt mietin, että jätänkö vaan kutsumatta häihini. Eivät he ole minulle merkityksellisiä.

Vierailija

Kummini lähettivät paketin jouluna ja syntymäpäivänä, mutta eivät kertaakaan olleet synttäreilläni. Edes ristiäisissä eivät olleet. Syynä oli työ: kumpikin oli tavallaan 24/7 töissä tietyn ajan ja sitten pitempään vapailla. Kesälomalla olin joskus koululaisena muutaman tunnin kummien kanssa heidän sukumökillään, mutta en koskaan ns. hoidossa. Aikuisena kävin säännöllisesti lähempänä asuvalla kyläilemässä joka toinen viikko.

Pikkusiskoni kummit lähettivät tälle synttärilahjan ennen kouluikää, sen jälkeen tuli kortti ja viimeinen lahja tuli konfirmaatiopäivänä. Kerran vuodessä käytiin heillä kylässä.

En ikinä ole osannut ajatella, että vanhempien tehtävänä on tiedottaa kummeille, että meidän lapsien kanssa kummit tekevät näin, tuovat jouluksi tämänhintaisen lahjan, viettävät aikaa kummilasten kanssa näin paljon jne., jotta varmasti ollaan tasapuolisia.

Ai niin. Kun minä sain lahjaksi paperia ja värikyniä, sai pikkusisko legopaketin ja uutuusleluja. Silti en tajunnut olla kateellinen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Olen 70-luvulla syntynyt ja kummini ovat äitini veli ja hänen vaimonsa. Joulut vietettiin lapsuudessa monesti serkkujen kanssa eli lahjoja vaihdettiin. Asuimme kuitenkin noin kolmensadan kilometrin päässä, joten synttäreinäni kummini eivät olleet käymässä.

Myöhemmin muutimme lähemmäksi äitini kotipaikkakuntaa, jolla kummini asuivat. Vierailtiin puolin ja toisin toistemme luona, muttei mitään suureellista lahjojen antamista tai odottamistakaan. Lahjat toivat rippi- ja ylioppilasjuhliin. Ihan sellaista tavanomaista yhteydenpitoa mielestäni. Tosin tuolloinhan kummit monesti oli jotain sukulaisia ja kummeja saattoi olla vain kaksi.

Nyttemmin lähetän joulukortin heille ja saan heiltä joulukortin. Näen kummejani ehkä 1-2 kertaa vuodessa.

Nykyisin moni tuttuni on täysin kyllästynyt tähän kummitouhuun. Samoin olen itsekin. Kummius tuntuu olevan joillekin vanhemmille vain yritys saada lapselleen "muistamisia", joka tarkoittaa suoraan sanottuna lahjoja. Joskus mitään yhteydenpitoa kummilasten vanhempien suunnalta ei edes ole, mutta kummin mukamas pitäisi lähetellä lahjoja tai rahaa, vaikkei edes häntä pyydetä lapsen synttäreille tai muuten käymään.

Mielestäni kummius oli ennen terveemmällä pohjalla, kun lahjat eivät olleet se ykkösasia ja kummeiksi yleensäkin pyydettiin läheisiä ihmisiä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla