Vierailija

Seurustelen miehen kanssa, joka on kaikin puolin kunnollinen, olemme onnellisia ja tärkeitä toisillemme. Kuitenkin alusta asti on kumpaakin vaivannut, että olemme hyvin erilaisia, osin jopa arvoiltamme. Onko kellään kokemusta tällaisesta? Oletteko esim jotenkin vain kasvaneet yhteen ja siten löytynyt ne yhteiset asiat?

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

Niin kauan kuin parisuhteeseen liittyvissä asioissa on konsensus, ei ongelmaa pitäisi olla.

Tai on jos siitä itselleen ongelman tekee.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin parisuhteeseen liittyvissä asioissa on konsensus, ei ongelmaa pitäisi olla.

Tai on jos siitä itselleen ongelman tekee.


No ei suhteessa itsessään olekaan ongelmaa tällä hetkellä. Emme vain osaa kuvitella yhteistä tulevaisuutta, kun, no, olemme hyvin erilaisia. Ja mietin tässä voiko jossain vaiheessa tämä jotenkin muuttuakin, että jotenkin löytyisikin se yhteinen sävel jostain yllättävästä suunnasta. Emme siis ole enää nuoria perheettömiä, ja haluaisin jo kunnolla vakiintua...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Samassa tilanteessa ollut. Kävi niin, että hiljalleen erkaannuimme ja ns kasvoimme erilleen. Ei vaan toiminut.

No höh. Onko kellään muulla ollut onnellisempaa loppua tällaiselle tarinalle? Ja miten se saavutettiin?

Vierailija

Kai se riippuu siitä mitä suhteelta haluaa. Mikä on teille tärkeää? Olen itse mieheni kanssa hyvin erilainen ja kiinnostunut eri asioista. On meillä jonkin verran yhteistäkin pintaa, mutta vähemmän kuitenkin. Enemmän se parisuhde on yksi juttu ja oma elämä toinen.

Vierailija

Riippuu mistä on kyse. Miksi ei voisi onnistua?
Monta kertaa eri lähtökohdista tulevat ihmiset oppii elämään yhteistä elämää. Ihmisten intressit myös muuttuu.
Tunnut olevan rakastunut. Nsu t i siitä nyt äläkä liikaa laskelmoi. Tulevaisuudesta ei tiedä. Asiat muuttuu mutta hyvää miestä ei usein löydä
Paitsi jos mies on täysin epäluotettava, laiska tms

Vierailija

No minä ja mies. Olen kaupungista, ainoa lapsi, lapsuuteni oli keskimääräistä vauraampi, mutta olin henkisesti melko yksin, en harrasta juuri mitään, olen pikkutarkka ja joustamaton.
Mies on maalta, suurperheestä, lapsuus oli aineellisesti niukkaa, heillä oli hyvää yhteisöllisyyttä, mies on suurpiirteinen ja joustava.
Meillä on eri musiikkimaku, harrastukset...you name it.

Meitä kuitenkin yhdistää tietty ihmisrakkaus, suhteemme on melko syvä, en ajattele koskaan, että miehen on täytettävä jotkut kriteerit, jotta minä voin olla tyytyväinen, vaan olen tyytyväinen kun saan olla oma itseni. Se on minulle kaiken a ja o. Ja se, että mies kohtelee hyvin. Mies myös on vain sellainen, että sitoutuu ihan kympillä ja koska on joustava, osaa olla kanssani, vaikka en ole helppo kumppani.
On meillä kriisejä ollut tai oikeastaan minulla on ollut eikä tämä ole helppoa, mutta ulkoisilla samanlaisuuksilla ei ole niin paljon merkitystä, kuin sillä, että toisen kanssa kun pystyy olemaan oma itsensä ja ylipäätään pystyy olemaan (minä heitän hanskat tiskiin aika helposti, jos en voi hyvin toisen seurassa) niin silloin sitä yrittää oppia ymmärtämään toista, vaikka ollaankin osin kuin yö ja päivä. On myös kiinnostavaa oppia toisen erilaisuutta. Kunhan ensin pääsee yli siitä, että se ei ole uhka vaan rikkaus.

Miksi sinun pitäisi juuri sen miehen kanssa olla, kun asia on alusta asti vaivannut ja kun kirjoituksestasi ei ole luettavissa minkäänlaista ihastumista saati hullaantumista puolin tai toisin? Haluaisit vakiintua ja hän nyt sattuu olemaan helpoimmin saatavilla? Ei tule päättymään hyvin.

Vierailija kirjoitti:
No minä ja mies. Olen kaupungista, ainoa lapsi, lapsuuteni oli keskimääräistä vauraampi, mutta olin henkisesti melko yksin, en harrasta juuri mitään, olen pikkutarkka ja joustamaton.
Mies on maalta, suurperheestä, lapsuus oli aineellisesti niukkaa, heillä oli hyvää yhteisöllisyyttä, mies on suurpiirteinen ja joustava.
Meillä on eri musiikkimaku, harrastukset...you name it.

Meitä kuitenkin yhdistää tietty ihmisrakkaus, suhteemme on melko syvä, en ajattele koskaan, että miehen on täytettävä jotkut kriteerit, jotta minä voin olla tyytyväinen, vaan olen tyytyväinen kun saan olla oma itseni. Se on minulle kaiken a ja o. Ja se, että mies kohtelee hyvin. Mies myös on vain sellainen, että sitoutuu ihan kympillä ja koska on joustava, osaa olla kanssani, vaikka en ole helppo kumppani.
On meillä kriisejä ollut tai oikeastaan minulla on ollut eikä tämä ole helppoa, mutta ulkoisilla samanlaisuuksilla ei ole niin paljon merkitystä, kuin sillä, että toisen kanssa kun pystyy olemaan oma itsensä ja ylipäätään pystyy olemaan (minä heitän hanskat tiskiin aika helposti, jos en voi hyvin toisen seurassa) niin silloin sitä yrittää oppia ymmärtämään toista, vaikka ollaankin osin kuin yö ja päivä. On myös kiinnostavaa oppia toisen erilaisuutta. Kunhan ensin pääsee yli siitä, että se ei ole uhka vaan rikkaus.


Kiitos, teki hyvää lukea kirjoituksesi :). Olen sen verran nähnyt, että osaan arvostaa rehellistä , luotettavaa, lämmintä miestä, jonka seurassa saa olla rauhassa. Kaipaan lisäksi sellaista keskusteluseuraa, jota mies ei voi tarjota ja se harmittaa ajoittain enemmän ja vähemmän. Mutta joskushan eri tarpeita varten on lähimmäisinä eri ihmiset ja olenkin yhdessä olomme ajan miettinyt, että ehkä siinä parisuhteessa ei tarvitse kaikki asiat olla kohdallaan. Vaan esim. ystävien kanssa juttelen sitten tietyistä asioista.
Aloin tänään varmaan miettiä tätä taas, kun on miehen kanssa ollut niin hieno päivä.

Aina Hellä kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi juuri sen miehen kanssa olla, kun asia on alusta asti vaivannut ja kun kirjoituksestasi ei ole luettavissa minkäänlaista ihastumista saati hullaantumista puolin tai toisin? Haluaisit vakiintua ja hän nyt sattuu olemaan helpoimmin saatavilla? Ei tule päättymään hyvin.

No siis tätä pelkään. Siis että onko tämä vain tällaista järki-yhdessäoloa sitten kuitenkin lopulta. Että yritetään kovasti vaikka tiedetään että yksi osa-alue ei oikein toimi.
Ap, myös 9:ap

Vierailija

Olisi kamalaa jos mieheni olisi samanlainen kuin minä! Itse olen varsinainen tuuliviiri ja helposti tulistuva mutta mies jaksaa pysyä suhteellisen tyynesti rinnallani ja katsoa ääliömäisyyksiäni.
Suhde voi paljon paremmin kun siinä on kaksi erilaista ihmistä jotka tavallaan täydentävät toisiaan vaikka ovatkin kuin yö ja päivä.
Lisäksi olen huomannut että ajan myötä olemme löytäneet yhteisiä intressejä vaikka niitä emme ole tietoisesti etsineet. Anna ajan kulua.
Jos perusarvot ovat kohdallaan, eli käydään töissä, ollaan kohteliaita muita kohtaan, ei vaivuta alkoholismiin, luotetaan toisiin ja uskotaan tulevaisuuteen niin luulen että asiat ovat erittäin hyvällä tolalla.

ggggtttt

Asuin ja erosimme kumppanin kanssa, jonka perheessä ja hänellä oli vasemmistolainen ajatusmaailma ja itsellä keskusta-oikeistolainen maailmankuva. Jos tämmöiset asiat eivät ole tärkeitä, niin ne ovat pieniä asioita - mutta jos ne ovat oleellisia, niin sitten ei onnistu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onko mies Kainuusta? Jos on, niin ei tule toimimaan suhde

Kova väite. Perustele,miksi ei toimi Kainuulaisen kanssa? Ei tämä paikkakunnasta johtuvaa voi olla.

Vierailija

Tätä oon kans taas koko yön miettinyt.
Ollaan miehen kans niin erilaisia kuin olla voi.
Jokin sisin on sama.
Silloin kun puhutaan syvällisiä niin päästään samalle viivalle.
Arki ei vaan toimi.
Eikä läheisyys kiinnosta koska arki ei toimi.
Uuvun arjen alle.
Olen onnellinen kun ei olla kokoajan yhdessä.
Tulevaisuutta mietin paljon, 'kannattaako' jatkaa tätä rataa vai tuleeko tilanne joskus rauhoittumaan ja olemme hyvä pari.
Emme vaan hyväksy toisiamme.
Olemme 30v pari.
Pidemmän mittapuun mukaan 'aika lapsia vielä'.
Huonoimpina hetkinä, eli aika monesti, mietin miksi menimme naimisiin.
Miksi.
Ja erota ei voida noin vaan.
Enkä tiedä haluanko edes.
Lapsiakin on.
Hyvinä hetkinä on taivaallista.

Vierailija

15 vuoden avioliiton jälkeen valitsisin toisin jos voisin palata ajassa taaksepäin. Alussa meitä yhdisti huumori. Mies sai minut nauramaan ja meillä oli hauskaa.

Kun lapset syntyi ja arkea pitäisi pyörittää, olen sitä mieltä että tuo ei riitä. Meillä on hyvin erilainen tausta ja ehkä sen takia olemme eri mieltä kasvatuksesta. Meillä ei ole yhteinen maku missään asiassa, ei musiikissa, ei elokuvissa, ei kodin sisustuksessa... Meillä on aivan erilainen arvomaailma, haluamme elämältä eri asioita, suhtaudumme elämään eri tavoin.

On TODELLA katunut tätä liittoa mutta lasten takia en voi lähteä. Olen omalle tytölleni usein jutellut että yhteinen arvomaailma kumppanin kanssa on ehkä kaikkein tärkeintä. Jos arvot on samat, silloin tähdätään suunnilleen samaan maaliin. Sinne päästävistä keinoista voi sitten varmaan neuvotella ja päästä sopuun.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla