Petetyksi tulleen pakkomielle
Miten pääsen eroon pakkomielteestä, mieheni tarkkailusta?
Hän petti luottamukseni ja on sen jälkeen vannonut rakkauttaan ja haluaan työskennellä suhteemme eteen. Olemme puhuneet tunteistamme. Tilanne paljastui kiertoteitse, ja mieheni kielsi kaiken kunnes ei voinut kieltää tosiasioita. Tarkkailin tilannetta kuukauden ennen kuin vaadin häntä tilille, koska halusin olla varma.
Nyt tuosta tarkkailusta on jäänyt minulle pakkomielle. Haluan todella uskoa häneen, mutta sisimmässäni huomaan etten luota. Kärsin itse tästä pakkomielteisestä valheen etsimisestä. Enhän minä asialle voi mitään tehdä vaikka sellainen paljastuisi!
Olen raivokkaasti koittanut keskittyä itseeni. Harrastanut. Nähnyt kavereita. Pukeutunut ja meikannut kauniisti. Käyttänyt alkoholia, jotta unohtaisin hetkeksi. Mutta mikään ei poista näitä ajatuksia ja jatkuvaa huonoa oloa asiasta. Olen ihmisraunio tätä menoa. Tiedostan, että tämä on minun ongelmani enkä toiminnallani todellisuudessa voi vaikuttaa asiaan.
Onko muita samassa tilanteessa olleita? Miten selvisit? Harkitsen terapiaan menemistä. :(
Kommentit (5)
Terapia vois olla hyvä. Anna itsellesi aikaa, ei liiton joka karikkoon tarvitse kaatua
Minusta on hyvä, että voit ajatella asiaa pakkomielteenä. Alkuun kyllä sanon, että voihan olla niinkin, ettei miehesi edelleenkään ole luottamuksen arvoinen. Mutta jos järkiperusteisesti ajattelet, että häneen voi nyt luottaa, niin sitten asia on sinun pääsi sisällä ja sinun ratkaistavissasi.
Yksi tosiasia, katkera sellainen, on, ettei ihminen voi oikeasti luottaa täysin kehenkään. Rakas ihminen voi satuttaa, pettää ja vaikka kuolla kesken hyvän elämän, ja silloin sinun täytyy kestää omillasi. Jollain raadollisella tavalla tuon tajuaminen vahvistaa sinua. Oppimani tosiasia on sekin, että itsetunto vaikuttaa omaan suhtautumistapaasi. Miehesi temput löivät itsetuntosi katuojaan, ja nyt sille pitää antaa aikaa nousta sieltä. Kannattaisiko sinun määrätä itsellesi aikaraja, jonka jälkeen sinun täytyy päästää irti petetyksi tulemisen pelosta ja alkaa jälleen luottaa - ajatellen, että jos ikävä yllätys on vielä tulossa, sittenpähän tulee ja sinä kestät sen. Ja harkitset asiat uudessa tilanteessa uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
No puhuminen oli mun kohdalla ainoa joka auttoi, ja (lopullinen?) irtautuminen tunnetasolla miehestä. Nykyään on aivan sama mitä se äijä tekee, missä ja kenen kanssa, kunhan hoitaa perheeseen liittyvät vastuunsa ja ne se on kyllä hoitanut ihan kunnioitettavasti.
Samoin. Elääkseni jotenkin järjissäni on vain hyväksyttävä että mieheen ei voi luottaa ja sama voi toistua tänään, huomenna, vuoden päästä, kymmenen vuoden päästä. Ei tähän terapiat auta, kun luottamus rikotaan niin ei sitä takaisin saa. Mullekin on ihan sama mitä mies enää tekee, kunhan maksaa laskuja ja hoitaa lapsia ja auttaa kotihommissa. Perään en itke jos lähtee, nauran vaan. Kovin se on nykyään nöyrä, mutta eipä hetkauta . Kusipää, mutta enhän mä siitä kusipäätä luonut. Ite on tämän avioliiton tuhonnut. Silti roikkuu minussa ja lapsissa, mutta otan nyt hyödyn irti kipukorvauksena. Ja myönnän, en tunne sympatiaa ja sääliä miestäni kohtaan enää yhtään. Ainoa mitä mietin on että miksi se vielä vapaaehtoisesti haluaa asua mun ja lasten kanssa vaikka olen tarjonnut avioeroa?
Ymmärrän sinua ap. Olen elänyt vastaavanlaisen miehen kanssa. En päässyt asiasta lopulta yli. Erosin. Ja tein oikein. Siinä sekoaa pää, jos ei voi luottaa. Niin ja mies uusi tekonsa.
No puhuminen oli mun kohdalla ainoa joka auttoi, ja (lopullinen?) irtautuminen tunnetasolla miehestä. Nykyään on aivan sama mitä se äijä tekee, missä ja kenen kanssa, kunhan hoitaa perheeseen liittyvät vastuunsa ja ne se on kyllä hoitanut ihan kunnioitettavasti.