Vapaaehtoinen lapsettomuus on kriisi itselleni

Vierailija

Olen 26-vuotias enkä ole koskaan halunnut lapsia. Tästä on viime vuosien aikana tullut itselleni jonkinsorttinen ongelma. Pian kaikki kaverit alkavat lisääntymään, äitini odottaa lapsenlapsia ja pelkään sitäkin, että mieheni haluaa joskus lapsia.

Olen yrittänyt saada itseni haluamaan lasta, mutta kaikki siihen liittyvä tuntuu vastenmieliseltä. Mitä ihmettä teen? Miten saan tämän kriisin loppumaan? En halua lapsia vaikka haluaisin haluta.

Sivut

Kommentit (64)

Vierailija

Hakeudu paikkaan missä vauvoja..kyllä sieltä itseä miellyttävä vauva löytyy..täytyy olla monille jokin tuttu piirre vauvassa että tulee se kuume..

hoivaviettiä yhtään?

Vierailija

Juttele miehesi kanssa ja anna hänen mennä, jos hän lapsia haluaa.

Tuo kriisi menee nopeasti ohi, kun älyät ettet voi elää toisten mieliksi. Perheen perustamista on haluttava itse ja tosissaan.

T: Vela 40v

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hakeudu paikkaan missä vauvoja..kyllä sieltä itseä miellyttävä vauva löytyy..täytyy olla monille jokin tuttu piirre vauvassa että tulee se kuume..

hoivaviettiä yhtään?

Olen ammatiltani luokanopettaja, eli olen tottunut olemaan lasten kanssa.
Muutamalla tutulla on vauva, ihan söpöjä joo, mutta en halua sellaista itselleni.

Ap

Vierailija

Onko miehesi varmasti sinulle paras kumppani? En tiedä, olisinko itse halunnut lapsia, jos ei puoliso olisi tuntunut ehdottoman oikealta!

Vierailija

No mikä sua siinä vauvassa ja perheessä pelottaa?

Ei se nyt mitään rakettitiedettä ole..ei se nyt mitään kummaa kuumeilua vaadi jos haluaa perheen ja jatkaa sukuaan..

ja tehdä sen miehen kanssa lapsen..

Vierailija

Voisit olla tyttäreni. Ehkä oletkin.

Olen alkanut epäillä, että tyttäreni ei todellakaan halua lapsia eikä tulla äidiksi. Minä rakastan lapsia ja olen odottanut lapsenlapsia; tosin en ole puhumalla painostanut tyttäriäni, mutta välimme ovat sen verran läheiset ja tytöt tuntevat minut niin hyvin, etten tätä toivettani varmasti voi heiltä salata.

Jos oma tyttäreni ei halua lapsia, se on kuitenkin hänen päätöksensä. En varmastikaan toivo lapseni tekevän lapsia siksi että niin "kuuluu" tehdä, tai siksi että ajattelee minun toivovan.

Miehensä kanssa tietysti hänen tulee tämä asia perinpohjin käsitellä. Niin kuin sinunkin tulee käsitellä asia oman miehesi kanssa. Lapsettomaksi jääminen tulee olla oma eikä toisen valinta. Miehelläsi tulee olla mahdollisuus pohtia jatkaako kanssasi vaikka jäisi lapsettomaksi, tai haluaako etsiä uuden kumppanin, joka olisi lapsia valmis tekemään. Tämän valinnan vapauden evääminen omalta kumppanilta olisi julma ja rakkaudeton teko.

Vierailija

Ei siinä mikään pelota. Minä en vain halua lasta. Toiset ei halua kilpikonnaa, minä en halua lasta. En osaa sitä sen paremmin selittää.

Ja kyllä, koen mieheni olevan minulle se oikea :)

En ole halunnut lapsia koskaan, eli tämä haluamattomuuteni ei ole mikään uusi juttu.

Ap

Vierailija

Ap:lle voi käydä niinkuin minulle ja monelle muulle on käynyt, se vauvakuume herää vasta yli kolmekymppisenä. Tee niinkuin minä, sano muille ettet halua lasta (ikinä/ainakaan vielä). Jos ihmiset jatkavat inttämistään, niin sano ettei tämä asia kuulu muille pätkääkään. En ymmärrä muiden kiinnostusta toisten lapsiasioihin, mm. Jenni Haukion lapsettomuudesta on tälläkin palstalla ollut paljon aloituksia.

Vierailija

En minäkään halunnut lapsia kunnes yhtäkkiä PAM tajusin haluavanikin. Olin silloin 23-vuotias. En tiedä miten se kelkka kääntyi tuolla tavoin. Luin silloin vauvablogeja, ehkä ne jotenkin pääsivät vaikuttamaan ajatuksiin. Muutoin en ollut vauvojen tai lasten kanssa tekemisissä. Nyt lapsia on jo 2 ja tämä tuntuu hyvälle ja oikealle elämälle. Mutta ehkä joillekin se lapseton elämä on parempi varsinkin jos mitään lapsenkaipuuta ei ole.

Vierailija

Minullakin oli asian suhteen pienen kriisin paikka aikoinaan. Sehän on eräs isoista valinnoista, joten liittyyhän sellaiseen helposti kriiseilyäkin. Ennen sitä ja sen jälkeen olen ollut täysin varma etten koskaan halua äidiksi ja niin olen aina sanonutkin, eli en halua elää lapsiperhe-elämää, joten minut jos valitsee niin minun kanssani se menee niin. Jokainen on vapaa valitsemaan nämä asiat aivan itse.

Silloinkin taustalla tiesin että mieleni vain hiljalleen tuplavarmistaa tätä isoa valintaa jossa aika joka tapauksessa jossakin vaiheessa loppuu ja sitten olisi myöhäistä puntaroida. Annoin siis itseni harkita ja punnita, mutta silti taustalla jotenkin tiesin että en minä ala siihen. En ala, kun en oikeasti halua.

Nyt vuosia myöhemmin olen erittäin tyytyväinen lapsettomuusvalintaani. :) Se on ollut aivan oikea valinta. Se mikä tässä elämässä on omasta mielestäni parasta, ei mitenkään liity lapsiperhe-elämään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voisit olla tyttäreni. Ehkä oletkin.

Olen alkanut epäillä, että tyttäreni ei todellakaan halua lapsia eikä tulla äidiksi. Minä rakastan lapsia ja olen odottanut lapsenlapsia; tosin en ole puhumalla painostanut tyttäriäni, mutta välimme ovat sen verran läheiset ja tytöt tuntevat minut niin hyvin, etten tätä toivettani varmasti voi heiltä salata.

Jos oma tyttäreni ei halua lapsia, se on kuitenkin hänen päätöksensä. En varmastikaan toivo lapseni tekevän lapsia siksi että niin "kuuluu" tehdä, tai siksi että ajattelee minun toivovan.

Miehensä kanssa tietysti hänen tulee tämä asia perinpohjin käsitellä. Niin kuin sinunkin tulee käsitellä asia oman miehesi kanssa. Lapsettomaksi jääminen tulee olla oma eikä toisen valinta. Miehelläsi tulee olla mahdollisuus pohtia jatkaako kanssasi vaikka jäisi lapsettomaksi, tai haluaako etsiä uuden kumppanin, joka olisi lapsia valmis tekemään. Tämän valinnan vapauden evääminen omalta kumppanilta olisi julma ja rakkaudeton teko.

Tuo tämän kommentin saama ainoa alapeukku lienee aloittajalta. Joka ei suin surminkaan halua käsitellä asiaa miehensä kanssa...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen 26-vuotias enkä ole koskaan halunnut lapsia. Tästä on viime vuosien aikana tullut itselleni jonkinsorttinen ongelma. Pian kaikki kaverit alkavat lisääntymään, äitini odottaa lapsenlapsia ja pelkään sitäkin, että mieheni haluaa joskus lapsia.

Olen yrittänyt saada itseni haluamaan lasta, mutta kaikki siihen liittyvä tuntuu vastenmieliseltä. Mitä ihmettä teen? Miten saan tämän kriisin loppumaan? En halua lapsia vaikka haluaisin haluta.

Syitä haluta lapsia:

- kavereillakin on kohta

- äitisi haluaa sinun tekevän lapsia

- miehesi saattaa joskus ruveta haluamaan lapsia

Kavereidesi tekemisiä sinun ei kannata matkia. Hyvä juttu ei ole sekään, että tekisit lapsia vain niiden mahdollisten sivuvaikutusten vuoksi eli saadaksesi puuhastella lapsijuttuja kavereidesi kanssa. Mieti, mitä kaikkea olet valmis tekemään äitisi odotusten täyttämiseksi. Ja sitten, hyvä ihminen, puhu sen miehesi kanssa!

T. Päätökseensä tyytyväinen lapseton, joka ei edes halunnut haluta lapsia

Vierailija

Lapsen hankkiminen ja lapsettomuus ovat molemmat ihan hirveästi elämään vaikuttavia asioita, ei siis mitään pikkujuttuja. On ihan luonnollista, että omaa valintaansa ja mielipidettään kyseenalaistaa aika-ajoin. Eikä se välttämättä tarkoita sitä, että mielipiteesi olisi muuttumassa. Pelkästään sosiaalinen paine saattaa saada kyseenalaistamaan oman valintansa, vaikka ei sitä tiedostaisikaan.

Itsekään en pidä vauvoista. Ne ovat mielestäni jotenkin ahdistavia, kun ovat niin riippuvaisia äidistään eivätkä kykene mihinkään itse. Pidän kuitenkin vähän isommista lapsista jollain tasolla ja halusin äidiksi, joten päädyimme miehen kanssa siihen, että meistä tulisi yksilapsinen perhe. Vauva-aika oli hirveää, vaikka lapsi oli helppo ja vasta vuoden korvilla aloin pitämään äitiydestä. Nyt lapsi on maailman tärkein ja ihanin, ja luojan kiitos edelleen todella helppo. Toista kertaa en siihen kuitenkaan ryhdy, vaikka maksettaisiin.

Kuitenkin ulkopuolinen paine ja kavereille syntyvät toiset lapset saivat minutkin kyseenalaistamaan päätöstäni. Entä, jos sittenkin olisikin kaksi lasta. Välillä ajatus kuulosti todella hyvältä, välillä maailman typerimmältä. Jossain vaiheessa unohdin koko jutun. Sitten kierukka petti ja tulin raskaaksi. Pää sumeni täysin. Se oli maailman hirveintä ja olin ihan hajalla. Abortti kuulosti ahdistavalta, mutta päädyimme siihen kuitenkin. Vitkuttelin kuitenkin asiaa ja mietin. Abortti ahdisti, mutta en halunnut lasta. Sitten, Luojan Kiitos, sain keskenmenon. Itkin onnesta lääkärikäynnin jälkeen.

Viimeistään keskenmenon jälkeen tajusin, että vaikka kuinka olin kyseenalaistanut omia päätöksiäni, olin pohjimmiltaan ollut koko ajan samaa mieltä. Ehkä sinäkin kyseenalaistat päätöksesi vain ulkopuolisen paineen takia. Vapaaehtoinen lapsettomuus on hyvä päätös, jos se tuntuu sinusta oikealta. Tsemppiä kriisiin! :)

Vierailija

Kyllä tuo kriisi tulee monelle Velalle, koska se ympäristön paine oikein kulminoituu (suunnilleen sinun iässä, ehkä myös hiukan vanhempana). Tärkeintä tässä kohdassa olisi keskustella sen oman kumppanin kanssa :) Minä olen kaikissa seurustelusuhteissa tehnyt hyvin alkumetreillä kantani selväksi :D

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat