Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Erojen määrä on nykyään aivan huikea - pitäisikö liitoista luopua?

Vierailija

Vaikka avioerotilastoissa ei ole tapahtunut ratkaisevaa muutosta (joka toinen pari eroaa), niin todellisuudessa erojen määrä on noussut taivaisiin. Avioliittoja solmitaan yhä haluttomammin, mutta avioliiton kaltaisia avoliittoja sitäkin enemmän. Näihin avoliittoihin tehdään myös lapsia.

Avoliitoista eroamisesta on tullut arkipäiväistä. Nuoret eivät kai enää edes kuvittele menevänsä yhteen loppuelämäkseen, vaan yhä useampi liitto on hengailua, jossa katsotaan, mitä tästä tulee. Kun sosiaalista painetta ja henkilökohtaista sitoutumista liiton kannatteluun ei ole, on seurauksena sarja-avioisuus, jossa kumppania vaihdetaan, kun entinen rupeaa kyllästyttämään. Kriisitilanteissa yhä harvempi sitoutuu kriisin ratkaisemiseen ja yhä useampi etsii siihen ratkaisuksi eron tai sivusuhteen, josta myöhemmin seuraa useinmiten ero.

Koska vain harvat onnistuvat, tulee mieleen ihmetellä, miksi kulttuurissamme yhä pidetään yllä sitoutuneen liiton ideaa. Eikö ihmisistä tulisi onnellisempia, jos parisuhteet jo lähtökohtaisesti oletettaisiin sellaisiksi kuin ne usein ovat?

Miksi emme puhu määräaikaisista suhteista ja hyväksy rakastajia ja rakastajattaria, vaan kiusaamme itseämme sitoutumisen idealla, vaikka oikeasti emme tahdo enää sitoutua?

Oletko sinä liitossa, johon olet oikeasti sitoutunut? Jos olet, mikä sitoutumiseesi on vaikuttanut?

Sivut

Kommentit (78)

Vierailija

Enpä tiedä. Lapsemme kyselevät, että aiommeko mekin erota, kun niin monen vanhemmat ovat jo eronneet. Lapsemme eivät tahdo kahta kotia ja ongelmia, joita erosta seuraisi. Joten ei kannata luopua litosta?

Vierailija

Eroaminen pitäisi tehdä vaikeammaksi sekä lainsäädännöllä että yleisen mielipiteen avulla (eli eronneelle naiselle iso lasti sosiaalista häpeää päälle). Oikeastaan kyse on isommasta kokonaisuudesta nimeltä naisten kurinpalautus. Nimittäin miehet viihtyvät aika hyvin avioliitoissaan edelleen. Ne ovat naiset, jotka yleensä hakevat eroa, eivät miehet. Avioerojen arkipäiväistyminen on seurausta siitä feministien hillumisesta, mistä johtuu monenlainen muukin yhteiskunnallinen pahoinvointi.

Vierailija

Pitäisikö minunkin erota siksi kun niin monet eroavat? Jokainenhan saa muodostaa sellaisen suhteen kuin haluaa, avoimen tai mitä ikinä .
Kunhan on rehellinen toiselle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eroaminen pitäisi tehdä vaikeammaksi sekä lainsäädännöllä että yleisen mielipiteen avulla (eli eronneelle naiselle iso lasti sosiaalista häpeää päälle). Oikeastaan kyse on isommasta kokonaisuudesta nimeltä naisten kurinpalautus. Nimittäin miehet viihtyvät aika hyvin avioliitoissaan edelleen. Ne ovat naiset, jotka yleensä hakevat eroa, eivät miehet. Avioerojen arkipäiväistyminen on seurausta siitä feministien hillumisesta, mistä johtuu monenlainen muukin yhteiskunnallinen pahoinvointi.

Nii in, mistäs mahtaisi johtua? Ehkäpä siitä, että miehet ovat vapaamatkustajia avioliitoissa. Eukko hoitaa kodin, lapset, päivätyöt jne. ja mies vain vinkuu kun ei pillua heru.

Vierailija

Koko avioliittoinstituutio on keskiaikainen. Nykyään ihmiset ovat itse vastuussa omista elämistään, joten avioliittoa ei tarvita mihinkään. Kenenkään ei tarvitse elättää toista. Jos avioliitosta luovuttaisiin, poistuisi samalla pari tärkeää yhteiskunnallista epäkohtaa, eli leskeneläkkeet ja avio-oikeus toisen omaisuuteen.

Surkuhupaisa kiukunpuuska. :)

Vierailija

Avioero on tehty liian helpoksi entiseen verrattuna. Ero on vain ilmoitusluontoinen asia, jolle toinen ei mahda mitään. 6kk:n harkinta-aika on aivan liian lyhyt.

Vierailija

Minä en ole koskaan ymmärtänyt miksi mennä naimisiin kun avoliitossakin voi elellä sitoutuneena toiseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt miksi mennä naimisiin kun avoliitossakin voi elellä sitoutuneena toiseen.

Naiset varmaankin ovat menneet naimisiin leskeneläkkeen takia, ja yleensä se köyhempi osapuoli siksi, että saisi oikeuden toisen omaisuuteen. Rakkaus ei vaadi avioliittoa eikä avioliitto rakkautta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen pitäisi tehdä vaikeammaksi sekä lainsäädännöllä että yleisen mielipiteen avulla (eli eronneelle naiselle iso lasti sosiaalista häpeää päälle). Oikeastaan kyse on isommasta kokonaisuudesta nimeltä naisten kurinpalautus. Nimittäin miehet viihtyvät aika hyvin avioliitoissaan edelleen. Ne ovat naiset, jotka yleensä hakevat eroa, eivät miehet. Avioerojen arkipäiväistyminen on seurausta siitä feministien hillumisesta, mistä johtuu monenlainen muukin yhteiskunnallinen pahoinvointi.

Nii in, mistäs mahtaisi johtua? Ehkäpä siitä, että miehet ovat vapaamatkustajia avioliitoissa. Eukko hoitaa kodin, lapset, päivätyöt jne. ja mies vain vinkuu kun ei pillua heru.

Siinä tapauksessa sellainen mies on naisen oma valinta. Olisi voinut valita toisenlaisenkin miehen puolisokseen.

Ehkä järjestetyt avioliitot voisivat toimia meilläkin. Tuskin ainakaan paljon huonommin, koska eroluvut ovat nykyisellä malllilla (nainen valitsee itse puolisonsa).

Vierailija

Olen nuori 24v. enkä halua mennä naimisiin. Olen tällä hetkellä avoliitossa, mutta jos tämä suhde lakkaa toimimasta voin hyvin erota. Voisin hyvin myös viettää loppuelämäni yksin. Eikö ole hyvä, että jos suhde ei toimi niin kumpikin etsii tahoillaan toimivamman parisuhteen tai on sitten vaikka yksin. En näe tässä mitään ongelmaa. Lapsia en halua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Koko avioliittoinstituutio on keskiaikainen. Nykyään ihmiset ovat itse vastuussa omista elämistään, joten avioliittoa ei tarvita mihinkään. Kenenkään ei tarvitse elättää toista. Jos avioliitosta luovuttaisiin, poistuisi samalla pari tärkeää yhteiskunnallista epäkohtaa, eli leskeneläkkeet ja avio-oikeus toisen omaisuuteen.

Nuo voidaan poistaa helposti ilman avioliitto-instituution romuttamistakin. Ihmiset eivät ole vastuussa vain omista elämistään siinä vaiheessa, kun saavat lapsia. Avioliitto on esisijaisesti olemassa vahvistaakseen ydinperheen (mies+nainen+lapset) pysymistä koossa ennen kaikkea lasten edun vuoksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat