Kumpi on väärässä?

Vierailija

Arvon keskustelijat, nyt pääsette erotuomareiksi miehen ja mun riidassa.

Eli siis miehen vaarin hautajaiset on parin viikon päästä. Mies on ollut vaarin kanssa tekemisissä ennen vaarin sairastumista Alzheimerin tautiin, mutta ei enää reiluun viiteen vuoteen. Tämän ajan vaari on ollut hoitokodissa, eikä ole muistanut miestäni, siksi ei ole vierailulla käytykään. Nyt miehen vaari menehtyi odotetusti.

No, hautajaisiin on noin 200 km matka. Meillä on kaksi omaa lasta, toinen pieni vauva, sekä miehen kouluikäinen lapsi. Näinollen yksi auto tulee omasta porukasta täyteen. Meiltä kuitenkin löytyy kaksi autoa. Mies sitten kysyi, että kai se käy, että mennään kahdella autolla, jotta toiseen voidaan ottaa miehen veli. Veljeä ei kuulemma huvita ajaa. Oletuksenani on (kun en parempaakaan tietoa ole saanut), että syy on illanistujaiset edellisenä iltana.

Minä sitten loukkaannuin siitä, että mun pitäisi ajaa toisella autolla kahden pienen lapsen kanssa ja maksaa bensat omasta pussista, jotta miehen veli pääsee edellisenä iltana viihteelle. Etenkin kun pelkään ajaa liukkaalla ja pimeällä. Mies taasen loukkaantui siitä, että olen tunteeton kun ajattelen itseäni vaikka heidän vaarin hautajaiset kyseessä. Kuka on väärässä?

Sivut

Kommentit (32)

Vierailija

Voisiko vauva jäädä hoitoon hautajaisten ajaksi? Ei kuitenkaan vielä ymmärrä päivästä mitään ja yleensä hautajaisissa ei kovin pitkään mene.

Jos ei, sitten te menette omalla autolla ja miehen veli omallaan tai jää kotiin. Eli tässä mielestäni sinä olet oikeassa.

Vierailija

Siis veli on siis jo pari viikkoa ennen suunnitellut olevansa niin krapulassa hautajaisaamuna, ettei pysty ajamaan?

Vähän outo kuvio. Muutenkin, että kaksi yhteistä lasta ja joitain bensalaskuja joutuu ajattelemaan? 

WT-sakkia on yksiselittelinen tuomioni!

alkup.

Kiitos kommentoineille. Vauvaa en raaski jättää vielä hoitoon, sen verran pieni on eilä oikein hoitopaikkojakaan. Yksi vaihtoehto on tosiaan, että jäämme kotiin. Mielelläni kuitenkin lähtisin mukaan, koska miehen äiti oli näin toivonut. Ja kolmannelle kommentoijalle, oikeassa olet, vähän wt-meininkiähän se rahan ajatteleminen on. Mutta joulun alla ja äitiyspäivärahalla silläkin on valitettavasti merkitystä. Ja selvennyksenä, krapula on oma oletukseni, ainoa mitä mulle on sanottu, on ettei veli halua ajaa. Kun kysyin tarkennusta, en saanut.

Vierailija

Menkää kahdella autolla ja miehen veli maksaa toisen auton bensat sekä mennen tullen kaffit koko porukalle Kyrvätperän ABC:llä.

Vierailija

Ei kukaan ole väärässä.

Se miten ratkaisisin tilanteen on toki toinen asia... ehkä en lähtisi pienten lasten kanssa ollenkaan hautajaisiin.

Vierailija

Sä olet oikeassa.
Jos menette kahdella autolla, niin miehesi autoon menee "vaikeimmat" lapset ja veli. Ja veli tietysti maksaa sin bensat ja jotain ylimääräistä, koska sä joudut ajamaan sinne, vaikka velikin pystyisi siihen.

Vierailija

Minusta tällaisessa tilanteessa ei ole varsinaisesti merkitystä sillä, kuka on oikeassa. Tärkeämpää on miettiä, miten tilanne saataisiin ratkaistuksi niin, että välit säilyisivät hyvinä. Yritä myös ymmärtää miestäsi, sillä vaarin kuolema voi ottaa yllättävän koville. Minun isoisäni kuoli samoin, ja vaikka emme loppuvaiheessa isoisän sairaudesta johtuen usein nähneetkään ja kuolema ei tullut yllättäen, oli uutinen silti järkytys ja toi esiin myös vahvaa syyllisyyttä ym. tunteita. Tämä tilanne voi olla miehelläsi ja hänen veljellään. Silloin voi olla vaikea ajatella järkevästi ja ottaa toisia huomioon, ja silloin puolisolta ja läheisiltä kaivataan tukea paljon.

Omia ehdotuksiani:

- Osa lapsista tai kaikki lapset jäävät hoitoon, jolloin mahdutte yhteen autoon. Myös sinä voit jäädä pois ja selittää tilanteen anopille.

- Menette koko porukka yhdessä julkisilla.

- Menette kahdella autolla ja järjestätte matkan niin, että se on sinullekin siedettävä. (Lapset miehen autoon, lähdette ajamaan valoisalla, yövytte matkalla tms. mikä vain tekee asian helpommaksi. Sovitte myös bensakulujen jakamisesta.)

Vierailija

Korjataanpa asiaa hieman myös toisen puolelta. Kyseessä ei edes ole vaari vaan mummo. Matkaa on 130km. Bensojen maksamisesta tule puhetta vasta pari päivää sen jälkeen kun olin asiaa kysynyt (ja ne kyllä maksetaan). Ja on hieman kummallista että jos mennään yhdellä autolla ja minä ajan, niin silloin sillä ei ole merkitystä. Taustalla on myös se että aina oletetaan että minä ajan. Mm. silloin kun on johonkin menty ja hänen äitiään on pitäny kyydittää. Suurin ongelma tuntuu olevan se että hän joutuisi ajamaan.

Missään vaiheessa ei myöskään ole kukaan sanonut mistään ryyppäämisestä eikä illanistujaisista, ne on omaa kuvitelmaa. Yhtään ei osaa ajatella sitä että se voi olla veljelle kova paikka lähteä hautaamaan läheinen ja siksi ei ehkä halua itse ajaa.

Eniten ärsyttää se että sen kerran kun pyydän että jos hän voisi ajaa niin se ei käy.

Vierailija

Sano tosiaan anopille, miksi jäätte kotiin. Pahoittele ja sano, että veljelle varmasti tärkeämpää. ja että olette hengessä mukana.

Vierailija

Itsekään en lähtisi ihan pienten kanssa hautajaisiin, mutta muuten kyllä ajaisin tuon veljen puolesta. Ihan vaan omakohtaista menetystäni ajatellen. Selvinpäin en olisi voinut kuvitellakaan istuvani auton rattiin siinä surussa. Ja jos joku tarvitsee jollain muotoa viettää illanistujaisia ennen hautajaisia, niin en rupeaisi siinä tilanteessa epäilemään syitä tyyliin: juotko nyt varmasti vaan suruusi ja jos et niin ryhdistäydy. Ei tietenkään ole mitään järkeä kenenkään niitä illanistujaisia siinä tilanteessa viettää, mutta surusta järki on aika kaukana. Ja sinä taas vaikutat voivan ihan hyvin, kun täällä asiaa kysyt. Hyvä niin :)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat