Masennus on älyn ja tunteen huipentuma

Vierailija

Kuka haluaisi herätä keskellä yötä ja kaivaa työpöydän laatikosta kynän, piirtää sillä ympyrän valkoiselle paperille, jonka jälkeen mennä nukkumaan? Ei kukaan, koska tuo teko on täysin turha ja merkityksetön. Masentunut näkee asiat realistisesti, ja siten koko elämän merkityksettömänä, eikö sen takia saa siitä mitään iloa.

Joku saattaa elää tyytyväisenä, vaikka tiedostaisi elämän merkityksettömyyden. Tuosta puuttuu kuitenkin inhimillinen reaktio, eli masennus. Joku taas saattaa nähdä elämän merkityksellisenä. Tuosta taas puuttuu äly, sillä ei elämällä ole mitään suurta merkitystä. Masentunut ihminen on saavuttanut evoluution korkeimman tason.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Niin, kaikkein kivinta on syödä lääkkeitä tähän"sairauteen" jotka turvottavat ja nostavat verenpaineen ja sykkeen pilviin.

On niin kiva olla myös vähän alempaa kastia tämän "sairaden" takia, asennevammaisesta puhumattakaan.

On niin kivaa kun ihmiset yrittävät auttaa mikkihiirilaastareineen ja tsemppauksineen.

On niin kiva kun ei oikein voi päättää päiviäänkään, koska tietää joillekin tulevan siitä paha mieli.

Vierailija

Jos minä käskisin jotain ihmistä vain unhotamaan vaikka lukutaidon. Tai sanoisin että poista itseltäsi näkökyky tahdonvoimalla, ilman että suljet silmäsi. Niin onnistuisiko? Päälle vielä syytäisin huonosta asenteesta ja siitä ettet vain yritä tarpeeksi.

Masentuneet saavat koko ajan kuulla noita samantasoisia vaatimuksia.

Pistetäänkö syöpäsairaat tai liikenneonnettomuudessa vammautuneet samanlaiseen syytettyjen penkkiin omasta vastuuta?  Ei taideta pistää, eivät mitenkään olisi voineet estää tapahtunutta.

Vierailija

Hyvä tietää, että olen saavuttanut evoluution korkeimman tason. En pidä tästä, miten helvetissä pääsen takaisin alemmille tasoille?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Niin, kaikkein kivinta on syödä lääkkeitä tähän"sairauteen" jotka turvottavat ja nostavat verenpaineen ja sykkeen pilviin.

On niin kiva olla myös vähän alempaa kastia tämän "sairaden" takia, asennevammaisesta puhumattakaan.

On niin kivaa kun ihmiset yrittävät auttaa mikkihiirilaastareineen ja tsemppauksineen.

On niin kiva kun ei oikein voi päättää päiviäänkään, koska tietää joillekin tulevan siitä paha mieli.


Ja vielä se, että jos itsellä sattuu olemaan huono päivä (itsensä kanssa) niin sitäkään ei uskalla näyttää tai siitä puhua, ettei kuuntelijalle tule paha mieli.

Vierailija

Ottaisin mielelläni lobotomian vastaan. Siis en lääkkeellistä lobotomiaa joka ei edes poista tunteita vaan tekee elämästä helvettiä ja tuhoaa kehon.

Minulle kelpaisi hyvin elämä ilman otsalohkoa tai aivoja laisinkaan, jos kerran on pakko elää toisten mieliksi.

Vierailija

Ratkaisu on siinä, että teet asioita, vaikka tiedät ettei olisi niin järkeä.
Siksi, että se on kivaa! Ei järkevää.
t. Entinen masentunut

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu on siinä, että teet asioita, vaikka tiedät ettei olisi niin järkeä.
Siksi, että se on kivaa! Ei järkevää.
t. Entinen masentunut

No juu. Kun oppii ensin tunnistamaan mistä tykkää ja mistä ei. Keiden seurassa olo menee kehnommaksi tai vastaavasti kohenee. Ja sitten kun on riittävästi voimia toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Kun tässä pääsee alkuun niin voimia saa lisää ja taidot kehittyvät. Elämä voi muuttua jopa mielekkääksi edes aika ajoin. Ellei peräti autuaalliseksi. Sitten saakin jo eläkkeen (ellei ole jo saanut aiemmin) , kun on alati tyytyväinen ja onnellinen!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu on siinä, että teet asioita, vaikka tiedät ettei olisi niin järkeä.
Siksi, että se on kivaa! Ei järkevää.
t. Entinen masentunut

Olet oikeassa. Ongelmana on ettei masentuneena muka saisi nauttia elämästä vaikka juuri pienet hyvänolon hetket ovat elintärkeitä. Mulla on otsalohkossa dopamiinivajaus =adhd ja dopamiinitasoa nostaa fyysinen rääkki, kosketus ja ihastumisen tunteet lääkkeiden lisäksi. Lisäksi kärsin mielestäni GAD:sta (yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja se oireilee myös paniikkitiloina. Syvää masennusta en tällä hetkellä koe, mutta ahdistuksen tunteet vaihtelevat. Se että olen ajoittain ehkä maailman puhelijain ilopilleri aiheuttaa hämmennystä, koska ympäristö ei tajua missä suossa rämmin. Reagoin voimakkaasti huonoon kohteluun ja epäoikeudenmukaisuuteen, koska ikään kuin suojelen itseäni samalla. Ahdistun säännöistä ja auktoriteeteista. Kyseenalaistan liikaa. Aiheutan itse itselleni vain harmia koska toimin monesti intuitiolla ja sympatiseeraan ihmisiä.

Vierailija

Mullakin on varmaan toi dopamiinivaje. Juoksemisesta, hieronnasta ja punaviinistä tulee tosi hyvä olo. On muitakin asioita, mitkä tuo hyvää oloa, mutta perusolotila on aina aavistuksen alakuloisuuden ja väsyneen puolella.

Vierailija

Masennus ei ole älyn eikä tunteen huippu. Enemmänkin itsekeskeisyyden ja mustan tila. Ajatukset ei kanna oman olon ulkopuolelle. Mitä korkeaa on siinä? Itselläni aamuyön tunteina herääminen, huonommuus ja paineet. Mitään älyä tai tunnetta ei ole huonossa mielialassa. Molemmat on iloisia ja kantavia asioita. Molemmat olen kokenut. Merkityksen ja ilon. Tässä ei ole mitään

Vierailija

Ap on joku surullinen teiniromantikkohörhö, joka ei ole tosi masennuksesta edes lukenut. Ehkä tuijottaa peiliä kun on itkenyt ja ajattelee, miten syvällinen hän onkaan.

Vierailija

Masennus on vihaa, joka on kääntynyt sisäänpäin, koska sitä ei ole saanut tai uskaltanut näyttää. Viha taas on luonnollinen reaktio epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Älyn kanssa sillä ei ole paljonkaan tekemistä, tunteiden kyllä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu on siinä, että teet asioita, vaikka tiedät ettei olisi niin järkeä.
Siksi, että se on kivaa! Ei järkevää.
t. Entinen masentunut

Olet oikeassa. Ongelmana on ettei masentuneena muka saisi nauttia elämästä vaikka juuri pienet hyvänolon hetket ovat elintärkeitä. Mulla on otsalohkossa dopamiinivajaus =adhd ja dopamiinitasoa nostaa fyysinen rääkki, kosketus ja ihastumisen tunteet lääkkeiden lisäksi. Lisäksi kärsin mielestäni GAD:sta (yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja se oireilee myös paniikkitiloina. Syvää masennusta en tällä hetkellä koe, mutta ahdistuksen tunteet vaihtelevat. Se että olen ajoittain ehkä maailman puhelijain ilopilleri aiheuttaa hämmennystä, koska ympäristö ei tajua missä suossa rämmin. Reagoin voimakkaasti huonoon kohteluun ja epäoikeudenmukaisuuteen, koska ikään kuin suojelen itseäni samalla. Ahdistun säännöistä ja auktoriteeteista. Kyseenalaistan liikaa. Aiheutan itse itselleni vain harmia koska toimin monesti intuitiolla ja sympatiseeraan ihmisiä.

Uskomatonta, olisin voinut kirjoittaa tämän saman täsmälleen samalla tavalla, lukuunottamatta GAD:ta ehkä! Minkä ikäinen olet, mies vai nainen?

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat