Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Ammattitutkinto ja yliopisto-opinnot samaan aikaan?

Vierailija

Suoritan parhaillaan yo-pohjaista merkonomitutkintoa, jota on jäljellä 1,5 vuotta. Aion lisäksi pyrkiä keväällä yliopistoon. Jos pääsen sisään, niin pitäisikö lykätä aloitusta vuodella vai yritänkö ensi syksystä alkaen suorittaa sekä merkonomin opintoja että yliopisto-opintoja?

Olen nyt tehnyt hiukan avoimen yliopiston opintoja koulun ohella. Merkonomitutkinto on tuntunut sen verran kevyeltä, että jaksan hyvin tehdä kaikkea muutakin siinä ohessa. Mutta millaisia kokemuksia teillä on, kannattaako yrittää tehdä kaksia opintoja päällekkäin?

Kommentit (9)

Vierailija

Tuskin onnistuu noiden opintojen tekeminen päällekkäin. Kuitenkin aina on läsnäolopakollisiakin juttuja, ja usein niitä sattuu eri koulujen kanssa päällekkäin. Lisäksi useimpien alojen yliopisto-opinnot on sen verran vaativia, että ainakin ajoittain vaativat kyllä ihan koko ajan käyttöönsä. Itse jättäisin tilanteessasi koko merkonomiopinnot kesken, jos yliopistoon pääsisin.

Vierailija

Tuo ei ole pätevä syy lykätä yliopisto-opintoja. Pätevät syyt liikkuvat tasolla perheenlisäys, asevelvollisuus ja sairaus. Jos et ole valmis keskeyttämään edellistä koulua opiskelupaikan saadessasi, hae vasta seuraavana vuonna.

En suosittele kaksia opiskeluja yhtä aikaa. En etenkään silloin, kun toinen on alemman asteen läsnäolopakollinen oppilaitos ja toinen opiskelijoiden aikuisuuteen ja vastuunkantamiseen perustuva yliopisto. Käytännössä joutuisit merkonomiopinnoista selvitäksesi istumaan oppitunneilla siellä kuunnellen yksinkertaista asiaa, kun yliopiston selvästi haastavammat luennot menisivät ohi. Sinulle jäisi heikot taidot perusteista, ja siitä koituisi varmasti jatkossa haittaa. Rankkaa se olisi joka tapauksessa, ja esim. töiden tekemisen opintojen ohella voisit unohtaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mihin ihmeeseen tarvitset merkonomin tutkintoa?

Työnantajan kanssa yhdessä pohdittiin, miten pääsisin etenemään työtehtävissäni jossakin vaiheessa, ja merkonomin tutkinto tuntui parhaalta ratkaisulta. Kun olen tutkinnon suorittanut, saan uusia työtehtäviä ja paremman palkan. Koulu on ihan OK, mutta tuntuu helpolta ja haasteettomalta. En kuitenkaan näe syytä myöskään jättää sitä kesken.

Ap

Näitä läsnäoloasioita pohdin itsekin. Ehkä tosiaan kannattaa vielä lykätä yliopistoon hakua vuodella ja suorittaa vain niitä avoimen opintoja.

Olen 28-vuotias ja säästöjä on kertynyt sen verran, että ei ole tarvetta painaa hulluna töitä opiskeluiden ohella. Tulorajatkin sitä paitsi tulevat äkkiä vastaan.

Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ihmeeseen tarvitset merkonomin tutkintoa?

Työnantajan kanssa yhdessä pohdittiin, miten pääsisin etenemään työtehtävissäni jossakin vaiheessa, ja merkonomin tutkinto tuntui parhaalta ratkaisulta. Kun olen tutkinnon suorittanut, saan uusia työtehtäviä ja paremman palkan. Koulu on ihan OK, mutta tuntuu helpolta ja haasteettomalta. En kuitenkaan näe syytä myöskään jättää sitä kesken.

Ap

No mihin sinä sitä yliopistoa tarvitset jos jonnekin kaupan alalle haikailet?

Olen toimistopuolella, en kaupassa töissä. Yliopistoon pyrkiminen on ollut mielessä aiemminkin, mutta todellinen palo siihen syttyi vasta menneenä syksynä. Pidän nykyisestä alasta ja työstäni, mutta en näe itseäni tekemässä sitä loppuikääni. Mitä ihmeellistä siinä on, jos iän myötä tulee motivaatiota itsensä kouluttamiseen, opiskeluun tai jopa alan vaihtoon? :) En varmaankaan ole ainoa.

Vierailija

Ei se kahdessa paikassa opiskelu työmäärältään ole mitenkään mahdotonta, riippuu vähän tietenkin alasta. Mutta onko se nykysäännöksin mahdollista olla kirjoilla kahdessa paikassa yhtä aikaa? Jos merkonomin tutkinnolla on väliä työpaikan kannalta, suorittaisin sen loppuun ja samalla tekisin avoimessa niin paljon etukäteen tuleviin yo-opintoihin kuuluvia opintoja kuin mahdollista. Avoimen opiskelut lyhentävät mukavasti tulevaa opiskeluaikaa, lisäksi auttavat niin pääsykokeisiin valmistautumisessa kuin myös niissä merkonomiopinnoissa. Ylipäänsä kaikenlaisesta opiskelusta ja oppimisesta on yleensä hyötyä myös toisen alan / oppilaitoksen opiskeluissa. Niin kuin olet varmasti huomannutkin.    

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat