Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Millaista teillä muilla on uusperheissä?

Vierailija

Ihan mielenkiinnosta kysyn kuinka sinä tai puoliso suhtautuu lapsiin? Miten lasten hoito/ päivä rutiinit sujuu?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Yhtä helvettiä. Suhde onneksi on nyt ohi, mutta en voi kuvitellakaan mitään vastenmielisempää kuin menneisyyden seksimuistot nurkissa pyörimässä. Siis miehen muistot, itsellä ei ole niin tärkeitä seksimuistoja, että loukkaisin kumppania tuomalla ne yhteiseen kotiin.

Vierailija

Miehellä lapsi 11v, minulla lapsi 10v ja lisäksi meillä on yhteinen lapsi 2v ja toinen tulossa. Joka toinen viikko meillä on kaikki lapset kotona, joka toinen viikko vain tämä meidän yhteinen. Olemme olleet siitä asti yhdessä kun lapsemme olivat 2v & 3v, joten lapset eivät oikein edes muista arkea ilman tätä meidän nykyistä perhettä. Kaikki on mennyt kyllä oikein hyvin ihan alusta asti. Yhtä lailla huolehdimme kaikista lapsista. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullesssaan, talossa kun tulee olemaan murros- ja uhmaikäisiä yhtä aikaa :D

Vierailija

Oikein hyvin sujuu kaikki.

Minulla on yksi lapsi edellisestä suhteesta. Meillä on myös yksi yhteinen lapsi ja toinen tulossa. Esikoisen isää ei ole näkynyt sitten vauva-ajan joten lapsi pitää miestä isänään (esikoinen oli 3v. kun mies tuli kuvioihin). Totta kai tietää, ettei mies ole biologinen isä mutta kuitenkin.

Ihan tavallista arkea eletään, iloineen ja suruineen. Hoitovastuu menee aika lailla tasan.

Vierailija

Olen itse 26-vuotias nainen ja avomieheni 32. Miehellä on 7v ja 5v pojat. Pidän lapsista kovasti ja he asuvat suurimman osan vuodesta meillä. Miehen ex-vaimo tässä eniten rasittaa. Kovasti tuntuu olevan minua vastaan, kun olen "hirvittävät" kuusi vuotta avomiestäni nuorempi. Olen kuullut myös olevani laastarisuhde ja kodinrikkoja. Väitteet ovat mielestäni naurettavia, sillä tapasin avomieheni kun hänellä ja ex-vaimolla oli avioero jo vetämässä. Olisin myös varsin pitkäaikainen laastari, kun olemme noin neljä vuotta seurustelleet.

Jos tuota ex-vaimoa ei narinoidensa kanssa mukaan lasketa, menee meidän uusperheellä oikein kivasti. Naimisiin suunnitellaan menetämme parin vuoden sisällä ja mahdollisesti yhteinen lapsikin on jossain vaiheessa tulossa. Avokin pojat ovat suloisia ja oikein mukavia, vaikkakin hieman rasavillejä.

Vierailija

Hyvin menee. Meillä tosin on etupäässä parisuhde, en ikinä kutsu meitä uusperheeksi. Mies kutsuu meitä kolhoosiksi.

Minulla on kaksi teiniä vuoroviikoin. Miehen nyt jo täysi- ikäinen asuu meillä koko ajan. Nämä eivät ole kavereita, eivät tosin riidoissakaan, eivätkä ole toisten kanssa tekemisissä muutoin kuin ruokapöydässä.
Miehellä myös kaksi 5-7 v lasta, joiden hoitoon minä en osallistu. Sanoin jo heti alkuun, että olen yhden pikkulapsiajan elänyt, toista en elä. Miehen teinin sen sijaan olen ominut ihan omakseni.

Tärkeintä tässä kolhoosissa on, että jokaiselle on oma huone ja jokaisella on vapaus elää haluamallaan tavalla.

Vierailija

Ihan tavallista hyvää perhe-elämää on vietetty jo 20v.

Mun lapset oli kouluikäisiä kun menimme yhteen ja rakensimme talon. Ollut aina "perheen isä" jonka asemaa ei ole koskaan kyseenalaistettu. Eniten hämmennystä  tuli alussa siitä että entinen arvojärjestys (isä ensin, sitten lapset ja lopulta äiti jos jotain jäi) kääntyi päälaelleen: nykyinen mieheni asettikin  minut perheessä ykköseksi. Tästä olen hänelle todella kiitollinen, näin esikoispoikakin oppi kunnioittamaan ja arvostamaan naisia.

Olemme aina olleet yksi yksikkö, meillä ei ole puolikkaita perheenjäseniä. Meillä tietty onni siinä että lasten isä ei ollut mitenkään aktiivinen lastensa elämässä joten ei myöskään ole koskaan häirinnyt meidän elämää. Lapset ovat aikuistuessaan lähentyneet isäänsä juuri sen verran kun ovat halunneet. Olemme hyvin läheisiä ja tapaamme ainakin pari kertaa kuukaudessa, viestittelemme lähes päivittäin

Vierailija

Eipä poikkea aiemmasta ydinperhe-elämästä mitenkään, paitsi että kaikki on paljon paremmin. Kokoonapano on minä+mun lapset + mies + meidän lapset, kumpikin hoitaa kaikkia lapsia tasapuolisesti (se tekee, joka ehtii), lapsia ei sisarpuoliksi uskoisi, jos ei tietäisi, eikä ulkopuolinen tule ajatelleeksikaan, että on kahden eri miehen lapsia tässä.

Ei enää turhia riitoja, toisen menojen mustasukkaista vahtimista, väkivaltaa jne. Sanomattakin selvää, että olen enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen. Tokikin alku oli hankala, kun mies totutteli minun ja lasten tapoihin (ja muokattiin niitä meidän tavoiksi) ja lapset totutteli mieheen. Isompien isä häipyi toisen naisen perässä, ja tapaa lapsiansa ehkä kerran tai kaksi vuodessa...

Vierailija

Olen itse 21 vuotias ja odotan ensimmäistä yhteistä lastamme, mieheni on 51 ja hänen omat lapset käyvät meillä usein. Tyttö on jo 30 vuotias ja poika vuoden minua vanhempi.
Aika hyvin tulen toimeen itsellä ei kyllä ole kuin amis käytynä, ja miehen lapset on kovin akateemisia.

Vierailija

Meillä kuvio toimii yllättävänkin hyvin. Kummallakin meistä oli lapset tehtynä ja yhteisiä ei olla hankittu sillä kumpikin ymmärtää miten tuhoontuomittuja nämä "mun sun meidän"-kuviot on. Lapset on toki jo aika isoja meillä, saavat mennä ja tulla kattomme alla miten lystävät ja viihtyvät hyvin. Ainoa miinus kuviossa on miehen ex, akka tyrkyttää itseään epätoivoisesti, syvä myötähäpeä lähinnä meidän päässä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen itse 21 vuotias ja odotan ensimmäistä yhteistä lastamme, mieheni on 51 ja hänen omat lapset käyvät meillä usein. Tyttö on jo 30 vuotias ja poika vuoden minua vanhempi.
Aika hyvin tulen toimeen itsellä ei kyllä ole kuin amis käytynä, ja miehen lapset on kovin akateemisia.

Toivottavast provo, ei kai noin tyhmää akkaa voi olla :D

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallista hyvää perhe-elämää on vietetty jo 20v.

Mun lapset oli kouluikäisiä kun menimme yhteen ja rakensimme talon. Ollut aina "perheen isä" jonka asemaa ei ole koskaan kyseenalaistettu. Eniten hämmennystä  tuli alussa siitä että entinen arvojärjestys (isä ensin, sitten lapset ja lopulta äiti jos jotain jäi) kääntyi päälaelleen: nykyinen mieheni asettikin  minut perheessä ykköseksi. Tästä olen hänelle todella kiitollinen, näin esikoispoikakin oppi kunnioittamaan ja arvostamaan naisia.

Olemme aina olleet yksi yksikkö, meillä ei ole puolikkaita perheenjäseniä. Meillä tietty onni siinä että lasten isä ei ollut mitenkään aktiivinen lastensa elämässä joten ei myöskään ole koskaan häirinnyt meidän elämää. Lapset ovat aikuistuessaan lähentyneet isäänsä juuri sen verran kun ovat halunneet. Olemme hyvin läheisiä ja tapaamme ainakin pari kertaa kuukaudessa, viestittelemme lähes päivittäin

Mistähän miinuspeukku?? Onnellisesta uusperheestä?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallista hyvää perhe-elämää on vietetty jo 20v.

Mun lapset oli kouluikäisiä kun menimme yhteen ja rakensimme talon. Ollut aina "perheen isä" jonka asemaa ei ole koskaan kyseenalaistettu. Eniten hämmennystä  tuli alussa siitä että entinen arvojärjestys (isä ensin, sitten lapset ja lopulta äiti jos jotain jäi) kääntyi päälaelleen: nykyinen mieheni asettikin  minut perheessä ykköseksi. Tästä olen hänelle todella kiitollinen, näin esikoispoikakin oppi kunnioittamaan ja arvostamaan naisia.

Olemme aina olleet yksi yksikkö, meillä ei ole puolikkaita perheenjäseniä. Meillä tietty onni siinä että lasten isä ei ollut mitenkään aktiivinen lastensa elämässä joten ei myöskään ole koskaan häirinnyt meidän elämää. Lapset ovat aikuistuessaan lähentyneet isäänsä juuri sen verran kun ovat halunneet. Olemme hyvin läheisiä ja tapaamme ainakin pari kertaa kuukaudessa, viestittelemme lähes päivittäin

Mistähän miinuspeukku?? Onnellisesta uusperheestä?

Ehkä jonkun on vaikea käsittää, että hyvin toimiva uusperhe toimii paremmin kuin huonosti toimiva ydinperhe... Vastaavia alapeukkuja saaneet muutkin, joilla perhe-elämä sujuu. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hyvin menee. Meillä tosin on etupäässä parisuhde, en ikinä kutsu meitä uusperheeksi. Mies kutsuu meitä kolhoosiksi.

Minulla on kaksi teiniä vuoroviikoin. Miehen nyt jo täysi- ikäinen asuu meillä koko ajan. Nämä eivät ole kavereita, eivät tosin riidoissakaan, eivätkä ole toisten kanssa tekemisissä muutoin kuin ruokapöydässä.
Miehellä myös kaksi 5-7 v lasta, joiden hoitoon minä en osallistu. Sanoin jo heti alkuun, että olen yhden pikkulapsiajan elänyt, toista en elä. Miehen teinin sen sijaan olen ominut ihan omakseni.

Tärkeintä tässä kolhoosissa on, että jokaiselle on oma huone ja jokaisella on vapaus elää haluamallaan tavalla.

Miten tuo sitten käytännössä onnistuu? Eikö ne pienet vieraile teillä ollenkaan?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat