Taas riidoissa äidin kanssa, syyllinen olo ja paha mieli mutta anteeksi en pyydä

Vierailija

Äitini on taas auttanut minua.
Minä ja perheeni muutettiin uuteen kämppän. Äidilläni oli näkemyksensä miten asia kuuluu hoitaa, emme tehneet niin.
Muuttoa vaikeutti tuttia ja tuttipulloa vihaava 5-kuinen ja kuumeinen 2-vuotias. Nyt toinen ab-kuuri sitkeään korvatulehdukseen.
Apu on tervetullut, mutta kun äitini auttaa onilla ehdoillaan. Suuttui kun sanoin että en kaipaa häntä meille purkamaan laatikoita ja järjestelemään, auttaa enemmän ottamalla lapset (2-vuotias ja 4-vuotias) luokseen päiväksi. Sanoi ottavansa pienimmänkin, hän kyllä opettais pullolle kun minä en osaa. (Äitini valittanut kuitenkin siitä että minä en vauvana ottanut tuttia enkä pulloa).
Selitti taas miten meidän olisi kuulunut hoitaa asioita ja kun sanoin vastaan hän totesi miten käy sääliksi lapsiani.
En tiedä miksi käy sääliksi, en kuunnellut enää loppuun.vaan huusin äidilleni että hänen on parasta poistua asunnostani ennen kuin sanon jotain mitä tulen katumaan.
Äiti oli sii meillä koska haki esikoiseni uimaan, olisi ottanut 2-vuotiastakin mutta hänelle nousi eilen illalla taas kuume. Äiti oli tyytymätön siihen että oli yhtä sotkuista kun kuin hakiessaan kun toi esikoisen kotiin. A) täällä oli vesi poikki 9-13, ei pystynyt tiskaamaan eikä pyykkäämään, B) kävin lääkärissä kipeän lapsen kanssa ja mies hoiti vauvaa sen ajan, C) minusta lapseni sylitarve on tällä hetkellä tärkeämpi kuin tavaroiden järjestely.
Ei ole ensimmäinen eikä taatusti viimeinen samanlainen riita.
En koe etyä olisin tehnyt nyt mitään väärin, mutta silti on syyllinen olo ja tuntuu pahalta koska tiedän että äitillä on nyt taas se "aina teen kaiken väärin ja jopa mun lapset vihaa mua"-tunne. En haluaisi että hän on surullinen. En halua olla se joka tekee hänet surulliseksi. Äh, vaikeaa selittää...
Jotenkin tuntuu että.mun pitäisi hieroa sovintoa nyt vielä illalla, ja toisaalta tuntuu että nyt otan tauon enkä pudä mitään yhteyttä ennen joulua.
Kiitos että sain avautua.

Sivut

Kommentit (49)

Vierailija

Kiitos avautumisestasi.

Riittämättömyyden tunne on niin tuttua täälläkin, äidilleni ei mikään riitä.  Ei tosin tyrkytä apuaan ja jos joskus pyydän niin saan siitäkin tuta, naama mutrulla. Ja siitä kun menen itse ja pahastun ja sanon asiasta, se olenkin minä joka aina aiheutan kaiken riidan. Mutta kun sitä arvostelua että tuokin on noin ja tämäkin on näin, et osaa mitään ja kaiken saa aina itse tehdä perässä.

Joo.

Monet kerrat ollut paha mieli ja mietttinyt että pitäisikö kuitenkin vain venyä ja venyä mutta kun ei vaan pysty!

Tullut samaan tulokseen että mahdollisimman vähän kun on tekemisissä, kaiken paras.

Vierailija

Anteeksipyytäminen on harvemmin huono idea, varsinkin jos kohteena on oma äiti. 

Sulla tietenkin pinna tiukalla nyt kun muuttokin jo vie voimia. Vedä henkeä tämä ilta ja soita huomenna mutsilles:). Tsemppiä.

Vierailija

Olkaa äitienne kanssa kun voitte. MInun äitini ei ole enää pitkä-ikäinen.Kaduttaa niin moni asia mitä tyhmyyttäni on tyllut sanottua ja tehtyä.

Vierailija

Niin, ja lopulta sitten olette samanlaisia kuin äitinne omille lapsillenne. Semmoista se on, elämä.

Ei kannata lyödä välejä poikki, ellei tilanne ole todella oikeasti paha. Nuo tilanteet eivät ole. Ihmiset väsyvät. Jokaisella on heikkoutensa ja tapansa. Hiomme toisiamme enemmän tai vähemmän. Tarvitsemme toisiamme, varsinkin läheisiämme. Kärsimme toistemme virheistä, mutta jokainen meistä niitä tekee, enemmän tai vähemmän, tilanteiden mukaan. Koettakaapa muuttaa omaa suhtautumistanne, toista kun ei voi muuttaa kuin hän itse. Fiksu aikuinen puhuu rauhallisesti, neuvottelee, keskustelee. Ei huuda, ei syytä, ei säti toista. Ei komentele, eikä tuppaa toisen yksityiselämään, jos näkee, että ei juuri silloin ole tervetullut. Ja siltikin sitä tuppaamista esiintyy! Minäkin, jopa ymmärtämättömyyttäni, toimin niin joskus.

Antakaa anteeksi. Kestäkää ja kärsikää toisianne. Ottakaa rauhallisia jutteluhetkiä. Pitäkää yhteyttä. Rakastakaa läheisiänne.

Vierailija

Mulla on samanlaista. Olen aivan liian tyly äidilleni ja jälkeenpäin ahdistaa. Hän tarkoittaa hyvää, mutta puuttuu aivan liikaa asioihin. Siis tavallaan tunkee reviirille ja saa mut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi.

Vierailija

Se on varmaan niin, että isoäiti näkee lapsessaan virheitä, joista syyttää oikeastaan itseään ja pyrkii alitajuisesti ahdistuneena korjaamaan omia kasvatusvirheitään.

(Isoäidin ajattelu: Onpa tyttärelläni sotkuista. Mun syy, kun en opettanut sitä siivoamaan tarkemmin. Nyt se minun kasvatukseni menee huonona eteenpäin, kun lapsenlapset tottuvat sotkuun. Toimet: isoäiti kehottaa tytärtään siivoamaan tarkemmin.)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Se on varmaan niin, että isoäiti näkee lapsessaan virheitä, joista syyttää oikeastaan itseään ja pyrkii alitajuisesti ahdistuneena korjaamaan omia kasvatusvirheitään.

(Isoäidin ajattelu: Onpa tyttärelläni sotkuista. Mun syy, kun en opettanut sitä siivoamaan tarkemmin. Nyt se minun kasvatukseni menee huonona eteenpäin, kun lapsenlapset tottuvat sotkuun. Toimet: isoäiti kehottaa tytärtään siivoamaan tarkemmin.)


Ei tässä tapauksessa. Koko elämäni olen saanut kuulla kaikesta mitä teen väärin. Vaikka tekisin oikein 90% ajasta ainut mihin on kiinnitetty huomiota on se 10% mikä meni väärin.

Vierailija

No minä puolestaan en olisi niin ymmärtäväinen, vaikka kyseessä on äiti suhde, niin kylläkäytöstapoja vaaditaan silti. Toisten kotia ei arvostella sotkuiseksi, toisen 5kk vauvan tuttipullottomuutta (tai tuttipullollisuutta!) ei arvostella, eikä äidin päätöksiä lasten suhteen kyseenalaisteta elleivät ne ole oikeasti vaarallisia. Mikään auttaminen maailmassa ei tee oikeutetuksi jatkuvasti kyseenalaistaa, nujertaa ja kommentoida ikävästi esimerkiksi toisen kotia ja lastenkasvatusta.

En usko että äitisi ilkeyttään tekee noin, mutta on ihan normaalia että loukkaannut tästä ja sanot vähän vihaisesti takaisin. Ei ihmisen kuulukkaan hymyillä, kun häntä loukataan. Meillä kaikilla on tunteet, sinullakin. Nyt rauhoitut, laitatte rauhassa kodin kuntoon. Sitten pyydät äitisi kahville, ja sanot miltä sinusta tuntuu kun hän sinun omassa kodissasi puhuu noin rumasti sinulle. Samalla voit toki pyytää anteeksi, että sanoit hänelle tylysti, jos sinun mielesi niin tekee. Idea on kuitenkin nyt puhua sinun tunteista rehellisesti. Voit myös sanoa, että arvostat kovasti hänen apua lastenhoidosta, mutta jos sen hinta on sinun äitiyden kyseenalaistaminen ja loukkaaminen, niin se ei ole sen arvoista teidän perheelle.

Meillä on Suomessa vallalla käsitys, että perheenjäsenelle voi puhua miten vaan ja aina pitää ymmärtää ja antaa anteeksi. Kyllä anteeksianto toki kannattaa, mutta omat tunteet ja oma hyvinvointi pitää kulkea aina edellä.

Vierailija

Kuulostaa minun äidiltäni sillä erotuksella, että olen sanonut hänelle koko elämäni ajan niitä asioita, joita joutuu katumaan, mutta siis eihän se minun syyni ole, minä vain kärsin seuraukset.

En pidä äitiini yhteyttä enää. Minua auttoi eräässä kirjassa ollut ajatus siitä, että kaikkien ihmisten alkulähde on "jumala", ei toinen ihminen. Niinpä äidilläsi ollessa jotakin henkistä tasapainottomuutta se kaatuu sinun niskaasi, väärin. Sen kuuluisi kaatua sinne "jumalan" niskaan. Sieltä (eli tavallaan itsestään tai jos on uskonnollinen niin jumalalta) äitisi kuuluu hakea apua jopa pahaan mieleensä, EI SINULTA.
Kun itsekin sanoit, ettet tehnyt mitään väärin. Aivan, et tehnytkään. Jos ja kun äitisi voi nyt pahoin, niin sinä et ole sen lähde, vaan alkulähde, jumala, whatever.

Jos äitisi ei vain tajua tärä itse niin se on voi voi. Meidän sukupolvellamme on paremmat mahdollisuuden pohtia kaikkea tämmöistä. Kun et syyllistä itseäsi äitisi tunteista niin ehkä jaksat häntä sen verran juuri ja juuri, ettette joudu esim. katkaisemaan välejänne, mikä olisi teille vielä ikävämpää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on varmaan niin, että isoäiti näkee lapsessaan virheitä, joista syyttää oikeastaan itseään ja pyrkii alitajuisesti ahdistuneena korjaamaan omia kasvatusvirheitään.

(Isoäidin ajattelu: Onpa tyttärelläni sotkuista. Mun syy, kun en opettanut sitä siivoamaan tarkemmin. Nyt se minun kasvatukseni menee huonona eteenpäin, kun lapsenlapset tottuvat sotkuun. Toimet: isoäiti kehottaa tytärtään siivoamaan tarkemmin.)


Ei tässä tapauksessa. Koko elämäni olen saanut kuulla kaikesta mitä teen väärin. Vaikka tekisin oikein 90% ajasta ainut mihin on kiinnitetty huomiota on se 10% mikä meni väärin.

Ihan hirveää, nyt otan oikeasti osaa. Sinun kannattaa nyt ainakin tehdä päätös, että et ole omille lapsille samanlainen.  Kirjoittamasi perusteella äitisi vaikuttaa jotenkin juntilta. Anteeksi. 

Anna äitisi olla. Älä katkaise välejä, mutta ota etäisyyttä. Niin ajattelen. 

Kannusta ja kehu omia  lapsiasi, ja ole heitä kohtaan kunnioittava. Voi että. Älä jatka riitelykulttuuria omassa perheessäsi. 

T. 52-vee, kahden aikuistuneen tyttären äiti, entinen totaaliyh. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on varmaan niin, että isoäiti näkee lapsessaan virheitä, joista syyttää oikeastamseään ja pyrkii alitajuisesti ahdistuneena korjaamaan omia kasvatusvirheitään.

(Isoäidin ajattelu: Onpa tyttärelläni sotkuista. Mun syy, kun en opettanut sitä siivoamaan tarkemmin. Nyt se minun kasvatukseni menee huonona eteenpäin, kun lapsenlapset tottuvat sotkuun. Toimet: isoäiti kehottaa tytärtään siivoamaan tarkemmin.)


Ei tässä tapauksessa. Koko elämäni olen saanut kuulla kaikesta mitä teen väärin. Vaikka tekisin oikein 90% ajasta ainut mihin on kiinnitetty huomiota on se 10% mikä meni väärin.

Ihan hirveää, nyt otan oikeasti osaa. Sinun kannattaa nyt ainakin tehdä päätös, että et ole omille lapsille samanlainen.  Kirjoittamasi perusteella äitisi vaikuttaa jotenkin juntilta. Anteeksi. 

Anna äitisi olla. Älä katkaise välejä, mutta ota etäisyyttä. Niin ajattelen. 

Kannusta ja kehu omia  lapsiasi, ja ole heitä kohtaan kunnioittava. Voi että. Älä jatka riitelykulttuuria omassa perheessäsi. 

T. 52-vee, kahden aikuistuneen tyttären äiti, entinen totaaliyh. 


Yritän olla erilainen. Halaan lapsiani paljon, kehun herkästi, sanotaan toisillemme päivittäin "rakastan sinua".
Tunnistan.silti itsessäni liian.paljon äidiltä opittuja tapoja, ja ten kovasti töitä päästäkseni tavoista eroon.
(Opin esimerkiksi lukemaan ennen kuin täytin 4, luulin pitkään että kaikki osaavat ja minulle taisi selvitä oikeasti vasta koulussa että jotkut oppivat vasta ekalla luokalla lukemaan, koskaikinä ei kehuttu. Toruttiin kun olisin halunnut tehdä läksyjä veljeni kanssa, olin kateellinen kun hän oli aloittanut koulun ja ne tehtävät vaikutti niin kivoilta.)

Vierailija

Ap on miettinyt asiaa yön yli ja tullut siihen johtopäätökseen että odottaa viikon josko äiti tajuaisi että hänellä ei ole mitään oikeutta sanoa mitä tahansa minulle. Jos ei tajua (vieläkään) voin hieroa sopua mutta tavata vain sen verran että lapsilla säilyy hyvä suhde häneen.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat