Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vahinkoraskaus ja abortti

Vierailija

Kuinka moni ihan rehellisesti on katunut vahinkolapsen abortointia? Mietin vain, kun tällä hetkellä abortti tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta. Paikaltaan luiskahtanut kierukka ja liian alhainen ikä sterilisaatioon ovat syynä tähän paskamaiseen tilanteeseen.

Meillä on yksi lapsi. Tekemällä tehty ja paljon rakastettu. Vauvakuumetta ei ole tullut, joten päädyimme siihen, ettei haluta enempää lapsia. Tavallaan kuitenkin olen aina ajatellut, että vahingon sattuessa lapsi sitten tietenkin pidetään.

No, nyt kun raskaustesti olikin positiivinen ehkäisystä huolimatta, en voi edes kuvitella pitäväni tätä lasta. Ajatus raskaudesta, synnyttämisestä, vauva-ajasta tai ylipäätään elämästä kahden lapsen kanssa tuntuu niin vastenmieliseltä, etten voi edes kuvailla.

Eikä meillä kyllä olisi varaakaan toiseen lapseen. Tai varaa mukavaan elämään kahden lapsen kanssa näillä tuloilla.

Ajatusten ja kokemusten vaihto olisi kivaa. Tämä ei ole mikään duunin vakkarikahvipöytäaihe, eikä esim. omien siskojen tai äidin kanssa voi keskustella ilman totaalilynkkausta.

Sivut

Kommentit (36)

Vierailija

Tein nuorena abortin ja oon klyllä välillä jälkikäteen miettinyt että minkälainen mun elämä ois nyt jos oisin sen pitänyt, mutta ikinä en kuitenkaan oo katunut koska tiedän että se oli hyvä ja oikea päätös.

Vierailija

En ole katunut. Abortti tehtiin keväällä 2007. Olin 32-vuotias ja kaksi pientä lasta. Olin todella väsynyt, parisuhde rakoili. Oli pätkätöitä ja rahahuolta.

Pakko oli ajatella niitä kahta lasta enemmän ja kaikkea muutakin siinä ympärillä. Terkkulan ja polin lääkärit olivat tosi empaattisia ja ymmärtäväisiä. Sain huokaista parille ystävälle.

Mies kosti minulle asiaa monta vuotta. Mutta ei häntä huvittanut aiemminkaan nousta koliikkivauvaa yöllä hyssyttämään tai päiväkotiin kuskata. Töiden jälkeen meni sohvalle makaamaan kun minä tein ruokaa ja levitin pyykkiä.

Parempi näin.

Vierailija

Tulee kyllä todella surullinen mieli luke tällaista. Monet ei saa edes sitä ensimmäistä lasta. Sitten osa tulee tänne tullaan itkemään kun on tultu vahingossa raskaaksi, vaikka olisi tarjota koti ja rakkautta vauvalle.

Ja miten ei olisi varaa lapseen? Tavarat saa käytettynä, vanhat vaatteet esikoiselta, äitiyspakkaus pelastaa. Älä selitä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tulee kyllä todella surullinen mieli luke tällaista. Monet ei saa edes sitä ensimmäistä lasta. Sitten osa tulee tänne tullaan itkemään kun on tultu vahingossa raskaaksi, vaikka olisi tarjota koti ja rakkautta vauvalle.

Ja miten ei olisi varaa lapseen? Tavarat saa käytettynä, vanhat vaatteet esikoiselta, äitiyspakkaus pelastaa. Älä selitä. 

 

Jos ajatellaan vain ensimmäisiä vuosia, niin toki olisi varaa. Mutta sitten kun tulee harrastusikään, sitten kun tarvitaan kaiken maailman elektroniikkaa jne... Silloin ei ole enää varaa kahteen lapseen ja kivaan elämään

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tulee kyllä todella surullinen mieli luke tällaista. Monet ei saa edes sitä ensimmäistä lasta. Sitten osa tulee tänne tullaan itkemään kun on tultu vahingossa raskaaksi, vaikka olisi tarjota koti ja rakkautta vauvalle.

Ja miten ei olisi varaa lapseen? Tavarat saa käytettynä, vanhat vaatteet esikoiselta, äitiyspakkaus pelastaa. Älä selitä. 

 

Jep, onhan se surullista ettei jotkut voi lapsia saada tai sitten on todella yrittämisen takana. Ei se silti oo mikään syy miks muiden ois pakko vahinkoraskaus kestää loppuun asti, varsinkaan kun raskaus ja synnytys ei oo mitään helppoa henkisesti tai fyysisesti. Kaikki ei vaan lapsia halua, joko ollenkaan tai sillä hetkellä.

Ja tuohon toiseen en edes alennu vastaamaan, tiedät varmasti itsekkin ettei äitiyspakkauksella ja kahdella vaippapaketilla pärjää. Ei uudelle vauvalle saisi tavaraa esikoiselta ja mahdollisesti sukulaisilta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee kyllä todella surullinen mieli luke tällaista. Monet ei saa edes sitä ensimmäistä lasta. Sitten osa tulee tänne tullaan itkemään kun on tultu vahingossa raskaaksi, vaikka olisi tarjota koti ja rakkautta vauvalle.

Ja miten ei olisi varaa lapseen? Tavarat saa käytettynä, vanhat vaatteet esikoiselta, äitiyspakkaus pelastaa. Älä selitä. 

 

Jos ajatellaan vain ensimmäisiä vuosia, niin toki olisi varaa. Mutta sitten kun tulee harrastusikään, sitten kun tarvitaan kaiken maailman elektroniikkaa jne... Silloin ei ole enää varaa kahteen lapseen ja kivaan elämään

Meinaatko ettei teidän elämäntilanne parane ollenkaan vuosien saatossa? Jatkuvasti kituutatte samoilla tuloilla?

Vierailija

Älä kuuntele kenenkään painostusta suuntaan äläkä toiseen, vaan tee niinkuin sydän sanoo. Sinulla on jo lapsen saamisesta kokemusta, ja osaat arvioida realistisesti perheen lisäykseen kuluvaa aikaa, jaksamista ja rahaa. Jokaisella on omantasoinen jaksaminen: jollekin kolme lasta ei ole liikaa, ja toiselle yksi on ehdoton maksimi. Kummassakaan ei ole mitään väärää. Etenkin nykyisessä maailman tilanteessa jokainen syntyvä lapsi ansaitsee olla toivottu ja rakastettu.

Vierailija

Olen itse parhaillaan raskaana ja voisin jakaa tuntemuksesi miltein täysin, mutta sillä erotuksella, että odottamani lapsi on ensimmäinen. 

Jos olin aiemmin kuvitellut jotain raskaudesta, niin en kuvittele enää. Lapsi on puhdas vahinko. Olen kaveripiiristäni se, joka paasaa aina kondomien, pillereiden sun muiden ehkäisykeinojen puolesta ja silti typeryyden takia olenkin nyt itse sitten raskaana. Ajattelin aina, että raskaus olisi iloinen asia, mutta sen sijaan järkytyinkin syvästi saatuani tietää siitä. Tunnen vain epätoivoa, pelkoa ja jännittyneisyyttä. 

Huomenna olisi ensimmäinen neuvola. Tehtyäni viime viikolla postiivisen raskaustestin ja varatessani lääkäriaikaa hämmästyin miten nopeasti pitäisi tietää aikooko lapsen pitää vai ei, mitään keskusteluapua tms. ei edes tarjottu tai ole olemassa. On vain joko tai. Koska mulle ei tarkemmin kerrottu mitä lääkärissä käydään läpi (tai en voinut olla varma ettei siellä painosteta keskeytykseen melkein suoriltaan) valitsin mieluummin mennä neuvolaan.  

Varatessani viime viikolla neuvola-aikaa en vielä yhtään tiennyt miten pitkällä olen, mutta ajan varauksen jälkeen menin yksityiselle, koska en kestänyt elää epätietoisuudessa. Siellä kuulin, että ekoilla viikoilla vasta mennään. Eli aikaa vielä on. 

Syyt, miksi mietin aborttia ovat pitkälti käytännölliset. Periaatteessa olisin aivan loistavassa iässä pitääkseni lapsen, (alle kolmikybänen), mutta se ei yksinkertaisesti ole järkevää: opinnot ovat kesken, asun pienessä yksiössä, olen tuntenut lapsen isän ehkä vajaa puoli vuotta ja elän pitkälti opintolainalla. 

En vieläkään tiedä, mitä tekisin. Olen aina halunnut lapsia, mutta en ole juuri nyt kauheasti vauvakuumeillut elämäntilanteen takia. Sitä paitsi ne aivan typerän romanttiset kuvitelmat raskausajasta ja vauvoista ovat konkretisoituneet ja muuttuneet karuksi todellisuudeksi: jos raskaus on jo näin alussa näin s*****nan rankkaa että oksettaa 24/7 ja maha tuntuu pinkeältä vaikka se ei ole edes kasvanut, niin entä loppuraskaus sitten? Lisäksi kaikki aiemmin bongaamani vauvat ja taaperot kadulla joille jaksoin nauraa ja joita jaksoin ihastella onnellisena "voi, minullakin on joskus tuollainen" herättävät tällä hetkellä vain synkän hylkimisreaktion. Tänäänkin mennessäni kouluun ja nähdessäni koulukaverin sylissä olevan pikkuvauvan tunsin vain inhoa ja hätkähdin omaa tunteettomuuttani.

Eniten kaipaisin keskusteluapua ihmiseltä, joka ei tuomitsisi, osaisi vastata joihinkin kysymyksiin tai yksinkertaisesti vain kuuntelisi tuputtamatta neuvoja. kaverini, jotka tietävät tilanteeni, suunnittelevat vain asioita puolestani "joo, sitten te muutatte yhteen ja teistä tulee perhe", mutta kiitos, haluaisin ajatella itse ja keskittyä tähän hetkeen. Pistää vihaksi tuollainen tonteille tallominen, ja sitä paitsi pari heistä on jo vihaisiakin koska en jaksa pitää yhteyttä helvetin hyvien neuvojen pelossa. 

En jotenkin silti halua ajatella aborttia vaihtoehtona, yritän vielä diilata näiden tuntemuksien kanssa. Adoptio ei ole vaihtoehto ja toivon, että ihmiset miettisivät ennen kommentointiaan mitä näppäimistöltään päästävät, koska tämä on vaikea hetki itsellekin ja kyseessä on kuitenkin ihmisen alku. 

Ajatusten ja kokemusten vaihto olisi kivaa. Tämä ei ole mikään duunin vakkarikahvipöytäaihe, eikä esim. omien siskojen tai äidin kanssa voi keskustella ilman totaalilynkkausta. <-- Tähän samaistuin. Haluaisin keskustella juuri tällaisessa tilanteessa olevien kanssa, koska suunnittelusti vauvakuumeilleet ihmiset mielipiteineen eivät nyt taida oikein pohjimmiltaan ymmärtää mistä on kyse. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen itse parhaillaan raskaana ja voisin jakaa tuntemuksesi miltein täysin, mutta sillä erotuksella, että odottamani lapsi on ensimmäinen. 

Jos olin aiemmin kuvitellut jotain raskaudesta, niin en kuvittele enää. Lapsi on puhdas vahinko. Olen kaveripiiristäni se, joka paasaa aina kondomien, pillereiden sun muiden ehkäisykeinojen puolesta ja silti typeryyden takia olenkin nyt itse sitten raskaana. Ajattelin aina, että raskaus olisi iloinen asia, mutta sen sijaan järkytyinkin syvästi saatuani tietää siitä. Tunnen vain epätoivoa, pelkoa ja jännittyneisyyttä. 

Huomenna olisi ensimmäinen neuvola. Tehtyäni viime viikolla postiivisen raskaustestin ja varatessani lääkäriaikaa hämmästyin miten nopeasti pitäisi tietää aikooko lapsen pitää vai ei, mitään keskusteluapua tms. ei edes tarjottu tai ole olemassa. On vain joko tai. Koska mulle ei tarkemmin kerrottu mitä lääkärissä käydään läpi (tai en voinut olla varma ettei siellä painosteta keskeytykseen melkein suoriltaan) valitsin mieluummin mennä neuvolaan.  

Varatessani viime viikolla neuvola-aikaa en vielä yhtään tiennyt miten pitkällä olen, mutta ajan varauksen jälkeen menin yksityiselle, koska en kestänyt elää epätietoisuudessa. Siellä kuulin, että ekoilla viikoilla vasta mennään. Eli aikaa vielä on. 

Syyt, miksi mietin aborttia ovat pitkälti käytännölliset. Periaatteessa olisin aivan loistavassa iässä pitääkseni lapsen, (alle kolmikybänen), mutta se ei yksinkertaisesti ole järkevää: opinnot ovat kesken, asun pienessä yksiössä, olen tuntenut lapsen isän ehkä vajaa puoli vuotta ja elän pitkälti opintolainalla. 

En vieläkään tiedä, mitä tekisin. Olen aina halunnut lapsia, mutta en ole juuri nyt kauheasti vauvakuumeillut elämäntilanteen takia. Sitä paitsi ne aivan typerän romanttiset kuvitelmat raskausajasta ja vauvoista ovat konkretisoituneet ja muuttuneet karuksi todellisuudeksi: jos raskaus on jo näin alussa näin s*****nan rankkaa että oksettaa 24/7 ja maha tuntuu pinkeältä vaikka se ei ole edes kasvanut, niin entä loppuraskaus sitten? Lisäksi kaikki aiemmin bongaamani vauvat ja taaperot kadulla joille jaksoin nauraa ja joita jaksoin ihastella onnellisena "voi, minullakin on joskus tuollainen" herättävät tällä hetkellä vain synkän hylkimisreaktion. Tänäänkin mennessäni kouluun ja nähdessäni koulukaverin sylissä olevan pikkuvauvan tunsin vain inhoa ja hätkähdin omaa tunteettomuuttani.

Eniten kaipaisin keskusteluapua ihmiseltä, joka ei tuomitsisi, osaisi vastata joihinkin kysymyksiin tai yksinkertaisesti vain kuuntelisi tuputtamatta neuvoja. kaverini, jotka tietävät tilanteeni, suunnittelevat vain asioita puolestani "joo, sitten te muutatte yhteen ja teistä tulee perhe", mutta kiitos, haluaisin ajatella itse ja keskittyä tähän hetkeen. Pistää vihaksi tuollainen tonteille tallominen, ja sitä paitsi pari heistä on jo vihaisiakin koska en jaksa pitää yhteyttä helvetin hyvien neuvojen pelossa. 

En jotenkin silti halua ajatella aborttia vaihtoehtona, yritän vielä diilata näiden tuntemuksien kanssa. Adoptio ei ole vaihtoehto ja toivon, että ihmiset miettisivät ennen kommentointiaan mitä näppäimistöltään päästävät, koska tämä on vaikea hetki itsellekin ja kyseessä on kuitenkin ihmisen alku. 

Ajatusten ja kokemusten vaihto olisi kivaa. Tämä ei ole mikään duunin vakkarikahvipöytäaihe, eikä esim. omien siskojen tai äidin kanssa voi keskustella ilman totaalilynkkausta. <-- Tähän samaistuin. Haluaisin keskustella juuri tällaisessa tilanteessa olevien kanssa, koska suunnittelusti vauvakuumeilleet ihmiset mielipiteineen eivät nyt taida oikein pohjimmiltaan ymmärtää mistä on kyse. 

 

Raskaus tuo kehoon muutoksia ja ne voivat pelottaa. Totuus kuitenkin on että jos lapsia haluaa, ne on vain kestettävä. Itsekin odotan ensimmäistä mutta tämä lapsi on toivottu. Ja sitä yritettiin lähes vuosi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on saada ensimmäinen lapsi alulle. Pahoinvointi on hyvin tapauskohtaista, itselläni sitä on ollut tosi vähän. Ystävä taas oli tosi huonovointinen koko raskauden ajan. Vauva tuo tosiaan suuria muutoksia jotka itseänikin arveluttavat ja pelottavat. Näistä asioista on kuitenkin käyty keskustelua neuvolassa laajassa terveystarkastuksessa. Tilanteesi ei ehkä ole sitä mitä moni toivoo; tilava asunto ja vakituinen miesystävä, mutta kyllä yksinhuoltajat ovat vuosien saatossa selvinneet lapsien kanssa. Kehoittaisin miettimään tarkkaan mitä haluat. Aborttikin voi aiheuttaa sinulle vuosia kestäviä henkisiä ongelmia.

Vierailija

Materialismi vastaan ihmishenki. Ylipäänsä laskelmoivat suunnitelmat oman lapsensa tappamisesta.

Kylmää, itsekästä porukkaa, etenkin kun Suomessa se köyhyyskin on vain nimellistä, eikä kukaan sillan alle tai slummiin joudu. Ruoankin saa kaupasta, sitä ei tarvitse roskiksesta kaivaa. Käytettynä saa pienellä summalla aidosti hyviä tavaroita ja vaatteita -kiitos tehokkaan ja trendikkään kierrätyskulttuurin.

Ja jos oma pää ei kestä lapsen kasvatusta, vauvan voi antaa adoptioon rakastavalle perheelle. Ihan turhaan tappamaan. Sen verran selkärankaa ja kunnioitusta elämää kohtaan ihmiseltä soisi löytyvän.

Ja en nyt puhu vakavista, varmaan kuolemaan johtavista sikiövaurioista tai raiskauksesta alkaneista raskauksista. Tilastojen mukaan nämä ovat marginaalisyitä aborteille. Lähes kaikki abortit Suomessa tehdään sosiaalisista syistä.

Vierailija

Mulla on ollut kahdesti vahinkoraskaus, jotka tulivat kuin tilaamatta. Ensimmäinen raskaus tuli 18 vuoden iässä. Olin just muuttanut Ouluun opiskelemaan uutta alaa, koska jätin lukion kesken ja ei edes vuotta poikaystävän kanssa takana. Kuukausia aiemmin oli serkkuni tullut vahinkoraskaaksi poikaystävälleen. He pitivät lapsen, mutta mua kauhistutti ajatus. Hän oli kuitenkin vanhempi kuin minä. Abortti tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Toinen raskaus tuli sitten 3 vuoden jälkeen. Voin ihan suoraan sanoa, että en todellakaan tiedä miksi tein myös toisen abortin.

Mä en osaa edes sanoin kuvailla kuinka katkera olen itselleni ollut ja kuinka oon näitä abortteja katunut. Kyllä oon monet vuodet itkenyt mieheni kanssa kun kolmas raskaus ei vaan tule vaikka kuinka yrittää. Pelko siitä, että ne kaksi aborttia olivat sitten mun kohtalo sille, että enää en raskaaksi tule. Oltiin kummatkin jo menossa testeihin kunnes huomasin että kuukautiseni olivatkin poissa ja plussa tuli. Nyt rv5 menossa. Todella alussa ja mitä vaan voi tapahtua, mutta toiveikkaana yritämme olla.

Abortti se on jokaisen oma päätös. Jotkut eivät saa lapsia koskaan ja monet ovat katkeria niille jotka päättävät tehdä abortin. He tulevat sanomaan että kuinka kehtaa ja kuinka voi olla niin ajattelematon. Mutta se pidätkö lapsen ei ole kenenkään muun asia, sä et voi synnyttää Suomessa heille lasta etkä sä ole vastuussa heidän lapsettomuudestaan. Se on sun elämä ja sä päätät mitä sä sun keholla teet. Jos se on vahinko ja et pysty pitämään lasta niin sä päätät teetkö abortin. Sä voit myös miettiä myös toista vaihtoehtoa: adobtio. Jos et pysty aborttiin. Abortti on todella kova asia. Lääkkellinen abrotti se on todella kivulias, itse en ole kokenut kaavintaa, mutta lääkkellisessä abortissa sä tunnet sen kun se alkaa menemään kesken. Tietysti siihen saa niitä piikkejä pakaraan että se olisi niin kivuliasta.

Abortti on kuitenkin jokaisen oma päätös, kenelläkään muilla ei ole päätösvaltaa eikä sanomista siihen. Toiset katuu, toiset ei. Abortti kannattaa kuitenkin miettiä tarkasti ja miettiä muita vaihtoehtoja. Onko mahdollista että pidät lapsen jos ei niin entä adobtio. Adoption kautta sulla voi olla vielä mahdollisuus tutustua ja tavata lasta, joko ihan pienestä asti tai sitten kun hän täyttää 18-vuotta , jos tämä lapsi niin haluaa. Mutta mieti vaihtoehdot tarkasti läpi. Älä säntää suoraan aborttia tekemään, koska ajattelematon abortti (niin kuin minulla molemmat) tulee olemaan se mitä kadut.

Ei mulla muuta :) Tsemppiä sulle <3

Vierailija

Tehty keskeytys reilu vuosi sitten. Hetkeäkään en ole katunut, oikeastaan en edes muista koko asiaa kuin satunnaisesti. Mulla ennestään kaksi isoa koululaista ja parisuhde vetelee viimeisiään. Miehestä on kuoriutunut agressiivinen rattijuoppo, joten olen todella helpottunut ettei tässä ole vauvan asioita murehdittavana.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Materialismi vastaan ihmishenki. Ylipäänsä laskelmoivat suunnitelmat oman lapsensa tappamisesta.

Kylmää, itsekästä porukkaa, etenkin kun Suomessa se köyhyyskin on vain nimellistä, eikä kukaan sillan alle tai slummiin joudu. Ruoankin saa kaupasta, sitä ei tarvitse roskiksesta kaivaa. Käytettynä saa pienellä summalla aidosti hyviä tavaroita ja vaatteita -kiitos tehokkaan ja trendikkään kierrätyskulttuurin.

Ja jos oma pää ei kestä lapsen kasvatusta, vauvan voi antaa adoptioon rakastavalle perheelle. Ihan turhaan tappamaan. Sen verran selkärankaa ja kunnioitusta elämää kohtaan ihmiseltä soisi löytyvän.

Ja en nyt puhu vakavista, varmaan kuolemaan johtavista sikiövaurioista tai raiskauksesta alkaneista raskauksista. Tilastojen mukaan nämä ovat marginaalisyitä aborteille. Lähes kaikki abortit Suomessa tehdään sosiaalisista syistä.

Aina joku helvetin hörhö tulee kommentoimaan ja tietämään, miten itse kenenkin naisen elämä tulee menemään lapsen kanssa! Kyllä köyhyys vain lisääntyy Suomessa ja monia tukia sekä etuja leikataan. Asumisen kustannukset nousevat ja lapsiperheitä on paljonkin leipäjonoissa!

Kyllä minä olen ainakin ihan sinut oman aborttini kanssa. En ole ketään murhannut vaan tehnyt ihan viisaan päätöksen. Viveka Kaurasen haastattelujen ja kirjan mukaan suurin osa keskeytyksen kokeneista selviää ihan hyvin ja ovat sinut asian kanssa.

Tsemppiä ap!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee kyllä todella surullinen mieli luke tällaista. Monet ei saa edes sitä ensimmäistä lasta. Sitten osa tulee tänne tullaan itkemään kun on tultu vahingossa raskaaksi, vaikka olisi tarjota koti ja rakkautta vauvalle.

Ja miten ei olisi varaa lapseen? Tavarat saa käytettynä, vanhat vaatteet esikoiselta, äitiyspakkaus pelastaa. Älä selitä. 

 

Jos ajatellaan vain ensimmäisiä vuosia, niin toki olisi varaa. Mutta sitten kun tulee harrastusikään, sitten kun tarvitaan kaiken maailman elektroniikkaa jne... Silloin ei ole enää varaa kahteen lapseen ja kivaan elämään

Meinaatko ettei teidän elämäntilanne parane ollenkaan vuosien saatossa? Jatkuvasti kituutatte samoilla tuloilla?

 

Ei me kituuteta näillä tuloilla. Elellään ihan mukavaa elämää tällä hetkellä. Mutta ei meillä keskituloisina ole silti varaa toiseen lapseen ja mukavaan elämään. Toinen lapsi tarkoittaisi isompaa asuntoa -> isompaa asuntolainaa, kaksinkertaisia harrastuskuluja ja merkkivaatteita jne. mitä nyt vanhemmat lapset haluavat ja tarvitsevat.... Lentolippuja pitäisi maksaa yksi enemmän jne. Ja jo ihan pienenä voi lapsilla olla esim. eri kiinnostuksen kohteet eikä isomman lelut periydy pienemmälle. Lapset maksavat paljon, ja tulevaisuudessa vielä enemmän, kun Suomen valtio vain leikkaa tukia ja koulutuskin todennäköisesti kohta maksullista. Ap

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat