Pitkä, ehkä sekavakin avautuminen kaukosuhteesta

Vierailija

Olen nyt ensimmäistä kertaa koskaan kaukosuhteessa. Monta sataa kilometriä välissä. Ja vahvemmat tunteet kuin koskaan. Asiaa ollaan työstämässä, mutta milloin kaikki tapahtuu, milloin välimatka lakkaa olemasta, sitä ei voi tietää juuri tasan nyt. Mutta pian, se on molempien toive.

En kestä tätä oloa. Kun muistaa kuin eilisen, kun se piinaavan pitkä odotus oli ohi ja näki toisen hymyilevät kasvot. Sai halata ja suudella pitkästä aikaa ja haistaa toisen tuoksun. Ihailla kuinka hyvännäköinen kumppani minulla onkaan.
Jonkun ajan päästä tulee kinaa. Toinen ei reagoikaan asiaan mikä-ikinä niin kuin toivoisi. Miksi olet outo? Enhän ole. Oletpas. Mikä sinulla on?
Riidellään. Tulee epätoivoinen tunne. Tätäkö odotin tuskissani niin kauan? Tässäkö on lopputulos, kun vihdoin ja viimein tapaamme jälleen?
Asiat sovitaan. Kun tottuu siihen, että toinen käy ulkona korkeintaan tupakalla ja tulee takaisin 5 minuutin päästä, se vain on. Sitä vain sanoo heipat ja tietää että toinen tulee takaisin taas. Saisi olla siellä tupakallansa vaikka puoli tuntiakin, saisi vähän omaa aikaa.

Tunteet heittelevät kuin vuoristorataa. Olen huomannut, etten pysty nauttia täysillä yhteisestä ajasta kun tiedän, että muutama yö ja sitten se on ohi taas. En jaksaisi käydä läpi musertavaa surua ja ikävää, itkeä itseäni punaiseksi. Välillä miettii, että onko järkeä nähdäkään välissä. Juuri kun on hetken onnellinen niin kohta se kaikki viedään taas pois. Tiedän että se kuulostaa ylidramatisoinnilta, mutta kun et tiedä, näetkö rakkaasi seuraavan kerran 14 vai 21 päivän päästä, vai ehkä jopa yli 21 päivän, niin kyllähän se ahdistaa niin pirusti.

Niin pitkässä ajassa ehtii pikku hiljaa tottua yksinäisyyteen, koska on vain pakko, ja sitten kokee taas sen pienen shokin, kun toinen onkin koko ajan vierellä. Se ei tunnu väärältä eikä pahalta, mutta se on jonkinlainen shokki mielelle. Ei sitä sen paremmin voi selittää.

Yhtäkkiä suutun omituisista asioista. Hämmennän itse itseäni. Nyt ymmärrän, että se johtuu tuosta 'shokista.' Ikään kuin kissa, jota viedään hoitopaikasta toiseen. Aina kun ehtii tottua tilanteeseen niin se muuttuu taas.

En tiedä kauanko pääni kestää tätä veivaamista. En harkitse eroa, mutta tämä tunne on musertava.

Kommentit (3)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat