Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Paras ystäväni sairastui syöpään

Lumienkeli

Haluaisin kuulla vertaiskokemuksia. Miten te parhaana ystävänä olette kestäneet itse? Miten olette lohduttaneet ystävää? Oletteko olleet mukana hoidoissa? Minä koen ainakin tämän hyvin rankaksi, mutta samalla teen kaikkeni taistellakseni ystäväni rinnalla! Ystäväni on 24 vuotta. Diagnoosi tuli muutama kuukausi sitten.

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kuulla vertaiskokemuksia. Miten te parhaana ystävänä olette kestäneet itse? Miten olette lohduttaneet ystävää? Oletteko olleet mukana hoidoissa? Minä koen ainakin tämän hyvin rankaksi, mutta samalla teen kaikkeni taistellakseni ystäväni rinnalla! Ystäväni on 24 vuotta. Diagnoosi tuli muutama kuukausi sitten.

Ystäväsi on onnekas ystävän suhteen. Voimia teille molemmille.

Vierailija

Kokemusta löytyy, kaikki päättyi kuitenkin hyvin.

Ehkä tärkein asia on, että et toitota kokoajan "Kyllä sinä paranet" vaan kuuntelet. Ystävääsi tulee pelottamaan ihan hirveästi, joten kuuntele, kuuntele ja vielä kerran kuuntele, älä siis ala hokemaan sitä paranemisjuttua, sillä siitä tulee fiilis, että et halua tukea sitä ystävää.
Toinen on, että jatkatte "normaalia" elämää, eli pyydät häntä jatkossakin leffoihin, illanistujaisiin ja mitä olette tehneetkään ennen syöpää. Eli niin, että ystävyydestänne ei tule vain "vertaistuki-istuntoa", että jokasella tapaamiskerralla se syöpä olis jotenkin läsnä.

En oikein muita vinkkejä osaa antaa, toivotan teille tsemppiä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kokemusta löytyy, kaikki päättyi kuitenkin hyvin.

Ehkä tärkein asia on, että et toitota kokoajan "Kyllä sinä paranet" vaan kuuntelet. Ystävääsi tulee pelottamaan ihan hirveästi, joten kuuntele, kuuntele ja vielä kerran kuuntele, älä siis ala hokemaan sitä paranemisjuttua, sillä siitä tulee fiilis, että et halua tukea sitä ystävää.
Toinen on, että jatkatte "normaalia" elämää, eli pyydät häntä jatkossakin leffoihin, illanistujaisiin ja mitä olette tehneetkään ennen syöpää. Eli niin, että ystävyydestänne ei tule vain "vertaistuki-istuntoa", että jokasella tapaamiskerralla se syöpä olis jotenkin läsnä.

En oikein muita vinkkejä osaa antaa, toivotan teille tsemppiä!

 

Ainiin, ja varmaan vielä... Riippuu ihan ystävästäsi, millä mielellä hän on, mutta älä ryhdy "itsekkääksi", syöpä on ystävälläsi, ei sinulla. Eli siis vaikka se on tosi surullista myös sinulle ja sullekin tulee surkea fiilis, niin älä ole "huomiohuora" ystäväsi seurassa, eli siis "Yhyy tämä on niin hirveää" "musta tuntuu tosi surulliselta" jne. Vaikka sen toki voit sille kertoa, niin älä silti jatkuvasti sitä tuo esiin.

Vierailija

Sehän on yksilöllistä miten sairastunut itse tilanteeseen suhtautuu. Mun mielestä läheisen ei kannata paisutella asiaa vaan ennemminkin kuunnella mitä hänellä on kerrottavanaan.

Samoin läheisen jaksaminen on yksilöllistä.

Samoin se, mikä on ennuste taudin voittamisen suhteen.

Vierailija

Minä sairastuin 25-vuotiaana (kauan sitten). Voin kertoa mitä minä olisin toivonut:

- Älä katoa hänen elämästään. Välillä voi ja saakin ahdistaa, mutta siitä voi puhua. Ystäväsi on varmasti ajatellut hyvin ikäviä asioita jo valmiiksi, et varmasti tuo mitään sen karmeampaa asiaa esille.

- Ystäväsi voi käyttäytyä vaihtelevasti: välillä jaksaa, välillä ei, välillä nauraa, välillä itkee, välillä vain nukkuu. Yritä sietää sitä, että hän voi välillä olla hankala. Palaa asiaan muutaman päivän päästä.

- Sinun ei tarvitse kannatella häntä, riittää että kuljet rinnalla, vaikka käsivarren mitan päässä. Ihon alle ei tarvitse mennä. Hänellä on oma elämänsä ja sinulla omasi.

- Pidä huoli itsestäsi ja omasta jaksamisestasi. Jos olet töissä, selvitä kuuluuko teidän työterveyshuoltoonne psykologin palvelut. Jos opiskelet, niin yritä saada apua sitä kautta. Syöpäjärjestöillä on myös vertaisryhmiä omaisille, niihin voi mennä käymään. Vertaisryhmissä syöpäpotilaat ovat yleensä vanhoja, nuoria syöpäpotilaita on niin vähän, eli jutut voivat olla kovin erilaisia kuin oma tilanteesi.

Vierailija

Voimia teille molemmille<3
Yritä olla mahdollisimman normaali ja kysele vointia,voitko auttaa arkisissa jutuissa,tarjoudu tueksi hoitoihin,lappujen täyttämisessä jne.
Muista käydä usein ja soitella kuulumisia,että ystäväsi tuntee olevansa tärkeä ja tuntee olonsa turvalliseksi.
Olet hyvä ystävä<3

Vierailija

Ap:n tilanne on vielä tavanomaista haastavampi, sillä ystävä ei halua koululääketieteellistä hoitoa lainkaan. Hän kirjoitti asiasta tänne eilen.

Vierailija

8 jatkaa vielä:

- Älä ainakaan kaiva erilaisia ihmeparanemistarinoita netistä tai Valituista Paloista tyyliin koivuntuhka, geenimanipuloitu virushoito, rukoilu, pakurikääpätee tms. Häntä tuskin myöskään ilahduttaa kuulla tarinoita tutuntutuista, jotka ovat sairastuneet syöpään - riippumatta siitä jäivätkö he henkiin vai ei.

Vierailija

Itseni kohdalla, jos nyt ei paras ystävä niin tosi hyvä ystävä kuitenkin,  sairastui syöpään kun oli 26v. Kyllähän se rankkaa aikaa oli ja muistan miten ystäväni puhui meille muille mitä musiikkia haluaa hautajaisiinsa jne. Muistan hänen hauraan olemuksensa ja kortisonin turvottamat kasvonsa kun vierailin sairaalassa hänen luonaan. Paljon myös vitsailtiin vaikka vakava sairaus leijui uhkana taustalla.  Vieressä pysyin vaikka itse 23v ikäisenä olin aika pihalla kaikesta ja ( myös onneksi ) nettiä ei ollut josta lukea kaikkia kauhutarinoita. Tästä on nyt 19 vuotta ja ystäväni on terve <3  Tsemppiä - pysy rinnalla ja tue, kuuntele myös niitä itkuja ja murheita.

Vierailija

Ei kannata sanoa mitään kliseisiä lohdutussanoja. Tärkeintä on tehdä selväksi, että on käytettävissä, halusipa toinen jutella tai vaikka vaan istua hiljaa. On sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät osaa kohdata toisen sairautta, vaan mieluummin väistyvät. Tästä syystä esim. syöpää sairastava naapurini mielellään avautuu minulle, kun tietää minun "kestävän".

Ystäväni sanoi minulle joskus, että rankimpien hoitojen aikaan tekee mieli sanoa kaikille, että älkää tulko katsomaan. Mutta silti sisällään arvostaa niitä, jotka kuitenkin tulevat.

Lumihiutale

Ihania vastauksia, kiitos kaikille! (Unohdin laittaa keskustelun aluksi nimimerkin, joten olen ollut yksi vierailija muiden joukossa). Tästä lähtien käytän nimimerkkiä Lumihiutale! :)

Mutta siis ihanaa, että keskusteluun liittyvän ystävä sekä toinen keskusteluun liittynyt ovat molemmat parantuneet!

Hyvä tuo vinkki, ettei itse saa alkaa surkutella omaa suruaan toiselle. Minähän en kumminkaan mene yöllä nukkumaan tietäen, että minulla on syöpä.

Olen yrittänyt juuri kuunnella, olla läsnä, antaa tukea ja mahdollisuuden kokea kaikenlaisia tunteita kanssani. Olen kuitenkin yrittänyt myös tehdä ystäväni kanssa "normaaleja asioita", eli leffojen katsomista, juoruamista, kahvittelua ja tunteja puhelimessa roikkumista, kuten aiemmin olemme tehneet.

VIELÄ YKSI KYSYMYS: Hankitteko te, joiden läheinen sairastui, minkälaista psykologista apua, ja auttoiko se? Mitä kautta haitte ja mikä tuntui olevan lohduttavin ajatus prosessin aikana?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat