Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Voi vide, tuntuu että työhaastattelu meni tosi huonosti :(

Vierailija

Koko aamu alkoi jo huonosti: nukuin pommiin, kahvi oli loppu, bussit myöhässä ja sotkin hammastahnaa paitaan jonka olin valinnut päälle. Hätäpäissäni kaivoin sitten kaapista jonkun kakkosvaihtoehdon.

Menin paikalle (bussien takia ehdin aika sekunnilleen oikeaan aikaan vaikka yleensä olen kymmenisen minuuttia etukäteen paikalla) ja vastassa oli kolme haastattelija, joista kaksi istui vakavan näköisenä katsoen minua kuin idioottia, yksi sentään hymyili hieman ja oli ystävällinen. Haastattelijat kertoivat työstä lyhyesti, jonka jälkeen tuntuivat olevan hukassa eikä kukaan oikein kysellyt minulta mitään. Kysyin muutaman kysymyksen työpaikasta ja sain vähän nikeät vastaukset.

Lopulta pyysivät kertomaan itsestäni jolloin aivot löi ihan tyhjää. Kertasin vain työhistoriani CV:stä ja kerroin jotain harrastuksistani, en muistanut sanoa mitään esimerkiksi luonteenpiirteistäni tai työtavoistani. Kysyivät myös palkkatoivetta ja näyttivät pöyristyneiltä kun kerroin edellisessä paikassa palkkani olleen 2200€/kk. En sitten tiedä mitä olivat ajatelleet.

Harmittaa hirveästi, paikka tuntuu todella minulle sopivalta ja mielenkiintoiselta mutta haastattelusta jäi todella outo fiilis. Olin mielestäni koko ajan kohtelias, positiivinen ja hymyilevä, mutta vastapuolen reaktio sai minut epävarmaksi. Sekoilin vähän sanoissani ja pari kertaa puhuin haastattelijan päälle. Koko haastattelu kestikin alle 15 minuuttia.

Onko muille käynyt sellaista ihmettä että tällaisten fiilisten jälkeen paikka olisikin auennut?

Kommentit (7)

Vierailija

Vaikuttaisi siltä, että heillä on jo tyyppi katsottu valmiiksi.

Työhaastatteluja tehneenä en ymmärrä miksi jotkut haastattelijat käyttäytyvät nihkeästi, jopa tylysti. Se ei ainakaan tuo työpaikkaa positiivisesti esille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Niin, voi toki olla että henkilö oli jo valittu. Toisaalta en ymmärrä miksi sitten koko haastattelurumba, kun kyseessä ei ollut mikään valtion tai kunnan paikka. Mutta tänään tai huomenna lupasivat ilmoitella eli eipä tarvitse kauaa odotella. -ap

Vierailija

Ota kaljakori seuraavalla kerralla rekvisiitaksi mukaan saattaa rentouttaa kummasti tilannetta ja ota muutakin hämmästeltävää matkaan. Aloita olemalla "niskan päällä" jo alkuun, eli zekkaa heidät. Oma häpeä jos eivät näe juttua, silloin ei työpaikkakaan ole "se oikea"

Vierailija

Onnea työnhakuun, mutta tosiaan tuo vähän vaikutti siltä etteivät haastattelijat olleet sinusta kiinnostuineita.

Miksi kolme haastattelijaa noin pienipalkkaiseen työhön? Onko se pieni firmakin, jolloin muut työntekijät olivat myös paikalla? Mitä itse olit mieltä palkkatoiveestasi, koska tuohan nyt kertoo siitäkin mitä on palkkaa vastaan valmis tekemään.

Toisaalta saattoi olla, että kaikesta huolimatta ylihinnoittelit itsesi, jotkut työnantajat on sitä mieltä että puoli-ilmaista pitäisi saada.

Ota kokemuksena ja uutta matoa koukkuun.

Mietin itsekin miksi haastattelijoita oli noin monta, koko hommasta jäi kyllä vähän sellainen kuva etteivät rekrytoi kovin usein kun oli muutenkin niin sekava tilanne. Firma oli melko pieni tilitoimisto, muita työntekijöitä en nähnyt (olivat varmaan omissa huoneissaan). Sanoin että palkasta olen valmis neuvottelemaan, mutta jos olivat kaavailleet palkaksi jotain 1500€ kuussa niin ymmärrän että tuo oma toiveeni oli ihan liikaa. -ap

Vierailija

Älä liian halvalla itseäsi tilitoimistoon myy!

Mulla meni sinne mielenterveys... tai ei pidä pelotella. Olen ollut ihan hyvässäkin paikassa, josta lähdin koska lähdin miehen perässä ihan toiselle paikkakunnalle. Tilitoimisto voi olla tosi hyvä paikka, saa oppia uusia asioita ja työhistoriassa se on loistava meriitti jos joskus myöhemmin haluaa vaihtaa esim. jonkun firman talousosastolle.

2200 on ihan ok palkka, jos työkokemusta ei pahemmin ole. Sen verran voi tulla vastaan että lupaa tehdä 3kk paria sataa halvemmalla. Toisaalta jos sitä kokemusta on yhtään, niin pyydä 2500e.

Kokemusta noista hommista joihin hain on tosiaan aika vähän, lähinnä parin kuukauden työpätkältä. Eli siksi kuvittelin tuon palkkatoiveeni olevan hyvinkin realistinen. Koitin hienovaraisesti kysellä että mitä heillä on sitten ollut tapana maksaa vastaavista hommista, mutta haastattelijat vain ohittivat kysymyksen :D -ap

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat