hyvin koulutetut ja työssä käyvät pienten lasten äidit...
oletteko kateellisia kotiäideille jotka vain istuvat " sohvan nurkassa" koko päivän, tekevät lapsia eivätkä mene töihin ennen kuin lapsi on kolme? ja mies elättää perheen.
Kommentit (5)
Olisinhan itsekin voinut jäädä kotiin ja mies olisi toki elättänyt perheen, mutta pidän työstäni niin paljon että valitsin työssäkäyvän äidin roolin. Lapsi meni päiväkotiin 1 v 1 kk iässä, ja kaikki on mennyt hyvin. Koen, että jaksan olla lapselleni parempi äiti kun elämässäni on muutakin kuin kotiympyrät.
Pian meille tulee toinen lapsi, mutta en ole suunnitellut jääväni kotiin tälläkään kertaa kuin korkeintaan puoleksitoista vuodeksi.
Jokainen tyylillään. Live and let live.
Arvostan kotihoitoa kovasti ja olisin jatkanutkin vielä pari vuotta, jos ei olisi silloin mennyt hieno duunipaikka alta.
Aikansa kutakin: aika olla lasten kanssa ja aika olla duunissa. Töitä ehtii paiskia vielä piiiiiitkän tovin ennen eläkeikää.
Go for it!
minulle paluu töihin suhteellisen nopeasti oli ainoa oikea valinta. lapset voivat hyvin, kun äitikin voi hyvin.
Olin itsekin kotona 4 vuotta. Hermot ei kestäis enää olla vain kotona.
Kotona oleminen vaatii luonnetta ja pitkää pinnaa, jota minulta ei löytynyt.