Olen masentunut ja kadehdin muita :(

Vierailija

Olen ollut masentunut muutaman vuoden, eikä minulla ole ollut energiaa tehdä juurikaan mitään minkään asian eteen. En ole jaksanut panostaa kunnolla työhöni (olen tehnyt vain välttämättömät asiat, silloin kun olen ollut töissä enkä sairauslomalla). Opiskelen sivutoimisesti, mutta kuluneen vuoden aikana en ole saanut juuri yhtään opintopistettä kasaan, ja nekin vasemmalla kädellä huitaisten. Harrastukset ovat jääneet, sosiaalinen elämä on näivettynyt. Ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta tehdä mitään tai nähdä ketään. Oon tosi ärsyyntynyt kokoajan, enkä jaksaisi mitään. Haluaisin vaan nukkua ja syödä, mutta toisaalta ikävöin myös entistä ihanaa ja energistä elämääni (en nyt vaan voi vielä palata siihen sairauteni vuoksi).

Mulle on tullut nyt sellainen juttu, että oon alkanut kadehtimaan ihmisiä, jotka saavat paljon aikaiseksi ja ovat kaikessa mukana. Olen kateellinen ja ärsyynnyn, kun joku jaksaa lähettää joulukortteja, mutta minä en. Ärsyynnyn siitä, kun kolleega saa kiitosta töissä hyvin hoidetusta työtehtävästä. Kadehdin ystävääni, jos hän saa kivan lahjan kumppaniltaan tai onnistuu pudottamaan muutaman ylimääräisen kilon. Olen kateellinen työkavereille, opiskelututtaville, ystävilleni, KAIKILLE! Kadehdin heitä ja heidän saavutuksiaan, tekeväthän he juuri niitä asioita, joita minäkin ennen tein, mutta joihin en nyt pysty.

Uskon, etten ole ainoa masentunut jolla on tämänsuuntaisia ajatuksia. Hulluahan tästä tekee se, etten ole ollenkaan kateellista tyyppiä! En ole koskaan kadehtinut ystäviäni mistään, vaan olen aina ollut onnellinen heidän puolestaan ja ylpeä heistä! Nyt vaan tekisi mieli sanoa, että olkaa hiljaa! Älkää kertoko mulle kuinka hyvin teillä menee!

Miten tästä vaivasta pääsee eroon? Kokemuksia? Alkaa olla todellinen ongelma tää, kun en pysty olemaan aidosti onnellinen kenenkään puolesta :(

Kommentit (5)

Vierailija

No alat sitten itsekin tekemään asioita, ettei tarvitse kadehtia. Eivät ne saavutetut asiat tuttaviltasikaan ole sängyssä makoilemalla syntyneet.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No alat sitten itsekin tekemään asioita, ettei tarvitse kadehtia. Eivät ne saavutetut asiat tuttaviltasikaan ole sängyssä makoilemalla syntyneet.

Niin, ymmärrän tämän kommentin. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on ahdistusta, ärsyyntyneisyyttä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ynnä muuta vaivaa, jotka vaikeuttavat asioiden tekemistä.

Ap

Vierailija

Ole armollinen itseäsi kohtaan. Sinulla on nyt päällä potentiaaliasi estävä sairaus, muut elävät normaalia arkea ja kykenevät sen mukaisesti toimimaan.

En osaa sen paremmin enempää neuvoa kuin että tiedän hyvin tunteen, kärsin masennuksesta useamman vuoden. Kuitenkin parannuin ja mm. tämä vuosi on ollut koko elämäni onnellisin tähän mennessä - ikinä en olisi uskonut masennusaikana tämän voivan olla mahdollista. Jos vain mitenkään kykenet, olisiko sinulla mahdollisuus tehdä edes jotain pieniä muutoksia sen eteen, että kykenisit työstämään pahaa oloasi?

Voimia ja toivon, että sinullekin koittaa joskus paremmat ajat vielä <3

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat