Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kusipää ukko ;(

Vierailija

Minulla on ollut masennusta ja voimakasta ahdistusta jo jonkin aikaa. Hoidan kotona alle kouluikäisiä lapsia. Mies saa itse päättää työaikansa ja tänään on taas normi päivä: Herää seitsemältä ja pelaa sängyssä puhelimella 3h, lähtee töihin kun kuulee että lapset alkavat heräillä. Käy jossain vaiheessa kiireellä syömässä, ruoka pitää olla valmiina pöydässä. illalla kahden tunnin harrastus. Olen niin väsynyt!!!! Mitä sanon tuolle? Olen sanonut asiasta sievästä, itkenyt, joskus jo raivonnut. Ei tehoa! Tiedän että työt pitää tehdä mutta voisi joskus ajatella edes lapsia, he tästä väsymyksestäni kärsivät eniten. :( Kotona ollessa miehellä on koko ajan puhelin kädessä ja aina se sama paska peli siinä. Ei voi edes lapsille antaa aikaa.

Antakaa neuvoja, tekisi mieli lähteä johonkin lasten kans ja jättää mies yksin miettimään. Mutta ei ole rahaa.

Sivut

Kommentit (40)

Vierailija

Puhu asiasta! Minä olin työnarkomaani samalla kun vaimo hoiti kolmea pientä lasta kotonaan. Tavallaan työ oli tapa paeta kodin ankeutta. Kerran vaimo sitten sanoi, että on ihan sama olenko kotona vai en, koska minusta ei ole mitään apua hänelle. Tuo sai minut ajattelemaan asioita ja aloin auttamaan kotiaskareissa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Puhu asiasta! Minä olin työnarkomaani samalla kun vaimo hoiti kolmea pientä lasta kotonaan. Tavallaan työ oli tapa paeta kodin ankeutta. Kerran vaimo sitten sanoi, että on ihan sama olenko kotona vai en, koska minusta ei ole mitään apua hänelle. Tuo sai minut ajattelemaan asioita ja aloin auttamaan kotiaskareissa.

Olisko sellanen freudilainen lipsautus tuo "vaimo hoitI kolmea lasta kotonaan"..

Vierailija

Olen puhunut asiasta, vuosia. Mies myöntää olevansa työnarkomaani, tekee välillä jopa 18h päiviä, työtä on kausittain enempi. Ongelma on se kun puhe ei auta. Joskus saattaa päiväksi auttaa mutta seuraava päivä on taas samanlainen. On perseestä tehdä ruokaa sotkuisessa keittiössä, lapset kiukuttelee jaloissa, pyykkikone piippaa ja mies pelaa sohvalla. Kun menetän hermoni olen just niin kuin äitini ja lapsille ei saa huutaa. Tiedän ja kannan syyllisyyttä koko ajan mutta en vain jaksa. Olen niin katkeroitunut enkä tiedä enää mitä tehdä.

Ap

Vierailija

Piilota se puhelin. Raivarinhan se saa. Se on ehkä peliriippuvainen.

Siinä kun se raivoaa, kysy kumpi on tärkeämpi oikeasti, sinä ja lapset vai se peli? Että mies on vaarassa menettää perheen, koska peli on tärkeämpi.

Vierailija

Jaa miksi olen kusipää? Voin olla, mutta sano miksi? Tunnen kyllä itseni paskaksi vaimoksi ja äitiksi, en tiedä mitä tehdä. Jos piilotan puhelimen mies ottaa jonkun kirjan/lehden.
Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi alanuolta? Ongelma on todellinen meidän perheessä.
Ap

Käyttäytyjä ja käytöksen mahdollistaja! Mies tekee noin ihan samasta syytä kuin koirat nuolevat pallejaan. Koska voi niin tehdä! 

Miksi olet typistänyt itsesi lapsen asemaan?! Sinä olet jo iso tyttö, joka tekee omat valinnat, arviot ja päätöksen omassa elämässään. Pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan tulisikin aina miettiä olisiko kummassakin vikaa!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jaa miksi olen kusipää? Voin olla, mutta sano miksi? Tunnen kyllä itseni paskaksi vaimoksi ja äitiksi, en tiedä mitä tehdä. Jos piilotan puhelimen mies ottaa jonkun kirjan/lehden.
Ap

Oletko sinä miehen äiti?!

Vierailija

Meillä vähän sama. Hirveä syyllisyys kun huutaa lapsille tai et antaa tän jatkua. Hirveä umpikuja.

Ja tää paheni toisen lapsen myötä. Ennen lapsia toi osallistui mut sit yhtäkkii ei enää.

Meillä raivarit ukolle tehoo useimmiten pariks viikoks.

Koitan hokee itelle et oot riittävän hyvä, oot vahva ja keskittyy siihen mikä on hyvää. Välil tekee tiukkaa.

Vierailija

Nukun huonosti kun pienimmäinen syö vielä rintaa öisin, aamulla en jaksaisi lähteä mihinkään. Enkä tiedä edes mihin lähtisin? Miehen mielestä minun omaa aikaa on ne pari kauppareissua viikossa, silloinkin yleensä joku muu hoitaa lapset.
Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu asiasta! Minä olin työnarkomaani samalla kun vaimo hoiti kolmea pientä lasta kotonaan. Tavallaan työ oli tapa paeta kodin ankeutta. Kerran vaimo sitten sanoi, että on ihan sama olenko kotona vai en, koska minusta ei ole mitään apua hänelle. Tuo sai minut ajattelemaan asioita ja aloin auttamaan kotiaskareissa.

Olisko sellanen freudilainen lipsautus tuo "vaimo hoitI kolmea lasta kotonaan"..

Kirjoitusvirhe se oli, mutta eihän sitä tiedä, vaikka tässä joskus erokin tulisi.

Vierailija

Mun ex pakeni myös kotioloja töihin. Osallistumista kotihommiin ei häneltä voinut mielestään vaatia, koska teki niin paljon tärkeää työtä ja pitkiä päiviä.
Eli jos asenne on sama, ei siinä mikään puhuminen auta. Mulla ainakin ero helpotti elämää, kun oli yksi riippakivi vähemmän.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat