Olen niin huonona, että tuntuu kuin millään ei olisi enää merkitystä. Sekoan.

Vierailija

En taida jaksaa enää kovin kauaa. Kaikki tuntuu niin ahdistavalta, elämä pelottaa ja tuntuu että olen aivan liian herkkä tähän maailmaan.
Olen todella kiltti ja teen ystävieni eteen oikeastaan mitä vain. En tuomitse ja vaikka heillä on taipumusta purkaa paha olonsa minuun niin yritän ymmärtää enkä niinkään jaksa välittää.
En jaksa välittää vaikka minua hakataan, haukutaan ja tavaroitani rikotaan. En välitä itsestäni tarpeeksi, että katkaisisin välit siihen ihmiseen joka minua on satuttanut. Se sattuu mutta silti ajattelen että jotenkin se on vain oma syyni koska olen välillä naama norsun vitulla ja nokkava jos olen väsynyt. Pyytelen myöhemmin anteeksi ja vaikka minua olisi kohdeltu huonosti niin annan asian olla.
Jokainen läheinen ihminen on jotenkin loukannut ja ahdistaa, että vaikka itse en tuomitse niin minulle voidaan sanoa miten vain ja arvostella kuinka elän ja mitä teen. Minulla on paljon ongelmia.
Olen alkoholisti mutta vähentänyt juonista runsaasti, pelaan uhkapelejä paljon ja olen kauheissa veloissa mutta sen takia että olen yrittänyt piristää läheisiäni taloudellisesti vaikka itselläni on vaikeaa. Vienyt syömään, tankannut paljon, ostanut jääkaappiin ruokaa usein, tarjonnut juotavaa jne ja samalla yrittänyt hemmotella itseäni tai pyörinyt kuppiloissa. Olen elänyt ylivarojeni jotta voisin näyttää muille, että voin hyvin ja olen hyvä ystävä mutta loppupeleissä tilanne on se, että kaivoin vain kuoppaa itselleni ja nyt tahdon vain kuolla.
Minulla on yksi asia jota toivon. Pääsen ehkä pois tästä ympäristöstä jos hoidan hommani hyvin ja vaikka en ole työkuntoinen niin yritän kaikkeni. Jos mokaan tämänkin niin pistän pelin poikki.

En pysty puhumaan kellekkään juurikaan ja olen niin pahasti lukossa että ahdistaa heti jos avaan suuni jollekkin. En halua olla taakaksi, en pysty hakemaan apua ja häpeän itseäni ja sitä että lopulta minä vain itse olen pilannut kaiken ja keittänyt soppani.
Vanhempiin on ok välit, tosin olemme etäisiä henkisesti ja he ovat pettyneitä minuun. Hekin arvostelevat minua koska olen lihava, laiska tms. Ovat kyllä itsekin alkoholisteja ja minua kaltoin kohdelleet. Esim. Äiti katsonut vierestä kun minua on pahoinpidelty ja haukuttu huoraksi yms. Olen kyllä antanut anteeksi koska jotenkin päähäni on iskostettu että kaikki on minun syytäni.
Minua on viime vuosina käytetty seksuaalisesti hyväksi liian monta kertaa (pakotettu seksiin vastoin tahtoani) ja lapsena lääpitty paikoista.
Tuntuu että olen aivan kelvoton ja turha ja että olen maailmassa vain jotta minut hyväksyttäisiin ja miellyttämään kaikkia.
En tahdo mitään.. Minun suurin toive on tällä hetkellä uuden elämän aloittamisesta se, että vihdoinkin minusta oltaisiin ylpeitä. Jos se ei onnistu niin en kestä.
Pää hajoo ja näen joka yö painajaisia. Saan pahoja paniikkikohtauksia ja olen alkanut näkemään harhoja. Mustia hahmoja. Vihaan tätä paikkaa. Inhoan seksiä, inhoan ihmisiä ja tahtoisin vain nukkua ja hereillä ollessani kuolla.

Olen ollut jo masentunut monta vuotta välillä ennemmän ja vähemmän. Yrittänyt itsemurhaa jne. Nyt on puolivuotta ollut tosi paha olla. Enemmän kuin Ikinä. Olen jo valmis luovuttamaan ja aion tehdä lähtöni läheisilleni helpoksi ja hävittää tavarani yms. Jos mahdollisuus uuteen elämääni ei tule onnistumaan.

Olen hyvin epätoivoinen.

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Epätoivosi kyllä tulee ilmi. Ota heti yhteys mielenterveystoimistoon, saat apua sieltä. Paranet! Elämäsi on sen arvoiNen! Sinä olet arvokas!!

Vierailija

Kärsitköhän jollainlailla ylikehittyneestä velvollisuudentunnosta? On sinun velvollisuutesi (muka) auttaa muita, vaikka joku, joka tarvitsisi apua olet sinä itse.

Vierailija

Olen vielä nuori mutta oon niin hajalla ja kokenut niin paljon kaikkea sairasta etten usko olevani tälle yhteiskunnalle enää hyödyksi. Kaikki unelmani olen heittänyt jo romukoppaan. Enää en jaksa unelmoida hyvästä miehestä, omasta ravintolasta, lapsista tai mistään normaaleista asioista. En usko pystyväni enää mihinkään tai en usko olevani hyvä missään. Itsetunto on ihan romuna.
Nytkin hävettää oikeastaan kirjoittaa tänne koska tiedän kuulostavan niin säälittävältä :D mutta nää on vaan aitoja tunteita ja sisälläni palaa vaan niin kauheat häpeän ja pettymyksen sekä vihan tunteet, että tahdoin kirjoittaa.
Pelottaa niin vitusti ja en käsitä miten porukka voi olla muka onnellinen tässä maailmassa... se ei vaan mene jakeluun päähäni miten ihmiset jaksaa vaeltaa täällä niin tekopyhinä paskoina ja muka nauttia elämästä ja esittää ystäviä vaikka selän takana jauhetaan paskaa ja arvostellaan sekä petetään luottamus mitä pahimmalla tavoin. Joo olen itsekin syyllistynyt pahan puhumiseen mutta oikeasti siitä on tullut vaan paha olo jos olen siihen joutunut osallistumaan ystävien kesken ja pyytänyt myöhemmin anteeksi joko ääneen tai mielessäni vaikka kyseessä tuntematon ihminen joka ei edes tiennyt hänestä puhuttavan, tosin se vasta ilkeää onkin arvostella täysin tuntematonta. Tää kaikki on kuitenkin niin naurettavan tekopyhää, en käsitä tätä paikkaa yhtään ja tekisi mieli haistattaa kaikille vitut välillä mutta kyllä siitäkin tulis paha mieli koska en todellakaan pysty olemaan niin huono ihminen, että tahdon toisille huonon mielen. Lopulta pyydän aina anteeksi jos huomaan jonkun suuttuneen tms vaikka eka olisi minulle pahasti sanonut.

Ap

Vierailija

Hei :)

Minäkin olen ollut kauhean kiltti aina ja hyvin herkkä. Huomasin, että kun olin kaikkein heikoimmillani, joissain ihmisissä heräsi esiin aivan kuin jokin hirviö, joka ei kestä heikkoutta eikä hyvyyttä. He olivat vihaisia minulle ilman mitään syytä, vain koska olin heikko ja sairas. He myös pyrkivät käyttämään minua hyväkseen. Oli kauheaa nähdä se todellinen ihmisen pimeä puoli. Sen takia varmaan maailmassa on niin paljon lapsiin, vanhuksiin ja sairaisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.

On siis totta että maailma on pahan vallassa ja saatana hallitsee tätä kaikkea, hallitsee siis jonkin aikaa. Mutta on olemassa hyvä ja rakastava Jumala Kaikkivaltias, joka antoi ainoan Poikansa jotta yksikään, joka häneen uskoo ei hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesuksen Kristuksen.

Jeesus on mun Herra. Hän on mun paras ystäväni johon mä voin luottaa aina ja iankaikkisesti. Vaikka hän kuoli ristillä ja haudattiin, niin Jeesus nousi kuolleista! Hän maksoi kaikki synnit verellään kalliisti.

Tämä maailma on katoavainen ja sen jälkeen koittaa suunnattoman ihana ikuinen elämä taivaassa Jeesukseen uskoville. Kaikki kärsimys ja tuska täällä maan päällä on ohi ja Jumala pyyhkii jokaisen kyyneleen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kärsitköhän jollainlailla ylikehittyneestä velvollisuudentunnosta? On sinun velvollisuutesi (muka) auttaa muita, vaikka joku, joka tarvitsisi apua olet sinä itse.

Voi olla. Kuulostaa ainakin minulta.
Tai sitten elin lapsena jossain satumaailmassa ja sen jälkeen mun on ollut kovin vaikea ymmärtää ettei tämä paikka olekaan sellainen että ihmiset ovat hyviä ja rakastavaisia. Mietin vain että miksi minä oon ansainnut tämän kaiken loppupeleissä.. Ehkä jotenkin hakeuduin sellaisten ihmisten lähelle jotka tarvitsevat hyväksyntää itse ja minunlaista ihmistä lähelleen. Olen kyllä tuonut rakkautta monen ihmisen elämään ja antanut lohtua saamatta sitä kuitenkaan itse koska onhan se pelottavaa että jos näin mukamas jalat maassa oleva, hyvä ihminen jolla ei ole koskaan huono olla ja joka on täynnä rakkautta purkaisi pahaa oloaan sellaiselle jonka olen saanut näyttämään elämän valoisammalta.
Taidan olla kuitenkin itse se tekopyhä..
Ja kun tapan itseni niin kukaan ei sitä tule ymmärtämään, ehkä.

Se ihminen joka on minua hakannut yms niin tietää kyllä masennuksestani koska näen häntä niin paljon ja hänelle voin raivota ja näyttää välillä oikeita tunteitani koska häntä kohtaan eniten tunnen vihaa mutta välillä myös niin paljon rakkautta ja auttamisen tarvetta että en voi päästää irti. Näytän pilkahduksia välillä oikeista tunteista (raivoan ja itken) mutta samalla olen tyhjä kuori ja lukossa ja näytän välittämisen tunteita kaikesta huolimatta. Hän sanoi jumalan toimittaneen hänelle viestin että mulla on vielä paljon annettavaa täällä ja hän on yrittänyt auttaa mua jos en ole kyennyt nousemaan sängystä ja soittanut ambulanssin pari kertaa. Olen pyydellyt myöhmmin anteeksi ja koonnut taas itseni ja korvannut nää sekoiluni sille kun olen saanut paniikkikohtauksen tai kauhean raivarin tai kännissä sekoillut. Tiedän että häntä stressaa kauheasti masennukseni mutta osaan kyllä paikata ja saada korjattua vähän näitä pahoja päiväni niillä hyvillä.

Hassua ettei mua ole viety pakkohoitoon lukuisista ambulanssisoitoista huolimatta lyhyen ajan sisällä.. No en ole kyllä ottanut apua vastaan. Vain purkautunut 5 minuuttia ja sen jälkeen sanonut että oli vain vähän paha olo ja nyt on paljon parempi ja lähtenyt kotiin.

Oho tulipa pitkä viesti taas :D

Vierailija

Hae apua. Mikään, mitä täällä sanotaan, ei auta kun on noin syvällä. En ole ammattilainen, mutta heräsi tunne, että sinulle olisi parasta olla jossain ihan osastolla hetken aikaa.

Vierailija

Niin.. En tiiä mutta johonkin mun pitäisi hakeutua varmaan. Kun saisi edes jostain kiinni mutta kun on niin samantekevää ja pelottavaa. Joka päivä oksettaa ja ahdistaa. En muista enää mitään, en jaksa siivota tai käydä kaupassa vasta kun on pakko. Itken kun sattuu niin paljon sisälle, niin että jähmetyn paikoilleni ja kylmät väreet menevät pitkin kehoa ja polttaa.
Tuntuu kuin aivot olisi ihan mössöä. Typeryydelleni nauretaan koska yksinkertaisia asioita täytyy miettiä pitkään, puhun kummallisuuksia huomaamattomasti. En edes käsitä miten sekoan sanoissa paitsi vasta kun nauretaan. Joka päivä päätä särkee. En muista sanoja ja olen välinpitämätön arkisissa asioissa.
Tämmöset asiat saanu miettiin että kuka oon, missä oon ja olenko sairas. Siis onko aivokasvain tai jotain.
Ap

Vierailija

Minä tiedän että ihmisille on ominaista aina neuvoa "hakemaan apua" tai soittamaan mielenterveystoimistoon, mutta kaikessa yksinkertaisuudessa tämäkään ei ole näin yksinkertaista. En tiedä aloittajasta, mutta itse olen ainakin kokenut että ihminen voi olla liian huonossa kunnossa ottamaan apua vastaan. Silloin ei valitettavasti avun hakemisesta olepaljon apua koska sekin vaatii oman energiansa mikä usein ihmiseltä voi puuttua. Itse olen "hakenut" apua usein, mutta tippunut alkuvaiheessa tai vähintään 4 kk jälkeen pois kun voimat loppui. Mielenterveyden hoitaminen ja asioiden läpi käyminenkin vaatii voimia(joita usein todella hankalassa tilassa olevalla ei ole). Minullakin on aivot ihan mössönä joten aika hankala sellaisen avulla työstää mitään.

Mitä jos olenkin psykoosissa? En ole nähnyt harhoja paljoa mutta muutaman kerran ja olen ajatellut että noutaja on saapunut.

Ehkä psykoosi on kaukaa haettu tai sitten olen vain hyvin ylistressaantunut ja siksi olen ollut harhaluuloinen ja antanut sille yliotteen. Voin kuitenkin tosiaan niin huonosti että asunkin hakeminen saa tuntemaan oksetusta ja epätoivon tunnetta sekä pelkoa. Jonkin takia en uskalla hakea sitä..
Miksi minulle on käynyt näin. Lapsena olin niin elämäniloinen ja riemuissani jokaisesta päivästä, kaikki oli kuin unelmaa ja jokainen sää oli ihana omalla tavallaan. Nyt en saa edes säästä mitään tunnetta.. Sade, auringonpaiste, lämpö, kylmyys. Vaikka olenkin luonnonläheinen ollut aina ja sää on vaikuttanut aina positiivisesti päivääni oli se tosiaan sitten kaatosade ja lämmittävä aurinko mutta ne ei tuo mitään tunteita. Enemmänkin vituttaa ja haluan sulkea kaihtimet.
Osaan kyllä vielä näytellä onnellista jos näen ystäviä. Niille kun on vaikea olla tyhjä kuori koska tuntuu että olen heti angstaava taakka. Ei ne edes kyseenalaistanut ihmeemmin viiltelyjälkiä tai mustaa silmää jonka itse aiheutin kun meni hermot kuukausia takaperin. Niistä taisi alkaa lopun alku ja syvään suohon lisää upottu.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat