Ruotsi on yhteiskunta on täysin seonnut

Vierailija

Tukholmassa invaasio näkyy paikka paikoin erittäin selvästi. Moni saattaisi saada esim. T- Centraalissa ja cityssä saada hyperventilaation, sillä invaasio hyppää silmille. Asemalla notkuu tuhansia arabeja ja afrikaanoja. Reput mukana. Nukkuvat penkeillä, lattioilla, missä nyt ylipäätään voi istahtaa. Niitä on siis aivan kaikkialla.

Lisäksi asemalla pyörii satoja maahanmuuttoviraston huomioliivisiä tätejä. Sitten on tuota Muslim Aid porukkaa omat huomioliivit päällä. Ne ovat muslimeja, jotka auttavat pakolaisia. Ruokkivat ja ohjaavat Suomen juniin. Asema on kaaottisen vaikutelman antava basaari.

Lähiöissä tietenkään ei itse pakolaisia notku, paitsi jos tietää mistä etsiä. Kävin eilen ilta- ajelulla Märstan teollisuusalueella 30 km Tukholmasta. Syrjäinen paikka. Oli aika surrealistinen näky, kun kaduilla laahusti kymmeniä 5-10 hengen arabiporukoita eli yhteensä satoja. Syksyinen yösumu teki tunnelmasta jotenkin aavemaisen. Kuin zombiet olisivat olleet liikkeellä.

Märstassa on siis vokki, jossa asuu 1000 henkeä.

Koko yhteiskunta on nyt yhtä suurta pakolaista. Kaikki uutiset kertovat vain pakolais"kriisistä", yritykset mainostavat antavansa ostoksista x- kruunua pakolaisille (josta tietää myös laittaa aina firman boikottiin. Itsekin olen laittanut boikottiin monia ennen kantapaikkoja) koulut, kurssit jne alkavat jollain pakolaispropagandalla.

Jos olet matkustavainen niin hotellissa asuessi kohtaat aina pakolaisia. Maahanmuuttovirasto majoittaa veronmaksajien kustannuksella niitä hotelleihin ja JOKAISESSA Tukholman hotellissa asuu kymmeniä pakolaisia. Jopa ihan tuollaiset luksushotellit ovat niitä täynnä ja esim. Strand hotellissa ne asuvat ilmaiseksi, koskapa firma haluaa kiillottaa julkisuuskuvaa.

Ajatelkaa, muutama kymmenen kehitysmaa- arabia asuu ilmaiseksi Tukholman kalleimmassa hotellissa. Tuon ajatteleminenkin nostaa verenpainetta, miten ne siellä elostelee ja nauraa, että kylläpä nyt on allah palkinnut meitä. Typerykset saavat vahvistusta asialleen, että me olemme heidän palvelijoita.

Pakolaisinvaasio, joka on jatkunut Ruotsissa jo vuosia, mutta nyt huipentunut hulluudeksi näkyy erittäin selvästi kaikkialla. Muutos on ollut todella iso parissa eri aallossa. Joskus 2008 paikkeilla tapahtui selvä hyppäys pahempaan. Silloin jotenkin alkoi invaasion uusi aika, toinen osa, jonka loppukirjoituksiin tämä nyt päälläoleva pahin invaasio huipentuu.

Oma arvioni on, että nyt on alkanut kolmas aalto. Sitä ei aina huomaa jos on aallossa mukana, vaan vähän jälkikäteen. Luultavasti seuraavaksi alkaa kiinteistöjen pakkolunastukset ja oman arvioni mukaan muslimit ovat järjestäytyneet kesän ja syksyn aikana hyvin, niin tapahtuu jokin muslimien kansannousu. Niitä on ennestään jo niin paljon, että ne eivät suostu enää elämään jonain vähemmistönä. Pakolaiskriisi on osoittanut, että ilman Muslim Aid:ia Ruotsi olisi vielä pahemmassa kusessa organisaatiokyvyttömyyden takia (ja ilman niitä Suomen invaasio olisi pienempi).

Joten Ruotsi on nyt kiitollisuuden velassa muslimeille.

Eniten tässä vituttaa, että asioita ei oteta Suomessa sillä vakavuudella kuin pitäisi!

Muslim Aid on nyt huomannut, että Suomi on ihan samanlainen vätysmaa kuin Ruotsi. Mikä maa muka ottaa vastaan Ruotsista tulevia pakolaisia?? Suomi kusee niin omille kengilleen, kun se ei näytä mahtiaan Ruotsille ja maan muslimeille, vaan määkii sipilän tavoin rillit huurussa työntäen pään pensaaseen. Muslimit kuvittelevat nyt, että voivat tehdä aivan samoin Suomen suhteen kuin Ruotsin.

Ugh.

http://hommaforum.org/index.php/topic,106697.msg2071881.html#msg2071881

Kohta on samanlaista Suomessakin :(

Kommentit (1)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat