Kommentit (10)

EiLapsia

Hieno ja koskettava artikkeli. Itselläni ei ole lapsia enkä niitä ole tavoitellutkaan mutta aina kun kuulen sanan keskenmeno sydämeni pysähtyy. On todennäköistä että monen kohdalla sikiön kehitys ei ollut normaalia ja "luonto teki tehtävänsä" siten ettei kukaan syntyisi ilman vitaaleja elimiä tms.mutta silti tunnen suurta myötätuntoa niitä ketkä menettivät pienen nyytin...:'( Voimia ja lämpimiä ajatuksia teille. Ei ole mikään häpeä yrittää, menettää ja surra. Jos joku ei menetyksen suuruutta ymmärrä niin se on yksinomaan hänen häpeä.

Kahden pojan äiti

Itse en ole kokenut keskenmenoa, mutta menetin esikoiseni kuukauden ikäisenä. Se on myös asia, josta kukaan ei halua kanssani puhua. En tiedä onko se muille liian kipeää vai eivätkö ihmiset tiedä miten puhua siitä. Nyt reilu 1,5v poikani kuoleman jälkeen meidän elämäämme valaisee 4kk vanha pikkuveli.

Marjuska

Niimpä, eihän sitä unohda. Minulla oli kaksi perättäistä, puolessa välissä raskautta, vuonna -98 ja -99. Kauan aikaa sitten. Silti, niin merkittävät tapahtumat. Muistan myös kaiken, jopa päälläni olevat vaatteet ja lääkäreiden sanat. Minulla oli jo kolme lasta, välissä kohdunkaulasyöpä ja selvittyäni siitä, toivoin neljättä lasta. Kun odottaa lasta, synnyttää, imettää, luulee että on turvassa syövältä. Sen uusiutumiselta. Sain neljännen lapsen, lahjalapseni, myöhemmin. Uuden miehen kanssa. Kauhea taakka lapselle, olla lahja. Yleensä sanon, että minulla on neljä lasta. Joskus harvoin, että, lisäksi kaksi kuollutta lasta. Ei semmoista voi ääneen sanoa. Ei syöpää eikä kuolleita lapsia. Ihmiset eivät halua kuulla tuollaista, he häkeltyvät, eivätkä osaa suhtautua. Ei ihmisen mieli eikä ruumis unohda. Siksi varmaan tätä kirjoittaessanikin huomaan sydämeni pamppailevan.

Olen erittäin onnellinen lapsistani, kolme heistä on jo omillaan. Kolmas muutti kaksi viikkoa sitten. Kotona on enää yksi lapsi, "lahjalapsi" ja ydinperhe.

Marjuska

:) Lahjalapsi on ihan minun oma sanontani lapselleni, joka on tavallaan lahja, se lapsi, jota en alunperin osannut edes toivoa, se lapsi joka syntyi sairastettuani kohdunkaulasyövän, se lapsi, jota ei välttämättä ollut edes mahdollista enää saada, tavallaan yllätys ja ihme, ja myös kuopukseni. Terve, ihana lapseni, yksi neljästä. Se lapsi, jonka saa, kun ei osaa edes toivoa saavansa, vielä ja kaiken jälkeen, jonka jälkeen lapsia ei vain enää niin vain saada.

Tietysti, kaikki lapset ovat lahjoja! Lapsia saadaan, ei tehdä. Myös useamman keskenmenon tai pitkälle edenneen raskauden jälkeen, kun saat lapsen, sitä ei oikein voi uskoa todeksi. Kun luulit koko ajan, ettei tämä onnistu nytkään, pelkäsit koko ajan menetystä, näit omituisia unia, painajaisia lapsesta, joka ei ollutkaan lapsi, et usko silmiäsi ennenkuin näet vastasyntyneen, joka nostetaan rinnoillesi syliin. Ensimmäisen vuoden ajan pelkäsin menetystä, vasta sitten aloin uskoa, että tämä lapsi on, ja on. 

Vaikea selittää, tämän asian voi ilmeisesti vain kokea. 

Menetettyjen lasten kohdalla en kuitenkaan koskaan osannut kokea huonommuutta, vaan pelkästään valtavaa surua.

Vierailija

Tämä on varmasti paras kirjoitus, mitä olen keskenmenosta lukenut. Niin totta! Itse olen kokenut kaksi keskenmenoa. Nykyään olen onnellisesti kahden lapsen äiti. Täytän myös pian 40-v., eikä meidän perheeseen ole enää lapsia suunnitteilla. Tiedän niin tuon haikeuden ja helpotuksen tunteen. Ei enää vauvoja ja kaikkea sitä ihanaa, mikä siihen liittyy. Mutta myös syvää helpotusta siitä, että minun ei koskaan enää tarvitse joutua tilanteeseen, jossa joutuisin pelkäämään keskenmenoa tai kokemaan sen.

Vierailija

Itse muista myös todella yksityiskohtaisesti kohdunulkopuolisen raskauteni vaiheet. Pari päivää aiemmin plussa ja onni, sitten ne kivut, ambulanssin, sairaalan ja ne hajut jne. Aina muistan myös tarkkaan päivämäärät ym. Aina kun kuulen Juicen 15 yö, saan itku kohtauksen.

Vierailija

Keskenmenoihin liittyi tunne epäonnistumisesta. Ja paljon tylyjä sanoja, kiireisiä lääkäreitä. Hoitaja joka sanoi; tulitko abortin vuoksi kaavintaan? Hoitaja joka sanoi; otetaan tämä odottava äiti ensin, kun sillä on vauva vielä mahassa.

Sitä vain käpertyi johonkin pieneen sykkärään ja toivoi pääsevänsä pois. Lähdinkin heti nukutuksesta herättyäni,  hipsin hiljaa tieheni osastolta, odotin miestä hakemaan minut pois. 

Siitä on kohta 13 vuotta, sittemmin sain lapsen, joka on nyt 11-vuotias ja "tiedän" että 2 keskenmenoani, kaavintoineen on pientä, koska minulla on lapseni mutta samalla tiedän, että syvälle minuun on haudattu kokemukseni.

Ja ei se unohdu. Vaikkei sitä muistele enempiä, niin tämä kirjoitus herätti ajatukset, uinuvan muistoni. 

Vierailija

Mielenkiintoista, että näissä tarinoissa on aina keskiössä nainen. Luonnollista sinänsä, miehet kun eivät vielä hetkeen voi synnyttää. Tässä perheessä kuitenkin nainen selvisi keskenmenosta helpommalla, koska koki sen fyysisesti. Mies yritti seurata vierestä, tukea ja auttaa. Kuka auttaisi tätä miestä, joka kirjoitti syntymättömälle lapselleen kirjeen haudaten sen itse tehdyssä puuarkussa omenapuun viereen ikävää kokien ja itkien? Äidin terveys on tärkeää ja siitä pitää huolen maailman paras neuvolajärjestelmä. Kuka pitää huolen syntymättömän lapsen isästä?

Vierailija

Minulla on takana kaksi keskenmenoa peräkkäin. Olen aina ollut niistä kiitollinen, koska työni vuoksi tunnen monta erityislapsen perhettä ja elämä on todella rankkaa heillä. Olen kiitollinen luonnolle, joka ratkaisi asian minun puolestani ja poisti sikiön, joka ei olisi ollut elinkelpoinen ilman ympärivuorokautista valvontaa ja lääkehoitoa ja hoitohenkilöstöä.

Tämä voi kuulostaa pahalta, mutta kun tietää, mitä elämä olisi voinut olla, jos raskaus olisi kestänyt loppuun asti, olen osannut vain kiittää luontoa, että toimi niin kuin toimi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat