Onko mulla oikeus olla katkera kun mieheni ei ole pannut tikkua ristiin sen suhteen että menismme naimisiin?
Kosi kyllä, kaksi lasta tehtiin, mutta siihen se jäi. Lainaa ja sitoutumista on, mutta ei saa aikaiseksi tuota naimisiin meno juttua.
Selitetään mitä selitetään, jokin alkukantainen minussa kaihertaa :(
Kommentit (13)
Oletko kysynyt, millaiset häät miehesi _ihan oikeasti_ haluaisi? Meillä meinasi homma kaatua siihen, että minä puskin päälle isojen häiden kanssa ja mies halusi pienet, intiimit kirkkohäät. Hänelle oli vain tosi vaikea sanoa se ääneen, koska ajatteli, että loukkaannun verisesti, jos isoja häitä ei tule (hei haloo!!!!).
Teimme kompromissin, oli keskikokoiset, intiimit häät. Hääpäivä saatiin lyötyä heti lukkoon, kun mies oli kakaissut toiveensa ilmoille. :)
Oletkos vihjaillut, että oletkin oikeastaan vapaa nainen?
etkö sinä nyt voisi ehdottaa että miten olis häiden järjestämisen laita. kysyt minkälaisia toiveita miehelläsi on.
Näin meillä toimittiin. saimme mieleisemme juhlat ja ennenkaikea toisemme <3
Mies ei enää suostu naimisiin vai odotatko että miehesi alkaa järjestellä häitä? Varaa kirkon, sopii sinulle kampaaja ajan jne?
aikanaan kosittiin ja mietittiin (=minä mietin) että naimisiin mennään kun esikoinen on tarpeeksi iso. No sitten putkeen tuli kuopus ja meinattiin (minä meinasin) että kun hän on tarpeeksi iso. Otin jälleen puheeksi, ehdotin kuukautta ja vuotta. Mies siihen että joo, joo katellaan. Ja sitten ei mitään. Ja tuosta hetkestä on jo kaksi vuotta.
Ja meidän suhteessa minä olen se joka haluaa pienet häät, riittäisi vaikka maistraatti ja pari pakollista todistajaa. Isoja häitä en todellakaan halua, en haluaisi niitä edes järjestää.
Minä olen siis mielestäni ottanut tuon asian niin monta kertaa puheeksi, että enää en yritä. Minä en ole sellainen joka vänkäämällä vänkää miehensä naimisiin, jos se ajatus hällä on, hänestä se lähteköön. En muuten enää käytä edes kihlasormusta, ihan turha juttu, eihän sillä mitään lupausta ollutkaan. Onko siis oikeutta olla katkera, vai antaa olla ja elää niin kuin nytkin. Tosin sille en mahda mitään etten voi tuntea mieheni todella minua haluavan.
Missäs kaikki te joille oli tärkeää se että naimisiin ennen lapsia? Kuka teillä laittoi hääpäivän päätöksen alulle? Yhdessä ehkä?
ap
Halusin siirtää häitä. Ja kun lapsi oli puolivuotias aloin suunnitella häitä. Mies olisi halunnut siirtää mutta minä jyräsin. Jos olisin antanut olla niin tuskin vieläkään oltais naimisissa.
olin joka otti sitten sen naimiisiin menon lopulta puheeksi ja varasin kirkon ja silleen, siitäs se lähti
perään syntyi kuopus ja nyt kun molemmat ovat hieman isompia aloin puhumaan häiden järkkäämisestä. kyselin mitä hän haluaa ja kerroin mitä minä. pääsimme kompromissiin keskikokoisista kirkkohäistä. kerkisimme olemaan yhdessä reilut 10.v joista kihloissakin yli 5.v. niin ja perustimme perheen.
jos olisin jäänyt odottamaan miestä niin olisin tod.näk saanut odottaa ikuisesti ja päässyt maistraattiin 50 vuotiaana. meillä ainakin mies on tottunut minun spontaniuteeni ja järjestelyyn. usein lomat ja muutkin isot asiat lähtee minun puhuessa niistä ääneen kun mies on vastaavasti itsekseen miettinyt samoja juttuja.
Onko miehesi huomannut että et käytä kihlasormusta? tietääkö syyn, onko kysynyt?
entä jos mies ei enää usko sinun tahtovan naimisiin?
Jospa nyt nostaisit kissan pöydälle ja rehellisesti sanot sinun tahtovan naimisin juuri hänen kanssaan ja ehdotat häiden järjestämistä vaikka sinne maistraattiin.
että mitä varten tätäkin juhlistat, en koe olevani enää kihloissa. Mutta ei muuta... Ja mies siihen vain jotain myhäili. Serkkunsa häissä viime kesänä höpisi jotain kyllä minäkin joskus mutta muuta siitä ei irronnut.
Turhaan muuten kyselin mitään, että onko oikeutta olla katkera, huomaan kyllä itsekin, katkeroitunut tästä asiasta olen. AJattelin jotenkin että silloin mies todella rakastaisi jos todella haluaisi olla kanssani naimisissa. Jossain syvällä se vain on iskostuneena.
katkeruus yleensä näkyy ulospäin ja jos mies kokee katkeruuden painostuksena niin eipä häntä oikein silloin innosta häätkään katkeran ihmisen kanssa. ei ole reilua jättää koko hommaan miehen harteille.
Kerro että olet tosissasi haluamassa viettää hänen kanssaan loppu elämän ja virallistaa suhteenne ja saada koko perheelle yhteinen sukunimi.
jos etä välitä isoista jhlista ehdota hänelle spontaanisti että miten olis jos vaikka " karkaisitte" salaa naimisiin nyt ystävänpäivänä siellä maistraatissa. juhlathan voi järjestää myöhemminkin jos haluaa.
Kerro hänelle että tärkeintä se teidän sitoutumisenne, viis hienoista juhlista.
Jos haluat mennä naimisiin, niin miksi et sano miehellesi asiasta? Niin minä tein. =)