Toivon joka ilta, etten enää heräisi aamulla...

Ilmoittelethan. Ei sitä saa jäädä yksin taivastelemaan tuossa tilassa. Hienoa kun kirjoitit tänne. Kuten huomaat, täältä(kin) saa ihan asiallisiakin vastauksia. Sinulla on täällä monta tukijaa.

Ap, minulla on samantyyppinen olo kuin sinulla. Tiedän, että tarvitsisin ammattiapua selvitäkeni tästä, mutta en haluaisi ,mennä. En haluaisi kertoa koko surkeaa elämääni ventovieraalle " reposteltavaksi" .



Tarvitsen apua, mutta en halua sitä. En jaksa elää, mutta en halua itseäni tappaakaan.

, koska ette kehtaa kertoa elämänne epäonnistumisia tai olette kuulleet miten he puhuvat potilaistaan ettekä halua teistä puhuttavan niin, niin mitä ihmeen väliä sillä on jos toinen vaihtoehto on kauhea masennut ja kuoleman kaipuu! Jos ei ole mitään menetettävää niin eikös kaikkea kannattaisi kokeilla!

Ottakaa laina ja menkää huipputerapeuteille jotka taatusti osaavat auttaa, Ben Furman/vastaava! Mitä väliä rahalla, jos masennus on niin suuri että kuolema houkuttaa!

Ja muistakaa että itsemurha on vain pikatie helvettiin, ja se on ikuinen masennus ja tuska, tässä maailmassa teillä on vielä mahdollisuus tehdä elämästänne paratiisi, se on oma valinta! Muuttakaa asenne, se on yksinkertaista, vaikka voi tuntua mahdottomalta!

Mulla on aika sama fiilis aina vähän väliä. Tuntuu ettei mikään toimi, mitään ei jaksa tehdä eikä saada aikaan...mielellään kuolis.

Nyt on kuitenkin taas parempi hetki. Maksoin siivoojan itselleni. Pimee siivooja, kolmella kympillä siivos meidän läävän viikko sitten. Vieläkin on upean siistin oloista verrattuna sitä edeltävään tilanteeseen. Tuntuu että aurinko paistaa tähänkin risukasaan.

Muutama iso työ jota oon lykännyt pitää kyllä tässä kuussa saada tehtyä, mutta nyt tuntuu siltä että jaksan repästä ne, kunhan tässä vähän vedän henkeä :)



Neuvo jonka sain joskus nuorena:



ole hellä itsellesi

älä koskaan vaadi liikaa

älä anna muiden sua painostaa.



Eli hemmotelkaa itseänne, hellikää itseänne, antakaa itsellenne lahjaksi jotain mitä olette aina halunneet. Unohtakaa hetkeksi vaatimukset jota te itse tai muut teille asettavat. Sinä olet tärkeä SINULLE, olet itsesi paras ystävä. Helli sitä ystävääsi nyt!

Tässä yhtenä aamuna hän ei tosiaan enää herännytkään.

enää mistään. Olen kyllä sairas, mutta en kuolemansairas...huolia on enemmän, kuin jaksan kantaa.

ap

Itselläni on myös ollut tosi paha masennus 2002 ja silloin toivoin vaan kuolevani.Jotenkin kuitenkin sain itseni revittyä pois sieltä suosta ja aloin pakottaa itseni piristymään.Väkisin vaan ulos ja lenkille.Keksiä jotain tekemistä mistä on joskus pitänyt.Katsoa omia lapsiaan ja tajuta ,että ne tarvitsevat sinua.Koita nähdä se aurinko jossain,jooko? Voimia ja iso halaus!

kun sitä luulee, ettei asiat voisi olla enää huonommin, niin jostain ilmaantuu taas jotain. Olen yrittänyt puhua miehelleni ja ystävälleni, mutta reaktio on raivokohtaus...tavallaan sen ymmärrän, mutta asiaa se ei auta yhtään.

ap

tilaat heti ajan lääkärille jolta saat ajan psykiatrille, olet vakavasti masentunut ja tarvitset apua pikaisesti

etten voi myöntää kasvotusten kenellekään, että elämäni on pelkkää epäonnistumista.

ap

aivan varmasti elämässäsi on jotain hyvääkin tapahtunut, onko sinulla lapsia? onko tyät?opiskeletko?onko ammattia jo?mitä teet?

ammattiauttajat ovat tottuneet kyllä kuulemaan kaikkea, ei heitä enää miukää hätkäytä. rohkeasti vaan nyt todellista apua hakemaan...

mä olen käynyt puhumassa ja en todellakaan saa sanottua sitä mitä todella haluun sanoo,mutta vähän kerrallaan..............

Minullakin oli vajaa 10v sitten pitkään kausi kun toivoin vain etten enää heräisi aamulla. Laahustin aamusta iltaan vain kylpytakissa, enkä jaksanut mitään enkä edes itse tajunnut missä jamassa olen. Kävin silloin koulua, mutta jätin kesken. Pari kertaa hain keittiön laatikosta leipäveitsen ja yritin kerätä rohkeutta että saisin ranteet auki. Nyt olen onnellinen että olen vielä hengissä.



Hae apua. Eikö kannata tehdä kaikkensa, kokeilla kaikkia keinoja, että asiat saataisiin paremmalle tolalle, ennen kuin luovuttaa?

harmia olemassaolollani...typerää, mutta siltä minusta tuntuu. Työ on menossa alta, mutta sen sain kuulla vasta jokin aika sitten...eikä se minua jaksa edes hetkauttaa...mies on ilmoittanut (ennenkuin tiesi työni menetyksestä), ettei aio sellaista muijaa katelle, joka ei tuo rahaa taloon=avioero ilmeisesti siis myöskin tulossa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin...

ap

miksi koet aiheuttavasi lapsille harmia??ethän kohtele heitä kaltoin????

työ on tärkeää muttein kaikki elämässä.tärkeintä on terveys ja rakkaat läheiset.

soita siihen auttavaan puhelimeen nyt

Siinä ei ole mitään noloa, että menee lääkärille tai mielenterveyskeskukseen. Itsekin käyn siellä, koska se helpottaa masennustani. Arvottomuuden tunne on yksi masennuksen oire. Apua saa, kun vaan pyytää. Mielialalääkkeet voivat piristää kummasti. Samoin se, että saa ammattilaiselle puhua asioistaan ja heiltä tukea. Hae siis apua heti, elämä voi muuttua paremmaksi niin.

Enkä siis ole vieläkään ihan täysin " entiseni" , jos niin voi sanoa. Mutta löysin uuden työpaikan myötä pari uutta tuttavaa, joista tulikin ystäviä. Ja tätä en kehtaisi edes naamatusten kenellekään tunnustaa... opintolaina meni ulosottoon (millähän senkin olisi maksanut...) mutta sitten kelalta tuli viesti, jossa velan kerrottiin palautuneen heille ja he ehdottivat maksusuunnitelmaa. Nuo pari uutta ystävää -- ja suunnitelma velan selvittämisestä järkevästi -- kirkastivat elämääni tuntuvasti. Kaikki tapahtui muutamassa viikossa.



Kuten sanottua, ap -- en tiedä enkä tunne taakkaasi. Voin vain sanoa parin vuoden matalalennon jälkeen että pienetkin asiat voivat vaikuttaa, ja aivan äkisti. Itse kadun sitä etten ottanut yhteyttä ammattiauttajaan, esim. mielenterveystoimistoon. Uskon että jaettuna, puhuttuna siis, murheet olisivat olleet helpompia kestää, ja olisi ollut luontevampaa pureutua niihin. Joillekin voi riittää päiväkirja, toiset tarvitsevat ihan fyysisen kuuntelijan. Älä ap epäröi tarttua puhelimeen!



Voimia!!!

selviän päivästä kunnialla (tehdä lapsille ruokaa, käydä ulkona, siivota, leikkiä lasten kanssa...), mutta kyllähän nuo pienet ihmiset aistivat, ettei äitillä ole kaikki hyvin (vaikka sitä kuinka yrittäisi) ja nuo ihanat pikku-ihmiset kuvittelevat, että heissä on vikaa, että he tekevät jotain, joka saa äidin surulliseksi...minusta on siis vain harmia heille.

ap

jo lasten vuoksi sinun on nyt haettava apua heti!!!lapset eivät saa joutua kärsimään äidin huonosta olosta!

nyt otat luurin käteen ja soitat lääkäriin esim päivystykseen tms.

hyvä kun olet hakenut apua täältä mutta täällä ei osata sinua auttaa joten nyt haet ammattiapua ja heti!

Olet fiksu ihminen ja haluat huutaa apua. Täällä on monta, jotka toivovat sun parastasi. Täällä on monta, jotka ovat läpikäyneet pahan masennuksen (minäkin). Avun hakeminen, lääkärille soittaminen, masennuksen tunnistaminen ja tunnustaminen voi olla vaikeaa. Mutta SOITA ja HAE APUA. Tee se itsesi, lastesi ja muiden läheistesi takia. Lapsesi rakastavat sinua. He haluavat nähdä äitinsä hymyilevän ja nauravan taas.

Sano puhelimessa, että tarvitset apua HETI. Saat lääkityksen, joka auttaa parin viikon kuluessa. Toivottavasti pääset terapiaan, sillä puhuminen auttaa. Eivät terapeutit pidä sinua epäonnistuneena. He ovat olemassa, jotta voisivat auttaa sinua nousemaan jaloillesi.