Miten yläasteen opettajat jaksaa oppilaita?
Onko mielenterveys kärsinyt? Miten pitkään olet ollut opettajana?
Kommentit (63)
on yläasteen ope Helsingissä, ja hän tykkää tosi paljon työstään! Just viimeksi kun nähtiin, hän kehui, miten fiksuja oppilaita hänellä tällä hetkellä on.
oikein jaksakaan. Päivät niin kaoottisia metelissä ja epäkunnioittavien nykynuorten kans ja iltaisin vastaat vanhempien puheluihin, päivität wilmaviestejä, sähköposteja, korjaat kokeita, suunnittelet tunteja jne. Ei koskaan pääse irti oppilaista, aina mielessä työasiat. Hyviäkin päiviä on ja kivoja oppilaita, mutta kokonaisuus on aika raskas.
Lähes päivittäin mietin alanvaihtoa. Töissä olen ollut kymmenen vuotta ja oppilaiden käytös on huonontunut nyt viidessä vuodessa todella paljon. Raskasta on.. Tähän asti on saanut jaksamaan ne muutamat ryhmät, joiden kanssa on oikeasti kivaa ja homma toimii.
Takana 10 tuskallista vuotta. Onneksi en ota vittuiluja henkilökohtaisesti, vaikka eivät ne kakarat mulle uskalla edes suoraan mitään sanoa. Sellasta jatkuvaa häirintää pitävät, tupakoivat koulun pihassa ihan opettajan nokan alla, räkivät käytävällä, eivät tee koskaan läksyjä, ei ole kirjoja mukana... siis itsellehän siinä hautaa kaivavat, mutta joskus menee hermo siihen, että tuhat kertaa sanoo asiasta eikä silti uskota. Ja sitten se, että juuri kun on selittänyt jonkun asian, kolmasosa luokasta kysyy juuri siitä. Tai hoetaan sata kertaa tunnin aikana, milloin mennään syömään ja mitä ruokaa. Perkele, kun saisi ihan vaan olla rauhassa ja opettaa. Pitäisivät turpansa kiinni. ODOTAN KESÄLOMAA, että pääsen taas lataamaan akkuja. Se joka kadehtii opettajien kesälomia, TERVETULOA ALALLE!
Etenkin yhdyn tuohon viimeiseen lauseeseen. Ne lomat on mitoitettu ja ajoitettu juuri niin että ihan ei ehdi pää hajoamaan ennenkuin loma alkaa ja loman aikana juuri ja juuri ehtii riipimään itsensä kokoon.
Välillä kyllä kieltämättä tuntuu/pelkää että seura tekee kaltaisekseen....
ihan kivasti olen jaksanut, nyt jo yli 10 vuotta.
Toimin eräässä valtion erityiskoulussa erityisopettajana nimenomaan yläluokilla. Tiivis ja huippuhyvä työyhteisö on hyvä peruskivi ja noin muutoin ehtymätön huumori, tilannetaju, sanavalmius ja aitous on ehkä niitä seikkoja, miksi en koe työtä raskaaksi. Tiukat säännöt ja niistä johdonmukaisesti kiinnipitäminen.
Eikä ole uran aikana juuri haistateltu tai nimitelty. Kaksi kertaa ja niistä toinen hyvin kiihtyneessä mielentilassa ja toinen "vahingossa".
Jossain vaiheesassa ehkä
Siirryn opettamaan ammatilliselle puolelle, jos raaskin.
yläasteen opettajia niin herää väkisinkin kysymys, ennen vai jälkeen?
Ainakaan tällaisessa tavislukiossa, jossa puolet porukasta on edelleen peruskoulufiiliksissä, murkkuikä pitkittynyt ja sen lisäksi pirun tietoisia siitä, että heille pitää olla mieliksi tai lähtevät muualle. Ja oppilaista pitää kilpailla... No, ulos ne voi sentään tunnilta heittää toisin kuin peruskoulussa.
Ylipäätään lukiolaiset on usein nyrpeitä ja kovin aktiivisia valittamaan, jos vaaditaan liikaa, ei opeteta oikein ja opettajan vikahan se on, että ei opita. Valitettavan monissa pikkulukioissa oppilaat tietää, että heillä on valta ja opettajat saa sopeutua. Sitten kolmosen tammikuussa iskee paniikki ja aletaan valittaa, kun "täällä on ollut niin perseestä opetus", kun siihen asti tunnit meni korttia pelaten, seurustellen ja sluibaillen kaikesta. Kurssinelonen on ollut aina oikeusmurha ja sitten pitäisi keksiä hokkuspokkustemppu, jolla nuo vähalahjaiset lusmut yhtäkkiä kuukaudessa muutetaan loisto-oppilaiksi.
Mun tutt töissä nuorten psykiatrisella osastolla jossa ylä-asteikäisiä. Oon aina miettinyt miten kukaan jaksaa sellasta työtä.
Juu. Eihän se kivalta tunnu, kun parhaasi teet, hymyilet ja tsemppaat. Sitten joku lapsi töksäyttää suoraan, että "xxx on parempi ope". Tai vielä lapsilta menee, mutta kun vanhemmat voi tehdä saman. Aloitin toissa syksynä pitkän sijaisuuden ja yksi äiti ILMEILI, kun kävi ilmi, että vakiope on vuoden pois. Hieno ensimmäinen kontakti, kun sain puhinaa ja silmien muljauttelua. Samaisen äidin lapsi hoki ensimmäiset kolme viikkoa, että koska se vakiope tulee takaisin... No, aikuisena pitää vaan asettua sen yläpuolelle ja hymyillen vastata. Ei saa ottaa henkilökohtaisesti mitään. Säilyttää etiikka ja positiivinen asenne, vaikka paskaa tulisi niskaan. Syystä tai syyttä.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2012 klo 22:22"]
Lukio on paljon raskaampi, kaikin tavoin.
Toisaalta otan liian henkilökohtaisesti oppilaitten käytöksin, minkä takia elämä on kuin vuoritorataa. Nytkin olen ihan masentunut, kun päivän viimeinen tunti meni hulinaksi ja nämä XXX tunnit on ihan perseestä -kommentit osuivat taas kipeästi. Mutta toisaalta en halua menettää tätä herkkyyttä sen juovuttavan fiiliksen takia joka tulee silloin kun oppilaat osallistuvat, tottelevat ja tykkäävät.
Olen vasta toista vuotta opettajana :)
[/quote]
Raskasta on. Kesälläkin pyöri mielessä eräs ilkeä oppilas, ja oma olo tuntui raskaalta lomallakin. Suurin osa oppilaista on kuitenkin oikein mukavia. Luokka kokonaisuudessaan silti kärsii, jos joukossa on kaksikaan valittajaa/vittuilijaa/sekoilijaa/aggressiivista.
Ihan jo sellaiset "Ei vittu jaksa", "Ei kiinnosta", "Eikö me voida tehdä jotain kivaa?", "Väsyttää!" ja "Ei vittu milloin tää tunti loppuu?" saa oman olon tosi kurjaksi, koska negatiivisuus on raskasta ja tarttuu muihin oppilaisiin, vaikka itse koitan aloittaa tunnin positiivisesti ja kehitellä jotain kevyttä tekemistä tai "jotain kivaa".
Välillä tuntuu, etten jaksa, vaikka rakastankin työtäni aivan valtavasti!
Samaa ihmettelin jo itse ollessani yläasteella. Hulluksi siellä opettajana tulisi!
Asioita ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Oppilaat sanovat suoraan asioita kuten "Mä haluan edellisen open takas". Pitää vaan koittaa jaksaa olla edes neutraali, jos ei positiivisuuteen kykene.
Huonosti jaksan. 15 vuotta open hommia takana ja joka päivä mietin alan vaihtoa. Kouluttautuisin uudelleen, jos se olisi taloudellisesti mahdollista perheelleni.
Minulla on mahtavia oppilaita! Opetan toista vuotta yläkoulussa melko pienellä paikkakunnalla, ja voin sanoa, että juuri oppilaat saavat minut jaksamaan tätä työtä, joka kaikkiaan on kuormittavaa ja raskasta. Annan oppilaille paljon itsestäni, mutta saan paljon myös takaisin, kun huomaan, että panostani arvostetaan. Minulla on opetuksessani yli 100 oppilasta, mutta tällä hetkellä vain yksi sellainen luokka, joka käyttäytyy tosi huonosti, ei kuuntele ja rääpii tehtävänsä kasaan miten kuten tai ei ollenkaan.
Sen voin kyllä sanoa, että jos noita viimeksi mainitun kaltaisia luokkia olisi useampia, en tätä työtä jaksaisikaan. Onneksi saan pääosin työskennellä todella fiksujen ja kauniisti käyttäytyvien nuorten kanssa. Toki olen itsekin vaativa ja edellytän hyvää käytöstä, tarvittaessa ohjaan siihen päämäärätietoisesti - mutta toisaalta taas välit oppilaisiin ovat varsin mutkattomat, kun käytöksestä ei jatkuvasti tarvitse nillittää.
Jaksamista kaikille teille kollegoille, jotka ette ole yhtä onnekkaita oppilasaineksen suhteen!
Opetan suomalaisittain suuren kaupungin yläkoulussa. Meillä on upeita nuoria! Joka päivä saa nauraa vedet silmissä tai hämmästyä nuorten fiksuutta. Totta kai väännämme päivittäin aiheista kännykkä pois, missä vihko, purkat pois, ei voi lähteä vielä syömää... Mutta sehän on peruskauraa eikä anna aihetta provosoitua. :) en voisi kuvitella, että minulle haistateltaisiin - eihän nuo mussukat... Työn välttämätön edellytys on se, että tykkää oppilaista, haluaa heidän parastaan. Täytyy myös panostaa, olla luova, jaksaa suunnitella - ja pitää huumori ja rentous keskiössä! Työtä on h*tisti ja välillä olen itsekin ollut ihan uupunut. Nyt kuitenkin jakselen itse hyvin ja se heijastuu oppilaisiin -> heidän ei tarvitse koetella open kanttia, kun tuntevat, että se pitää. Työvuosia minulla takana 15. Tsemppiä kaikille kollegoille! Ekat viisi vuotta ovat pahimpia. Sitten helpottaa kummasti. :)
Itellä muutama vuosi sitten ysin b-ruotsinryhmässä alettiin ihmetellä, että miten voi näin huonoja numeroita tulla, täytyy sen kyllä opettajasta johtua. Pääsin siihen samalla sitten kysymään, että mun a-ruotsin oppilailla oli juuri kokeen keskiarvo n. 8,5. Kai sekin teidän mielestä sitten opesta johtuu..Kiäh kiäh..
ja oli kyllä aika uupunut, jäi vähän varhennetulle eläkkeelle. Nuorilla oli niin vakavia ongelmia ja niihin pystyi niin rajallisesti vaikuttamaan.
Takana 10 tuskallista vuotta. Onneksi en ota vittuiluja henkilökohtaisesti, vaikka eivät ne kakarat mulle uskalla edes suoraan mitään sanoa. Sellasta jatkuvaa häirintää pitävät, tupakoivat koulun pihassa ihan opettajan nokan alla, räkivät käytävällä, eivät tee koskaan läksyjä, ei ole kirjoja mukana... siis itsellehän siinä hautaa kaivavat, mutta joskus menee hermo siihen, että tuhat kertaa sanoo asiasta eikä silti uskota. Ja sitten se, että juuri kun on selittänyt jonkun asian, kolmasosa luokasta kysyy juuri siitä. Tai hoetaan sata kertaa tunnin aikana, milloin mennään syömään ja mitä ruokaa. Perkele, kun saisi ihan vaan olla rauhassa ja opettaa. Pitäisivät turpansa kiinni. ODOTAN KESÄLOMAA, että pääsen taas lataamaan akkuja. Se joka kadehtii opettajien kesälomia, TERVETULOA ALALLE!
tarvitsee ymmärtää ain 45 minuuttia kerrallaan. Vanhemmat ovat hankalampi pala, kun puhelin soi illalla, viikonloppuna ja jopa yöllä.
Olen ollut opettajana 15 vuotta.
Vanhemmat ovat hankalampi pala, kun puhelin soi illalla, viikonloppuna ja jopa yöllä.
Ei alalla 15 vuotta ollut voi olla niin tollo, että antaa vanhemmille oman puhelinnumeronsa! Huoltajiin pidetään yhteyttä Wilmalla/Helmellä/millä lie ja koulun puhelimilla (vaikka sillä ainoalla kansliassa olevalla), ei kai nyt kukaan ala- tai yläkoulun opettaja anna omaa numeroansa huoltajille.
Lukio on paljon raskaampi, kaikin tavoin.
Toisaalta otan liian henkilökohtaisesti oppilaitten käytöksin, minkä takia elämä on kuin vuoritorataa. Nytkin olen ihan masentunut, kun päivän viimeinen tunti meni hulinaksi ja nämä XXX tunnit on ihan perseestä -kommentit osuivat taas kipeästi. Mutta toisaalta en halua menettää tätä herkkyyttä sen juovuttavan fiiliksen takia joka tulee silloin kun oppilaat osallistuvat, tottelevat ja tykkäävät.
Olen vasta toista vuotta opettajana :)