Perhepäivähoito olis syytä lopettaa;
ja tilalle ryhmiksiä ym...alalla kouluttamattomia valittajia;ja jos kerta palkka niin huono ettei sillä ruokita omaa perhettäkään;niin miks teette sitä?
Ja ei,kyse ei ole grillaus-jutusta,vaan yleinen huomio pph;n tyytymättömyydestä ja valittamisesta
Kommentit (74)
Omat lapseni ovat niin ihanalla pph:lla, ettei mieleenikään tulisi siirtää heitä ikinä päivähoitoon. Pph on kaikessa myönteinen, iloinen, hullutteleva, kuitenkin hänellä on hyvä auktoriteetti. Hänellä on myös ympärillään perhettä ja sukua, jotka olen oppinut tuntemaan - siellä on kuin toinen lämmin perheyhteisö lapsilleni malliksi. Hän on todella luotettava, eikä kertaakaan koko pitkän hoitohistoriamme aikana ole tullut tilannetta, jossa hän olisi mielestäni toiminut väärin tai epäluotettavasti.
Mutta tiedän, että toisenlaistakin on. Ja silloin lapsi voi olla hyvin turvaton - etenkin kun pienet lapset eivät osaa kertoa päivän tapahtumista oikein yhtään mitään kotona.
Siitäkö ei saisi edes valittaa?
Kaikki eivät valitse ammattiaan pelkästään palkan perusteella, sitä voi tehdä myös rakkaudesta työhön. Mutta silti voisi odottaa että palkalla kuitenkin eläisi.
t. ei pph
sitä rakkaudesta;vaan helpon rahan perässä,kun omat lapset vielä kotona.Käsittämätöntä että koulutusta ei vaadita,tai vanhemmat ei sitä vaadi
ja kaikki ei tietenkään tee rakkaudella mutta mitä se tähän kuuluu?
mitä puhuu!!Ei vaadita!Jossain kaupungeissa joku vuos sitte tuli pakolliseks hommata tutkinto,mutta ei kaikkialla-Ota asioista selvää
mutta huono olisi kauhea painajainen. En uskalla laittaa omaa lasta pph:lle, jos pph:ksi sattuisi joku, jolla on aivan erilaiset kasvatuskäsitykset kuin itsellä, tai joku tosi ilkeä tyyppi. Päiväkodissa on sentään vähän valvontaa hoitajillekin.
Monella hoitajalla elämänkoulu takaa paljon paremmat valmiudet tehdä pph:n töitä kuin koulutus.
olis kuinka suuri tutkinto;mutta kyllä se jotain kertoo jos ei halua kouluttautua;ja pitää itseään ajantasalla
Määräaikaiseen sopimukseen ei koulutuksia tarvita, jos taas kaupungille haluaa vakkariksi niin on käytävä koulu.
Yhdestä lapsesta kaupunki maksaa 480e+ ruokarahat. Että kyllähän sitä nyt neljästä ja puolesta lapsesta kuitenkin jotain kertyy.
T: Kahta omaa ja kahta vierasta lasta hoitava kouluttamaton pph
Ei ainakaan meidän kunnassa, ei lähellekään noin paljon.
enemmän myös nuorempaa;ja vanhat kurtut pois
Ja naisten pitäisi mennä lakkoon jo sen takia, jos pph:na työskentelevät!
Ja naisten pitäisi mennä lakkoon jo sen takia, jos pph:na työskentelevät!
oma valinta
Ja naisten pitäisi mennä lakkoon jo sen takia, jos pph:na työskentelevät!
oma valinta
Lakkoon vaan. Kyllä tulisi mammoillakin ihmettelemistä mihin lapsensa vie kun on "pakko" mennä töihin johonkin yliturhaan hommaan...
koulutusta on;mutta samaan aikaan kun "hakemus" oli pphoidon-ohjaajalla,tarjottiin päiväkodista työtä ja sillä tiellä edelleen
Vaikka aika usein niistä jokunen on omia, mutta onko tosiaan 480+ruokarahat/lapsi?!?
korvaus yhdestä tai kahdesta hoitolapsesta on todella pieni ja silti on kokonaisvaltainen vastuu lapsista (tietenkin), aikataulut ja arki menevät täysin hoitolasten ehdolla jne.
oikeasti ihmettelen tätä "helpon rahan" kommentoijaa.. paljon helpommalla rahaa saa monesta muusta asiasta
Omista lapsista ei tietenkään saa mitään, ellei ole alle 3-vuotiasta, josta saa kotihoidontuen.