Koska vauvat oppivat olemaan yksikseen lattialla/sitterissä?
Kolmikuisemme ei viihdy hetkeäkään muualla kuin sylissä. Pitäisikö karaista?
Kommentit (15)
Nyt 1,5v. ja hiukan leikkii itsekseen.
En anna vauvan koskaan itkeä kauaa, vaan otan heti syliin. Ehkä pitäisi vähän odottaa. Mutta en raaski.
Keittiönpöydällä oli sitteri, vaikka sitä vähän käytettiin. lattialla oli viltti ja sitä raahasin niin keittiön lattialle kuin muuallekkin missä olin... Sitten oli hetken yksinään kun osasi liikkua ja pääsi tekemään tuhojaa (sähköjohtoja rassamaan tai jotakin muuta mukavaa) mutta hetken päästä alkoikin vaihe, ettei äiti saa mennä edes vessaan tai nurkan taakse kun alkaa huuto... Nyt poika 1v3kk ja sama jatkuu...
nykyisin tosin liikkuu, joten ei yhdessä paikassa pidempään pysy :D Mutta eipä ole koskaan ollut ongelmia sen suhteen, etteikö viihtyisi. Pienempänä oli kaikkein parasta ottaa ilmakylpyjä!
Meillä 5kk vieläkin melko syliriippuvainen. Välillä viihtyy pitkiäkin aikoja (jopa 5 min) sitterissä tai lattialla, mut pitää vähän päästä antaa lelua tai muten huomioida.
Sellasta se on vauvan kanssa :). Osta kunnon kantoliina (siitä mäkin haaveilen) tai muu kantolaite, niin pääset helpommalla eikä tartte stressata.
5kk ikään mennessä olet jo unohtanut tarpeen tehdä yhtään mitään kahdella kädellä ja syöminen veitsellä ja haarukalla alkaa tuntua oudolta :).
Lapset on yksilöitä toiset vaatii enemmän läheisyyttä ja huomiota. Älä vaan tee sitä virhettä, että alat väkisi opettamaan lastasi yksin oloon jos jonkun kaverin lapsi yksin viihtyy. Omani on jopa lääkäri määritellyt ekassa tarkastuksessa ns. high need lapseksi eli vaatii enemmän huomiota ollakseen tyytyväinen kun lapset keskimäärin. Ja tuo oli siis muistaakseni 5vko tarkastuksessa, eli ei ole voitu pilalle hemmotella.
Viihtyy kuvakirjojen ja helistimien kanssa tuntitolkulla, tottakai on koko ajan silmien alla ja kuulee puhetta, mutta ei vaadi syliin.
Varsinkin nyt kun kuvioihin on tullut uusien liikeiden opettelu, niin tyttö ei muuta teekkään kun jumppaa:) Sitterissäkin kuluu aika niin kauan kun on käsissä jotain, saadaa rauhassa laittaa ruokaa ja syödä...
Opittua tuo on. Mun esikoinen viihtyi vallan mainiosti lattialla/sitterissä, koska ei ollut mahdollisuutta olla sylissä koko ajan. Yksi mikä meillä auttoi, oli se sellanen lelukaari vai mikä sen nimi nyt onkaan. Sitä pällisteli ja ojenteli siinä itteään. Jos tiskasin, oli jalkojeni juuressa kattelemassa jne.
Kuopus sitten taas viihtyi vielä paremmin, kun oli se isompi sisarus leikittämässä. Lelukaarta ei tarttettu ollenkaan, koska 3kk vanhana lähti ryömimään isomman lapsen perään. :D
En mä koskaan ole lapsiani huudattanut. Pitänyt vaan lattialla viltin päällä ihan heti siitä päivästä lähtien kun kotiin tultiin.
Älä anna huutaa. Koita saada kiinnostuman esim. lelusta. Jos ei, niin syliin ja ala vaan totutella ajatukseen, että sulla eo oo omaa elämää seuraavaan 10-vuoteen...
Kun lapsi on rauhallinen voit kokeilla sirreriä uudelleen :).
Meillä ei sylissä kyllä olla oltu vaan lähinnä samassa huoneessa lapsen kanssa.
jos vauva sylissä on mutta se vaan pitää hyväksyä kun vauva on. Jos sulla on mies niin tee kotihommat kun mies on kotona ja hanki rintareppu tai kantoliina niin saat esim. ruokaa laitettua vaikka vauva sylissä onkin. Kyllä se siitä parinkymmenen vuoden päästä helpottaa ;)
Vaihtoehtoina joko pienen vauvan silmitön huudatus tai kantoliinassa kantelu seuraavat 20 vuotta.
Voisiko vaikka ajatella niin, että sen vauvan voisi pehmeästi totuttaa sinne lattialla oleskeluun, jos ei ole alusta alkaen lattialla pitänyt? Ei varmana huudatettu vauva lattialla viihdykään, rangaistuksenahan sitä sitten pitää. Mutta siis.
Jos vaikka katsot tv:tä, laita vauva lattialle ja istu itsekin lattialle vauvan viereen. Et siis ota syliin vaan olet vieressä ja vauvan lähellä. Voit leikittää vauvaa tai paijata tai olla vaan vierekkäin. Pikku hiljaa vauva oppii ettei lattialla olo ole kamalaa. Hissukseen voit tehdä jonkin pikku jutun ja vauva edelleen lattialla. Eli esim. käydä vaikka keittiössä tekemä voileipä itselle tms.
Älä vauvan ekasta nikottelusta juokse kiireellä ottamaan vauvaa syliin. Sittenhän vauva luulee, että hätä oli suuri ja itkee kahta kauheammin seuraavalla kerralla. Puhele keittiöstä samalla kun voitelet sitä leipääsi. " Äiti on täällä. Äiti tulee ihan kohta. jne" Sanojahan ei vauva ymmärrä, mutta tunnistaa äänesi ja jos lepertelevällä äänellä puhut, tietää ettei ole hätää.
Sitten voit ehkä myöhemmin tehdä jo vaikka taikinaa keittiössä ja vauva olla lattialla viltin päällä leluinensa ja ihan tyynenä. Tietää, että olet lähellä ja kummallakin on omat tekemiset.
Jaah, onko se sitten opittua, jos yhden lapsi on laitettu lattialle 1. päivänä ja viihtynyt siellä siitä pitäen, ja toisen lasta on yritetty, mutta 1. päivästä alkaen lapsi on tehnyt selväksi, että tähän en muuten jää...
Äiti ainakin oppii ;)
Oma tyttöni, nyt erittäin reipas ja aktiivinen 2-vuotias, ei nimittäin yrityksistäni huolimatta suostunut lattialle. Eikä sitteriin. Eikä jumppaleluihin. Osasi valvoa etuaan jo nuorella iällä :)
Sitä tosiaan oppii, äiti siis, tekemään lähes kaikkea yhdellä kädellä. Imuroimisen voi delegoida isälle, silittäminen on tarpeetonta... ja niin edelleen. Kyllä se siitä, käsivarret vahvistuu kun kantaa lasta :)
äkkiseltään sanoisin, että vauvalle on luonnollista pyrkiä pysymään äidissä kiinni. Oisko vaikka selviytymisvaistoa?
Vauva voidaan isommalla tai pienemmällä vaivalla OPETTAA olemaan lattialla - toisten " opettaminen" voi tosiaan onnistua kerrasta. Vauva siis totutetaan siihen, että lattialla oleminen on turvallista ja normaalia.
Kukin valitkoon tyylinsä, mutta minulle ei ole epäselvää, kumpi näistä tavoista on lapsen oppima. Itsekseen olemista lapsi oppii jollakin aikataululla joka tapauksessa, ja minusta vääntö siitä, koska on oikea aika, on aika turhaa. Mutta vääntäkää kaikin mokomin, jos joku saa siitä jotain kiksejä.
Oikeastaan koskaan ei menty heti paikalle esim. kun vauva itki ja yritettiin vaikka mitä että olis viihtynyt hetken yksin, mut ei. Nyt vielä reilu vuoden ikäsenäkin kaipaa jatkuvaa seuraa.