Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten sairas voikaan äidin mieli olla :(

Vierailija
19.01.2006 |

http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=25715&c=92&p=1&pm=1



Tuossa linkissä on piiiitkä ketju pakkoajatuksista. Seuratkaa erityisesti nimimerkin " maitohorsma" viestejä. Todella ahdistavaa luettavaa, eikä tuo ihminen ymmärrä hakea apua =(

Kommentit (24)

Vierailija
2/24 |
19.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

noita pakkoajatuksia. Itselläni on sellainen häiriö/ominaisuus aivoissa, joka määrää aika pitkälti sitä mitä olen. Ei tällaisena ole helppo elää. Eivätkä ne muiden ihmisten kauhistelut auta tippaakaan.

Tuokin äiti on varmasti hakenut apua, tuokin on alku kun hän kirjoittaa tukiasemalle (en jaksanut lukea koko ketjua, joten en tiedä yksityiskohtia). Ja miettikääpä itse mitä omassa päässänne liikkuu... sen tasoista juttua on tälläkin palstalla ollut, että aivan tosissani olen huolissani äitien mielenterveydestä tässä maassa. Menkää hoitoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
21.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin luulin olevani ainoa, ja nyt syyllisyys ja tuska ja pelko helpottavat, kiitos fiksujen kommentoijien. Tosin tilanteeni ei ole todellakaan ollut niin vaikea kuin esim joillain teistä.



Minä olen mielessäni miettinyt, että eroottisten ajatusten pintaantulo oman lapsen kohdalla on (itselläni) samaa sarjaa kuin se, että alettuani seurustella löysin itseni halailemasta ihan muitakin ihmisiä " oudoilla" tavoilla. Tällä palstalla joku kertoi esim. taputtaneensa mummoaan pyllylle, minä silittelin isäni kättä jne. Että me olemme tässä kulttuurissa (tai vain minä olen jostain syystä) ehdollistuneet yhdistämään rakkauden ja erotiikan kun muunlaista rakkautta ei juuri pidetä esillä mediassa. Ja sitten kun se rakkauden tunne on niin voimakas, niin tapahtuu joku aivonyrjähdys ja tuleekin osoittaneeksi rakkautta tavalla, joka on tarkoitettu ihan muuhun ihmiseen ja tilanteeseen liittyväksi.

Vierailija
4/24 |
21.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni osuit asian ytimeen. Itse olen lapsena kokenut jääväni vaille äitini rakkautta eikä tunteita osoitettu. Niinpä oman lapsen koskettaminen ja fyysinen hellyys on pitänyt opetella hirveän henkisen myrskyn seurauksena.

Vierailija
5/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

muuten ei tuollaiset lapsen koskemiset edes tulisi mieleen.

Vierailija
6/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


muuten ei tuollaiset lapsen koskemiset edes tulisi mieleen.

Mitä sinä tiedät kenenkin taipumuksista? Itsekin olen kärsinyt pelosta olenko insestitaipuvainen äiti ja kärsin samankaltaisista peloista ja ajatuksista. Olen tehnyt työtä lasten parissa eikä ikinä aiemmin ole ollut sellaisia pelkoja että kosklisisn keneenkään lapseen seksuaalisesti mutta nyt ne ajatukset tuli oman lapsen myötä. Olen hakenut apua ja käyn nykyään terapiassa. Olen tavannut monia psykologeja eikä YKSIKÄÄN ole ollut sitä mieltä että olisin insestitaipuvainen tai pedofiili,sillä pedofiili ei pelkää tekevänsä mitään eikä ahdistu ajatuksistaan vaan hakee tilanteita jossa voisi hyväksikäyttää.

sinunkaltaiset ihmiset raivostuttaa. Et tiedä MITÄÄN sellaisesta sisäisestä tuskasta mitä tuollaiset ajatukset aiheuttaa joten tuki turpasi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli tiedostaa oman vastuunsa suhteessa toiseen ihmiseen ja yrittää ylihyvin noudattaa omaa vastuutaan.



Sen tajuaminen että kaikki rikoksien tekijätkin on ihmisiä, saa ymmärtämään omat rajat tai omat mahdollisuudet samankaltaiseen toimintaan.

Pakkoajatuksista kärsivä ei siis ole käsittääkseni toteuttamassa ajatuksiaan, vaan pelkää niitä.



Olen jostain lukenut että useilla tuoreilla äideillä tulee ns. sairaita ajatuksia lapsensa syntymän jälkeen ja tämäkin on vain sitä vastuun tiedostamista toisesta ihmisestä ja vauvan hyvinvoinnista.

Vierailija
8/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli pakko ajatuksia siihen aikaan paljon. Pelkäsin niitä ja olin ihan ulalla siitä missä mennään. Aina tiesin etten niitä toteuttaisi. Hain apua ja kuulin että melkein jokaisella äidillä on vauvaansa kohtaan jotain " outoja" ajatuksia..



Minulla ne siis oli väsymyksestä johtuvia. Juuri niitä että heittäisin lapsen seinään tai suutuspäissäni satuttaisin sitä muuten. KOskaan en niin olisi tehnyt ja pelkkä ajatuskin, vaikka se hetken vain olikin mielessä sai minut voimaan pahoin!



Voin vaan kuvitella miten vaikea on elää jos näitä ja pahempiakin ajatuksia on koko elämän. Se tekee hulluksi loppujen lopuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

On niin helppo syytellä kun ei ole asiasta kokemusta.

Vierailija
10/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ensimmäisen lapsen kohdalla en uskaltanut kävellä joen ylikulkusillan yli peläten että heitän lapsen jokeen ( väsyneenä, kiersin sen )

kolmannen lapsen kohdalla hukkasin kerran auton avaimet lähelle jokea, kun lähdin niitä etsimään jätin silloinkin vaunut hyvän matkan päähän joesta ja menin yksin. toisen lapsen kanssa ei ollut mitän moisista ajatuksista edes mielessä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei tuo ihminen katso ilmeisesti olevansa hoidon tarpeessa. Ei lääkäriä, ei terapeuttia. Vaikka ei pysty suurinpiirtein pukemaan sukkiksia lapselleen.

Vierailija
12/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuin mm. nro 5:llä ja 14!



Minulla on mielestä tavallaan aina ollut noita ajatuksia ihmisiä kohtaan, mutta nyt varsinkin oman ensimmäisen lapsen myötä ne ovat selkeytyneet ja kohdistuneet lapseeni. Todella harvoin -jos koskaan- olen pelännyt " vahongossa" toteuttavani tuollaisen ajatuksen, mutta en niin ole tehnyt enkä varmasti teekään...



Hyvä etten ollutkaan ainoa!!! :)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


ettei tuo ihminen katso ilmeisesti olevansa hoidon tarpeessa. Ei lääkäriä, ei terapeuttia. Vaikka ei pysty suurinpiirtein pukemaan sukkiksia lapselleen.

Sulla ei ole pienintäkään aavistusta miten vaikeaa on lähteä hakemaan apua ja vielä sekin että miten vaikeaa on asianmukaista hoitoa saada. Minulla on.

Minusta tuo nainen on rohkea kun kirjoittaa ja purkaa mieltään. tiedätkö sinä miltä tuntuu kun ahdistaa niin paljon että ajattelee itsemurhan vain vapauttavan? Minä tiedän.

Vierailija
14/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasva aikuiseksi ennenkuin tulet tänne palstalle kommentoimaan yhtä typeriä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten lohduttavaa kuulla edes tässä vaiheessa etten ole ainoa näissä peloissani. Pahimmillaan tilanne oli vuosi sitten enkä kyennyt pesemään lastani enkä katsomaan häntä alasti kun pelkäsin sairaalloisesti että kiihotun. Olin aivan hajoamispisteessä. Onneksi minulla on hyvä mies ja pääsin avun piiriin.

Vierailija
16/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis joka päivä kun kävelen yhden kaiteen ohi lapsi sylissä, mietin " tästä lapsen voisi heittää yli" . Sitten ajattelen " onpa kamala ajatus, onneksi sellaista ei tapahdu vahingossa" .



En ole koskaan ajatellut, että mun pitäisi jättää ajattelematta se ajatus, josta ei kuitenkaan seuraa yhtään mitään. Koska enhän mä nyt oikeasti halua lastani listiä.

Vierailija
17/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Minusta tuo nainen on rohkea kun kirjoittaa ja purkaa mieltään. tiedätkö sinä miltä tuntuu kun ahdistaa niin paljon että ajattelee itsemurhan vain vapauttavan? Minä tiedän.

Nimittäin jos joku muu olisi, eipä paljon voisi edes yrittää muuttaa tilannetta.

Vierailija
18/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ongelmista.Ihmiset hakevat ja saavat sieltä apua. Kyse on vakavista asioista, kriiseistä, vakavasta masennuksesta yms. Ei siis mikään huvittelupalsta kuten tämä. Noiden kirjeiden ruotiminen täällä on väärin.Itse käyn tukiaseman sivuilla aina äitini itsemurhayritysten jälkeen ja voin kuvitella miltä tuntuisi jos löytäisi omia, siinä mielentilassa kirjoitettuja kirjeitä täältä.

Vierailija
19/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta ehkä tämäkin viesti tavoitti jonkun, joka sai apua omiin ongelmiinsa luullessaan olevansa yksin.



Minulla on ollut vain lyhyen ajan näitä pakkoajatuksia ja tiedän miten ne voi ahdistaa. Pelkäsin ajatuksien johtavan johonkin konkreettisempaan, vaikka tiesinkin toisaalta ettei niin tule tapahtumaan. Ajattelin kaikkia kauheita väkivaltaisia asioita lapseen liittyen, joista en edes pysty kirjoittamaan.

Päivittäinhän saa lukea lehdistä miten jollain ihmisellä on päässä naksahtanut ja polttanut tai ampunut koko perheensä.



Onneksi se kaikki on nyt takana, pakkoajatuksista voi siis parantua.

Vierailija
20/24 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulee monesti samanlaisia asioita itselleni mieleen. Ei niitä tarvitse pelätä, jos ne eivät ole sairaanloisia. Ja jos ei todellakaan halua satuttaa lasta tms. Jos ei hyväksy, että sellaisia ajatuksia tulee mieleen (että esim voisin heittää lapseni sillalta mut en halua),

asiat paisuu ja niitä alkaa pelkäämään ja yrittää välttää niiden ajattelemista, ja niistä tulee sit pakkoajatuksia! sekä sitten alkaa pelkäämään et hallitseeko itseä joka tilanteessa. Kyllä jokainen itse hallitsee itsensä fyysisesti eikä esim. satuta lasta jos ei halua. Mut jos haluaa sit pitää mennä kyl hoitoon..

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän yhdeksän