Haluaisin erota, mutta pelkään, että en ikinä löydä uutta miestä.

elämä on vähän semmoista että ei se pelaa joka pelkää. suosittelen kuitenkin että et jää loppuelämäksesi siihen miettimään että jos olisin silloin 10 vuottasitten uskaltanut niin nyt asiat olisi toisin. itse erosin kolmekymppisenä ja oli elämäni ehkä paras päätös. seksi on kuitenkin pienin ongelma, oikeanlaisen kumppanin löytö onkin jo vähän haasteellisempaa, mutta nykyään on kaikki nettitreffi palstat ym. kyllä sä pärjäät, anna mennä vaan jos kerta olet asiata varma muuten.

Kiitos kannustuksesta. Olen varma siitä, että en rakasta miestäni ja hänen kanssaan en ikinä tule olemaan onnellinen. Mutta en tiedä uskallanko ikinä erota. Lähes lapsesta saakka ollaan yhdessä oltu...

ap

Melkein kaikki miettii, ettei tule koskaan löytämään ketään ja silti kaikki löytää jonkun. Monet vielä suhteellisen nopeasti. Tuttavapiirissäni on paljon neljäkymppisenä eronneita ja kaikki katuvat sitä, etteivät eronneet aikaisemmin. Eikä kukaan ole jäänyt yksin.

Seksielämä ja mies eivät kulje käsikädessä ystäväiseni. Seksiä voi harrastaa ilman vakituista kumppania.

Yksin voi elää vallan mainiosti, useimmiten paljon onnellisempana kuin parisuhteessa.

Mitä jos keskittyisit ensi alkuun löytämään onnen ihan itsestäsi. Huomattavasti parempi kuin ripustaa sen onnensa jonkun miehen tai seksielämän varaan. Suuremmalla todennäköisyydellä silloin astuu elämääsi se mieskin.

Kuka haluaa oikeasti jotain satunnaista seksiä? Mitä teille jää siitä käteen? 

Tervetuloa kerhoon.

Minä en vain pelkää vaan tiedän etten löytäisi uutta. Ja tilanne on vielä se että tämän miehen kanssa en voi hankkia lapsia, joten valitsen mieluummin hänet kuin lapsenteon yksin.

Tiedän, että seksiä voi harrastaa ilman vakituista kumppania, mutta mä en halua. Eikä se tietenkään ole se tärkein asia. Meillä on lapsia, joten sekin mutkistaa asioita..

ap

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 21:20"]

Mitä jos keskittyisit ensi alkuun löytämään onnen ihan itsestäsi. Huomattavasti parempi kuin ripustaa sen onnensa jonkun miehen tai seksielämän varaan. Suuremmalla todennäköisyydellä silloin astuu elämääsi se mieskin.

Kuka haluaa oikeasti jotain satunnaista seksiä? Mitä teille jää siitä käteen? 

[/quote]

HUOH! En ole tuo ap, mutta katsopas kun useimmiten ihminen kaipaa hyvää kumppania jakamaan elämäänsä, ja sehän ei siis tarkoita sitä etteikö ihminen tulisi myös itsensä kanssa toimeen tai viihtyisi välillä mainiosti yksinkin. Mua rasittaa tuo turha jauhanta että etsi onni ensin itsestäsi blaablaa. Ihminen on kuitenkin eräänlainen laumaeläin, toiset ovat sitä enemmän toiset vähemmän, mutta harvapa on koskaan onnellinen ihan yksin. Etsi sinä ihan itse onni itsestäsi, mutta me monet muut tarvitaan siihen kyllä rakasta tai rakkaita ihmisiäkin.

Mua oikeesti ihmetyttää, jos ihmisten suurin huoli erotessa on, että löytääkö uutta. Jos mä joskus eroan, niin eroan siksi, että mulla on suhteessa niin paha olla, että yksin on parempi. Ja lasten takia en edes haluaisi mitään uutta suhdetta sotkemaan lasten elämää. Ehkä sitten kun lapset ovat omillaan, voisin ottaa uuden miehen. 

Mun mielestä lähes kaikilla eronneilla on liiankin nopeasti uusi, siinä ei paljon lapset ja heidän sopeutumisensa paina.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 21:55"]

Mua oikeesti ihmetyttää, jos ihmisten suurin huoli erotessa on, että löytääkö uutta. Jos mä joskus eroan, niin eroan siksi, että mulla on suhteessa niin paha olla, että yksin on parempi. Ja lasten takia en edes haluaisi mitään uutta suhdetta sotkemaan lasten elämää. Ehkä sitten kun lapset ovat omillaan, voisin ottaa uuden miehen. 

Mun mielestä lähes kaikilla eronneilla on liiankin nopeasti uusi, siinä ei paljon lapset ja heidän sopeutumisensa paina.

[/quote]

on kuitenkin niin että me ihmiset olemme vaan niin erilaisia että esim. minä en ole onnellinen jos minulla ei ole hyvää kunppania, vaikka moni muu on, olen ollut yksin ihan liikaakin, ei se minua mielyttänyt. ei sitä pidä hätiköidä noin tärkeissä asioissa, mutta jos yksin on huono olla niin sitä vaan niin kaipaa läheistä ihmistä elämään. kun ei ole muita, muuten olen todella aivan yksin. (en ole  AP)

"kunppania" XDDDD

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 21:55"]

Mua oikeesti ihmetyttää, jos ihmisten suurin huoli erotessa on, että löytääkö uutta. Jos mä joskus eroan, niin eroan siksi, että mulla on suhteessa niin paha olla, että yksin on parempi. Ja lasten takia en edes haluaisi mitään uutta suhdetta sotkemaan lasten elämää. Ehkä sitten kun lapset ovat omillaan, voisin ottaa uuden miehen. 

Mun mielestä lähes kaikilla eronneilla on liiankin nopeasti uusi, siinä ei paljon lapset ja heidän sopeutumisensa paina.

[/quote]

Luepa aloitukseni uudestaan. Tässä vielä kertauksen vuoksi: pelkään, etten IKINÄ löydä uutta miestä. En halua olla loppuelämääni yksin. En ole mitään hätiköimässä enkä aijo alkaa heti etsiä miestä (jos eroan).

ap

Ei välttämättä tosiaan löydä uutta. Eihän kaikki löydä sitä ensimmäistäkään. Tiedän kokemuksesta, olen 38-vuotias ja vasten tahtoani sinkku. 

Eipä tämä yksinolo niin kamalaakaan ole, mutta ymmärrän hyvin ap:n näkökohdan että kaipaa kumppania - itsekin sellaista olen aina kaivanntu vaikka pakon edessä olen ihan ok itsenäisen ja yksinäisen elämänkin itselleni rakentanut. 

Olen ollut lähes koko elämäni yksin eikä se todellakaan ole ollut onnellista aikaa. Nyt minulla on kumppani, mutta hän ei halua lapsia (minä kyllä), joten suhteessa on pieni kriisi. Yksinäisen menneisyyden paino niskassa pelkään, etten löytäisi ketään muutakaan.

Minä löysin uuden kumppanin muutamassa päivässä, ja onkin elämäni mies, sielunkumppani.

Tärkeintä tosin on juuri se, että EROAA siitä jonka kanssa ei ole onnellinen, ei sen uuden löytäminen. Onneton suhde on pahempi kuin yksin oleminen.

Riippuu varmaan kuinka sosiaalinen olet. Itse en ole sosiaalisesti lahjakas ja olen koko elämäni ollut yksinäinen. En siis vaan tarkoita että ei ollut poikaystäviä, vaan että ei ollut ystäviä ylipäätäänsä. Nyt minulla on poikaystävä joka on tosi loistava tyyppi, en kuitenkaan osaa sanoa rakastanko häntä niin kun pitää, en varmaa osaa rakastaa. Kuitenkin ekan kerran elämässäni tunnen etten ole yksin ja onneton.On tämä paljon parempi vaihtoehto kuin odotella jotain elämää suurempaa rakkautta jota tuskin tulee koskaan tulemaan minunlaiselleni naiselle. Kuitenkin olen omistautunut miehelleni ja uskon että opin rakastamaan ajan myötä.

Kyllä ne sosiaaliset ja normaalit varmaan löytävätkin helposti uuden miehen, mutta kaikkin tuo ei todellakaan päde.

Mulla vähän sama kuin ap:lla. Olen melkein 40v. ollut mieheni kanssa jo itse asiassa alaikäisestä lähtien.

Lapsiakin tietysti on.

Välillä pidän sitä tosi ärsyttävänä, ja todellisiakin ongelmia on mm. hän on välillä kauhean agressiivinen ja kiukkuinen, käyttää liikaa alkoholia vaikkei kestä sitä, jonka johdosta on masentunut... on 2 kertaa lyönyt minua vuosia sitten...

Silti on myös hyväkin mies, osallistuu kotitöihin, hoitaa lasten kuljetuksia hoitoon ja harrastuksiin mikä mahdollistaa että pystyn keskittymään töihini, tienaa ihan ok niin että meillä varaa asua kivassa talossa... on hyvä sängyssä silloin kun sitä on (välillä hän on niin "masentunut" tai muuten vittuuntunut että pihtaa marttyyrinä ja mua ei myöskään huvita silloin jos hän on juonut vaikka ed. iltana, koska ei se homma edes toimi..)

Pelkään että olisin onnettomampi kuitenkin yksin / yh:na, ei se elämä kauhean helppoa silloinkaan olisi ihan käytännön tasolla, lasten hoito ja kaikki.

Mä oon miettinyt, että mulle riittäisi jos parisuhde olisi ok. Mutta jos arki ei toimi millään ja toisen käytös ahdistaa 6 pv:nä viikosta niin silloin tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä.

ap

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 23:21"]

Mä oon miettinyt, että mulle riittäisi jos parisuhde olisi ok. Mutta jos arki ei toimi millään ja toisen käytös ahdistaa 6 pv:nä viikosta niin silloin tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä.

ap

[/quote]

Jos noin on asia että arki ei toimi ja ahdistaa lähes jatkuvasti, niin yksinkin on oikeasti paljon parempi. Vaikkei se yksinolo mikään optimaalinen tila sitten olisikaan. 

Mä olen samaa mieltä tuon yhden kirjoittajan kanssa myös joka totesi että sosiaalisuus on paljolti se mikä määrää kuinka helppoa/vaikeaa on löytää uusi puoliso. Tiedän ylipainoisia, huonostipukeutuvia jne naisia jotka on löytäneet kumppanin helpostikin, ihan vaan luontaisella mukavalla luonteellaan. Ja toisaalta hyvännäköisiä, hoikkia, koulutettuja naisia jotka on aina vaan yksin vaikkeivat halua, kun ovat vähän sulkeutuneempia ja ujompia.