>>>>Toukomurut uuteen viikkoon 15.1.<<<<
Kommentit (49)
Kylmät säät ne vaan jatkuvat. Meillä kun on kaksi viikkoa nyt sairasteltu alkaa tämä sisällä oleminen pikku hiljaa tympimään. Sisällä nukuttaminen on aikamoista taistelua. Tuntuu siltä että päivät menee nukuttamiseen kun poitsu nukkuu sisällä korkeintaan puoli tuntia. Itelläni on selkä ihan loppu kun on sylissä yritetty nukuttaa. Nyt tein niin että puin pojalle kevyen sisähaalarin päälle ja ohuen myssyn päähän ja poika simahti lähes heti vaunuihin eteiseen.
Pojalla on kova meno päällä koko ajan, perässä ei meinaa pysyä. Lelut eivät juurikaan kiinnosta, mutta kaikki muu kuten kaukosäätimet, puhelimet ja sanomalehdet ovat parhaita. Kaikki minkä käsiinsä saa menee suuhun, melkoinen kutina näyttäis suussa olevan. Huoneen-ja kaapinovet ovat hauskoja, vaikka niissä on jo muutaman kerran vähän kolhuja saatukin.
Meillä todella toivotaan että ens viikko alkais hieman lämpimimmissä merkeissä. Taloyhtiö ilmoitti että talossa maanantaina täydellinen vesi-ja lämpökatko koko päivän. Tämä oli oikein mukava tieto nyt kun en vielä pojan kanssa halua minnekään lähteä ennenkuin on tervehtynyt täysin. No eiköhän tästä selvitä, onneksi edes sähköt on normaalisti käytössä.
Nyt vain odotan normaalia arkea että voi tehdä asioita ja liikkua poitsun kanssa normaalisti. Se on ihmeellistä miten niitä terveitä päiviä arvostaa tämmöisen sairastelun jälkeen.
Mukavaa viikonloppua kaikille! =)
Eetu huitas 1½viikkoo sit mun silmän sarveiskalvoon aimo haavan ja jouduin pakolliselle paussille kirjottelusta:/ oli kyl elo niin tuskasta ettei tehny mieli ku maata pimees ja rypee itsesäälis...nyt jo hiukka hävettää moinen,mut sillon oli niin hirmu huono olo,että kaikki pänni.
Eilen olin silmälääkäris ja sain jo luvan alkaa totutella silmää normaalieloon. Vaikka ei nytkään silmä kestä tätä koneella oloa vaan oitis alkaa särkeä päätä ja ihanko joku kaivais ton silmän pihalle :(
Mutta ehkä tämä tästä taas. Eetu kasvaa ja voi hyvin,vyöruusukin on jo hyvin parantunut vaikka noi arvet vielä vyötäisillä näkyykin. hampaita vaan ei näy eikä kuulu.
Mutta palaillaan,kunhan silmä taas antaa " luvan"
Heissan kaikille toukojen äideille!
Olen lueskellut usein teidän juttuja ja olen saanut paljon vinkkejä ja muutenkkin iloa vauva-arkeen. Mutta en ole saanut aikaiseksi kirjottaa. Toivottavasti mahtuu vielä joukkoon!
Sain siin esikoiseni 24.5 ja kokoa oli 4430 g ja pituutta 51 cm. Oli yllätys,että oli niiin iso. Isänkin eka kommentti oli,että onpa iso! Hyvä kun ei pyörtynyt:) Meidän kulta ryömii paikasta toiseen ja konttaamisen harjoittelu on parhaillaan käynnissä. Mutta tällä hetkellä vain keinutaan taakse ja eteen. Ja sitten oottaa,että missäs ne aploodit ovat..No,äiskä taputtaa niin kovasti,että kohta varmaan on känsät kädessä..
Meidän tyllerö ei vielä istu pitkiä aikoja itekseen vaan pitää vielä tukea. Kirjojen lukeminen ja kaikkien elektronisten laitteiden räplääminen on hauskinta. Tänäänkin sai dvdsoittimen kaksi kertaa peräkkäin päälle ja filmi alkoi pyörimään..Kaukosäädin pitää saada ja etenkin se kaukosäädin,jota muuta käyttävät. Ja kun äiti on puhelimessa,niin hänenkin pitää saada vähäksi aikaa puhelin järsittäväksi:)
Herkkuruuista mainittakoon maissinaksut ja kurkku.Muut ei oikein välillä meinaa kelvatakkaan. Puurot ovat yök ja etenkin imelät marjasoseet. Ja irvistysilme on jo naamalla vaikka mitään ei ole vielä suussakaan. Muutenkin välillä tuo syöminen tökkii,mutta onneksi nuo lihasoseet maistuvat. Ja on opittu sanomaan nam,nam,nam kun on kyseessä lihasose.Ehkä se on tärkeäpää kun nuo välipalat.. Ja maitoa imetään silloin kun siltä tuntuu..Syö vielä yölläkin kun unikoulua ei olla jaksettu tai pystyttykään kutinan takia vielä pitämään. Mutta onneksi tajuttiin mennä yksityislääkärille viimeinkin tällä viikolla ja tämä ihotautilääkäri laittoi lasten polille lähetteen. Allerginen vauveli on kaikille kotimaisille viljoille,maidolle,soijalle,kananmunalle...Eli allergiat on meidän riesana ja välillä ollaan oltu tosi väsyneitä risaisten öiden takia. Ja neuvolassa vaan sanotaan,etti allergiatestejä voi vielä tehdä..Ihotautilääkäri vain sanoi,että ei testeillä ole alaikärajaa...Eli tällästä. Mutta kaikesta huolimatta olen maailman ihanimman vauvan äiti. Tytöllä nimittäin riittää temperamenttia ja luonnetta:) Ja nyt taitaa jotakin pikku äänähtelyä kuulua...
Itselläni uusi taas raskaudenaikainen munuaistulehdus, selkää on särkenyt jo viikon ja eilen tuli 39 asteen kuume. Tänään lääkärissä ja sain niin vahvat antibiootit että siihen jäi imetys =( =( Siitä paha mieli...
Lisäksi 3 lasta 4:stä (kotona-asuvasta) on sairaita. Mies oli tänään töistä' kotona ja kuljetti toista tytärtä Mehiläiseen lääkäriin. kaikilla niin paha yskä että hyvä kun ei keuhkot tuu pihalle. Nuorimmaisella ei vielä kuumetta, lääkäri kehoitti heti viemään näytille jos kuume nousee, yskinyt jo 2 viikkoa... Voi olla keuhkokuume tms. Saa nähä tuleeko sekin.
Hönttä, aivan tuli vedet silmiin mullakin kun luin sun epäonnesta, tsemppiä !!!
Itse menen nyt pitkälleni, pyörryttää ja selkää särkee. Hyvää viikonloppua kaikille !
Paljon voimia ja jaksamisia höntälle ja nennille sairauksien keskelle!
Tuntuipa typerältä kirjottaa vain esittäymiskirjoitus kun muilla menee noin huonosti. Olinpas hätäinen:(
Tuo munuaistulehdus on kauheeta. Mullakin oli reilu kuukausi synnytyksen jälkeen munuaisissa tulehdus tulehdusarvotkin hiipi 300. Sain silloin suoneen antibioottia ja samoin kotona söin reilun viikon Kefalexia kolme kertaa päivässä. Mutta tällöin lääkäri vain sanoi,että voi imettää.Imetin ja tytölle syötin maitohappobakteereita. Onko sulla minkä nimistä antibioottia? On varmaan eri merkkiä? Voimia sinulle!!!!
Ja Höntälle,että kaikkea sitä voi sattua!! Paranemista!
Moi Tukki ja tervetuloa! Meillä on lapset syntynyt samana päivänä. Hassua kuinka molemmat kärsivät allergioista ja tekniikka kiinnostaa ;). Olimme eilen ekaa kertaa allergialääkärillä ja siellä tehtiin testit, joissa ei tosin näkynyt mitään. Iho on kuitenkin jo rauhottunut, kun Hilla ei ole syönyt kuin mustikkaa ja kauraa. Jätettiin pois mm. omena, porkkana, persikka... Kuukauden päästä tsekkaus ja testit verikokein, jos ihottuma jatkuu. Hierooko sun lapsi silmiään?
Tosin vauva voi toki olla vain atoopikko.
Hönttä ja Nenn voimia ;)
Nyt remontin pariin!
Kun syödään sopimatonta niin tytöllä kasvot menee punaiseksi ja tosiaan silmiä hangataan. Ja tytön niska myös ärtyy ja sitä raapii kanssa. Mulla on ollut itsellä atooppinen iho lapsena,joten multahan se sen sai:(.Siitä ne lääkäritkin muistaa muistuttaa. Ihan niin kuin itse en sitä ole tarpeeksi harmitellut. Joskus kun ihottuma on tosi pahana ja rasvauksestakaan ei meinaa tulla mitään,kun tyttö raapii niin kamalasti. Ja jos äiti on vielä riittävän väsynyt,niin itkuhan siitä tullee äidillekin. Ja sehän auttaa tilannetta...No,onneksi nyt on vähän parempana tuo iho.
Tytön lempileikki on laittaa dvd soitin päälle ja elokuva pyörimään.. Kerroinkohan jo tuosta edellisessä kirjoituksessa.. Nää pakkaspäivät on aina aika pitkiä,kun ulkonakaan ei voi olla. Onneksi tänään kävi vieraita,joten päivä meni vähän nopeemmin.Ollaan nimittäin ulkoilmaihmisiä:)
Hyvää illanjatkoa!
En ole nokkaani pistänyt ulos sitten toissapäivän, jolloin kävimme J:n kanssa arvauskeskuksessa kuulemassa lääkäriltä saman, mitä Jotto ja Walpu täällä veikkasivatkin, eli että pojalla on kolmen päivän kuume ja/tai vauvarokko. No nyt on kolmas päivä menossa ja näppyjä ei näy mutta kuume on hiukan laskenut. Nyt hetki sitten oli siinä 38 asteen pinnassa. Viime yö meni ihan hyvin ilman suppoa.
J reppana ei ole oikein syönyt kiinteitä pariin päivään, ajattelin tänään koittaa taas aloittaa kunnon ateriarytmin. Rintamaidolla on menty ja pojun vatsa toimii sen mukaisesti...
Meillä tuli perhepiirissä iloisia uutisia eilen; Juliuksen serkku (1v) saa pikkuveljen tai -siskon alkusyksystä! Minäkin olen ihan täpinöissäni uudesta vauvasta =), sillä oltiin viime syksy kälyn kanssa kovasti tekemisissä kun asutaan lähekkäin ja oltiin molemmat mammalomilla. Tän kevään käly on töissä mut sit taas ens syksynä voimme olla toisillemme seuraksi lasten kanssa, ennen kuin mä lähden koulun penkille vuoden tammikuussa 2007.
Ja tuleehan uudesta pikkuisesta mieleen, et oishan se kiva meillekin saada se tyttö... tai toinen pikkuinen poika. Mieskin eilen illalla sanoi, että " eihän sitä tiedä, jos vaikka olisit jo raskaana" mutta en kyllä oikein usko kun imetän edelleen eikä menkkoja ole näkynyt (paitsi yhdet " haamumenkat" ). Ja toisekseen mulle olisi tosi tärkeetä saada koulut käytyä ja tutkinto taskuun. Helpottais vakituisen työn saantia tulevaisuudessa, kun ois muodollisestikin pätevä.
nyt iloista viikonloppua kaikille!
-sannael ja J