Parin euron rihkamillako kiitätte lapsenne hyvästä hoidosta?
Palasin töihin lton työhöni monen kotivuoden jälkeen ja joulujuhlan jälkeen tunnen myötähäpeää teitä vanhempia kohtaan. Vietämme arkisin suuren osan lastenne valveillaoloajasta ja yritämme parhaamme. Mitä saamme palkaksi muuta kuin huonoa palkkaa ja joulujuhlissa vanhemmilta kahden euron huopasydämiä, suoraan Hemtexistä tai Ikeasta? Meille, jotka olemme askartelun ammattilaisia! Muutenkin ihmetyttää, että arvostuksemme on kahden euron luokkaa (halvin suklaarasia tai kertakäyttöruokaliinapaketti)? Itse en kehtaisi noin olematonta lahjaa edes kenellekään antaa. Oman lapsen tarhaan vein kaikille kolmelle hoitajalle hienot joulukukka-asetelmat. Semmoisia aikoinaan vanhemmilla oli tapana ostaa minullekin, mutta ei näköjään nykyvanhemmat!
Kommentit (72)
Ammattitaitoinen ja hyvä opettaja ei varmasti arvioi omaa arvostustaan saatujen joululahjojensa perusteella. Kyllä se palaute saadaan vuoden aikana ihan toisella tavalla vanhempain varteissa ym. Itse olen saanut joka joulu kassi tolkulla jos jonkin näköistä lahjaa itseaskarrelluista korteista Ruotsin risteilyihin. En kuitenkaan ole koskaan ajatellutkaan, että lahjan arvo liittyisi jotenkin työni arvostukseen. Sen uskon, että vanhemmat ja lapset ovat olleet tyytyväisiä työhöni, koska muistavat jotenkin.
En tiedä, ehkä ymmärsin pointtisi jotenkin väärin, mutta en todella ymmmärrä miten joulumuistamiset liittyvät opettajan työn arvostamiseen tuossa laajuudessa, miten annoit ymmärtää.
korvaamattomia työntekijöitä, joille se viinipullo on aivan liian vaatimaton lahja!!!!!! Lasten vanhemmat ovat osaltaan oppetajien työnantajia, tai ainakin olettavat saavansa yksilöllistä ja 24h toimivaa palvelua.
Ja kaikista eniten se, että lapsi tulee halamaan ja sanoo suoraan sydämestä; mä tykkään susta ope!!!!!
En voi uskoa että ammattikuntamme pitää joukossaan noin itsekeskeisiä ihmisiä!!!!! Jokainen tähän työhön ryhtyvä tietää että kiitosta työstämme saadaan todella harvoin. Se ei kuitenkaan tarkoita että työtämme ei arvostettaisiin!!!!
Ap, toivotan sinulle hyvää joulua ja toivottavasti vielä löydät työstäsi sen ilon, joka minulla ainakin on... Ilman lahjuksia!!!!!
-Lto
Piti sanoa että tarhan opettajat saa varmasti reippaasti toistakymmentä lahjaa..kaipa niistä joku osuu kohdalleen..
Jos pomo antaa " köyhän" lahjan ..voi kai siitäkin pikkusen narista..
Kuuluisa suomalainen yritys antoi viime vuonna ruoka korin jossa juustokin meinas kävellä ulos..mutta ajatus tärkein..
Ja hei tuleva opettaja ,olisko kannattanut suunnata toiselle alalle,jos jo tossa vaiheessa miettii lahjoja..
Miettikääs vaikka lääkäreitä tms. milläs ne saa palkkiota kaikkien vaivaisten hoitamisesta ympäri vuoden
Jouna olen ostanut jotain mausteista joulukahvia ja suklaata, keväällä amppelikukkia parvekkeelle/pihalle. Äitini on lastentarhanope ja on aina ollut iloinen saamistaan lahjoista ja etenkin lasten tekemistä korteista ja askarteluista.
Ap avaus on hyvä (provopsoiva, mutta tärkeä herätys) teille arvon mammat, jotka olette aina kiivaana vaatimassa siellä päiväkodissa sitä ja tätä retkeä, niitä reimatekkejen harjaamista jne. MILJOONAA asiaa naama happamana. Kyllä hoitotyötä tekevät ihmiset ovat kiitoksen ansainneet ja mielestäni ap tarkoittaa sitä, että mielummin lämmin käsi ja hyvä aito joulun toivotus kun se tiimarin kassalla myytävä jääkaappimaneetti..
Sellaisista lahjoista ja tiimarikorteista ei kenekään joulumieli kasva (käsi sydämelle nyt jokainen) ja miettikää tykönänne miten läheistänne kohtelette, miten muistatte ja niin edespäin.. Eihän se ole kuin hyvää käytöstä jonka sitten opetatte arvona omille lapsillenne.
tähän sanon vielä, että meillä tehdään lapsen opelle kortti (lapsi siis tekee ja lasipurkkiin lapsi leipoo pipareita ja purkki koristellaan), ei ihmeitä mutta taatusti on lämpöä tuossa lahjassa. Ja on kyllä niin upea timantti opettajana, että kyllä pitkin vuotta annetaan palautetta, että ollaan me etuoikeutettuja kun on tuollainen ope!
Monilla on ajatus " ei minullekaan asiakkaat mitään tuo" . No ei kaupan kassaa voikaan verrata lasten hoitajiin, tuskin teillä on niin läheistä ja pitkäikäistä suhdetta lähikauppaanne, kun lapsillanne hoitajiinsa...
Kyse ei ole kylläkään lahjan arvosta (tai kortista tai kiitoksesta), vaan siitä että huomioi ne henkilöt jotka tekevät arvokasta työtä lastenne hyvinvoinniksi. Ne joilla on käytöstapoja ymmärtävät tämän muutenkin ja toivottavasti te muutkin nyt AV:n kautta ;-)
Palkka on varmasti toisenlainen,mutta oot sitä mieltä kun palkka on toisenlainen niin ne ei tarvi muuta arvostusta?
Siitähän tässä on kysymys kun ei lastentarhan opettajia tai opettajia yleensä arvosteta ja lahjota kunnon lahjoilla.
Oon samaa mieltä että lapsen tekemä juttu pitäis olla tärkein,mutta siitäkin oli em että" kuka oikeesti ilahtuu tuikusta ja pienistä pipareista"
Läpimätä ap!Toivon todella ettei mun lapset ole tollasen hoidossa !
Täytyy yrittää ottaa niin ettei yleistä.
+ luet tekstejä miten itsellesi ne sopii näköjään.. Siinä " kuka ilahtuu tuikkukynttilöistä ja paperiin käärityistä pipareista" oli juuri mainittu, että jos lapsen tekemä juttu niin silloin hyvä lahja, mutta kaupan pipari äidin taittelemana paperiin niin on kyllä aika törkeää..
Tälläisiäkin on muuten nähty.
T. 86
Vierailija:
Mitähän ostaisin lahjaksi tuolle tyypille, joka auraa kotikatumme? Tai niitä tyyppejä on kai useampia, täytynee muistaa kaikkia!
minun mieheni auraa katuja ja mummot kantaa hänelle talvisin appelsiineja... niistä mies ei välitä, jäävät kuulemma vaan hyttiin pyörimään. mutta suklaapatukoista mies tykkää, niitä saa aina silloin tällöin myös. rahakin kelpaa, joskus joku on sujauttanut 5 euroa suoraan käteen ja käskenyt käydä huoltiksella kahveella.
ja tämä juttu on siis tosi!
tapaus nmr 69, tai 70.