Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Auttava anoppi. Saako inhota?

Vierailija
21.11.2012 |

Mulla on ongelmana todella avulias ja toimelias anoppi. Hän siis todella auttaa ja ihan oikeissa asioissa. Hän on myös enimmäkseen mukava, aika suorapuheinen tosin, joten aina täytyy jotain suodattaa pois.



Nyt vain en enää oikein jaksaisi tätä kiitollisen miniän roolia. Ei siinä mitään, että anoppi auttaa (tulee meille yllättäen ja imuroi, tekee ruokaa, ostaa huonekalun, jota olemme etsineet, haravoi pihan jne) ja hoitaa mielellään lapsia (kutsuu yökylään ja peruu ilomielin omia menojaan, jotta voi hoitaa sairaita lapsia), mutta kun nämä auttamisjutut leviävät aina muulle suvulle ja ystäväpiirille ja ne tulevat aina meille takaisin sellaisina lempeinä ivailuina, kuinka minä olen niin avuton, etten osaa siivota, tehdä ruokaa, hoitaa sairaita lapsia jne. Olen aika varma, että anoppi ei niitä tuollaisina kerro mutta esim. kun tuli kerran yllärinä paikalle, kun mies oli sairaana ja rupesi tekemään ruokaa tuoden itse spagetit ja jauhelihat, niin varmaan on kertonut, miten toi nuo ruoat ja sukulaisten päässä homma on muuttunut siihen, miten meillä ei ollut kaapissa edes spagettiakaan. Itse asiassa meillä oli. Oli myös jauhelihaa sekä edellisenä päivänä paistettua kalaa ja perunamuusia. Tämä osuus ei koskaan tule suvun tietoon.



Ahdistun siitä, että anoppi auttaa, vaikka ei oikeasti ole edes tarve ja levittää sitten ihan oikeutetusti tarinoita auttamisistaan mutta niin, että suvulle jää käsitys siitä, miten emme pärjäisi ilman häntä. Se on noloa ja kiusallista. Anopin veli kerran jo juhlissa tokaisikin, että mitenkäs teillekin käy, jos tuo sisko kuolee. Tuntuipa mukavalta aiheelta keskustella!



Pitäisi olla kiitollinen ja onnellinen, kun on osallistuva isovanhempi (omani eivät ole), mutta tosiasiassa olen aika ahdistunut ja tunnen ajoittain jopa kiukkua ja melkein vihaa anoppia kohtaan. On kammottavaa, kun häntä ei voi inhota. Ei auttavaa ihmistä voi inhota.



Enkä voi sanoa mitään, koska aina silloin tällöin (muutaman kerran vuodessa) todella tarvitsemme hänen apuaan (lapsi sairaana eikä hoitajaa). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö pääasiassa pärjäisi ilman häntä, sen hoitajankin voisimme ihan palkata.



Olenko ihan totaalisen kiittämätön? Vähän sellaisena mies taitaa pitää minua.

Kommentit (23)

Vierailija
1/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asioiden muuttaminen auttaa, eli jos et tuota kestä, niin ihan pakko sun on sanoa sitten suoraan, että tuota vapaaehtoisapua ei tarvitse harrastaa, pärjäätte ihan hyvin itsekin. Kannattaa myös kertoa syy, miksi ette apuja enää näin kaipaa, ihan suoraan.

Vierailija
2/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

keksit syyttää anoppia, joka on auttanut!



Täytyy sanoa, että kirjoituksesi perusteella täytyy vain toivoa, että poikani eivät ikinä löydä puolisoa. Olisi kamalaa saada miniäksi ihminen, joka syyttää anoppia siitä, mitä joku kolmas osapuoli möläyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

keksit syyttää anoppia, joka on auttanut!

Täytyy sanoa, että kirjoituksesi perusteella täytyy vain toivoa, että poikani eivät ikinä löydä puolisoa. Olisi kamalaa saada miniäksi ihminen, joka syyttää anoppia siitä, mitä joku kolmas osapuoli möläyttää.

Käsittääkseni ap:n ongelma on juuri se, että anoppi antaa hänestä ihan taidottoman kuvan. Minä varmaan ap:n asemassa palkkaisin hoitajan ne pari kertaa vuodessa, kun tarvitaan. Vaikka toisaalta on ihanaa, että mummo osallistuu. Mutta on varmasti todella raskasta, jos koko miehen suku kuvittelee, että ap ei osaa edes ruokaa laittaa eikä edes makaronia kaapeista löydy.

Vierailija
4/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun todellinen "ongelmasi" on siis sukulaisten puheet?



Mistä johtuu, että sinun itsetuntosi ei sitä kestä? Itse olen ottanut iloisesti kaiken avun vastaan ja vähät välittänyt siitä, kuinka huonona ja osaamattomana minua on pidetty.

Minä on ole muutenkaan toisten ihmisten puheista koskaan välittänyt, siksi en ole vähääkään niistä ahdistunut.

Vierailija
5/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano sille, ettei kerro olleensa apuna vaan esim. risteilyllä, teatteriretkellä tms. ollessaan teitä auttamassa. Sano, että on parempi valehdella kuin kertoa totuus.



Luultavasti suku on ihmeissään, kun anoppi on teillä aina ja hoitaa suuren osan töistä eli eiköhän tuossa ivassa ole aimo annos kauhistelua ja sääliä siitä, millaisen miniän kanssa anoppi joutuu toimimaan. Aidosti!

Vierailija
6/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heikko itsetunto? Sinun todellinen "ongelmasi" on siis sukulaisten puheet?

Mistä johtuu, että sinun itsetuntosi ei sitä kestä? Itse olen ottanut iloisesti kaiken avun vastaan ja vähät välittänyt siitä, kuinka huonona ja osaamattomana minua on pidetty.

Minä on ole muutenkaan toisten ihmisten puheista koskaan välittänyt, siksi en ole vähääkään niistä ahdistunut.


jos arki toimii, niin mitä väliä, mitä muut puhuu??

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että anoppi juttelee ympäriinstä, miten auttaa teitä, juuri nuo kaikki spagetin ostot ym. ym. Eihän tuollaisista mielestäni pitäisi mennä muille puhumaan, ei ollenkaan.



Enkä kyllä itse tykkäisi, että meille tullaan ilmoittamatta imuroimaan tms., en yhtään. Auttaa voi ja otan kiitollisena vastaan, mutta sen mitä oikeasti tarvitsen.

Vierailija
8/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on anoppi joka on sanonut ihan suoraan päin näköä että auttaa vain tytärtään, hoitaa vain tyttären lapsia, osallistuu vain tyttären perhe-elämään, ja pojan perhe hankkikoon apunsa mistä hankkii.



Mulla ei ole vanhempia. Anoppi tietää tämän.



Itse olen pohjattoman surullinen että anoppi ei halua osallistua perheemme elämään, vaikka miten olemme aina häntä kutsuneet, toivottaneet tervetulleeksi ja kohdelleet hyvin. Emme edes vaadi "hoitamaan" vaan toivoisimme yhteistä aikaa mutta sekään ei onnistu kun on niin paljon vaivaa. Se "vaiva" on sitä että meille on 90km matkaa ja meillä on kolme lasta. Anopin tytär asuu ihan naapurissa parin kilsan päässä ja anopin tyttärellä on yksi lapsi. Tästä syystä anoppi viettää siellä tyttärensä luona aikaansa joka ikinen päivä. Siis ihan jokainen, kun meille ei kerkeä edes piipahtamaan.



Maksaisin MITÄ VAAN jos mulla olisi ap:n anopin kaltainen ihminen elämässämme. Olemme täysin tukiverkottomia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että en voi oikein syyttää ketään ja että tottakai asia pitäisi vain sietää tai suututtaa anoppi laittamalla tiukat rajat eli ei mitään meille tuloja ilman kutsua.



Ja kyllä, anoppi ärsyttää siksi, että tosiaan pukkaa kylään ilmoittamatta omat spagetit mukanaan ja kertoo sitten auliisti ihan kaikille, miten perjantaina vietti päivän pojan perheen luona ja vei ruoat mukanaan, kun ei sieltä kaapeista varmaan olisi niitä löytynyt. En usko, että haukkuu minua suoraan kenellekään, mutta tällaisia pieniä vihjeitä jättää varmasti. Näin hän nimittäin toimii esim. muutaman muun ihmisen suhteen ja kertoo minulle pienin vihjein, miten hänen apunsa on niin huipputärkeää, kun toiset eivät osaa elämässään mitään tehdä.



Lapsille anoppi on huipputärkeä, ja anoppi on kiva mummo. Tässäkin asiassa hän jatkuvasti astuu ns. minun varpailleni eli ilmoittaa lapsille, että ensi viikonloppuna pääsette kylään ja sitten viattomasti katselee minua, että mitä, eikö sovi, ai jaa, äidille ei nyt sovi, minulle kyllä.



Anoppi on suorasanainen ja avoin, ystävällinen ja mukava, mutta hän osaa tämän auttamisroolinsa huippuhyvin. Kaikki - sukulaiset, ystävät ja tuttavat - tietävät, miten auttavainen, ahkera ja työteliäs hän on lähimmäisilleen ja miten ilman häntä emme pärjäisi. Hänen ei tarvitse sanoa ainuttakaan pahaa sanaa enkä usko, että hän sanookaan, ja siksi minulla ei ole oikeutta olla vihainen, vain kiitollinen.



Se pointti tässä on, että me pärjäämme ilman hänen apuaan. Meillä on ruokaa omastakin takaa, osaamme siivota ja hoitaa lapsiamme. Emme tarvitse näitä yllätysvierailuja kaikkine apuineen, onhan se meistä ihan mukavaa, tottakai, ja kiitämme ja yritämme muistaa anoppia aina välillä jollakin kivalla lahjalla sekä autamme parhaamme mukaan häntäkin. On vain ikävää kuulla yhteisiltä ystäviltä ja sukulaisilta näitä vihjailuja siitä, miten kulutamme mummo-paran loppuun tai miten hyvä, että mummo on apuna, kun muuten emme pärjää. Suoraan sanottuna raivostuttaa!



On rankkaa olla kiitollinen ja kiitollisuudenvelassa asioista, joissa pärjää ihan hyvin itsekin mutta ei vain henno kieltää toista. Ehkä tätä on vaikea tajuta, jos ei itse ole siinä tilanteessa. Olen valtavan kiitollinen siitä, että mummo on lasteni elämässä ja mielelläni kyläilemme hänen luonaan ja autamme jos voimme. Tuon kaiken muun auttamisen hän voisi jättää, mutta vain vihjaisukin siihen suuntaan saa hänet aivan pois tolaltaan.



Ei kai tässä auta muu kuin jatkaa kiitollisuutta ja yrittää olla välittämättä kaikkien vihjailuista.



Ap

Vierailija
10/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun todellinen "ongelmasi" on siis sukulaisten puheet?

Mistä johtuu, että sinun itsetuntosi ei sitä kestä? Itse olen ottanut iloisesti kaiken avun vastaan ja vähät välittänyt siitä, kuinka huonona ja osaamattomana minua on pidetty.

Minä on ole muutenkaan toisten ihmisten puheista koskaan välittänyt, siksi en ole vähääkään niistä ahdistunut.

Ja ah, elämä on niin helppoa. APua saa, eikä tarvitse alemmuudentunnoissaan ketään inhota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että en voi oikein syyttää ketään ja että tottakai asia pitäisi vain sietää tai suututtaa anoppi laittamalla tiukat rajat eli ei mitään meille tuloja ilman kutsua.

Ja kyllä, anoppi ärsyttää siksi, että tosiaan pukkaa kylään ilmoittamatta omat spagetit mukanaan ja kertoo sitten auliisti ihan kaikille, miten perjantaina vietti päivän pojan perheen luona ja vei ruoat mukanaan, kun ei sieltä kaapeista varmaan olisi niitä löytynyt. En usko, että haukkuu minua suoraan kenellekään, mutta tällaisia pieniä vihjeitä jättää varmasti. Näin hän nimittäin toimii esim. muutaman muun ihmisen suhteen ja kertoo minulle pienin vihjein, miten hänen apunsa on niin huipputärkeää, kun toiset eivät osaa elämässään mitään tehdä.

Lapsille anoppi on huipputärkeä, ja anoppi on kiva mummo. Tässäkin asiassa hän jatkuvasti astuu ns. minun varpailleni eli ilmoittaa lapsille, että ensi viikonloppuna pääsette kylään ja sitten viattomasti katselee minua, että mitä, eikö sovi, ai jaa, äidille ei nyt sovi, minulle kyllä.

Anoppi on suorasanainen ja avoin, ystävällinen ja mukava, mutta hän osaa tämän auttamisroolinsa huippuhyvin. Kaikki - sukulaiset, ystävät ja tuttavat - tietävät, miten auttavainen, ahkera ja työteliäs hän on lähimmäisilleen ja miten ilman häntä emme pärjäisi. Hänen ei tarvitse sanoa ainuttakaan pahaa sanaa enkä usko, että hän sanookaan, ja siksi minulla ei ole oikeutta olla vihainen, vain kiitollinen.

Se pointti tässä on, että me pärjäämme ilman hänen apuaan. Meillä on ruokaa omastakin takaa, osaamme siivota ja hoitaa lapsiamme. Emme tarvitse näitä yllätysvierailuja kaikkine apuineen, onhan se meistä ihan mukavaa, tottakai, ja kiitämme ja yritämme muistaa anoppia aina välillä jollakin kivalla lahjalla sekä autamme parhaamme mukaan häntäkin. On vain ikävää kuulla yhteisiltä ystäviltä ja sukulaisilta näitä vihjailuja siitä, miten kulutamme mummo-paran loppuun tai miten hyvä, että mummo on apuna, kun muuten emme pärjää. Suoraan sanottuna raivostuttaa!

On rankkaa olla kiitollinen ja kiitollisuudenvelassa asioista, joissa pärjää ihan hyvin itsekin mutta ei vain henno kieltää toista. Ehkä tätä on vaikea tajuta, jos ei itse ole siinä tilanteessa. Olen valtavan kiitollinen siitä, että mummo on lasteni elämässä ja mielelläni kyläilemme hänen luonaan ja autamme jos voimme. Tuon kaiken muun auttamisen hän voisi jättää, mutta vain vihjaisukin siihen suuntaan saa hänet aivan pois tolaltaan.

Ei kai tässä auta muu kuin jatkaa kiitollisuutta ja yrittää olla välittämättä kaikkien vihjailuista.

Ap

Jotkut ihmiset vain ovat tuollaisia, oma äitinikin on. Hänelle on valtavan tärkeää tehdä itsestään korvaamaton, ja se on tosi ärsyttävää.

Miksi sinä et kerro niille sukulaisille ja kavereille, mikä tilanne oikeasti on? Sanot, että susta on ihan kivaa että mummo touhuaa, kun se tuntuu sille niin tärkeää olevan. Mutta että ei nyt ihan kannata sellaista uskoa, että teillä ei omasta takaa ruokaa olisi tms.

Ja noihin lapsille lupailuihin ennen kuin sulta on kysytty puuttuisin kyllä, jos syytä on. Eli silloin kun ei käy, ei käy. Ja ihan asiallisesti sanoisin mummolle, että noita vierailuja kannattaa kysyä ensin teiltä, ettei MUMMO ihan suotta pahoita lasten mieltä.

Vierailija
12/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ymmärrän ap:ta tosi hyvin. Meillä tosin anoppi ei vihjaillut kellekkään että emme pärjäisi jne. Mutta hänkin teki omasta aloitteestaan hommia kun oli vauvaa hoitamassa meillä. Minä en tykännyt tästä koska meillä on monista esim. tiskaamiseen liittyvistä asioista kovin erilaiset tavat. Mitään korvaamatonta vahinkoa ei tietenkään tapahtunut.



Minä rupesin vaan sanomaan että tuossa on lehtiä luettavaksi jos on tekemisen puute mutta ei tartte tehdä mitään kotihommia. Siis ihan ystävällisesti. Kerroin että on tosi kiva jos hän jaksaa olla lasten kanssa niin minä teen kyllä sitten kotihommat myöhemmin.



lisäksi annoin anopille kotiinsa tekemistä jos haluaa touhuta. Kerron mitä meille voi leipoa jos haluaa (rakastaa kuulemma leipomista). Vein kankaita ja kaavoja ja saa ommella lapsille vaatteita, korjata rikkimenneitä vaatteita jne. Näin hän voi kokea olevansa tärkeä mutta sellaisissa asioissa ettei se ärsytä minua ja kaikki ovat toivottavasti tyytyväisiä.



Mitä sukulaisten kommentteihin tulee niin tokaise vaan heille tosiaan jotain siihen tyyliin että joo anopilla on tekemisen puute niin haluaa auttaa teitä jne.



Tsemppiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän ne lähimmät ainakin tiedä, että sinä selviäisit mainiosti ja annat anopin hyvää hyvyyttäsi auttaa ja että on toki ihan mukavaikin (vaikka ei aina) että auttaa.

Vierailija
14/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tehdään niin tai näin, tai ollaan tekemättä - aina se on väärin kumminkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tunnistan tuon "muka hyvän ihmisen" vallankäytön. Se on eräänlainen suurta häpeää kokevan ihmisen tapa olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.



"Täydellinen auttaja" ei osaa olla muiden kanssa millään muulla tavalla tekemisissä, kuin tuolla "anna olla kun äitee näyttää". Hänen identitettinsä on rakennettu sille ja sen roolin avulla hän luulee voivansa puuttua kenen tahansa elämään kuinka paljon tahansa. Hänhän tahtoo vain hyvää :).



Jos kiellät teillä tuon anopin käytöksen, teillä menee välit. Voisitko ajatella, että kun suku letkauttelee avuttomuudestanne, niin letkauta sinäkin, että täytyyhän sitä vanhalle höpsölle antaa jotain tekemistä, ettei tunne itseään niin tarpeettomaksi ja yksinäiseksi. Siitähän siinä oikeasti on kysymys.

Vierailija
16/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdellä kaverillani oli samanlainen anoppi. Mieshän siitä tykkäsi, kun vaimon iltavuoron aikaan hän sai touhuta omiaan, kun äitinsä tuli hoitamaan lapsia, laittamaan ruokaa ja siivoamaan.



Ei se apu ihan pyyteetöntä ollut, kun tämä anoppi kertoili kylillä, miten taas piti mennä auttamaan vaikka niin on jo raihnainen. Kaappeja pitää järjestellä eikä miniä saa edes tiskattua. Vaatekaapeille ei luulisi anopilla olleen mitään asiaa ja likaiset astiatkin oli miehen jäljiltä.



Tämä kaverini anoppi on minun anoppini ystävä ja on minunkin kuullen kertonut poikansa perheestä asioita, jotka olivat ihan puuta heinää.



Hei ap, entä jos menisitte vuorostanne auttamaan anoppia? Jospa voisitte pestä anopin ikkunat tai tehdä jotain puutarhatöitä? Olisi sitten kiva kertoa miehen sukulaisille, miten käytte vuorostanne vanhaa mummoa auttamassa.

Vierailija
17/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

...anoppi alkaa nyppiä huonekasveja välittömästi päästyään kynnyksen yli eteiseen, koodittaa jääkaapin sisältöä liikennevalon värisillä muistilapuilla, väittää että pölynimuri on rikki jos aamupäivän mittaisen imuroinnin jälkeen siellä ei ole pölyä ja ehdottelee kaiken näköisiä hommia tyyliin "tämä olisi hyvä tehdä ja tuo ja tuokin".

Onneksi hänen rakas poikansa hikeentyy niihin ehdotuksiin ja sanoo, että kuule, niin varmaan olisi, mutta meillä on tärkeämpääkin ehdittävää arkisin.



On tietysti kivaa kun anoppi auttaa, mutta kyllä se pistää ärsyttämään. Olen esimerkiksi antanut kaikkien huonekasvien suosiolla kuolla pois kun ärsytti NIIN se kukkien nyppiminen ja multien pöyhiminen.

Vierailija
18/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tehdään niin tai näin, tai ollaan tekemättä - aina se on väärin kumminkin.

oman lapsen perheeltä kysyä, tarvitaanko apua ja minkälaista? Jos apua tarvitaan, sitä voi antaa oman jaksamisen ja halun mukaan. Jos ei tarvita, sitten ei pidä omin luvin tuppautua.

Terveisin yksi anoppi

Vierailija
19/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdellä kaverillani oli samanlainen anoppi. Mieshän siitä tykkäsi, kun vaimon iltavuoron aikaan hän sai touhuta omiaan, kun äitinsä tuli hoitamaan lapsia, laittamaan ruokaa ja siivoamaan.

Ei se apu ihan pyyteetöntä ollut, kun tämä anoppi kertoili kylillä, miten taas piti mennä auttamaan vaikka niin on jo raihnainen. Kaappeja pitää järjestellä eikä miniä saa edes tiskattua. Vaatekaapeille ei luulisi anopilla olleen mitään asiaa ja likaiset astiatkin oli miehen jäljiltä.

Tämä kaverini anoppi on minun anoppini ystävä ja on minunkin kuullen kertonut poikansa perheestä asioita, jotka olivat ihan puuta heinää.

Hei ap, entä jos menisitte vuorostanne auttamaan anoppia? Jospa voisitte pestä anopin ikkunat tai tehdä jotain puutarhatöitä? Olisi sitten kiva kertoa miehen sukulaisille, miten käytte vuorostanne vanhaa mummoa auttamassa.

Meillä siis mies tekee paljon korjaushommia anopille, auttaa lumitöissä, vaihtaa renkaat, kiinnittää lamput, pilkkoo puut jne. Mutta kun ollaan lapsiperhe, asutaan 50 km päässä ja ollaan töissä molemmat, niin aina ei ehditä apuun ihan hetkessä, ja tästäkin on suvulle valitettu, kun eivät ne ehdi, vaikka olisi ränni korjattavana tai ruohonleikkuri rikki. Sitten anopin veli 300 km:n päästä (on eläkkeellä) ajaa vauhdilla anopille auttamaan ja soittaa meille sitten syyttävän puhelun. MIes syyllistyy tietysti, potee koko ajan huonoa omaatuntoa äitinsä suhteen ja meillä on tosi usein tilanne, jossa anopin puutarhakalusteet on maalattu ja otettu esille keväällä ensimmäisenä ja meidän on vielä juhannuksenakin varastossa. Tai anopin piha aurattu ja omamme luminen.

En tiedä, osaanko selittää tätä oikein, mutta on valtava taakka, kun tietää, että siitä anopin mukavasta ja kiltistä avusta on tosi laajat seuraukset. SE tarkoittaa sitä, että osa suvusta ja ystävistä katsoo vinoon eikä usko vakuutteluja siitä, että ilman anoppiakin pärjäilemme. Sen lisäksi se tietää sitä, että anoppia on osattava auttaa heti, kun hän haluaa, koska muuten koko suku saa kuulla,miten hän auttaa vaikka kuinka paljon mutta me emme yhtä pientä asiaa ehdi tehdä...

Ja vaikka kuinka kerromme sukulaisille, että niin mekin autamme, niin saamme vain lyhyen kommentin, että hyvä että sentään jotain teette. On vaikeaa tasapainoilla niin, ettei suututa ketään eikä menetä hermojaan tällaiseen vihjailevaan keskusteluun.

Ap

Vierailija
20/23 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tehdään niin tai näin, tai ollaan tekemättä - aina se on väärin kumminkin.

Ymmärsitkö lainkaan, mistä on kyse? Tajusitko, mikä hommassa on ap:n mielestä väärin? Marttyyrianopit on ihan oma lukunsa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kuusi