Riittämättömyyden tunne äitinä? Kenelläkään samanlaista "ajanjaksoa" ollut?
Olen pienen pojan, 5 kk, äiti. Lapsen synnyttyä kaikki alkoi luistaa hyvin, luotin itseeni eikä ongelmia ollut. Nyt on sitten tullut itselleni ensimmäinen vastoinkäyminen - tuntuu, etten riitä vauvalleni, enkä osaa vastata hänen tarpeisiinsa.
Poika huutaa päivisin ja kiukkuaa - vaikka massu olisi täynnä ja kuivat vaipat vaihdettu ja päiväunet nukuttu. Eihän siinä mitään, vauvat ovat joskus sellaisia, mutta tämä aiheuttaa itselleni riittämättömyyden tunteen. Koen, etten osaa hoitaa lastani oikein, tai vastata hänen tarpeisiinsa. Alan siis epäillä itseäni äitinä. Anopin kommentit, jotka ovat "tee näin, äläkä noin, ei noin voi tehdä" eivät helpota asiaa yhtään.
Monesti pääsee itku, kun mies tulee töistä - ja kappas, lapsi on tyytyväinen hänen läsnä ollessaan. Voiko tämä johtua esim. siitä, että "tuoksun" maidolle jatkuvasti? Imetän osittain edelleen. Uusia ruoka-aineita ei ole aloitettu, joten kitinät tuskin johtuvat siitä..
Kenellään ollut samanlaista ajan jaksoa? Miten olette tästä selvinneet? Ja tosiaan sekin, että lapsi oli toivottu ja häntä rakastetaan, siitä ei ole kyse.
Kommentit (5)
Välillä vaan tuntuu ettei osaa kertakaikkiaan mitään! Mutta jospa tämä nyt tästä sitten lähtisi sujumaan, saisi luoton itseensä takaisin!
sen jatkuvan hamaan loppuun asti :)
Mutta helpotukseksi voin sanoa, että rennosti ottaminen auttaa, minä opin sen vasta kolmannen lapsen kohdalla. Toisaalta olen aina ajatellut, että tämä on vain vaihe, joka menee ohi. Joskus sitä on joutunut hokemaan ihan äänen esim. kun kiikuttelin allergista koliikki-esikoistani 5 tuntia päivässä...onko jokin asia, mistä vauvasi tykkää ja on tyytyväinen? Jos pitää esim vaunuilusta niin kävelkää, sylissä olosta, pidä sylissä ja anna muiden juttujen olla. Uskoisin, että jokin löytyy, entä hampaat, onko niitä tulossa?
Ja tosiaan, sinä olet lapsellesi maailman paras äiti, rakkaimmilleen ne kiukutkin näytetään - ajattele, vaikka vauvan kitinää luottamuksen ja turvallisuuden osoituksena ;) Ja anopin puheet voi jättää omaan arvoonsa, ei ne aikuisten äidit ole välttämättä yhtään sen viisaampia, vaikka olisivatkin onnistuneet kasvattamaan hyvän miehen! Tsemppiä :)
Meillä toinen lapsi on ollut niin vaativa hoidettava, että olen aika-ajoin tuntenut itseni surkeaksi äidiksi. Se vaan kuuluu tähän hommaan, että ei aina onnistu kuten toivoisi.
Tsmeppiä ap, kun lapsi kasvaa tulee seesteisempiä ja helpompia kehitysvaiheita, ja voit taas tuntea itsesi riittävän hyväksi äidiksi.
eikä se lopu varmaan ikinä. Ei ole loppunut ainakaan 21 vuoteen, jonka ajan olen ollut äiti. Et voi tehdä muuta kuin parhaasi, jaksamisesi ja sen hetkisen tietosi mukaan. Jälkiviisaana tulet huomaamaan, että monessa kohtaa olisi voinut tehdä toisinkin, mutta mistäs sellaisen kristallipallon saisi etukäteen.
Kuuntele vainanoppia, omaa äitiä, kavereita, mutta muista että ensimmäisenä ja viimeisenä oman perheesi asioista päättätte sinä ja miehesi.