Mikä on raskainta sinun työssäsi? (henkisesti tai fyysisesti)
Kommentit (22)
uppoudun siihen ihan liikaa, mikä sinällään ei ole huono, mutta minitauot tekis hyvää. Istun toimistossa ja tallennan tietoa paperista tietokoneelle :)
joudumme vähällä porukalla siirtelemään ja nostelemaan ihmisiä toisinaan liikaa. Välillä jos teen tuplavuoroa, olen kieltäytynyt joistain nostoista. Pakko, kun pitäisi yrittää pysyä terveenä jo omankin perheen takia ja työuraa edessä vielä 30v. Henkisesti raskasta on se, kun ei aina ehdi kiinnittämään tarpeeksi huomiota yksilöön ja oman suolansa antavat onneksi harvoin vastaantulevat mulkut omaiset.
henkisesti potilaiden suorastaan typerät vaatimukset omaan toimintakykyynsä nähden. Siis sairaalaan tullaan kuin hotelliin ja heittäydytään neliraajahalvaantuneeksi vaikka kykenisi itse tekemään asioita. Vettä pitää hakea, vaikka itse pystyisi hakemaan juomansa muutaman metrin päästä tai peitellä pitäisi vaikka itsekin pystyy peittonsa laittamaan.
sh
kotiin eristäytyminen, liikkumisen vaikeus. Fyysisesti unen puute ja nostelu. Omaishoitaja, maallisempi ammatti on ollut tauolla jo vuosia.
kun ei tiedä mitä tehdä hommat jää kesken ja sit on 20 asiaa mielessä pyörimässä ja tuntuu että jotkut unohtuu.
muuta kuin sillä että täällä avokonttorissa on ihan järjettömän kylmä ja vetää. Niskat lukossa koko ajan.
Henkisesti onkin sitten rankempaa, asioita ei saa eteenpäin, pyrkyreitä tupa täynnä, organisaatio päin honkia jne. Ja kaupan päälle ahdistavuudessaan yksi moottoriturpa, joka huutaa täällä koko ajan. Pää hajoaa.
Henkisesti raskainta ovat päälle painavat deadlinet, fyysisesti eniten rasittuu niska-hartiaseutu.
Olen freelancer-toimittaja
7 tuntia päivässä. Istua yksin työhuoneessa ja pyöritellä suuria abstrakteja kysymyksiä päässä ja sitten vielä yrittää kirjoittaa ne artikkeliksi tai kirjaksi. Äly on usein koetuksella ja tunnen jatkuvasti olevani täysi tollo.
Kohtelee minua kuin ilmaa, ei ole pitänyt vuosiin kehityskeskusteluja ym.
Olen controller.
Saattohoito-osastolla työskentelen lähihoitajana ja henkisesti rankinta on nuorten ihmisten kuolemat.. Sekä jatkuva omasiten surun kohtaaminen.. Työ on fyysisestikin hyvin rankkaa, pitkiä päiviä jalkojen päällä, potilassiirtoja, aina ei ergonomisesti pysty kaikkia hoitotoimenpiteitä tekemään.. Mutta silti unelma-ammatissa :)
pienten vauvojen kiirelliset sijoitukset ja väkivallan uhka kolahtavat ehkä eniten. Fyysisesti tämä työ ei ole kovinkaan raskasta
Meillä on YT:t noin kerran vuodessa. Olen mennyt jo laskuissa sekaisin kuinka monessa olen ollut mukana.
Fyysisesti rasittaa jatkuva istuminen kylmässä ja vetoisessa avokonttorissa, sekä meteli. Olen sairastunut selkävaivaan ja kivut ovat jokapäiväisiä. Syön masennus- ja särkylääkkeitä päivittäin.
Esimiehenä voi vain tiettyyn pisteeseen saakka vaikuttaa alaistensa tekemisiin (ohjata, neuvoa, jne), mutta loppujenlopuksi jokaisen henkilön on itse tehtävä oma suorituksensa kun on kyse vaativasta asiantuntijatyöstä ja myös sen myymisestä. Vastuu kokonaisuudesta on sitten kuitenkin minulla ja en voi enkä halua selitellä epäonnistumisia yksilöiden epäonnistumisten kautta.
Henkisesti raskasta on myös pitkäaikaisen alisuoriutumisen käsittely ja erilaiset henkilöstöjärjestelyt esim YT:eiden kautta - yhtään vähättelemättä sitä, että se on varmasti vielä raskaampaa alaiselle.
Työtäni säätelevät monet ohjeet ja käytännöt, joita en hyväksy. Virkamiehenä joudun kuitenkin toteuttamaan niitä. Esimiestaho on todella kaukana norsunluutornissaan tosielämästä ja tuottaa toinen toistaan merkillisempiä ohjeita, joita asiakaspinnassa toimivat virkailijat joutuvat sitten toteuttamaan. Olo alkaa olla kuin kasvissyöjällä teurastamossa.
muuta kuin sillä että täällä avokonttorissa on ihan järjettömän kylmä ja vetää. Niskat lukossa koko ajan.
Henkisesti onkin sitten rankempaa, asioita ei saa eteenpäin, pyrkyreitä tupa täynnä, organisaatio päin honkia jne. Ja kaupan päälle ahdistavuudessaan yksi moottoriturpa, joka huutaa täällä koko ajan. Pää hajoaa.
Kuulostaa niin tutulta, ihan kuin mun työpaikasta! Kamala stressi jatkuvasti, seurauksena se, ettei työt etene ja ahdistaa vaan päivä päivältä enemmän. Veikkaan, että olet puhelinmyyntifirmassa töissä?
itse koen rankimmaksi juoppoprukoiden naisten osan; ne kertomukset, kuinka "oma mies2 myynyt naisensa kavereiporukalle veloista tai viinapullosta. Tai "jakaminen" tuopista lähiopubin takapihalla.
Mutta henkisesti todella kuormittavaa. Jatkuva meteli (puhelinmyyntifirma, avokonttori) vie keskittymiskyvyn, ihmiset ovat itsekkäitä ja hyökkääviä, kuvittelevat olevansa toinen toistaan parempia ja kohtelevat kollegoitaan kuin paskaa, vaativat paljon antamatta mitään ja vievät ne viimeisetkin mielenkiinnon rippeet työtä kohtaan. Pyynteettömästi kukaan ei tee täällä mitään, kukaan ei pidä lupauksiaan. Ulkopuolisen asian aiheuttama stressi on avannut silmät tätä kaikkea kohtaan samalla aiheuttaen sen, etten jaksa enää taistella jalan sijastani täällä. Välttelen ihmisiä viimeiseen saakka, en asetu napit vastakkain vaikka tiedän olevani oikeassa, vastaan kaikkeen "en tiedä", "en osaa sanoa" ja vain siksi, että saan sen ihmisen pois norkoamasta työpöytäni vierestä, jotta saan omat työni tehtyä edes jotenkuten. En vastaa kun mua huudetaan kuin koiraa, en käskystä keskeytä työtäni vain siksi, että joku tarvitsee NYT HETI apua minulta. Huoh. Joku päivä kerään itseni ja etsin itselleni uuden työpaikan.
Tuntuu ettei ne lopu, Töitä on aamusta iltaan, fyysistä työtä. Henkisesti rassaa se, ettei rahaa jää käteen vaikka miten hommia paiskii.
Talvi aikoina saa sentään vähän rauhallisemmin itse ottaa, mies taas ei.
Meillä on maatila.
eikä siten voi palvella asiakkaita niin hyvin kun haluaisi. Myyjä.