Oks tää paniikkihäiriötä?
Menneenä kesänä sain kaksi kertaa silloisen miesysytävän vanhempien luona "kohtauksen" kahvipöydässä. Sydän alkoi tykyttää hullun lailla ja kehon läpi kulki sellainen aalto. Sit käsiin iski vapina ja koko keho tuntui löysältä. Tuli sellainen pakokauhuinen olo.En tiennyt ryntäänkö ulos vai purskahdanko itkuun. Ekalla kerralla se tuli eräillä synttäreillä, missä oli paljon sukulaisia. Mentiin sinnen myöhässä, enkä ollut koskaan aikaisemmin heitä tavnnut. Koko suku sitten istui siinä kahvipöydässä meidän ympärillä ja tuijotti ja helvetti kun se aalto sit iski minuun. Kädet alkoi vapista niin etten voinut enää juoda sitä kahvia vaikka kuppi oli vielä ihan täys. Kaksin käsin otin lautasellani olevasta leivästä kiinni ja silti kädet vatkasi. Teki mieli purskahtaa itkuun. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Ja toinen kerta heti perään viikon päästä siis täällä miesysytävän vanhemmilla. Tai silloisen miesystävän. KOSKAAN minulle ei ennen näitä kertoja ole vastaavaa ollut. Olen ollut vieraiden ja tuttujen kanssa kahvi ja ruokapöydässä ja kaikki on mennyt hyvin.
Nyt sitten näiden kahden kerran jälkeen, olen alkanut pelkäämään tilanteita. En ole käynyt edes omien vanhempien luona kun pelkkä ajatus kahvipöytään menosta pelottaa. Ystävieni luokse en halua enää mennä..Kun en tiedä miten selviän kun kahvit laitetaan pöytään. Se kohtaus tulee taas ja
ei kuppi kestä käsissä.
Suhde tähän mieheen kaatui pari kuukautta sitten ja tänään kävin elokuvissa yhden vanhan ystävän kanssa...Miespuolisen. Leffan jälkeen hän pyysi minut kotiinsa katsomaan kun on tehnyt remppaa ja pihalla matkalla hän sanoi että hän voi keittää vaikka kahvit. Ja taas se pelko iski!! Sitte kun päästiin hänen luo..niin hän kysyi että keittääkö kahvia tai teetä...ja kohteliaasti kieltäydyin. Siis mulla rupesi jalat tutisemaan ja sydän hakkaamaan kun hän ehdotti että juodaanko kahvit. Taas se aalto tuli ja näin kauhukuvia jo päässäni miten kuppi vatkaa käsissä.
Tämä mies sanoi että lähdenkö joku päivä hänen kanssaa syömään. Mutta miten minä nyt voin lähteä kun ravintolan ovella alkais jo vapina ja sydämmen tykytys!!!!! Siis itku tässä tulee. en voi siis enää edes ravintolaan mennä treffeille...Saatikka että tämä mies laittaisi kotonansa ruokaa ja vielä jos hänen aikuiset lapsetkin olisi siinä pöydässä. Siis kaikki on piloilla tän saakelin jutun takia!!!!!
Kertokaa nyt jos oireet jolleen tuttuja että onko tämä paniikkihäiriötä????????????
Mulla ollut kyllä keväästä asti outoa ahdistusta ja päänsärkyä ja jatkuvaa väsymystä. Et voisko olla että on tosiaan paniikkia???
Kommentit (16)
Miten hoidat paniikkikohtauksiasi? Oletko päässyt eroon niistä?
Lääkityksellä ne kyllä lähtisivät mutta mutta...
Olen oppinut tunnistamaan, milloin paniikkikohtaus on tulossa. Yritän silloin päästä vaikka vessaan, jossa voin ihan rauhassa istua hetken aikaa ja odottaa että kohtaus menee ohi. Tämä siis silloin kun olen muualla kuin kotona.
Kotona yritän yleensä siirtää ajatukseni muualle. Alan vaikka pyyhkiä pölyjä tms. Noh, mitä vain, missä voi olla liikkeessä. Paikallaan pysyminen ainakin itselläni pahentaa oloa.
Ikäviä nuo paniikkikohtaukset kun hetken aikaa oikeasti luulee kuolevansa.
Ja aina kannattaa käydä lääkärissä hakemassa lääkkeet kohtauksiin. Ei tarvitse stressata ja pelätä etukäteen =)
tunnetko sä paniikin omaista pelkoa? Paniikkikohtaukseen kuuluu olennaisena pelko ja paniikki. Jos on fyysiset oireet ilman pelkoa, en ymmärrä miten se olisi paniikkikohtaus.
Voi olla ihan vain rytmihäiriökin. Mutta jos saat sen aikaiseksi kahvipöydässä ihan vain ajattelemalla sitä, niin sitten se on paniikkikohtaus.
Paniikkihäiriöstä paranee, kun antaa sen tulla ja mennä. Älä häpeä sitä, älä peittele sitä, vaan kerro se kaikille, naura sille ja ANNA SEN MENNÄ. Älä anna sen vaikuttaa elämääsi, älä anna sen estää sinua tekemästä mitään. Älä anna sen rajoittaa sinua. Jos annat sille valtaa, se pienentää elinpiiriäsi koko ajan.
Nyt tarvitset taistelutahtoa, voimaa ja rohkeutta selättää se. Tsemppiä!
on sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai kahvikuppineuroosia:)
Mulla on ollut hoitamaton paniikkihäiriö jo vuosia, ja pikkuhiljaa se on vallannut yhä enemmän mun mieltäni. Ennen pelkäsin vain tietyissä paikoissa liikkumista. Vältettäviä paikkoja tuli aina vain enemmän. Tuloksena se, että nykyään en uskalla mennä enää lainkaan ulos, paitsi silloin kun on aivan pakko, ja se tuottaa valtavaa kärsimystä. Kaiken lisäksi kaikki tämä stressaaminen on aiheuttanut mulle depersonalisaation ja yleisen ahdistuneisuuden.
Paniikkihäiriö on salakavala sairaus, se valtaa hiljalleen mielen. Itsekin hakeuduin vasta nyt terapiaan.
Sinä joka aloitit tämän keskustelun niin sinulla on todennäköisesti paniikkihäiriö. Tiedätkö mistä lähtien sinulla on ollut sitä ja mistä paniikkihäiriö johtuu?
On paniikkihäiriö kyllä, mutta suosittelisin että lopettaisit lääkkeet et voi syödä niitä loputtomiin. Yritä jotain siedätyshoitoa tuohon hommaan, itsellänikin on ollut ajan mittaan lievittänyt :)
Paniikkihäiriö / jännittäminen
Sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä kärsivälle määrätään valitettavan usein aiheetta masennuslääkkeitä, beetasalpaajia ja muita rauhoittavia lääkeaineita. Lisäksi jännittäjälle saatetaan aiheetta ilmoittaa, että tämä kärsii paniikkihäiriöstä.
Tällaisen paniikkihäiriö-stikman otsaansa saanut on helposti taipuvainen uskomaan, että hänellä todellakin on paniikkihäiriö ja alkaa tämän takia tarkkailemaan omaa itseään ja etsimään itsestään niitä oireita, joita paniikkihäiriöistä kärsivillä yleisesti ymmärretään esiintyvän.
Monet sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät saavat lääkereseptin lisäksi mukaan myös vihkosen, jossa yksityiskohtaisesti kerrotaan niistä oireista, joita paniikkihäiriöläisillä on uskottu esiintyvän.
Paniikkihäiriöepäilyn ja etenkin tällaisten jännitysopppaiden kautta asiakkaan alitajuntaan iskostuu mielikuvat (pelkotilat) kaikista niistä oireista, joita hän sisäistää paniikkihäiriöön kuuluvaksi.
Pelkkä uskomus ja pelko paniikkihäiriön olemassaolosta saa aikaan alati voimistuvaa pelkoa, epävarmuutta ja ahdistusta. Myös itsensä nolaamisen pelko kasvaa ja tämä aiheuttaa lisäksi masentuneisuutta, eristäytymistä ja usein sisäänpäin sulkeutuneisuutta.
Paniikkihäiriöön uskova henkilö pelkää entistä enemmän sosiaalisia tilanteita, kuten kauppa-asiointia vilkkaaseen ruuhka-aikaan ja muita sellaisia tilanteita, joissa joudutaan olemaan huomion keskipisteenä. Kaikkia sellaisia tilanteita, joissa itsensä nolaamisen pelko on olemassa.
Itsetarkkailun kasvaessa, alitajunta voi luoda itsesuggestioiden avulla niitä oireita ja tuntemuksia, joita paniikkihäiriöstä kärsivien on uskoteltu kokevan. Näitä oireita ovat yleensä huimauksen ja pyörtymisen tunne, hikoilu, käsien vapina ja muut vastaavat jännityksen oireet.
Itsesuggestiolla oireita tahdosta riippumatta
Mitä enemmän ihminen tarkkailee omaa itseään, sitä enemmän erilaiset oireet voimistuvat. Ajatus eli tietoinen pelko käsien tutinasta voi muuttua aivoissa ideomotoriseksi liikkeeksi, jolloin kädet todellakin alkavat vapista. Lisäksi jatkuva pelko siitä, että muut huomaavat nämä oireet, johtaa edelleen siihen, että jännityksestä kärsivä henkilö välttelee ja kiertelee kaikkia sellaisia tilanteita, joissa joudutaan olemaan ihmisten parissa.
Itsesuggestion tehosta mainittakoon eräs esimerkki. Eräässä kahvilassa muuan nainen kertoi ystävälleen omista jännityksen oireista ja siitä, miten tämän epäillään kärsivän paniikkihäiriöstä. Nainen kertoi, että hänen pääasiallisina oireinaan ovat olleet yleisillä paikoilla esiintyvä pyörtymisen tunne ja ruokailutilanteissa esiintyvä käsien tutina.
Kirjoitus jatkuu oheisessa linkissä, joka on lainattu kirjoittajan sivulta
http://www.mestarihypnotisoija.com/paniikkihairio.htm
Luotettavuus
Asioinnin turvallisuus
Tietosuoja
Lapsiturvallisuus
Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
Kirjoittaja on käyttäytymistieteiden asiantuntija
Hypnotisoija Pekka Pakarainen
http://www.mestarihypnotisoija.com
Luotettavuus
Asioinnin turvallisuus
Tietosuoja
Lapsiturvallisuus
Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
http://www.hypnoosikoulutus.com
Luotettavuus
Asioinnin turvallisuus
Tietosuoja
Lapsiturvallisuus
Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
tunne on samanlainen. Väsyneenä saattaa jättää lyönnin väliin ja sitten kiihdyttää.
Ei sen kummempaa.
Minulla on kans aivan samanlaisia kokemuksia tästä asiasta.. Kaikki alkoi siitä kun minua kiusattiin koko yläasteen ajan, syrjyttiin, eikä minulla ollut yhtään kavereita, olin aina ulkopuolinen ihan kaikessa.
Aloin pelkäämään ruokailuun menemistä koska aina kun olin siellä olin ihan paniikis, kädet tärisivät niin paljon etten saanut edes haarukkaa käteen, sydän hakkas tuhatta ja sataa, hikoilin ja tuntui kuin kaikki olisivat tuijottaneet minua. Katoin vain alas ja nielin kyyneleitä. Silloin en yhtään tiennyt mitä toi oli..
Tolloin kesällä mummullakin minulle tuli toi sama juttu.. ja silloin kesällä minulla sitten alkoi paniikkikohtaukset.. Syksyllä niitä tuli melkein joka päivä kun tulin kouluun, koska menin ihan uuteen kouluun opiskelemaan lähihoitajaksi ja pelkäsin joutuvani kiusatuks taas.. Niitä tuli myös todella usein ennen ruokailua koska pelkäsin mennä sinne ja usein jouduin lähtemään sieltä vallan pois koska paniikin määrä oli niin iso..
Talveen mennessa paniikki helpottu vähän, välillä en pystynyt mennä ruokailuun mut välillä pystyin..
Nyt tän vuoden kesällä kun söin poikaystävän vanhempien kanssa samassa pöydässä, minulle tuli taas näitä oireita ja huomasin että en ole vielä päässyt yli tästä.. Se palas mulle pahempana kuin koskaan!
Ton jälkeen en oo pystynyt syödä kenenkään "tuttujen" kanssa samassa pöydässä. Sukulaisjuhliskin sain melkein paniikkikohtauksen kun heti joutui ruokapöytään, veljen lapsen synttäreillä oli sama juttu,olin ihan paniikissa kun koko talo oli täynnä porukkaa ja piti mennä ottamaan kakkua, pääsin onneks ulos syömään, jos en olis päässyt en olis pystynyt yhtään syödä. Kun menimme siskon lasten synttäreille sain paniikkikohtauksen matkalla, pelkäsin yli kaiken syömistä siellä ja kun söimme siellä tärisin ja tärisin ja olin ihan paniikissa, menimme sitten sinne ihan syrjään niin pystyi rauhottua..
Poikaystävän luona kun piti mennä syömään minua ahdisti ja itketti hirveästi, mutta menin sitten kun olin vähän rauhottunut..
Lähiaikoina tämä on ollut vaan tämmöistä koko ajan, pelkkä ajatuskin ruokailusta/kahvittelusta saa mut paniikin ja ahdistuksen valtaan..
Tämä on asia josta en pysty kertoa kellekkään, paitsi poikaystävälleni olen kertonut..
Auttakaa mua, mitä tää voi olla!?
Tuntuu että tämä vain pahenee ja sitten en pysty syödä ollenkaan muutakun yksin kotona :'(
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kans aivan samanlaisia kokemuksia tästä asiasta.. Kaikki alkoi siitä kun minua kiusattiin koko yläasteen ajan, syrjyttiin, eikä minulla ollut yhtään kavereita, olin aina ulkopuolinen ihan kaikessa.
Aloin pelkäämään ruokailuun menemistä koska aina kun olin siellä olin ihan paniikis, kädet tärisivät niin paljon etten saanut edes haarukkaa käteen, sydän hakkas tuhatta ja sataa, hikoilin ja tuntui kuin kaikki olisivat tuijottaneet minua. Katoin vain alas ja nielin kyyneleitä. Silloin en yhtään tiennyt mitä toi oli..
Tolloin kesällä mummullakin minulle tuli toi sama juttu.. ja silloin kesällä minulla sitten alkoi paniikkikohtaukset.. Syksyllä niitä tuli melkein joka päivä kun tulin kouluun, koska menin ihan uuteen kouluun opiskelemaan lähihoitajaksi ja pelkäsin joutuvani kiusatuks taas.. Niitä tuli myös todella usein ennen ruokailua koska pelkäsin mennä sinne ja usein jouduin lähtemään sieltä vallan pois koska paniikin määrä oli niin iso..
Talveen mennessa paniikki helpottu vähän, välillä en pystynyt mennä ruokailuun mut välillä pystyin..
Nyt tän vuoden kesällä kun söin poikaystävän vanhempien kanssa samassa pöydässä, minulle tuli taas näitä oireita ja huomasin että en ole vielä päässyt yli tästä.. Se palas mulle pahempana kuin koskaan!
Ton jälkeen en oo pystynyt syödä kenenkään "tuttujen" kanssa samassa pöydässä. Sukulaisjuhliskin sain melkein paniikkikohtauksen kun heti joutui ruokapöytään, veljen lapsen synttäreillä oli sama juttu,olin ihan paniikissa kun koko talo oli täynnä porukkaa ja piti mennä ottamaan kakkua, pääsin onneks ulos syömään, jos en olis päässyt en olis pystynyt yhtään syödä. Kun menimme siskon lasten synttäreille sain paniikkikohtauksen matkalla, pelkäsin yli kaiken syömistä siellä ja kun söimme siellä tärisin ja tärisin ja olin ihan paniikissa, menimme sitten sinne ihan syrjään niin pystyi rauhottua..
Poikaystävän luona kun piti mennä syömään minua ahdisti ja itketti hirveästi, mutta menin sitten kun olin vähän rauhottunut..
Lähiaikoina tämä on ollut vaan tämmöistä koko ajan, pelkkä ajatuskin ruokailusta/kahvittelusta saa mut paniikin ja ahdistuksen valtaan..
Tämä on asia josta en pysty kertoa kellekkään, paitsi poikaystävälleni olen kertonut..
Auttakaa mua, mitä tää voi olla!?
Tuntuu että tämä vain pahenee ja sitten en pysty syödä ollenkaan muutakun yksin kotona :'(
Hei, mun oli ihan pakko vastata tähän, vaikka harvoin kirjoitan av:lle.
Ensinnäkin, todella todella paljon tsemppiä tilanteeseesi.
Hyvä, että oot kirjoittanut tästä. Se on jo 1. askel parantumiseesi!
Itsellä kanssa on paniikkihäiriö, tai sosiaalisten tilanteiden ahdistuneisuushäiriö. Miksi sitä nyt haluaakaan sanoa, nimilappuja voi keksiä.
Kirjoitukses koski jotain syvää minussa. Ja arvaa mitä, minussa alkoi nousta suuttumus - siis miten voi olla mahdollista tässä hehkutetussa Pisa-tutkimuksissa pärjänneessä hyvinvaltio-Suomessa, että yksilö jää näin v*tun yksin tällaisen asian kanssa.
Eli jos neuvoja kaipaat - nyt oikeasti VAADI itselles kunnon hoitoa tuohon. Muutkin tässä maassa saavat hoitoa, miksi et siis sä, tuleva terveydenhoidon ammattilainen, aktiivinen kansalainen. Lääkärit on se ensimmäinen askel, monet ovat pönttöjä toki. Mutta kyllä tuohon on olemassa hoitovaihtoehtoja. Ja muista, kaiken päätät sinä loppukädessä, otatko vastaan terapiaa, ja millaista, lääkehoitoa, hypnoosia, erilaisia luontaistuotteita.
Jos lääkärille meno ja sille asian puhuminen tuntuu vaikeelta, mikset vain näyttäisi tuota kirjoitustasi. Se on tosi looginen ja selostaa kaiken kattavasti.
Onko tämä todella näin yleistä? Mä olen kamppaillut saman ongelman kanssa jo 25 vuotta ja yrittänyt saada apua niin lääkkeistä, joogasta, hypnoosista ja nyt viimeisimpänä alkoholista. Tunnen olevani ihan epäonnistunut yksilö. Lapsena olin reipas ja innokas esiintymään. Kiusaaminen alkoi yläasteella ja kolme vuotta oli yhtä helvettiä. Kuitenkin menin lukioon ja pärjäsin hyvin. Sen jälkeen oli ihan mukavaa elämää kunnes lähdin jatko-opintoihin. Pärjäsin siellä, mutta jotain tapahtui, aloin panikoida ja ahdistua. Kesken jäi :( .
Mä olen tykännyt työelämästä, varsinkin jos saan tehdä duunia yksin, mutta edelleen sos. tilanteet on pahoja :(
Minulle tuli jonkinlainen paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko, kun miesystäväni yllättäen sairastui vakavasti ja joutui pitkäksi aikaa sairaalahoitoon ja kuntoutukseen. Lisäksi olin tuntenut pidemmän ajan työpaikalla (luultavasti aiheetta) jonkinlaista kateutta ja pahansuopaisuutta. Selkeästi havaitsin selän takana puhumista kyllä. En kahvihuoneeseen lopulta pystynyt menemään mielestäni turhanpäiväisyyksiä puhumaan. Töissä en valitettavasti kertonut, kuinka vakava mieheni tila oli. Ystäville ja sukulaisille kyllä. Sitten alkoi ahdistaa kun huomasin, kuinka aristellen ja varovasti he kohtelivat minua. Uskomatonta, että hyvien ystävien ja sukulaisten joukossa kahvikuppineuroosi iskee ja tulee todellakin halua paeta, mennä syrjään istumaan. Alkoholi on huono lääke, sen jälkeen pelottaa vielä enemmän. Huomasin sen nopeasti. Kävin lääkärissä, olin sielläkin aivan pelokkaan ahdistunut. Kirjoitti rauhoittavia, joita sitten uusin pariin otteeseen, kun tuntui etten ilman pärjää. Lopulta päätin, etten ala popsimaan lääkkeitä loputtomiin. Ahdistavissa tilanteissa puristin kynteni kämmeniin tai nipistin käsivartta melkein mustelmille, että tuntisin oikeaa kipua enkä keskittyisi tilanteeseen. Pikkuhiljaa elämäntilanne rauhottui, pelkotilat hälvenivät. Pärjään ilman mitään lääkkeitä, joskus esim. sairaalassa vierailu saattaa hetkeksi tuoda pintaan saman tunteen, mutta se menee ohi. Jostain omituisesta syystä minua auttaa myös se, että ajattelen jotain asiaa, joka pistää vihaksi. Se jotenkin etäännyttää, en niin ajattele vain, että nyt olen tässä ja hui, ahdistaa.
Minulla itselläni on ainakin niin, että jos olen saanut paniikkikohtauksen vaikkapa juuri vierailulla niin se helposti toistuu, koska sitä alkaa pelkäämään ja stressaamaan.