Tosi vanha suola janottaa, kokemuksia??
Eli olen nelikymppinen nainen; naimisissa hyvän miehen kanssa ja lapsia on, elämä mallillaan. Mutta, nyt olen tavannut uudestaan sen ensimmäisen poikaystäväni, hänet, jonka kanssa oli 4 vuotta, ikävuodet 14-17 v.. olimme erottamattomat silloin, aina yhdessä. Kaikki uskoivat meidän pysyvän yhdessä aina, sovimme yhteen. Minä hölmö kuitenkin kyllästyin ja erosin..
No, nyt kuitenkin olemme tavanneet muutaman kerran muissa (työ ja harrastus) merkeissä, ja vanha suola janottaa molempia, ja kovaa. Yli 20 vuotta välissä, ja silti toinen tuntuu "niin omalta". Uskomaton tunne, joka valtaa meidät molemmat. Onko jollakulla käynyt näin, ja miten tästä eteenpäin?
Myös tämä mies on perheellinen.
Kommentit (8)
Ensimmäinen poikaystäväni osoitti olevansa sellainen pelimiehen alku, ettei ole pienintäkään pelkoa että kajoaisin siihen inhaan retkuun milloinkaan enää pitkällä tikullakaan, en, vaikka hän olisi maailman viimeisin mies.
Mutta jos sille annat pikkusormen, se vie hetkessä koko käden..! Eli suosittelen vain nauttimaan siitä hykerryttävästä tunteesta, jonka aiheuttaa. Älä tee muuta. Menee ihan kamalan vaikeaksi, ja perheesi tulee kärsimään yhdessä sinun kansasi. Erositte silloin, ja siihen oli jokin syy. Mies ei anna sinulle sitä tasapainoa, joka sinulla nyt on. Mieti!!
Ruohon näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella pitää paikkaansa.. se vain näyttää siltä mutta ei välttämättä ole sitä.
Vain ja ainostaan te pystytte tekemään ratkaisunne ja toivoa että se on oikea, Rikotteko 2 perhettä ja päädytte yhteen vai unohdatteko toisenne. Toivottavasti ette ala salasuhteeseen, sillä se ei aiheuta kuin surua ja murhetta kaikille.. Voimia päätöksen tekoon ja miettikään tarkkaan mitä teette.
Sehän voi olla jopa aivan eri ruoholajia, joten toden totta se voi olla vihreämpää ja maukkaampaa. Vähän kuin vertaisit Ladaa ja Porschea, mutta väität että auto kuin auto, ei varmasti kulje yhtään Ladaa paremmin motarilla, ihan turha kuvitella.. no vähän ontuvaa, mutta pointtina että tietenkin se voi olla vihreämpää koska erilaista se ainakin on.
Eroamiselle on toki ollut aikoinaan syy; liu'uin pikkuhiljaa kauemmas kun halusin "vaihtelua" elämään. Poikaystävässä ei ns. vikaa ollut. Se tekee tästä vielä vaikeampaa.
paljon hänen jälkeen. Tähän tosiasiaan itse törmäsin vastaavassa tilanteessa, joka siis johti hieman sallittua pidemmälle..Olen kuitenkin tajunnut, exäni avustuksella, että se, mitä mulla nyt on, on kaikkein arvokkainta! Ja vaikka olisin eronnut, vaikeudet olisivat jatkuneet-lapset olisivat syyttäneet exääni kaikesta. Miten siinä sitten olisit onnellinen? Minä valitsin perheeni, enkä ole katunut sekuntiakaan! Exä on kuitenkin takatukeni henkisesti suurimmissa ja vauhdikkaimmissa elämänkurveissa :). Ja se on kuitenkin ihanaa! Mutta en siis ole "mikään" ketään moralisoimaan :). Lykkyä sulle!
että haluaako käydä paukkasemassa turpaan tätä nuoruuden kaihoasi? Vai lähteekö kaljalle ja jättää sinut muistelemaan vanhoja?
Sillähän siitä pääsee. Tuskin miehesi on asiaa vastaan, jos on jo kyllästynyt sinuun.
Miehessä ei varsinaisesti vikaa mutta haluat vaihtelua elämään? Aika suuri todennäköisyys sitten on että jonain päivänä kaipaat vanhana suolana tätä nykyistäsi jossa ei varsinaisesti myöskään ole mitään vikaa. Eli neuvoni on että anna olla tilanteen sellaisena kuin on.