Avioliittoon sitoutuminen ennen suhteen muodostamista - mitä mieltä olet?
Tässä yhteiskunnassa on normina, että mies ja nainen tapaavat toisensa jossain jollain tavalla. Ehkä tapailevat toisiaan muutaman kerran ennen kuin hyppäävät samaan sänkyyn. Ehkä tapailevat senkin jälkeen vielä jonkin aikaa ennen kuin päättävät, että kai tässä nyt sitten seurustellaan. Jos hyvin etenee, niin sitten muutetaan yhteen. Suunniteltuna tai suunnittelematta tulee lapsi. Sitten mennään naimisiin ellei ole menty ennen lasta. Tähän kaikkeen menee parhaimmillaankin vähintään kuukausia ellei vuosia. Voi vain kuvitella, että miten paljon ahdistusta seurusteluvuosiin mahtuu, jos toinen haluaisi enemmän ja nopeammin ja toinen on ihan tyytyväinen nykyhetkeen. Kukapa mies ei olisi tyytyväinen siihen, että saa kaikki aviolliset palvelut ilman avioliittoa ilmaiseksi? Naiset yrittävät pitää tunnelman korkealla, olla ihania ja hyvännäköisiä. Vihjailla epäsuorasti miehelle, että minä olisin tosi hyvä valinta. Suoraa puhetta ensitapaamisesta lähtien pidettäisiin liian hyökkäävänä. Avioliittoa ainakaan ei saa ottaa puheeksi ainakaan vuoteen tai pariin. Silloin tällöin mies sanoo rakastavansa, jotta nainen pysyisi suhteessa "rakkauden" vuoksi ja moni pysyykin, koska olisi liian tuskallista irrottautua enää. Siinä vaiheessa kun on aloittanut suhteen ja tunteet tulleet mukaan, on turha alkaa neuvotella enää yhtään mistään järjellä. Lopputulos on täysin onnenkauppaa. Ehkä saat, ehkä et saa.
Miksi ihmeessä pitää hypätä suhteeseen ja sitten jälkikäteen yrittää vaatia jotain syvällisempää suhdetta, yhteen muuttamista tai avioliittoa? Jos sinä olisit oikeasti halunnut avioliiton ja lapsia, sinä olisit vaatinut sitä alusta lähtien etkä olettanut, että asiat etenevät omalla painollaan.
Olen itse uskossa ja avioliitto on itsestäänselvyys ennen kuin mitään suhdetta edes voi olla. Ennen avioliittoa mies on pelkästään aviomiesehdokas. Ei sen enempää. Jos avioliitto ei toteudukaan, niin ei menetä mitään, koska ei ole ikinä antanutkaan mitään. En ole ollut aina uskossa, joten tiedän kyllä mitä on seurustelu ja mitä on kerjätä vuodesta toiseen, että toinen haluaisi sitoutua. Seurustelu on epätoivoisten ihmisten puuhaa, jossa ei ole mitään itsekunnioitusta eikä toisen kunnioitusta.
Tosiasiahan on, että harva tässä yhteiskunnassa menee enää alusta asti naimisiin paitsi uskovaiset. Muut pelehtivät ja seurustelevat miten haluavat, elävät avoliitoissa ja ehkä jonain päivänä menevät naimisiin pelkästään rahan takia tai jos lapsi on tulossa.
Vuosien aikana olen yhä vakuuttuneempi siitä, että se, mitä ihmiset kutsuvat rakkaudeksi, on pelkkää valhetta. Oikeastaan olen sitä mieltä, että jos omissa haaveissa on löytää aviopuoliso ja saada tämän kanssa lapsia, niin sitten sellaista kumppania täytyy etsiä kylmänviileästi ilman suuria tunteita. Eikä kannata rakastua ennen kuin sopimukset on neuvoteltu ja häät toteutuneet. Rakkautta voi alkaa miettiä vasta avioliitossa, koska ennen sitä se on ihan turhaa näytelmää. Siinä särkee vain sydämensä. Ei avioliiton ulkopuolisia suhteita kutsuta turhaan synniksi, koska ne oikeasti tuhoavat ihmistä sisältä päin. Mitään ei kannata antaa ennen kuin toinen on valmis antamaan vastavuoroisesti.
Kaikkea ei voi tietenkään saada ja sopia etukäteen, mutta isot asiat kuten parisuhteen muoto ja suurimmat haaveet ja niiden toteuttamistahti täytyy puhua selväksi heti.
Miten te naiset, jotka seurustelette ja haaveilette avioliitosta perustelette sen, että roikutte epätoivoisessa suhteessa, jossa mies ei selvästikään halua sitoutua monen vuoden jälkeenkään? Silläkö, että rakastatte sitä miestä niin paljon? Silläkö, että on ihan kivaa olla yhdessä? Eikö tuollainen kohtelu saa ennemminkin vihaamaan sitä miestä, jos se ei anna sitä, mikä selvästikin kuuluisi teille? Arvostakaa itseänne...
Olen aivan varma, että jos naiset eivät olisi itse niin epätoivoisia ja hyppäisi helposti kevyempään suhteeseen, niin miehetkin sitoutuisivat paljon nopeammin, koska miehillä ei olisi vaihtoehtoja.
Kommentit (14)
mistäs uskosta tässä on kyse? saat kuitenkin tavata miehiä ihan itseksesi ja itse päättää kenet nait?
ennakkokäsityksesi siitä että seksi seksinä ei maistuisi myös naisille johtuu varmaan siitä ettet ole kokeillut. usko pois, naisetkin pitävät seksistä jopa ilman sen kummempia sitoumuksia. itse en ajatellut virallisesti naimisiin mennäkään, mutta suon sen kyllä niin hetero- kuin homopareillekin jotka siihen instituutioon uskovat.
Mulla tulee tästä asiasta nyt vaan yks juttu mieleen;
*TUUT TUUT JÄÄVUORI!"
Tuurillahan ne laivatkin seilaa. Ja sitä sä tarvit, jos meinaat hypätä naimisiin jonkun kans, jonka kans et ole asunut. Sä et tiedä siitä ihmisestä yhtään mitään siinä vaiheessa. Voi se olla helmikin... tai sitten se on jotain aivan muuta. Ja sulla on vielä taakkana tuo uskonto, että et voi edes lähteä siitä sitten. Hirvittää ajatellakkin mikä yhdistelmä.
Noh, minä ja mieheni tiesimme heti ensimmäiset sanat vaihdettuamme, että "tässä hän on". Kaikki rekvisiitta ja härdelli sen jälkeen ovat vain ulkoista. Me olemme Me ja that's it.
Itselle heräsi kysymys, että eivätkö ihmiset suhteissaan puhu tulevaisuuden suunnitelmistaan ja toiveistaan? Itse olen nuori, 21-vuotias ja seurustellut tulevan mieheni kanssa nyt kaksi vuotta. Naimisiin olisi tarkoitus mennä kesällä -14.
Alusta asti ei ollut selvää että haluamme yhteisen tulevaisuuden, lapsia ja avioliiton, asuntolainan jne. Alussa näimme asiat eri tavalla eikä avioliittokaan ollut alkuperäinen tarkoitus seurustelullemme. Keskustelemalla sain selville mitä avopuolisoni haluaa - ja samoin hän ymmärsi mitä haluan, toisaalta yhdessäolo on omalta osaltaan muokannut nyt yhtenäisempää näkemystämme tulevaisuudesta.
Kuinka onnettomia jopa naimisissa olevat ihmiset ovat, jolleivat keskustele puolisonsa kanssa? Kaikki lähtee keskustelusta, itse en tunne yhtäkään ajatustenlukijaa.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:23"]
Noh, minä ja mieheni tiesimme heti ensimmäiset sanat vaihdettuamme, että "tässä hän on". Kaikki rekvisiitta ja härdelli sen jälkeen ovat vain ulkoista. Me olemme Me ja that's it.
[/quote]
Tuo on just sitä tuuria. Hyvähän se on jälkeen päin hehkuttaa että "tiesimme", nyt kun oot nähny mitä siitä tuli. Et sä mitään tienny, toivoit vaan ja tuurilla meni valinta hyvin. Koita vähän eläytyä siihen tilanteeseen, kun sattuukin vahingossa kohdalle se narsisti naisenhakkaaja ja luulet tietäväsi, ennen kuin suosittelet tuota muille. Vaarallinen suositus.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:16"]
mistäs uskosta tässä on kyse? saat kuitenkin tavata miehiä ihan itseksesi ja itse päättää kenet nait?
ennakkokäsityksesi siitä että seksi seksinä ei maistuisi myös naisille johtuu varmaan siitä ettet ole kokeillut. usko pois, naisetkin pitävät seksistä jopa ilman sen kummempia sitoumuksia. itse en ajatellut virallisesti naimisiin mennäkään, mutta suon sen kyllä niin hetero- kuin homopareillekin jotka siihen instituutioon uskovat.
[/quote]
Minusta on taas alkanut tuntua siltä, että ihmiset eivät mene nykyään naimisiin rakkaudesta tai halusta sitoutua vaan ihan juridisista syistä. No, sitähän se avioliitto on, juridinen sopimus, aina se on sellainen ollut. Jossakin vaiheessa siihen vain sekoitettiin rakkaus.
Tämä nyt on vain oma empiriinen "tutkimukseni" lähipiiristäni, jossa useimmat ovat sanoneet syyksi naimisiinmenolle nimenomaan sen juridisen puolen. Itse kuulun myös tuohon porukkaan. Naimisiin menimme tyyliin juuri kahvitauolla. Takana oli yhteisiä vuosia neljä ja sen aikana saatu lapsi ja asuntolaina. Eikä mikään muuttunu naimisiin menon jälkeen. Rakkautta ja halua pysyä yhdessä oli edelleen yhtä paljon. Arki rullasi omaa tahtiaan eteenpäin.
Minulla itselläni ei ole ollut koskaan mitään hinkua naimisiin. Minulle se on ollut vähän sellainen "yksi ja sama hailee", ainakin mitä tulee siihen rakkauspuoleen ja sitoutumiseen. Juridisesti ajateltuna avioliitto toki on ihan hyvä jos ei erikseen tee esim. testamenttia.
Ja tuo avioliitosta haaveilu. Haaveileeko muut kuin uskovaiset tytöt varsinaisesti avioliitosta? Olen kuullut että uskovaisissa perheissä pikkutytöt leikkivät barbeilla melkeinpä pelkästään häitä. Että se on jokin juttu, jota kasvatetaan tavoittelemaan pienestä pitäen. Ei se taida olla muilla niin itsestäänselvä haave.
Kyllähän se naimisiin meno alkaa varmaan useimpia jossain vaiheessa kiinnostamaan, mutta ei se oikeasti taida olla tavallisille kuolevaisille mikään elinikäinen unelma. Eikä tuon miettimiseen että miksi miehet eivät halua saman tien mennä naimisiin uhrata kauheasti aikaa, kun ei itsekkään haluta.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:28"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 23:23"]
Noh, minä ja mieheni tiesimme heti ensimmäiset sanat vaihdettuamme, että "tässä hän on". Kaikki rekvisiitta ja härdelli sen jälkeen ovat vain ulkoista. Me olemme Me ja that's it.
[/quote]
Tuo on just sitä tuuria. Hyvähän se on jälkeen päin hehkuttaa että "tiesimme", nyt kun oot nähny mitä siitä tuli. Et sä mitään tienny, toivoit vaan ja tuurilla meni valinta hyvin. Koita vähän eläytyä siihen tilanteeseen, kun sattuukin vahingossa kohdalle se narsisti naisenhakkaaja ja luulet tietäväsi, ennen kuin suosittelet tuota muille. Vaarallinen suositus.
[/quote]
En mä mitään ole suositellut.
harmi ettet ole saanut vastauksia. aiheesi taisi pelottaa kaikki pois. :)
Noh, minä heitän vastakysymyksen. Miksi pitää mennä naimisiin? Eikö se yhteinen lapsi, talolaina tms. ole paljon suurempi sitoumus kuin yksi vihkitodistus? Ei se avioliitto estä eroamista, pettämistä jne.
Eikö ilman avioliittoa voi rakastaa? Muuttuuko suhde sitten yhtäkkiä rakkaussuhteeksi kun on menty naimisiin?
Hmm, asian kääntöpuoli on monien uskovien aivan liian nopeat ja harkitsemattomat naimisiinmenot, sen vuoksi että halutaan se papin aamen että päästään naimaan. Ihan lähipiirissä olen tätä nähnyt. Ihminen ei ole sellainen kone joka harkitsisi kylmästi asiat ja sitten menisi naimisiin ja alkaisi rakastaa. Kyllä siinä mennään tunteet edellä. Raamatun aikana avioliitto oli erilainen sopimus, liiketoimi, ei kahden tasa-arvoisen kumppanin sopimus kuten nykyään.
Entäs jos itse ei ole varma haluaako kyseiseen henkilöön sitoutua, ja sitä sitten yrittää hiljalleen selvittää? Kumma oletus tuossa tekstissä, että naiselle kelpaa kuka vaan, kunhan lupaa viedä vihille. Siis, että heti kättelyssä. Ei se kyllä omien kokemuksieni mukaan niin ole. Yleensä mies, joka puhuu heti yhteisestä tulevaisuudesta, saa minut juoksemaan toiseen suuntaan. Tosin kai sekin on ihan hyvä keino seuloa. Nykyinenkin melkein aiheutti saman reaktion, mutta jokin rauhoitti mielen. Kai se on se rakkaus, tai sen siemen ainakin.
Ole varovainen kun liikut ulkona - sieraimistasi saattaa sataa sisään.
Minä tein noin, mutten niinkään tietoisesti. Tulinpa vaan raskaaksi ekalle seksisuhteelleni, ja päätettini sitten mennä naimisiin, vaikkei meillä mitään suhdetta ollutkaan ja ei tunnettu yhtään toisiamme. Ei ollut edes yhteistä kieltä. Ja hyvä liittohan siitä on tullut. Tämän kokemuksen myötä olen aika pitkälle samaa mieltä kuin ap, vaikken olekaan uskovainen. Ajattelen, että hyvä suhde on enemmän tahdon kuin minkään rakastumisen tai harkitsemisen asia.
Toki tietyt reunaehdot on, esim. minä en katselisi pettäjää tai väkivaltaista, eikä minusta kenenkään tarvitse. Mutta muuten, tavallisen hyvän perusihmisen kanssa voin kyllä elää onnellisena, vaikkei hän mikään jalat alta vienyt unelmien prinssi olisikaan. Joka tapauksessa, sellaiset jalat alta viemisen tunteet loppuu muutamassa vuodessa vaikka niitä olisi ollutkin, ja ne syvemmät tunteet kasvaa vuosien myötä vaikkei niitä alussa olisi ollutkaan.