Mies huudattaa vauvaa, vauva nyt 1,5kk
Meillä on miehen kanssa aikamoinen näkemysero vauvan itkuun vastaamisesta. Minä pyrin vastaamaan vauvan tarpeeseen mahdollisimman nopeasti. Mies taas on sitä mieltä, että kyllä se vauva "vähän" kitistä ja itkeä voi, ei haittaa yhtään. Esim. jos vauva on nukkumassa päiväunia ja herää (herää yleensä aina itkien), kannattaa miehen mielestä odottaa sellaiset 5-10min jos vauva vaikka nukahtaisi uudestaan. Ei siis kannata mennä katsomaan vauvaa eikä ainakaan nostaa syliin.
Minä olen tässä aivan eri mieltä. Meidän vauva herää oikeastaan aina nälkäisenä (herää öisinkin vain syömään ja nukahtaa heti uudestaan). En ole vielä havainnut sellaista, että tosissaan itkisi ja sitten vain itsestään nukahtaisi uudestaan. TOki saattaa unissaan parahdella, mutta kyllä sen erottaa kunnon itkusta.
Mitä mieltä on av-raati? Minusta vauvan tahallinen huudattaminen on väärin. Tietysti ihan joka inahdukseen ei tarvitse reagoida, mutta en mä voisi antaa vauvan huutaa yksinään viittä minuuttia, ellei ole ihan pakko...
Kommentit (34)
huudattamaan 1,5-kuista vauvaa minuutti tolkulla. Oikeastaan en yhtään. Pieni vauva ei mielestäni itke turhaan
t. kolmen lapsen äiti
Mies on väärässä.
Meillä oli samaa kinaa ja aloin näyttää kaikki artikkelit ja lastenhoito-oppaiden neuvot ko asiasta. Kyllä mies uskoi että huudatus on vahingollista.
ainoa keino kommunikoida. Se ei ole milloinkaan turhaa.
Enkö ole niin koskaan tehnyt. Pieni vauva ei kyllä huuda huvikseen, ja itku muuttuu äkkiä paniikinomaiseksi. Kyllä siinä perusturvallisuus järkkyy kun annetaan huutaa minuuttitolkulla. :(
Kun vauva herää sillä todennäköisesti on nälkä, ja mielestäni on täysin kohtuutonta huudattaa nälkäistä vauvaa noin pitkiä aikoja ihan vain sillä että katsotaan?
Itselläni on samanikäinen vauva eikä mielessäni kävisi todellakaan tahallaan huudattaa noin pientä vauvaa. Muutenkin jo luonnostaan pyrin reagoimaan vauvan itkuun mahdollisimman nopeasti sillä vauvallehan tulee hätä jos nälkäänsä huutaa eikä kukaan reagoi. Tuossa iässä vauvaa pitää hoitaa eikä yrittää kasvattaa.
Eriasia siinä vaiheessa kun vauva on syönyt ja yrittää saada sen itse nukahtamaan, sitähän voi kokeilla. Kitinä on eriasia kun itku, saati sitten huuto! Pieneen kitinään ei ole pakko reagoida heti, huutoon todellakin on! Kyllä sen vauvasta kuulee, onko sillä hätä. Jos vauva hätääntyy ja oikeasti itkee, se on jo sydämmetöntä että odottaa 5-10 min. Tuo on kamalan pitkä aika.
pikkuvauvan itkuun vastaan aina heti kun mahdollista, eli en esim. pomppaa kesken vessareissun pöntöltä... mutta alan aina jutella ja otan syliin.
Mutta kun vauva kasvaa, alan "viivyttää" eli saatan ensin vaan jutella ja parin minuutin päästä syliin. Äkkiä vauva oppii siihen, että joku vastaa huutoon, vaikkei samalla sekunnilla ryntääkään ottamaan syliin.. Sit puolivuotiasta voikin jo tuon viitisen min unien jälkeen "huudattaa", mutta sitä ennen pitää olla rakennettuna luottamus siihen, ettei tarvi jäädä itkun ja hädän kans yksin. 9kk eteen päin meillä kaikki on leikkiny jo itekseen suht pitkiäkin aikoja...
ja ota tuo asia esille sen terkkarin kanssa.
Jos mies on perus "auktoriteettiuskoinen" mies, hän uskoo sen terkan sanan siitä että pikkuvauva ei itke turhaan. Ne krokotiilinkyyneleet tulevat vasta myöhemmin.
Jos sitten mies sattuu olemaan sellainen joka epäilee kaikkia ns. "viranomaisia", hän ei toki tuota usko, mutta kannattaa kokeilla siltikin.
Itselleni ei tosiaan tulisi mieleenkään huudattaa noin pientä. Esikoisen kanssa sitä toki tuli oltua vähän hysteerisempi, mutta en minä toisenkaan lapseni ole antanut huutaa jos olen ollut heti saatavilla. Se turha kitinä on tullut tosiaan sitten ensimäisten uhmaikien myötä, mutta voisi sanoa että miltei niin pitkään kun vauva ei liiku tai kommunkoi oikein muuten kuin itkemällä, ei sitä turhaa kitinää ole.
ja helpoimmalla selviän, kun ennakoin lasten tarpeet eli ruokaa saa ennen kuin on nälkä, unille mennään tismalleen oikeaan aikaan eikä vasta sitten, kun taistellaan väsymystä vastaan, vaipat vaihdetaan mahdollisimman nopeasti jne.
Silloin itkut rajoittuvat aika vähiin ja niihin kannattaa reagoida nopeasti. Jos vauva on heräämässä päiväunilta, on sitä ihan turha itkettää minuuttitolkulla - ei se nukahda, sillä on nälkä. Aika nopeasti oppii erottamaan äänensävystä, onko kyseessä "tahtoo syliin" -kitinä vai oikea asia.
Aika nopeasti oppii erottamaan äänensävystä, onko kyseessä "tahtoo syliin" -kitinä vai oikea asia.
kanssa on pakko varmasti jättää kaikenlaista huomioimatta, mutta ainakin mulle yksikkövauvan vanhempana myös tahtoo syliin -kitinä oli ihan oikea asia.
Itselle neljäs tulossa, enkä ole yhtään lasta noin pienenä huudattanut.
Ja jokainen on siltikin opetettu jossakin vaiheessa siihen, etten ole sillä sekunnilla nappaamassa syliin ja tunkemassa ruokaa suuhun.
Noin pieni vain ei vielä oikein ymmärrä sitä, miksi häntä ei lohduteta vaikka itkeekin. Turhaa touhua alkaa hidastelemaan liikoja.
Voisin mäkin kitinää kuunnella, mutta ton ikäiseltä ei itkua yhtään ellei ole pakko.
On niitä vanhanaikasia tapoja että annetaan huutaa. Noin pieni ei vielä huuda turhaan! Vanhemman velvollisuus on vastata vauvan itkuun. Vaikka edes sillä pienellä hyssyttelyllä.
vauvan itkuun reagoidaan todellakin HETI. En oikeestaan ymmärrä, miten joku edes voi toimia toisin. Jääkaappiäidit?
Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan
Varo vauvakouluttajia
Oletko kuullut nämä neuvot?
"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"
Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.
Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.
Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.
Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.
Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.
Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.
Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.
Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.
Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.
Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.
***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.
Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.
*******************
Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)
William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.
Aika nopeasti oppii erottamaan äänensävystä, onko kyseessä "tahtoo syliin" -kitinä vai oikea asia.
kanssa on pakko varmasti jättää kaikenlaista huomioimatta, mutta ainakin mulle yksikkövauvan vanhempana myös tahtoo syliin -kitinä oli ihan oikea asia.
Nälkäiselle täytyy antaa ruokaa, uniselle lepoa, mutta "tahtoo syliin" kitinään auttaa ensiavuksi leppoisa puhe (mistä muuten ei ole apua nälkäiselle vauvalle). Ymmärrätkö eron?
Vauvan itkuun vastaaminen - Pitäisikö vauvan antaa itkeä itkunsa?
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.
Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.
Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.
"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.
"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.
"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.
"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.
Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.
Tieteen tuloksia
-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.
Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.
EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
Vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan.
luota ÄIDINVAISTOOSI, miehet on mieheä eikä ne tajua.en minäkään vauvaa huudattaisin varsinkaan noin pientä. pidä vaan pintasi!!
Joo, pieneen kitinään ei tarvitse heti reagoida, mutta ei noin pientä vauvaa todellakaan saa huudattaa!! Aivan naurettava mies! Vauva kun tarpeeksi monta kertaa jätetään huutamaan, niin hänen perusturvallisuudentunteensa katoaa, ja teihin hän ei enää luota. Tosin ei kai kannata luottaakaan..!
Tavallaan kumpikin on oikeassa.
Vauvalla on itkua ja itkua, toinen on sellaista turhaa kitinää ja toinen sitten ihan oikeaa itkua. Siihen turhaan kitinään ei kannata reagoida kovin hanakasti eikä se oikea itkukaan lasta särje vaikkei heti reagoi.
Itselläni on kaksoset ja miehen työn vuoksi hoidin oikeistaan yksin heidät (ja koko kodin)koko vauva-ajan ja kun on vain kaksi kättä en yksinkertaisesti voinut aina reagoida itkuun ja lapset tottuivatkin touhuilemaan itsekseen. Monet yhden lapsen äidit valittivat etteivät saaneet mitään tehtyä kun vauvaa piti kantaa koko ajan, ei minulla ollut sellaisia ongelmia.