Mahdoton luottaa...
Mies on pettänyt minua AINAKIN pari kertaa (saman naisen kanssa), todistettavasti. Olemme käyneet terapiassa, puhuneet asiasta, mutta mulle ylipääseminen on todella vaikeeta, tai luottaminen. En luota yhtään.
Meillä on lapsia, olen kotiäiti, ja periaatteessa vietän sinkkuäidin elämää, niin paljon mies on poissa; töissä ja opinnoissa. Lähtee ennenkuin heräämme, tulee tunti ennenkuin lapset menee petiin. Mitä siinä välissä tapahtuu.
Lähti tänään taas kapakkaan. Hän ei juo, menee viettämään kavereiden kanssa aikaa. On komea mies, pitkä ja raamikas, tumma ja tulinen. Osaa pukeutua ja on supliikkimies. Ei pidä sormusta, en minäkään ekan pettämisen jälkeen. Tiedän että hänellä tarjonta riittää. Naiset on tulleet vonkaamaan munaa mm. uimarannalla kun olemme olleet lasten kanssa, tai ravintolassa kun olen seissyt mieheni vieressä.
Seksiä saan / harrastetaan kerran viikossa, koska mies on niin paljon poissa ja mun elämä rakentuu lasten aikataulujen mukaan, meillä menee usein rytmit ihan erilailla. Tänään toivoin et oltais voitu naida ennenkun hän lähtee kapakkaan, mutta hän ei halunnut. Ei ehtinyt kun oli ulos lähdössä, leikki tyttären kanssa jotain palapelien tekoa. Pisti uusimmat ja makeimmat, kireimmät farkut ja kireimmän paidan päälle kun lähti, ehkei sitä tee mutta välistä tuntuu että oikein provosoi mua vittuuntumaan.
Aloin puhua paskaa sille, eli riidaksihan se kääntyi taas. Yritin sit antaa pusua kun lähti niin riuhtas mun käden niskansa takaa, suupielet alas kääntyneinä.
Aika vitun paskaa. Hyviä päivä on, mutta koko ajan mietin tätä luottamusjuttua. Ihan koko ajan, joka päivä. Mietin kenen kanssa tekstailee ku räplää puhelinta, missä menee kun tulee himaan vasta seiskan jälkeen (illalla) vaikka on herännyt kahdelta (yöllä) töihin.
Aivan paskaa.
Kommentit (4)
jaa-a, en tiedä. Lasten takia? Haluan että lapsilla on isä arjessa mukana, asuu kotona. Mutta ku annoin ekan pettämisen anteeksi, tiesin alitajunnassa ettei tulis olemaan vike kerta. Surullista, tiedän.
Jumitan tässä tilanteessa, hyvät ajat - huonot ajat vuorottelee. Olen realisti ihmissuhteissa, aika kyyninenkin nykyään. Teedän etten pysty tän avioliiton jälkeen luottamaan ikinä KEHENKÄÄN, jos erottaisiinkin. Se on tosi paskaa. Että hän on pilannut mut kaikilta miehiltä Mutten halua elää elämääni yksinkään, vaan haluan olla onnellinen ja rakastaa, elää parisuhteessa.
Joskus mietin et olenko vittumainen ja haastan riitaa, että mies lähtisi. Hän ei juuri vaivaa näe suuntaan tai toiseen, yhteistä aikaa meillä ei ole ollut yhtään toisen lapsen synnyttyä, eikä hän kuulemma ole viemässä mua ulos. Häntä ei kiinnosta pätkän vertaa mun kanssa oleminen, mikä on aika surullista, koska omasta mielestäni olen hyvää seuraa, hauska ja fiksu nainen. Paitsi tässä ihmissuhdeasiassa.
joo olen miettinyt että pitäis pistää menovaihde päälle. Jopa että sanon meneväni kaverin kanssa ulos, mut buukkaankin jostain hotellihuoneen ja jään yöks, ja ilmestyn aamulla himaan hyvin levänneenä... Joskus oon miettinyt et pitäiskö järkätä itelle jostain salasuhde, et sais vähän nostettua itsetuntoa, ja voimia nostaa päätä. Maksais potut pottuina.
eihän tuo luotettavanoloinen mies olekaan ja osoittanut sen myös.
Miksi oot sen kanssa?